Ajatuksia?

Mua on alkanut huolestuttamaan mieheni käytös viime aikoina. Olen siis raskaana ja vauva on harkiten "tehty". Viikkoja on 28.

Mieheni on kuitenkin ruvennut nyt viihtymään ylitöissä(vapaaehtoisesti) ja kavereiden kanssa enemmän kuin kotona. Kiinnostus muhun ja masukkiin on tosi vähäistä. Tosin mies on aina väsynyt kun tulee töistä, joten ymmärrän sen.

Mutta mitä? Onko miestä ruvennut kaduttamaan perheenlisäys vai onko se pelkoa/jännitystä? Ymmärrän tietty senkin, ettei kavereita pahemmin ehdi vauvan syntymisen jälkeen nähdä, mutta eikö parisuhdekin kannattaisi pitää nyt kunnossa?

Asiasta olen kyllä kysynyt, mutta mies ei sen kummemmin kommentoi.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että olispa tullu tehtyä sitä ja tätä tuota ennen tyttären syntymää. Kolmeen vuoteen ei ole hyvällä omalla tunnolla voinut mitään tehdä, koska vapaa-ajasta suurin osa kuluu likan kanssa. Eipä siinä mitään, mukavaahan sekin on, mutta tekemättömät jutut aina hieman harmittavat. (En nyt tarkoita rellestämistä tms. vaan lähinnä harrastuksia ja esim. kodin kunnostamista.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rv 28 kirjoitti:

Mua on alkanut huolestuttamaan mieheni käytös viime aikoina. Olen siis raskaana ja vauva on harkiten "tehty". Viikkoja on 28.

Mieheni on kuitenkin ruvennut nyt viihtymään ylitöissä(vapaaehtoisesti) ja kavereiden kanssa enemmän kuin kotona. Kiinnostus muhun ja masukkiin on tosi vähäistä. Tosin mies on aina väsynyt kun tulee töistä, joten ymmärrän sen.

Mutta mitä? Onko miestä ruvennut kaduttamaan perheenlisäys vai onko se pelkoa/jännitystä? Ymmärrän tietty senkin, ettei kavereita pahemmin ehdi vauvan syntymisen jälkeen nähdä, mutta eikö parisuhdekin kannattaisi pitää nyt kunnossa?

Asiasta olen kyllä kysynyt, mutta mies ei sen kummemmin kommentoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu