Mahdatkohan nainen

odottaen

tietää kuinka paljon satutit minua välinpitämättömyydelläsi? Vaikka tiedän, että oikeasti se oli vain pelokkuutta suurien tunteiden edessä. Vieläkin kuitenkin sattuu kovasti, ja tunteet kulkevat vuoristorataa onnellisuudesta kipuun. En ole vihainen, koska tiedän ettei tarkoituksesti ollut loukata tai leikkiä tunteillani. Välillämme on pitkään kytenyttä rakkautta, ehkä sanaton lupaus yhteisestä elämästä, tai ainakin mahdollisuus siihen, odottamassa oikeaa aikaa.

Meillä oli muuten ihana ilta silloin, ja halusit lohtua. Sitten karkasit kesken kaiken. Ymmärsin että säikähdit. Haluat että olen onnellinen, mutta olet silti ainoa nainen, joka on saanut minut itkemään. Pystyn menemään eteenpäin, mutta jaksan myös odottaa. En vain tiedä mitä oikeasti ajattelet ja haluat minusta ja milloin. Olen hämilläni ja tunnen oloni tyhmäksi. En pidä siitä tunteesta. Sen kuitenkin tiedän, että itse en enää jaksa tätä piirileikkiä.

26

1273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Voi sinua, mars matkaan ja sanomaan tuo sille oikealle ihmiselle.

    • odotan myös

      Olen niin pahoillani, jos olen satuttanut sinua. Usko, että se on ollut tahatonta. Totta, se on ollut pelokkuutta suurien tunteiden edessä, mutta myös varovaisuutta. Aikaisemmat kokemukset ovat pistäneet nöyriksi. Itse en halua enää itkeä kenenkään takia, mutta täytyy myöntää että olen tämän jutun takia muutaman kyyneleen joutunut pirauttamaan. Mutta se on helpottanut :-)

      Olisin maailman onnellisin nainen, jos tekisit aloitteen ja pyytäisit vaikka kahville.
      Olen myös hämilläni ja tunnen oloni tyhmäksi. Vaikka olenkin välillä hieman oikukas, niin mikään leikki ei ole ollut tarkoitukseni, tilanteet ovat varmaan vaikuttaneet siltä. Tämä on kuitenkin sellainen juttu, että itse jaksan odottaa maailman tappiin että saan suudella sinua. Ja sitten vielä suudella ja suudella uudelleen. Ajattelepa sitä :-)

      • Löytyy parempiakin

        Teit varm.aivan oikein,kun jätit. Taitaa olla ketkuja tämäkin.


      • ; ;
        Löytyy parempiakin kirjoitti:

        Teit varm.aivan oikein,kun jätit. Taitaa olla ketkuja tämäkin.

        Mikä sua oikein vaivaa?


      • odottaen

        Sori, et varmaan ole hän. Hänellä on nyt pallo täysin. Olen niitä aloitteita tehnyt ja tullut tässä vastaan, myös hän, mutta ollaan jarruteltu puolin ja toisin. "Treffeilllä" oltiin kerran aikoinaan, mutta silloin hän vielä seurusteli. Kai tämä joskus selviää, jos on selvitäkseen...


    • samalainenjut

      Niin tutusti natsaa kaikki muu paitsi lohtu..

    • ''''''''''''''''''''

      Jos tietäisin hänen erään tietyn ajattelevan noin, en miettisi hetkeäkään ottaa yhteyttä. Tuntuu, että pallo jäi minulle, mutta tuntuu myös että peli vihellettiin päättyneeksi ainakin hänen osaltaan, sellaisen kuvan minäkin taisin antaa itsestäni ja sellaisen kuvan hänestä sain.

      Ja olen ollut hänen kanssaan kauan sitten useammankin kerran "treffeillä", jos niistä nyt useampaa kuin kertaa tai paria voisi treffeiksi kutsua.

      • osuukohan

        Nainen 9 kirjainta?


      • ''''''''''''''''''''
        osuukohan kirjoitti:

        Nainen 9 kirjainta?

        Ei osu, kyllä niitä on vain 5.


      • voittoja
        '''''''''''''''''''' kirjoitti:

        Ei osu, kyllä niitä on vain 5.

        alkaisko L kirjaimella ?


      • ''''''''''''''''''''
        voittoja kirjoitti:

        alkaisko L kirjaimella ?

        Eipäs osunut tämäkään.


    • just me

      Sä löydät mut lauantaina sieltä, missä usein nähtiin...

    • 16 5 0

      Enpä tiijä. Minä en vain ilmeisesti osaa olla enkä elää nk. pitäisi. Pelkään voimakkaita tunteita ja kaikkea mihin voi varomattomuuttaan joutua. En halua saada enää siipeeni enkä tulla rääkätyksi. Välinpitämätön en ole häntä kohtaan vaikka pidättyväinen kylläkin ellei sitten temperamenttipuuskahdus iske : )
      Aloitus ei mulle mutta vastasin jotain kun tuli mieleeni.

    • skflasjflasnmfalksnm

      Hitto, tunnen aina syyllisyyttää siitä, että meidän välit katkesi niin nopeasti. Mutta en oikeasti kaipaa miestä, joka haluaa pukeutua naiseksi. Mielestäni se on pelottavaa, outoa ja minua alentavaa.... Et olisi kertonut sitä heti vaan joskus myöhemmin, ajatus siitä sai minut hyppimään seinille!

    • Kaikella hyvällä <3

      Tää kuulosti todella tutulta, mutta uskon ettei hänellä ole kuitenkaan noin vahvoja tunteita minua kohtaa. Minussa on se ongelma etten uskalla heittäytyä mihinkään vaan olen todella varovainen ja juuri oman onnenikin uhalla. Jätin sinut tökerösti sillon iltana yhtenä, kun pitästä aikaa kohdattiin, mutta ajatukset sotkivat...en usko että meidän on koskaan tarkoitettu tämän pidemälle....pidän ja välitän ja kaipaan ystävyyttämme todella paljon, mutta muuta en voi tarjota, Elämän tilanteemme on sellainen, eikä se taida kummemmaksi muuttua....tiedät osoitteen ja kahvit keitän jos satut piipahtamaan, aina me ystäviä voimme olla........

    • Sinun päässäsikö?

      Ja missähän tämä kaikki oikein tapahtui?

    • minäpä minä

      No sitä ei sinun tarvitsisi edes kysyä, sinulla on numeroni...

    • olet oikeassa

      Olet aikalailla oikeassa. Olin niin todella sekaisin. Olit aikalailla varattu, vaikka olisin toivonut kaikkea muuta. Mitä siinä muuta voi kuin väistyä. Tiedätkö mikä olisi ollut välinpitämättömyyden vaihtoehto, älä edes ajattele sitä tässä tilanteessa. Minuunkin sattuu ja se jos mikä todistaa, että tämä oli kaikkea muuta kuin leikkiä.

      Vaikeaa on. Olisin halunnut kaiken. Tiesin, että en saa sinulta tuskin ystävyyttäkään, ehkä vain hieman ystävällisyyttä. Siihenkin oli hiukan vaikea luottaa, koska tuskin koskaan näyttäisit suoraan turhautumistasi. Toisaalta tiesin suhteestasi. Vaikeaa, kiusallista, surullista.

      Varovaisuutta on jotenkin ollut puolin ja toisin. Hienotunteisuutta ehkä tarkoitettu, mutta tietysti aivan selväähän on, että se on koettu välinpitämättömyytenä. Joskus olen ajatellut, että väärinkäsitykset ovat tässä suhteessa välttämättömiä, en tiedä miksi. Kaiken se kärsii. Kaipaisin niin tilannetta, että saisin puhua suuni puhtaaksi edes yhden kerran.

      Tilanne tulehtui jotenkin molemminpuolin jo kauan sitten. Ja vaikka pinta luotosta raapiutui rikki varmaan molemminpuolin, ei se syvemmältä hävinnyt mihinkään, ja se ei tule koskaan häviämäänkään. Joku ajatus jaksaa kyyneltenkin läpi joskus nostaa päätään, että jos vielä kerran.. Mutta ei nyt.

      Olen joskus miettinyt mitä me toisillemme elämällä opetamme, mikä on kaiken tarkoitus. Miksi näin? Ehkä onni opettaa ottamaan itsensä. Ehkä kielsimme itseltämme asioita, olimme julmia itseämme kohtaan pohjimmiltaan. Teimme siinä suurimman virheen, että ehkä lakkasimme rakastamasta ensin itseämme, emme hyväksyneet itsellemme sitten muuta. Odotimme toiselta sitä, mikä oli meissä itsessämme, mutta minkä kielsimme itseltämme. Virta pysähtyi. Joskus ajattelen, että se on ollut välttämätöntä, se olisi tullut eteen kuitenkin. Nyt eletään tässä hetkessä ja sellaisena kuin olemme ja mitä kaikki on meistä tehnyt. Ehkä elämä opettaa rakastamaan itseään ja olemaan itselleen totuudellinen. Sen myötä saa kaiken muun.

      Kaiken se kestää.

    • odottaen

      Ei hän näemmä ole täällä. Ainakaan tällä palstalla. Saattoi olla aiemmin yhdellä viestillä toisaalla. Ehkä hyvä niin. Kyllä hän tietää muutenkin että kaikki jäi kesken ja kerää (näin toivon) rohkeutta anteeksipyytöön. Vaikka anteeksi olen jo mielessäni antanut. En ole varattu, en tiedä tarkalleen missä hän asuu ja hänellä on salainen numero.

    • viuhtiviuhti

      Voi että... Niin kuin kirjottaisit minulle vaikka tiedän että mahdollisuus on yksi tsiljoonasta! Minä satutin erästä ja tajusin että en vain ymmärtänyt tunteitani ollenkaan, en mihinkään suuntaan.Tiedän kaikella järjellä, että et ole hän. Mutta jos olisit niin voi kuinka toivoisin että vaan kertoisit tämän mulle suoraan. Helpottuisi niin kaikki. Kummankin elämä. Mutta kun tiedän ettet ole hän: kerro silti tälle ihmiselle suoraan, äläkä täällä. Muuten ei tule mitään.

    • *****

      Voiko tuo olla minulle......???...kuulostaa niin tutulta....liian omalta jutulta...kauanko tästä on aikaa??...

      • odottaen

        Reilu kuukausi tms. Hän torjui yhteydenottoni sen jälkeen, joten en voi kuin odottaa ja ihmetellä. Nyt on tosin pienen aikalisän paikka... Tiedän että hän välittää, mutta varmaan häpeää ja pelkää kohdata sen jälkeen. Meidän välillä ei ole kuitenkaan ollut kuin pelkkää hyvää muutoin.


      • *****
        odottaen kirjoitti:

        Reilu kuukausi tms. Hän torjui yhteydenottoni sen jälkeen, joten en voi kuin odottaa ja ihmetellä. Nyt on tosin pienen aikalisän paikka... Tiedän että hän välittää, mutta varmaan häpeää ja pelkää kohdata sen jälkeen. Meidän välillä ei ole kuitenkaan ollut kuin pelkkää hyvää muutoin.

        Ei ollut "meidän tarinamme"...mutta toivotaan että kaikki selviää...kaikkea hyvää sulle!


    • Horisonttiin

      Voi kun kaikki olisi vielä meidän välillä, niin kaikilla olisi helpompaa. Ehkä ei pidä tehdä mitään, antaa vain elämän kulkea eteenpäin. Ei ole kenenkään vika, ettei tiedä mitä tälle pitäisi elämässään tehdä ja mihin sijoittaa. Pitää katsoa tulevaisuuteen ja keskittyä siihen, mitä haluaa saavuttaa. Tämän jatkaminen se ei tietenkään ole.

      • jalat maahan

        Olispa tämä minulle.


    • *****

      Kauanko tästä kaikesta on aikaa...? kaikki jäi kesken...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe