naapurin nainen

mikko

Mira on melkoinen pakkaus naiseksi, iältään arviolta 35 -vuotias. Ja valitettavasti naimisissa. He asuvat naapurissani ja onnistuin vieläpä pääsemään samaan työpaikkaan Miran kanssa. Itse asiassa sain kiittää Miraa työpaikastani, hän oli puhunut puolestani työhaastattelun jälkeen. Täytyy myöntää, että hän on aina ollut päivien piristys työpaikalla. Hänellä on suurehkot, terhakat rinnat ja muutenkin hänen kroppansa on kiitettävän hyvässä kunnossa. Takapuolessa löytyy kaarta, mutta se on silti melko pieni. Hiukset ovat pikimustat ja pitkät, ennen Miraa kuvittelin ihailevani vain blondeja. Seksikkyyttä korostaa antelias vaatetus, jota hän suosii. Hän on tietenkin hyvin tietoinen omasta viehätysvoimastaan ja ottaa siitä kaiken ilon irti flirttailemalla varsin avoimesti työpaikan miehille, kuitenkin hyvän maun rajoissa. Eli periaatteessa saavuttamattomissa, mutta kuitenkin tarjolla. Hän kuitenkin torjuu päättäväisesti kaikki lähestymisyritykset, joista ei ollut pulaa varsinkaan firman juhlien yhteydessä.

Olemme tulleet alusta asti hyvin juttuun seitsemän vuoden ikäerostamme huolimatta. Työpaikalla on riittänyt yhteisiä projekteja, joiden varjolla olen saanut tilaisuuden ihailla häntä salaa. Viime aikoina olen ollut huomaavinani, että hän hakeutuu luokseni muutenkin, kuin varsinaisesti työasioissa. Mira on kiusoitellut minua alusta asti naisasioilla ja yhteisten projektiemme aikana jututkin ovat usein menneet levottomiksi.

Työpaikalla on ollut kiireitä ja uuden atk-järjestelmän käyttöönoton vuoksi jouduimme ylitöihin lauantaiksi. Aika kului nopeasti työn touhussa ja sitten olikin jo lounaan aika. Työpaikalla oli meidän lisäksemme muitakin, mutta lounaan jälkeen he siirtyivät yrityksen toiseen toimipisteeseen ja jäimme kahdestaan työpaikalle.

Iltapäivällä ohjelmiston testaus oli jo periaatteessa valmis. Päätimme vielä testata juuri hankittuja koneita. Jutut olivat taas menneet levottomiksi ja jotta kiusaus olisi ollut täydellinen, Mira flirttaili minulle yrittäen tavoitella viatonta ilmettä kasvoilleen. Aloin jo olla epätoivoinen, kaluni oli kivikovana katsellessani Miran anteliasta kaula-aukkoa. Yritin istua niin, ettei hän olisi nähnyt tilannettani. Mira oli mennyt naimisiin reilut vuosi sitten ja hänen elämänsä vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa. Tämänkään vuoksi en halunnut aloittaa mitään ylimääräistä sähläämistä, sillä olin onnellinen hänen puolestaan. Mutta minkäpä voit seksuaaliselle vetovoimalle, minusta tuntuu, että vedämme toisiamme puoleemme magneetin lailla.

Mira jatkoi kiusaamistani kumartumalla lattialla olevaan koneeseen päin. Hänen pyöreä, kiinteä tummansinisten farkkujen korostama takapuolensa oli tarjolla aivan käden ulottuvillani, enkä voinut tehdä mitään. Hän kyykistyi, jolloin valkoiset pitsireunaiset stringit tulivat näkyviin. Tilanteeni alkoi olla tukala.

Mira pyysi minua laittamaan koneen pöydän alle. Paikka osoittautui liian ahtaaksi, sillä olen raameiltani varsin kookas. Siispä tehtävä jäi Miralle. Hän meni kontalleen pöydän alle ja saikin lopulta koneen paikalleen. Jumalainen takapuoli oli taas tarjolla. Kone ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla, joten Mira laskeutui takaisin pöydän alle tarkistamaan johtoja. Hän päätti jättää koneen paikalleen, koska se oli ollut niin hankala laittaa paikoilleen. Sen sijaan hän kurotti toista kättään ylettyäkseen koneen takana oleviin johtoihin. Kuului kolahdus ja armoton kiroaminen; Mira oli jotenkin onnistunut kaatamaan koneen niin, että hänen kätensä jäi jumiin. Käteen ei sattunut, mutta se oli kiilautunut niin tiukasti, ettei hän saanut sitä irrotettua. Enkä minäkään pystynyt auttamaan, varsinkaan nyt, kun Mira oli jo ahtautunut pöydän alle. Pöytä oli tietysti vielä pultattu kiinni lattiaan.

Laskeuduin alas ja käytin tilaisuuden siekailematta hyväkseni tuijottamalla hän takapuoltaan. Hipaisin sitä ohimennen ja tunsin hänen vavahtavan. Kalu ponnahti hetkessä täyteen mittaansa. Sydän takoen laitoin käden hänen pakaralleen ja aloin varovasti sivellä sitä. Hän yllättyi niin, ettei osannut ensin edes estellä. Jatkaessani sivelyä hän kuitenkin toipui hämmästyksestään nopeasti ja yritti komentaa käsiäni pois. Komentoa tehosti potkut, jotka tosin jäivät tehottomiksi hänen hankalan asentonsa vuoksi.

Jatkoin hänen sivelyään ja hieroin varovaisin liikkein hänen pillunsa päältä. Komennot vaihtuivat aneluiksi, hän tunnusti suoraan, ettei voisi estää kiihottumistaan. No, tämän minä otin tietysti erävoittona ja kiihdytin tahtia. Siirryin polvilleni hänen taaksensa ja painoin kovan kaluni häntä vasten. Ja samalla aloin avata hänen farkkujensa nappeja. Hän yritti estellä, muttei onnistunut siinä yhdellä kädellä. Vedin farkut polviin ja aloin sivellä hänen pehmeää ihoaan. Laitoin sormet hänen jalkoväliinsä, stringit olivat kostuneet läpi asti. Kumarruin hänen jalkoväliään kohti ja painoin kasvoni kiinni hänen pilluunsa. Hän vavahti kosketuksesta, muttei enää edes yrittänyt estellä. Aloin nuolemaan hänen pilluaan pikkuhousujen läpi. Housut olivat aivan märät. Mira ynisi kiimaisena ja alkoi työnnellä itseään kasvojani vasten. Jatkoin kiusaamista nuolemalla varovasti srtingien reunoilta. Mira alkoi vaatia panoa, mutta olin päättänyt kostaa hänelle aiemmat flirttailut. Nuolin välillä jo housujen sisäpuoleltakin ja koskettelin varovasti kielen päällä hänen klitoristaan.

Riisuin viimein hänen stringit ja silmieni eteen avautui jumalaisen kiihottava näky; siististi trimmattu tummien tuuheiden karvojen ympäröimät suuret häpyhuulet olivat kiimasta turpeina. Enää en ollut varma, kumpaako tässä kiusataan, joten kävin suoraan hänen kimppuunsa. Nuolin alhaalta ylös hänen pilluaan. Huudosta päätellen orgasmi alkoi olla lähellä. En enää malttanut odottaa, vaan työnsin sormen hänen pilluunsa ja nuolin samalla hänen klitoristaan. Mira laukesi kovasti huutaen kasvojani vasten.

Miran hengitys ei ollut vielä tasaantunut, kun olin jo saanut riisuttua housuni ja työnsin kivikovan kaluni hänen pilluunsa. Kaluni ei ole niitä kaikkein ohuimpia ja kun Mirallakin tuntui olevan paikat ilmeisen tiukassa kunnossa, minulla oli jopa lieviä vaikeuksia työntyä hänen sisälleen. Liukkaus hoiti kuitenkin tehtävänsä ja työnsin varovasti kaluni pohjaan saakka. Tilalle oli ollut erittäin kiihottava ja jouduin jarruttelemaan, etten laukeaisi heti alussa. Mira työnteli takapuoltaan rytmikkäästi minua vasten. Hänen pillunsa oli niin liukas, että minulla meinasi olla vaikeuksia pysyä hänen sisällään. Varovaisen alun jälkeen en voinut enää jarrutella, vaan aloin työntelemään rajusti. Mira oli ehtinyt päästä uudelleen vauhtiin. Hän hieroi samalla vapaana olevalla kädellään klitoristaan. Samalla Mira laukesi toistamiseen. Otin kiinni molemmilla käsillä hänen lanteistaan ja panin häntä elämäni kiihkossa. Enää en pystynyt jarruttamaan, vaan kaluni roiski spermat syvälle hänen sisäänsä.

Olimme hetken aikaa hiljaa, kunnes vetäydyin pois hänen sisältään. Yllätyksekseni hän kömpi pois pöydän alta, käsi oli irronnut jossakin vaiheessa. Kuten arvata saattaa, kerta ei jäänyt ainoaksi. Tunsin tilanteesta syyllisyyttä, mutta Mira kertoi, ettei heidän asiansa niin hyvin ollutkaan, mitä ulospäin näyttää. Seksielämä oli kuulemma aivan kuollutta. Hän jopa tunnusti myöhemmin, että ei se käsi edes missään vaiheessa oikeasti ollut jäänyt jumiin. Hän oli nähnyt kovan kaluni ja oli päättänyt saada sitä hinnalla millä hyvänsä…

1

16432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naapurin poika

      Wäyh! Mahtava tarina!! Juoni aivan ylivertainen ja erittäin kiihottava tarina. Kirjota ihmeessä enemmänki :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe