Mikä minussa on vialla?

Crokkk

En ole ihan varma onko tämä oikea alue, mutta luulisin näin, että tää olisi lähimpänä oikeata...

Paras varmaan mennä suoraan asiaan. Olen siis 19-vuotias homo (vaikka sanonkin olevani bi, helpompi sanoa), mutta on pari asiaa joita en itessäni ymmärrä. Ensinnäkin se, että en erityisemmin pidä muista homoista, sillä mulla on sellainen mielikuva, että homopiireissä on paljon tavallista enemmän irtosuhteita. Ja esimerkiksi DTM:ssä muutaman kerran käyneenä mulle tulee siellä hyvin usein ahdistava olo. En myöskään oikein ymmärrä syitä järjestää Pride -kulkueita (ei sillä että niissä olisi mitään pahaa). Mietin vaan, että mistä tällainen voisi johtua? En usko että kyse olisi esimerkiksi siitä ettenkö hyväksyis itseäni, sillä olen kyllä hyväksynyt sen etten ole hetero. Ja oon mielestäni kyllä ihan ok-näköinen, tosin aika ujo.

Toinen asia mikä nyt ei ehkä ole ihan niin vakava juttu, mut oon jäänyt miettimään tätäkin. Jostain syystä sytyn melkeinpä vain ja ainoastaan aasialaisista jätkistä. Eihän siinä viel mitään, mut kun mulle ei oikeastaan kelpaa muut... joskus kun ajattelen et tekisin sitä jonkun samanlaisen, siis valkoihosen kanssa, niin alkaa jo pelkkä ajatuskin ällöttämään. Seurustelin ensimmäisen kerran pidemmän aikaa just aasialaisen kanssa, ehkä mulle jäi jonkinlaiset traumat siitä? Vai mistä se vois johtua? Ei tää asia mua erityisemmin häiritse, mutta aika ongelmallistahan tää on, koska kuinkakohan monta noin parikymppistä aasialaista homoa Suomessa on? 5? 25? Mistä niitä edes löytää? Ja miks kukaan niistä haluais tutustua muhun? Toisaalta tuntuu tosi pinnalliselta edes ajatella näin. Fiksuja vastauksia kiitos. :)

1

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marjahyytelö

      DTMssä on seksin nälkäisiä, tavallisia sinkkuja, uskollisia pariskuntia ja paljon heterotyttöjä. Heteroiden paljouden ja kovaäänisen musiikin vuoksi homot yleensä sanovat, ettei siellä mitään suhteita synny. Tiedä häntä. Ei siellä ainakaan juopuneita ole, kun hintataso on tyrmäävä.

      On minullekin tullut DTMn jonossa joskus ahdistunut olo, kun ristiriita käkättäjien ja unelmieni välillä on tuntunut isolta. Minusta on kuitenkin vapauttavaa olla "omien joukossa" parisen kertaa vuodessa. Olen viimeiset 4 vuotta ollut aina poikakaverini kanssa kahdestaan.

      Me kaikki synnymme heteroympäristöön. Totta kai unelmamme ovat hyvin heteromaisia. Useimmat meistä ihastuvat ainakin jossain vaiheessa heteroon. Ei mikään ihme, jos homojen yhteisöllisyys vaikuttaa oudolta linnulta. Oma poikakaveri on jo perhe eikä monet unelmoi mistään muusta.

      Homojen irtosuhteita on vaikea arvioida, kun, niinkuin heteroilla, jotkut harrastavat niitä muidenkin edestä. Oma lukunsa ovat epätoivoiset sinkut, jotka eivät loista komeudellaan.

      Tiedän jätkän, joka erosi ja seuraava jätkäkaveri oli ulkoisesti melkein edellisen kopio. Se, että pidät aasialaisesta, on sinun juttusi. Sinuna opettelisin aasialaisia kieliä. Muista, ei sillä ole väliä, montako heitä on Suomessa. Yksi hyvä poikakaveri riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe