Olenko UPEA nainen?

ms.blondi

Olen päättänyt etsiä vastausta erääseen kysymykseen. Ensin kuvaus itsestäni.

Olen siis kaunis platinablondi, jonka kauniit vaaleanruskeat kulmakarvat kehystävät kasvojani, jonka keskellä on sievä ja siro nenä. Siniset silmäni saavat kissamaiset rajaukset ja iltamenoon myös ripauksen luomiväriä. Minulla on rakennekynnet ja luonnonvaaleiden hiusten jatkona on hiuspidennykset.

Käyn lukiota, ja ikää minulla on aivan kohta 18. Näytän tosin vanhemmalta (ehkä muhkeiden rintojeni takia), joten pääsen baareihin kevyesti. Harrastan tanssiliikuntaa, eli zumbaa, joten minulla on kapea vyötärö, mutta timmi peppu.

Rupatellessani siivosti baarijakkaralla ystävieni (melko samanlaisia kuin minä, tosin hieman rumempia) seurassa ja myötäillen heidän juttujaan sanomatta mitään omaa, jota tosin minulla ei paljon olekaan miehet ovat jo verkossani. Minun ei tarvitse kuin silmiä räpäyttää. Tässä vaiheessa iltaa on toki aivan liian aikaista sellaiseen, joten odotan siihen, kun tanssin villisti tanssilattialla ja nuoleskelen ystävieni kanssa (olen kuullut, että miehet suorastaan villiintyvät lesboista :)). Miehet kun ovat piirittäneet minut valitsen niistä komeimman (oikean tosimiehen, mieluiten hieman bodarin ja ikää sellaiset 18-22), jotten ole yltäpäältä kuolassa. Ilta luonnollisesti päättyy villiin ja hieman kämäiseen seksiin, koska useinkin juonkin hieman liikaa. Tajunnanräjäyttävä orgasmi ( ja ihasteleva mies kehumassa kurvejani ja kauniita kasvojani, tuijotellen maailman kauneinta naista) mielessäni herään vieraasta sängystä odottaen jo seuraavaa iltaa.

Mielestäni käytökseni on täysin sopivaa. En sentään ole mikään kotona nyhväävä hissukka, joka nyplää pitsiä ja opiskelee. Vaikka hyvää vauhtia lukio onkin menossa aika huonosti ja valmistuminen venyy muutamalla vuodella, en silti aio muuttaa elämäntapojani. Te nörttihissukat siellä, varmastikkin kadehditte luonnollisen kaunista hiusväriäni, joka on nykyään harvassa. Myös uhkeat muotoni, mutta erittäin kapea vyötäröni saa huomiota miehiltä, toisinkuin teidän nörttien liikakilot eivät tee vaikutusta keneenkään. Siniset silmäni ovat kuin kirsikka kakun päällä. Viimeinen silaus ja elämässä onnistuminen on taattu! Minunlaiseni saisivat päästä osaksi politiikkaa ja jättää ne surkeat ja rumat pois sieltä. En ole edes huora, vaikka ehkä kymmenisen kertaa minulle on maksettu seksistä.

Eli se kysymys on siis, Olenko inhottava ämmä vai maailman upein nainen? Itse olen 100% varma, että miehet vastaavat jälimmäisen ja naiset (te hissukat siellä) ensimmäisen. En ole suinkaan epävarma itsestäni, vaan haluan todistaa olevani UPEA persoona ja KAUNIS.

3

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.rocket

      Kaikki fiksut tytöt/naiset, jotka eivät ryyppää joka viikko ja keskittyvät opiskeluun ovat rumia ja omistavat liikakiloja. Mitä yleistystä taas.

      Et muuten oo kumpikaan noista vaihtoehdoista, oot pelkkä provo/trolli.

    • 20+19

      "kauniit vaaleanruskeat kulmakarvat kehystävät kasvojani"

      wtf? Siis kasvaako ne sun kulmakarvat ohimoille ja yhtyvät siellä pulisonkeihin ja etenevät poskiparran kautta leukaan. Vittu sä olet varmaan kauhean näköinen! En päässyt tota kohtaa pidemmälle tekstiäs kun alkoi oksettaa =(.

    • onigea

      Ai että ootko kaunis? Ethän sä ees kertonu miltä oikeesti näytät?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18234
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5122
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4767
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4680
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4490
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4397
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3963
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3605
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2894
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2599
    Aihe