Yksiön kylppärin lattia- ja seinärakenteet

huuhuuhuu

Eli kyseessä 70-luvulla rakennettu taloyhtiö ja päämääränä toisen kerroksen wc/pesutilan laajentaminen. Homma on muuten aikalailla hanskassa, mutta näin alustavasti kiinnostaisi oikeanlainen lattiarakenne. Tuntuu että tapoja olisi yhtä monia kuin tekijöitäkin. Eli kyseessä on puurakenteinen 2-kerroksinen rivitalo ja niskojen päällä on kipsilevy, jonka päällä harvalaudoitus johon taasen on kiinnitetty lattialevyt (lastut). Kuulostaako järkevältä, että suoraan niskojen päälle laittaisi filmivanerin karkea puoli ylöspäin, siihen kiinnittäisi lattialämmitysputket (17mm) tuohon päälle verkko ja lattialämmitystasoitetta n.4cm ja sillä tekisi ne vähät kaadot mitä tehdä täytyy? Itse putkimiehenä tiedän, että yleensä kyllä tuo putki laitettaisiin verkon päälle, mutta noin ohuella valulla lienee viisaampaa jättää putket alemmaksi. Tuohon sitten vesieristeet päälle etc.
Toinen asia joka askarruttaa, eli voinko tehdä väliseinien alapuut ihan normaalista puutavarasta vai tarvitseeko olla kyllästettyä? Täytyykö lattiavalua vasten tulevat sivut suojata jollakin muovilla vai saako valumassa olla kosketuksissa alapuun kanssa?
Vielä yksi kysymys, onko tuon pesuhuoneen väliseinän oltava miten vahva? Eli riittääkkö esim 66mm kerto tolppa tai perätä ihan 2x2" väliseinätolppa vai onko oltava ihan 2x4" tavarasta?

3

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloittaja100

      Kai joku osaa jotain sanoa?

    • Tälleen_se_alkaa_?

      Kannattaisko kysyä ensin taloyhtiöltä, minkälaiset vaatimukset niillä on?

      Voi meinaan tulla kalliksi, jos teet muutoksia ilman taloyhtiön lupaa ;)

      Mutta alustavasti tarvitset varmaankin pätevät:
      - rakennesuunnittelija (insinööri)
      - lvi-suunnittelija (insinööri)
      - sähkösuunnittelija (insinööri?)

      Näillä saat suunnitelmat valmiiksi, jotta taloyhtiö hyväksyy/hylkää aikanan.

      Toteutusvaiheessa tarvitset:
      - sun oma ammattitaitoinen valvoja rakennustöille (insinööri / teknikko (=rakenusmestari)
      - sun oma ammattitaitoinen valvoja lvi-töille (lvi-insinööri / lvi-teknikko
      - sun oma ammattitaitoinen valvoja sähkötöille

      Tämmöstä se nykyaikana vaan on ;)

      • Lisää_alkua_?

        Eli siis isännöitsijään yhteyttä!

        PS. Helpoiten tuon lattialämmityksen tekee niillä maton muotoon tehdyillä sähkökaapeleilla tai suoraan sähkökaapelilla.

        PS2. Kestääköhän tuo runkorakenne tuota kaavailemaasi lattiaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe