Suhteeseen hinnalla millä hyvänsä?

N36V

Olen viime aikoina pohtinut tällaista, että onko yksin oleminen oikeasti niin vaikeaa, kipeää, häpeällistä, että halutaan ottaa vaikka ensimmäinen vastaantulija siihen rinnalle? Ei siksi että tuntuisi hyvältä, vaan siksi että..? Niin, että miksi? Tuntuisiko silloin vähemmän pahalta? Vähemmän yksinäiseltä? Enemmän yhteiskuntakelpoiselta? Vai haetaanko siinä itsetunnon kohennusta, ajatusta että kelpaa edes jollekin?
Ei haittaa vaikka kumppani olisikin aivan väärästä ikäluokasta, eikä sekään ole niin huono juttu jos tuota kestää edes itse katsella, kavereille ei kyllä kehtaa näyttää.

Tunnen pari yksinhuoltajaäitiä jotka vaihtavat miestä hyvin tiuhaan. Parin kuukauden seurustelun jälkeen vain pari viikkoa yksin, ja taas uusi mies kierroksessa. Ja tietenkin jokainen niistä tuodaan kotiin ja esitellään lapsille tulevana isukkikokelaana... Lapset yleensä kunnioittavat ja rakastavat äitiään, oli hän sitten millainen hyvänsä. Tietenkin, lapsi on lojaali vanhemmilleen koska ei muusta elämästä tiedä. Mutta onko tällainen elämäntyyli oikein lasta kohtaan? Lapsihan oppii pitämään tuota normaalina.

Vaikka mikäpä nykyään on enää normaalia? Kun olin pieni, oli eroaminen vielä melkoinen häpeä suvun keskuudessa. Nykyään lapsia syntyy kapakkareissujen päätteeksi, etelänmatkojen tuliaisiksi. Lisänä vapaa kasvatus, ja vielä ihmetellään häiriökäyttäytyvien nuorien huimaa määrän nousua.

Mutta ajatukseni ydin oli; onko yksin oleminen niin kammottava peikko että se on pyrittävä pitämään vain tilapäisenä häiriötilana???

Ja etten saa kaikkien vihoja niskaani, totean että yleistämiseen en syyllisty. Tunnen ihmisiä jotka ovat valinneet sinkkuelämän, tunnen äitejäkin jotka mieluummin keskittyvät lapsiinsa kuin baariprinsseihin. Valitettavan tavallista vain tuntuu olevan suhteesta toiseen loikkiminen.

26

2244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi_kuin_vesi

      Kyllä. Naimisiin ja lapset on noin 70% naisilla aikataulutettu ja sosiaaliset paineet pakottaa pysymään suunnitelmassa, vaikka se oikea mies niiden toteuttamiseen puuttuisi täysin. Siksi valitaan, jos ei nyt aivan kuka tahansa, niin ainakin helpoiten saatavilla oleva mies. Miettimättä yhtään miten suhde pitkällä tähtäimellä toimii. Eikä toimikaan.

      Hämmästyttävän harva enää jaksaa tutustua rauhassa ja odottaa sen oikean osumista kohdalle. Sitten meillä on nämä deittipalstat pullollaan kaksvitosta yh-äippää. Miettikää nyt. Mikä h*vetin kiire kaikilla on?

    • kljlkjgyftyfdrse

      Olemme varmaan hiukkasen "eri piireistä". Tunnen kyllä useitakin naisia, jotka ovat yksin- tai yhteishuoltajuudessa. Yksikään heistä kyllä vaihda miestä kuin sukkia, pikemminkin päinvaston ajattelevat pärjäänvänsä aivan hyvin ilman miestäkin ellei todellinen unelma kävele vahingossa vastaan.

      • tsjärks

        yksitoista vuotta yksin kulkeneena... ja sitäkin ennen myös avioliitossa hyvin itsenäisenä naisena pärjänneenä en itseäni tuosta tunnista, mutta tunnen myös näitä vaihtajia. He nyt vaan jatkavat samanlaista elämää kuin ennen lapsiakin.Itsenäisiänaisia siis omalla tavallaan.
        Jotkut tekevät lisää lapsia jokaisen miehen kanssa. Ja joillekin miehille se tuntuu sopivan oikein hyvinkin. Mitä siis siitä stressiä kantamaan meidän muiden???


      • äijä10000

        Näillä on niin korkeat kriteerit ettei sitä miestä tule vastaan ja jos tulee niin ei taida aina itsellä olla realistinen kuva itsestään. Vanhapiika mikä vanhapiika.


      • kkss
        äijä10000 kirjoitti:

        Näillä on niin korkeat kriteerit ettei sitä miestä tule vastaan ja jos tulee niin ei taida aina itsellä olla realistinen kuva itsestään. Vanhapiika mikä vanhapiika.

        Itselläni kriteerit ovat olleet korkealla! Mottonani on kuitenkin ollut, että ei kannata ostaa koko lehmää, jos tarvitsee vain kupillisen maitoa! Siksi en ole mennyt naimisiin enkä hankkinut lapsia. Olen siis onnellinen ja tasapainoinen kuusikymppinen vanhapiika, elän omillani, miehet eivät enää elämääni kuulu! On aika harrastusten, miespuolisten ja myös naispuolisten ystävien, matkailun ja tasapainoisen elämän. Miehiä on tullut ja mennyt, kokematta ei ole sillä saralla juuri mikään!


      • bussitroikkuvat

        -möki tunnen niitä,jotka roikkuvat entisissään,heh-heh,yhteisillä saunavuoroilla,roikkukaa vaan,jos ne entiset on parempia :)


    • Millähinnallasitten?

      Niin, ehkä sun kannattaisi kokeilla yksin oloa, kokeile nyt vaikka semmoinen 5-7 vuotta ilman mitään suhdetta, siis halauksia, suudelmia, edes pusuja, seksistä puhumattakaan. Jos et tiedä, miten vaikeaa yksin olo olisi, niin kokeile, sillähän se selviää.
      Saattaa olla että tekeekin kipeää, mutta mikäs sitä on tuomitsemaan muita, jos ei asiasta tiedä mitään, - ja asiasta ei tiedä mitään millään vuoden-parin sinkkuilulla tai arvailulla, ylimielisellä asenteella, kun itsellä on parisuhde tms. Yksinäisyyden tietää, kun on yksin. Moni siitä asiasta paasaava, ei tiedä siitä oikeasti mitään.

      Mitä sitten taas tulee näihin yh-äiteihin kenestä puhut, en tiedä, kun en tunne. En kyllä tosin ole tuntenut yksinhuoltajaäitejä kovinkaan montaa, ketkä muka raahaisivat kotiin kenet tahansa, ja hyppisivät suhteesta toiseen. Siis enpä ole havainnut mitään ilmiötä. Yhden kaverini tiedän, hänellä oli aina joku kierroksessa ja kyllä, hän on ihminen joka arvottaa itsensä miesten saamisen ja miesten suosion kautta. Hänellä on arvoa ja hyväksyntää kun on mies. Mistä se johtuu, sitä en tiedä, asiaa hän ei tietenkään myönnä eikä pidä sitä ongelmana. Nyt se ei tietenkään olekaan, kun hänellä taas on vaikituinen suhde, miehen kanssa, jonka kanssa hänkin voi tuntea olevansa jotain ja saavansa jotain. Mutta meitä on moneksi.

      Kai se rakkauden toive, halu ja kaipuu on niin suuri sitten, hyväksytyksi ja halutuksi tuleminen, että joku rakastaa ja että on edes toive siitä jostain, jonka kanssa jakaa elämänsä.

      Väärästä ikäluokasta on outo kommentti: sinäkö sen määrittelet, mikä kenellekin on oikea ikäluokka ja minkä ikäisen kanssa aikuisen ihmisen kuuluu olla? Vai lain säädäntö? Vai mikä, "yhteiskunnan normit" kenties? Mikä määrittelee aikuisen ihmisen oikean suhteen, eikö jokainen ihan itselleen ota? Kuka sinä olet sitäkin tuomitsemaan ja arvostelemaan? Ehkäpä juuri tuollaisen tuomitsevan ja arvostelevan asenteen takia sitä ei haluta näyttää kavereille. Siis ei ettei kehdattaisi, vaan ettei haluta, ettei ulkopuoliset, kenelle asia ei shittiäkään kuulu, ala jauhaa sitä itteään asioista, arvostella, juoruta ja tuomita... Ettet vain kuulu siihen joukkoon joka näin tekee? Niin, mikäpä nykyään on normaalia, ja mikä nyt ei ihmisissä koskaan muutu.

      Vai onko ajatuksena että sinä olet yksin ja kaikkien muidenkin pitäisi olla?
      Ehkä se vaan joillekin ihmisille todellakin on kammottava peikko ja tilapäinen häiriötila.

      Onko yksinoleminen kipeää ja vaikeaa? Usein on. Kun kukaan ei tule vastaan, kukaan ei tue eikä auta eikä kannusta. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa mitään tai kuka jakaisi, kertoisi asioita, opettaisikin asioita ja elämästä omalla elämällään, kuka rakastaisi ja pitäisi hyvänä. Sattuuko se? Kyllä se sattuu. Entäs seksin puute? Joo, kyllä, sekin on vaikeaa, jokainen seksuaalinen aikuinen ihminen, mitä suurin osa aikuisista on, kaipaa jotain muutakin kun käteen vetoa itse tai toisella (=yhden illan jutut). Häpeällistä? No, ei kyllä, eiköhän sen häpeänsä määrittele jokainen sitten itse, mutta tuntuuko ettei kelpaa kenellekään? Kyllä. Ettei kukaan halua koskea, halata, pussata, olla lähellä, olla läheinen.
      Tuntuuko vähemmän yksinäiseltä jos on joku? Kyllä.
      Tuntuuko vähemmän pahalta? Kyllä, usein. Ei tietenkään näitä kumpaakaan, jos valinta on täysin väärä, mutta...
      Yhteiskuntakelpoisuudesta en tiedä, sinähän määrittelet sen jo iän perusteellakin, joten ehkä sinä tiedät, kuka on yhteiskuntakelpoinen sitten paremmin, mutta itsetunnon kohotusta että kelpaa jollekin? Kyllä, se on ihan luonnollinen tarve "kelvata", tulla hyväksytyksi. Tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi on ihmisen perustarpeita, ihan vauvasta vaariin. Aikuisella ihmisellä myös parisuhteen kautta.

      Onko jatkuva miesten (tai naisten, et mainitse sitä ongelmana??) vaihto oikein lasta kohtaan, ei. Missään tapauksessa suhteen metsästys ei saisi mennä lapsen edelle, tai äidin/isän panohalut viedä lapsen lapsuutta, kun äidillä/isällä on aina joku ja liian kiire heilan kanssa, perhe on epävakaa, ja kaikkea sellaista. Ei. Ne ei ole oikein. Mutta sinä tunnet pari yksinhuoltajaäitiä. Ehkä sinun pitäisi sitten keskustella heidän kanssaan ja kysyä, jutella asioista. Jos heidät siis oikeasti tunnet.

      Mitä nykyaikaan tulee, ennen lapsia on syntynyt vahinkoina ihan yhtälailla ja naimisiin on menty ja iso osa lapsista syntynyt keskosina noin 7 kk... Että on asioita, mitkä eivät muutu. Vaikka nykyäänhän on paremmat mahdollisuudet ehkäistä.

    • Sir Von Baughen

      Jooo,harmillisen pieni prosentti aikuisistaakan(siis edes 50v->) ajattelee parisuhdetta rakkauden kautta.Monelle riittää että on vaan joku mies/nainen,saa jaettua talouskustannukset,seksiä saa säännöllisesti ja voi esittää kaikille että "mä elän parisuhteessa".Nämähän on hyvin monelle ne tärkeimmät asiat ja plussaa on jos sattuu oikeasti rakastamaan kumppania.Toisin sanoen,näille ihmisille on tärkeätä että on "kulissit" kunnossa.

      Toisekseen,harvalla on rohkeutta elää yksin.Kyllä se vaatii toisenlaista kanttia kun on talous pyöritettävä yksin ja kun tulee hetki että olisi kiva jota halata sekä sanoa että on vähän down.Moni aikuinen ei vaan kestä sitä,vaan sitten etitään joku jonka kanssa aletaan olla.Sitten kuitenkin heitetään 5-10 vuoden päästä toinen ulos kun ei enää kestä toista.

      Sitten jos puhutaan nuorista aikuisista(20-30v) jotka ns.valitsevat väärin,niin toinen syy on elämän kokemattomuus ja toisaalta yhteiskunnan paine.Tänäpäivänä kun aletaan jo kohkaamaan nuoren olessa 16v että "joko seurustelet" ja "mites jatko opiskelut" ja siitä sitten eteenpäin painetta lyödään aina lisää.Sitten kun ollaan 27v-32v niin sitten aletaan jo odottelemaan viimeistään että pitäisi avioitua,hankkia yhteinen asunto ja perhettä alkaa perustaa.Ikään kuin jokaisen ihmisen elämä olisi samanlainen selkeä käsikirjoitus.
      Ja tämän yhteiskunnan ja sukulaisten luoman paineen alla monet sitten haksahtavat väärälle oksalle ja menevät tekemään edellä mainitsemani.
      SItten kun on lapsi ja eletty jokunen vuosi yhdessä,voi alkaakin tuntumaan ettei tämä sittenkään ole hyvä.Jotkut jää kärsimään ja jotkut heittää toisen pihalle.
      Ja korostan,tämä tapahtuu joillekkin,ei kaikille,mutta siinä yksi syy yh-äiteihin.

    • Mitä hävittävää?

      Rohkeasti vain suinpäin suhteeseen ennen kuin kesä on ohi ja ihmiset pakkaavat itsensä haalareihinsa http://bit.ly/kuuma-suhde

    • N36V

      Kiitos hyvistä vastauksista, sain uutta(kin) näkökulmaa asioihin.
      Tunnen paljon yksinhuoltajia, niin miehiä kuin naisiakin. Mutta kuten totesin, niin pari äitiä käyttäytyy mainitsemallani tavalla. Ehkä tosiaan olen turhan tiukkapipoinen asian suhteen mutta en vaain ymmärrä, ja ehkä juuri siksi en voi hyväksyä moista käytöstä. Sinkuilla tilanne on erilainen, ei ole lapsia pyörityksessä mukana.
      Tiedän jotain yksinäisyydestäkin. Olen ollut 9 vuotta yksinhuoltajana, näiden vuosien aikana on ollut yksi noin vuoden mittainen suhde.
      Niin, väärä ikäluokka... Okei, ajatus on ehkä siinä että itse en voisi ottaa 15- 20 vuotta, tai vielä vanhempaa miestä itselleni. Mieshän voisi periaatteessa olla isäni. Toki tiedän että sellaisiakin suhteita on, toimiviakin, mutta pitääkö sellaista baarilöytöä viedä kotiin lapsile esiteltäväksi heti ensimmäisen illan jälkeen?
      Joo, ilmeisesti tylsä elämä kun on aikaa miettiä tällaista. Nautitaan kesästä ja painutaan pihalle ; )

    • ---

      Niinno. En minäkään ymmärrä ja näen sitä työni kautta paljon. Erotaan kumppanista ja parin viikon - kuukauden päästä on jo uusi muuttamassa saman katon alle. Molemmilla sukupuolilla yhtä lailla. Toki on myös niitä, jotka rauhassa toipuvat ja katselevat sitten maailmaa avoimin silmin.
      Vaan ehkä minä olenkin katkera ja kaikkien pitäisi olla yksin, koska minäkin olen... Ollut viimeiset kuusi vuotta. Eikä ole lapsia. Ja ikääkin alkaa olla niin, että päin naamaa kysellään, ettenkö nyt ketään löydä, että saisi sen perheenkin perustettua. Joopa. Ei sillä, haluaisin kyllä miehen ja perheen. Eivätkä vaatimukseni ole mitään tarkkaan mietittyjä ja listattuja. Haluaisin miehen, jota voin rakastaa ja kunnioittaa ja jolla olisi vastaavanlaiset tunteet minua kohtaan. Mutta paineita en asiasta ota. En kulje baareissa ketään etsimässä ja viihdyn hyvin itseksenikin. Itse asiassa varmaan vähän turhankin hyvin. Kyllähän se yksinolo on vaikeaakin, mutta toisaalta nautin siitä... Ehkä minusta sitten onkin tullut turhan ronkeli:)
      Ja mitä tulee ikäluokka-asioihin, minä voisin hyvin kuvitella 15-20 vuotta vanhemman miehen rinnalleni, jos mies olisi sellainen, jota voin kunnioittaa. Itse asiassa elämäni tähänastinen suurin rakkauteni olikin 19 vuotta minua vanhempi eikä se todellakaan kaatunut ikäeroon tai sukupolvien väliseen kuiluun...

    • sinkkutyttö2011

      Samaa asiaa olen usein miettinyt itsekin!

      Omassa elämässäni ehkä odotan sitä "oikeaa" ja enkä aloita seurustelusuhdetta "ihan kivan" kaverin kanssa. Monet kerrat elämässäni on kävellyt vastaan mies, joka on osoittanut kiinnostuksensa minua kohtaan ja on ollut kaikin puolin ok, mutta se "jokin" joka minut sytyttäisi on jäänyt puuttumaan. En ole ihminen joka lähtee suhteeseen katsomaan, että tulisikohan tästä mitään ja ollaan nyt yhdessä kunnes löytyy se "hra oikea".

      Toki olen monesti itsekin miettynyt, että voi kun olisi kiva kun tuossa vierellä olisi joku mutta... En todellakaan ala seurustelemaan vain siitä syystä johtuen, että olisi kiva olla jonkun kanssa ja nappaampa tuosta ensimmäisen eteeni kävelevän miehen itselleni.

      Sitä en tiedä tuleeko tätä "hra oikeaa" koskaan eteeni, mutta ainakin vielä elän siinä toivossa. Itse olen hieman päälle parikymppinen ja en todellakaan pidä kiirettä näiden pariutumisasioiden kanssa.

      Tulevaisuuden suunnitelmissani on ehdottomasti perheen perustaminen sen "hra oikean" kanssa. Viestiäni ei pidä tulkita niin, ettenkö koskaan haluaisi seurustella, sillä en vain halua seukata seurustelun pakosta.

      Seurustelun pitää antaa osapuolille jotain muutakin kuin vain esim. Facebook-päivityksen "parisuhteessa". Valitettavasti nykypäivänä näin usein tapahtuu... Seurustelu tapahtuu vain jonkin sortin pakosta...

    • YH- 36

      Pakko sanoa tähän että yksinhuoltajilla ei ole sen helpompaa saada itselleen kunnollista miestä.Osa miehistä kun sanoo sopeutuvansa lapsiin ja lemmikkeihin- todellisuus tuleekin sitten muutaman kuukauden jälkeen päin naamaa ettei se ollutkaan ihan niin.
      Itselläni oli vuoooooosia sitten kyseinen vaihe jolloin vaihdoin miestä kuin sukkia, sitten päätin olla 1½v sinkku ja keskittyä siihen että mitä minä haluan. Laitoin pääni kasaan,elämäni raiteilleen ja löysin sen jälkeen "vahingossa" nykyisen miesystäväni jonka kanssa ollaan oltu jo pidemmän aikaa =)
      Luulisin että kyseinen miesten vaihot johtuu siitä että nainen ei pysähdy ja mieti mitä hän haluaa, vaan yrittää soputua ja miellyttää toista liikaa. Onneksi olen löytänyt minua rakastavan ihmisen rinnalleni,joka ei yritä MILLÄÄN tavalla muuttaa minua ihmisenä- hän rakastaa juuri sellaisena kuin olen.
      Toivoisin että jokainen ihminen löytäisi itselleen vastaavanlaisen kumppanin, sillä jokainen on rakkauden arvoinen =)

    • ikävä

      Nii..Muutama tuttu nais puolinen on iskostunut Lenita Airiston sanomaan.."5vuotta per mies,ni hyvä tulee"..!!

      Tietäispä tavatessa ihanuuden,että onko ks henkilö sit näillä linjoilla,ni osais pysyä etäällä...5v on pitkä aika ja siinä kerkee rakastaa toista huonona ja hyvina aikoina.....ja mitä kaikkea siinä ajassa yhdessä kerkeekään kokea... onko se sit oikein hetki päättää 5vuoteen??????

    • minä vaan...

      Olen yli 50 v. ja yksinhuoltajanainen. Minunkin nuoruudessani tuotiin ulkomailta tuliaisiksi lapsia eikä eroaminen siihen aikaan enää ollut häpeä.
      Itse odotin aikani herra oikeaa ja lopulta otin sen kenet sain ja lapset sain n. nelikymppisenä. Lasteni isä oli itseäni vanhempi. Hän kohteli minua ja lapsia huonosti. Alkoholistikin. Se sai minut haaveilemaan jostain paremmasta.

      Koska minäkin olen ihminen, koen, että jaksaisin paremmin jos joku olisi jakamassa elämääni. Kaipaan myös syliä ja rakkautta, jotain omaa ja itseäni varten.

      Löydän helposti miesseuraa, koska olen ns. kunnollinen. En juo, en polta, urheilen ja syön terveellisesti. Miehet kuvittelevat pärjäävänsä lasteni kanssa ja esittävätkin minut tavatessaan etteivät lapset ole este seurustelulle. Ovat ne lapset este. Koska lapset menevät elämässäni kaikkien yhteisten harrastusten ohi, mitä sen miehen kanssa voisi harrastaa - on se jo este pitempiaikaisen suhteen kehitykselle. Olen kiireinen ja kalenterini on täynnä koska todellakin olen ainoa perheen elättäjä. Suhteistani tuppaa jo siksi tulemaan sellaisia että yhteistä aikaa löytyykin vain harvakseltaan. Treffistä seuraavaan voi mennä viikkojakin. Miehen pitäisi siis suurinpiirtein muuttaa keskelle elämääni, jos meinaisi jutun onnistuvan. Minulla on nytkin yksi juttu menossa. Tapaamisten väli venyi nykyisessäkin suhteessa kolmeenkin viikkoon. Ja niistä hetkistä täytyy sitten ottaa irti kaikki se ilo ja nautinto mikä on mahdollista. Se ei ole paljon, mutta varmasti jotain paheksuttaa... Arkeani en usko kenekään haluavan oikeasti tulla jakamaan. Kovia kokeneet aikuistumista lähestyvät pojat eivät ole halutuinta seuraa uusille tuttavuuksille. Seuraani hakeutuu aivan erilaisia miehiä kuin nuorena. Nyt miehet ovat yleensä ylempiä toimihenkilöitä. Miksi monikko... Kyllä vain. Muutama suhde on jo mennyt karille... Realiteetit tulevat vastaan ja alan jo tyytyä osaani ja nauttimaan hetkistä... En siis juokse kapakoissa tai tansseissa lainkaan. Löydän seuraa muutenkin. En ole iästäni huolimatta niin rumakaan että miehet juoksisivat karkuun. Päinvastoin, hakeutuvat seuraani. En tiedä mitään ihanampaa kun saada olla toisen ihmisen lähellä, jos tämä ihminen on mies ja vielä puoleensavetävä. Heitä ei ole paljon, ei suinkaan - silti olen eroni jälkeen rakastunut jo monta kertaa. Olen myös itkenyt hylätyksi tuloanikin jo monta kertaa eroni jälkeen. Itse puolestani koen, ettei ympäristöäni tai naapureitani kiinnosta elämäni tuon taivaallista. Ehkä he kuitenkin salaa paheksuvat minua oman kultansa kainalosta, jossa saavat olla joka päivä.
      Kirjoitan näin paljon, kun sinua näyttää kiinnostavan.

    • ÅÅ

      Alkuperäinen kirjoittaja sanoo ettei syyllisty yleistämiseen. Kuitenkin kyse oli vain yh-äideistä. Myös naista vaihtavia yh-isejä on. Jos isejä olisi vielä enemmän yksinhuoltajina niin samassa suhteessa he vaihtaisivat parisuhdetta kun yh-äiditkin.

      • qwrqws

        Hyvinkin voi myös epäillä, kuinka yleistä kuvailtu touhu oikeasti on. Ei sillä etteikö sitäkin tapahtuisi.


    • kovin kolhittu

      mulla on sellainen tilanne et olin ns toinenmies about 10 vuotta,no lopulta tuli sitten tän naisen ja miehen ero.no kävipä niin hasusti et ää mies bongasi toisen naisen ja pani sen paksuks ni täää "mun" nainen sittä jotenii sekosi ja alko jakaa peräänsä oikein urakalla vaik tiesi et mun kanssa ois saan sitä,rakkautta,huolenpitoo yms perus kamaa suhteessa yllinkyllin.et onko e sitten naisila sileen et pitää olla niitä panijoita oikein urakalla kostoksi viralliselle EX siipalle??

    • Itsellä on nyt ollut lähiaikoina pelottavakin tarve saada virallinen seurustelusuhde. Luulen että se johtuu vaan siitä, kun olen alkanut miettimään, että onkohan minusta edes siihen :) Myös sekin on ollut varmaan siinä takana, että olen kasvanut aika paljon lähiaikoina, tai löytänyt itseni enemmänkin, ja jotenkin en enää ota seurustelua niin vakavasti kuin ennen (osion osin naisten kasvattamana seurustelu oli minulle pitkän aikaa kuin lupaus naimisiinmenosta :/ , eikä naista saanut koskaan jättää, koska se oli väärin).

      Lasten ollessa kuvioissa on tilanne vähän toinen tietystikin, kun lapsi ei välttämättä fiksuna kovinkaan kauaa enää jaksa ottaa äitiä tai isää vakavasti jos maailmaa kokoajan mullistetaan kaikenlaisilla uusilla heknilöillä, joita niin rakastetaan, ja sitten yhtäkkiä ei enää rakastetakaan. Siitä lapsi voi alkaa ehkä kyseinalaistamaan tunteiden ja niiden näyttämisen aitouttakin.

      Se olisi mukava jakaa eämänsä jonkun kanssa, ja se tulee varmaankin luonnostaan jossain määrin. Järkevästihän ajateltuna ei missään oikeastan ole mitään järkeä lopulta, ei ihinen olisi ihminen jos se olisi täysin järkevä koko ajan. Välillä pitää varmanakin mennä tunteiden mukana jotta pysyisi "järjissään", jos tuossa nyt oli mitään järkeä :D

      Otan seurustelun kyllä silti erittäin vakavasti, ja jotenkin ehkä vielä kun olen noin 10 vuotta seurustellut suhteissa, joissa itse en ole saanut eknä osannut vaatia mitään, niin olisi mukava vihdoin saada suhde, jossa tunteet ja teot olisivat molemmin puoleisia ja tasavertaisia :)

      "Myös naista vaihtavia yh-isejä on."

      Mutta useimmiten lapset asuu äidin kanssa, joten miehen naisia on helpompi "piilotella" kuin tämän lapsen kanssa asuvan miehiä.

    • Hankala aihe ja syyt suhteeseen ovat aina katsojan silmistä kiinni. Ihmiselämä on aina lyhyt ja kun kello lähestyy 12:toista, niin kiire lisääntyy. Elämä on moninainen eikä koskaan voi olla varma mitä nurkan tapana tapahtuu. Kyllähän sitä miettii, näin iltasella kirjoitelessa, että mitä/mikä meni meni pieleen. Elämä on vain kummallista, varsinkin ihmissuhteet. Ei me olla niitä koskaan osattu.

    • rakas kiukuttelee

      Huono homma, jos pitää olla joku vaan siksi, että pitää olla joku.
      Itse ainakin viihdyn yksin, enkä epätoivoisesti etsi kumppania.
      Onhan sujuva suhde kiva, mutta ei siksi, ettei uskalla olla yksin.
      Tottakai rakkaan kainalossa olo parhain, mutta yksin ei ole kenellekkään selitysvelvollinen, jos tänään onkin huono päivä, eikä jaksa tehdä mitään, tai iskee hirveä siivousvimma.

    • Sinä et ole yksin

      En osaa muuhun sanoa, kun siihen, että kyllä. Yksinäisyys sattuu ihan vit*sti.
      Sitten kun sä olet vielä yhtään köyhä, niin kaikki on päin persettä. Ei ole rahaa, koko ajan on pelko huomisesta. Ei ole ystäviä, on satunnaisia kavereita ja tuttavia, jotain typeriä epähenkilökohtaisia tuttavia... Tuttuja täällä kyllä riittää ja näitä tuu-meille-tyyppejä, joihin siis saisit kyllä pitää yhteyttä,käydä heillä ja muistaa, mutta he eivät koskaan muista takaisin, eivät soita eivätkä käy. Lisäksi näitä jotka ottavat yhteyttä, kun haluavat kaataa omat roskansa sinun niskaasi. Muuten et merkkaa heille mitään "mitä kuuluu?" on kohteliaisuuskysymys, minkä perään pajatetaan vaan itsestä ja itsestä loputtomiin. Siinä kun on kaikki suhteet mitä on ollut viimeiseen 10 vuoteen, niin suru tulee. Yksin sä oikeasti olet. Satunnaisten työpaikkojen juhlat kerran vuodessa. Siinä kaikki, mihin pyydetään mukaan. Et käy tanssimassa etkä enää konserteissa, kun aina täytyy mennä yksin. Yksin jaksaa mennä vuosia, sitten ei enää. Sua ei tunne kukaan.

      Rakkautta ei ole. Kukaan ei halua sua, ei pussaa sua, eikä haluaa, ei tule silittämään hiuksia, ei koskaan pyyhi kyyneleitä, ei koskaan sano, että olet tärkeä tai että ne rakastaa. Ei kukaan. Jos joku on, se haluaa satunnaista seksiä, käyttää sua hyväkseen, ei muuta. Kuinka kauan siihen voi suostua? Ei voi, koska sekin muistuttaa vaan todellisuudesta. Itselläni ei seksiäkään ole ollut vuosiin.
      Pintaa ja pintaa. Jos et huoli ketä vaan, mutta miten voisi: eihän kaikkien kanssa voi olla! Jos on ihan eri maailmat, missä toinen ei kunnioita edes sun rakkaita asioita pätkääkään, niin mitä se on? Rakkautta? Ei ole. Jos ei ole mitään yhteistä, ei mitään, niin ei vaan ole.
      Kukaan ei rakasta sua, sä olet saman tekevä. Ei ystävät eikä rakkaat.
      Lapsia ei ole, ei ole perhettä.

      Joka ikinen päivä valuu hukkaan. Sä olet olemass avaan töitten takia, eli..? Et minkään takia. Sun unelmat on särkyneet jo niin kauan sitten että sä olet vanhus jo 30-vuotiaana. Mitään maailmassa ei ole. Unelmat ei toteudu, omaa tietä ei löydy, Se Oikea on satu, mitä ei pitäisi lukea.
      Miten paljon yksinäisyys siinä sattuu? Niin paljon, että tappaisin itseni jos uskaltaisin. Ikävä kyllä, en uskalla. En eläisi päivääkään, jos uskaltaisin kuolla.

      Ymmärrän hyvin niitä, ketkä yrittää tyytyä mihin vaan. Yritin itsekin joskus. Sain itse siitä vaan oksennuksen tunteen. Vihaan ja oksettaa. Vihaan myös itseäni, sen takia, että elämä meni pilalle. Vääriä ihmisiä, en koskaan onnistunut löytämään oikeita. En omaa tietäni, vaikka miten etsin. En siis osaa ja epäonnistuin kaikessa. Rakkautta ei ole, en usko siihen enää. Olin hölmö, sinisilmäinen. Idiootti. Nyt olen yksin eikä ole enää edes mitään toivoa, eikä halua yrittää. Minuun sattuu jo niin paljon, että en usko, että kukaan edes voi parantaa minua saati kestää, mutta itsekään en pysty. Yksin en siihen pysty.
      Nämä idiootit mitkä hokee "ensin pitää rakastaa itseään" ovat väärässä: minä rakastin joskus itseäni. Minä uskoin joskus elämään ja unelmiin! Se on siis täyttä valhetta. Ei auta, vaikka rakastaisit itseäsi miten. Lopultakaan, et edes pysty enää rakastamaan. Joten jos rakkaus olisi kiinni siitä, ei sinulla koskaan enää olisi edes teoreettista mahdollisuutta mihinkään, koska olet väsynyt, loppuun kulutettu, etkä usko mihinkään. Ja ei, se ei näy päälle. Nämä tuttavat, idiootit, ne vaan uskoo, että aijai, kun se pärjää... Tässä maassa ei saa edes olla surullinen: älä ole niin epätoivoinen! Niin, ja kukaan ei edes lohduta. Kun sä et saa, ettei muille tule paha mieli. Sitähän se on: syytetään uhri hiljaiseksi.

      Kaikkea on kokeiltu, harrastaa, olla aktiivinen, psykologia, hakea töitä ja hyväksyä elämä, olen ollut yhteyksissä ja käynyt kylässä ja kyllästynyt kavereitten perässä juoksemiseen, olen yrittänyt olla avoin, suvaitsevainen ja olinkin kauan. Olen yrittänyt kaikkea, jopa hypnotisoida itseni positiiviseksi... Mutta ei enää.
      En pysty, sattuu ja kipu on ainoa mitä on jäljellä. Niille ketkä hokee sitä "älä ole niin epätoivoinen" tiedoksi, että todennäköisesti kestin vuosia pidempään, kuin he itse olisivat kestäneet. Olen erittäin itsenäinen ja tulen toimeen paremmin yksin kuin ihmiset keskimäärin, joten epätoivosta ei voida puhua, en edelleenkään etsi epätoivolla kenen tahansa seuraa. Mutta sen jauhaminen tietty ottaa pois sen, ettei tarvitse kuunnella eikä hyväksyä sitä, että johonkin ihmiseen sattuu. Kun syyttää sitä ihmistä itseään, on oma olo parempi.
      (jatkuu)

      • sinä et ole yksin

        (että asia tulisi selväksi)


        Että siis. Kysyit sattuuko yksinäisyys niin paljon?
        Se sattuu sata kertaa enemmän. Se sattuu niin paljon, että se sattuu fyysisesti eikä sille lopulta enää mahda mitään. Se tuo esiin kaikki huonot asiat elämässä ja lopulta, vaikka miten olisit itsenäinen ja pystyisit olemaan yksin, et voi sille mitään että tunnet itsesi hylätyksi, jätetyksi.
        En ole koskaan antanut sen vaikuttaa ulkonäkööni, olen edelleen kaunis, laitettu ja tavallinen. Hylätty, yksin ja surullinen. Tapan itseni heti kun uskallan ja muut kysyy "miten se on mahdollista, kun se aina oli niin vahva" ja terapeutit hokee "ei se ole teidän vika" mutta tosiasia on, että kukaan ei vaan koskaan halunnut nähdä mitään enemmän ja että on se teidän vikanne. Myös.

        Joten. Yksinäisyys sattuu niin paljon, että osa päätyy itsemurhaankin sen takia. Yksinäisyys on todella kammottava peikko. Ihmiset siis pelkäävät ihan aiheesta. Kukaan ei jaksa täällä yksin, tule toimeen yksin, voi elää yksin.
        Jos et siis voi jäädä siihen samaan piiriin, tai sellaista ei ole, olet suuressa vaarassa jäädä yksin. Jos sinulla ei ole perhettä 30-vuoteen mennessä, on iso riski ettet sitä saakaan. Ja mieti, sitten sinusta voi tulla tällainen. Joten mitä siinä on se, ettei kumppani ole ihan oikea. Rakkautta ei ole. Lopeta typerä haaveilu ja valitse vähemmän tuskainen elämä.

        Yksinäisyys on maailman hirvein peikko ja kipein asia.


    • En osaa sanoa onko yksin oleminen niin kamalaa, en ole juurikaan ollut, mutta jo pelko olemisesta on aika kova. Minulla on lapsia, ja miehiäkin on ollut, mutta kuvailemastasi hyppäämisestä en menisi puhumaan.

      Itse ehdin olla 1½vuotta ensimmäisessä suhteessa kun lapsi sai vahingossa alkunsa. olimme vielä 3 vuotta yhdessä mutta yltyvä mustasukkaisuus teki miehestä väkivaltaisen, joten en nähnyt vaihtoehtoa, ero tuli.

      Yksin ehdin olla vain puoli vuotta ja tapailla useita miehiä, mutta yhtäkään en heistä tuonut näytille lapselleni, ennen kuin löysin mieleisen, sittenkin puolivuotta meni niin että lapselle puhuttiin vain "äidin aikuisesta ystävästä" ja isään lapsi piti kokoajan yhteyttä. Kun tämä herra sitten muutti meille, olimme yhdessä yli 4vuotta ennenkuin yhdessä harkiten lapsen hankimme, Valitettavasti haluastaan huolimatta tämäkään mies ei ole osoittautunut kykenevänsä vanhemmuuteen, menohalut liian kovat (ei ryyppäämistä mutta ehkä taipumusta työnarkomaniaan). Nyt ollaan eroamassa ja kyllä se yskin jääminen pelottaa. Ehkä myös liian nopeasti hänet elämäämme huolin, sillä laskeskelin haluavani lisää lapsia ennen 30ntä.. Nyt kun ns lapsilukuni on mitä todennäköisemmin täynnä en ainakaan tarkoituksella aio olla hakupäällä. Jos yksinäisyys iskee, saatan seurustella, mutta lapset sotketaan kuvioon vasta kun vakavissaan harkitaan yhteen muuttoa. Tietysti on varmaan vaaikeaa jarrutella itseään kun ihastuu/rakastuu mutta yritetään..

      Huomautettakoon että meillä tämä ns aikuisten ystävyys on ihan toiminut sillä muutenkin minulla on tasapuolisesti sekä mies että naispuolisia ystäviä..

    • yksinolin

      Tuota samaa juttua jauhetaan "Yksinäisyys" palstalla päivästä toiseen, ja tottahan tuo on..

      Itsekkin olen tätä ryhmää joka on vaan tarrautunut ihmiseen, joka osoitti edes pientä kiintymystä. ikäeroa on 10v, mutta parempi tuo kun olla yksin. Koko varhaisnuoruus meni yksin ollessa, niin tälläisestä ehdotuksesta ei vaan voinut kieltäytyä.

      • Onnellinenpuolestasi

        10 vuotta ei ole mikään paha ikäero aikuisilla :) Että se oli varmasti ihan hyvä tarjous. Ja kiintymyksen täytyy alkaa jostain, joten miksi et olisi kiinnostunut ihmisestä, joka oli kiinnostunut sinusta? Minusta sinä teit aivan oikein, et ollut epärealistinen vaan realistinen, valitsit jonkun joka tykkää, etkä epätoivolla etsinyt kuuta taivaalta. Rakkaus kasvaa tuntiessa jonkun, eli siis sinulla on ihan oikea valinta sitä ajatellessa!
        Johonkinhan se on tarrauduttava ja minun mielestäni sinä teit juuri oikean valinnan, jonka yksinäisyyden vuotesi kasvattivat sinut näkemään. Nyt teillä on mahdollisuus olla paljon tyytyväisempiä yhdessä :)
        Ei kaiken tarvitse aina olla heti kuin elokuvissa!

        Onnea sinulle ja teille, ihanaa että saatte olla yhdessä! Toivottavasti teistä tulee onnellisia ja kasvatte yhteen ja rakkauteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tärkeä kysymys!

      Haluatko sinä, mies, minut?
      Ikävä
      92
      1683
    2. Asiallinen lähestyminen

      Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk
      Sinkut
      174
      1320
    3. En tiedä..

      Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse
      Ikävä
      105
      1118
    4. Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."

      Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1108
    5. Mitäs nainen

      Meinaat tehdä viikonloppuna.
      Ikävä
      87
      946
    6. Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?

      Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?
      Ikävä
      46
      895
    7. Suhde asiaa

      Miksi et halua suhdetta kanssani?
      Ikävä
      68
      881
    8. Kirjoita nainen meistä jotain tänne

      tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K
      Ikävä
      65
      850
    9. Vedalainen metafysiikka

      Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli
      Hindulaisuus
      289
      773
    10. Ai jaa sinä oletkin ahnas

      Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
      Ikävä
      107
      758
    Aihe