voi meteliä!

Wickström W 3

En ole hukkunut! Tottuminen tähän aluminipaattiin ja peräprutkuun alkaa olla nyt kohdallaan. Ajoimme eilen järven pohjoispäähän ja yövyimme teltassa! Se tuli vuokraajalta mukaan. Täytyy sanoa, että edellisestä telttayöpymisestä lienekin 25 vuotta, mutta hyvältä tuntui.
Kyllä, kyllä! Meinasi se ukkonen t a a s tulla päälle, mutta oli sitten vain sade. Nää nykytelttavehkeet kestää sadettakin vuotamatta!

Veneilyyn sen verran, että en koskaan tottuisi perämoottorin ääneen, jos pitäisi ajaa 4-5 tunnin reissuja, kuten omalla paatillamme nyt. Miten onkin niin mahdottoman tuntuista saada ½litrainen vesijäähdytetty moottori melkein äänettömäksi? Niitä on tehty 90 vuotta ja aina se pörinä on ollut yli 100 desipeliä!
Kyllä niiden kannattaisi tutustua Merenkulkijan spiraalikammioiseen keksintöön.
Toinen juttu on tämä alumiinipaatti, joka ottaa heti pienenkin tuulen ja kääntää itsensä tuuliviiriksi. Ei ole merelläkään uppisrunkoinen tietävinään henkäyksistä.

Välittäjä&apulaisensa ovat näköjään hieman rauhoittuneet. Se kuutamo oli siis sittenkin syynä?

3

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä niin

      "Kertomukset ne vaan jatkuvat, kun kirjailijan aivotoiminta ei riitä arvioimaan omaa tilaansa. "

      • ihailen -ei rakastan

        Loistava vastaus! Upea heitto! Juoni veätys savolaeisttaaen!


    • Mattsson M.

      Totuus on, että kalliissakaan 220 hevosen japsissa ei ole ajateltu äänenvaimmennusta! Miksiköhän? Siksi, että typerä länsimainen nousukas ihmisapina haluaa ajelunsa kuulumaan yli Suomenlahden. Mälaren, tai Ison Orjajärven. Toivon, että EU teksi säädöksen, että perämoottorin suurin ääni 7 metrin päähän on 60 db!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe