Jollekin nuorekkaaksi tekeytyvälle juoopomuorille tekisi mieli sanoa, ettet sä siitä nuoremmaksi tule,
jos laitat rikotut farkut jalkaasi, otat tatuointeja ja lävistyksiä ja kiroilet. juot viinaa ja poltat tupakkaa.
Olet silloin vain ja ainoastaan vanha, hullulta vaikuttava eukko.
Mutta nuorekkuus terveyden ylläpitämisenä kaikin puolin,
hampaiden kaunista hoitoa myöten,
sillä niidenkin juurissä saattaa kuolemasi piileksiä,
ellet pidä kunnossa.
Haaveena terve tulevaisuus vanhuksenakin!
Nuorekkuus kontra nuouuden pakkomielle
39
140
Vastaukset
- joo joooo
Joo j ooo
- Vajaahampainen mummo
Valkaisuakohan tarkoitat? Moni lankeaa hampaiden valkaisukuoppaan ja rikastuttaa sillä muita ja ostaa itselleen onnellisuutta.
- siisti täyskalusto
Viisas ihminen käy vähintään joka toinen vuosi hammaslääkärissä. Siinä yhteydessä on syytä poistaa mahdollinen hammaskivi ja tummentumat. Turha puolustella hoitamattomia hampaita jollain kuvitellulla valkaisukuopalla. Filmitähtien posliinipäälysteisiä hampaita nyt voi pitää yliampumisena, mutta puhtaat ja hoidetut hampaat kuuluvat nykyihmisen perussiisteyteen, myös vanhemmalla iällä.
- joo, joo, joo
Ihan tarkoituksella tulit sitten meitä varoittelemaan? Olisit vielä arvaillut eri nikit, vai ihanko kaikki olemme juoppoja, huonohampaisi ja risat farkut jalassa. Ja entäs ne lääkkeet...nekin unohtui ottamatta.
- juupati juu
Hyvä idea, juopponikit pitää laittaa ruutuun ja heti!
- tekarit lasiin
juupati juu kirjoitti:
Hyvä idea, juopponikit pitää laittaa ruutuun ja heti!
Ja me joilla on tekohampaat:(
Miten on kolottaako lonkkia ja onko jäsenet tiukkana aamulla?
Nouseeko jalka vedestä laiturille tuosta vain noin hups ja juoksulla saunaan?
Meneekö sukkahousut jalkaan ilman ongelmia?
Jos makaat suorana maassa nousetko pystyyn polvien ponnistusvoimalla vai pitääkö pyllähtää kylelle siitä kontalle ja ylös?
Jos menet risukkoon pisulle, etsitkä kohdan jossa on puu käsitueksi ylösnousua varten?
Sut terveenä tässä muutoin kituuttelen ; )- isoäiti*
Ei kolota vielä, enkä tiukkuuteenkaan ole tutustunut.
Jalka nousee hyvin, pää menee polviin jne.
Jumppaan ja liikun säännöllisesti, mutta olen tietoisesti
karsinut monia liikkeitä ja harrastuksia.
Enää en sukella suoraan laiturilta, laskettelurinteet olen jättänyt,
juoksulenkit lopetin 60v täytettyäni, ja olen tullut varovaisemmaksi
nostelujen, hyppelyjen ja muidenkin ponnistelujen suhteen, koska
tiedän kehoni rappeutuvan.
Kaiteetkin huomioin, sillä käytän portaita, jos suinkin on mahdollista,
enkä turvaudu hisseihin ja liukuportaisiin.
Hammaslääkärillä, ihotautilääkärillä, mammografiassa, kolonoskopiassa
käyn säännöllisesti ja näköäkin tarkistutan tarpeen mukaan.
Verenpaine ja verensokeriarvot ovat aina olleet kunnossa, joten
niistä ei huolta, mutta kilpirauhasarvot tarkistetaan normaalin
vuosittaisen henkilääkärin kontrollin yhteydessä.
Ruokavalioni kasvispitoinen ,hedelmiä runsaasti, pähkinöitä ja kalaa säännöllisesti, mutta lihaa harvoin.
Auringossakaan en enää kieriskele, viihdyn hyvin varjossa.
Suvuissani on paljon erilaisia sairauksia, monista syövistä ja joistakin
harvinaisemmista taudeista lähtien, mutta varsinkin naiset ovat eläneet
huomattavasti keskiarvoa pidempään, joten on kai varauduttava pitkään
kitumiseen.
- Vihanneskauppiaan hintalappu meni väärään kurkkuun.- - Korppis*
isoäiti* kirjoitti:

- Vihanneskauppiaan hintalappu meni väärään kurkkuun.-Vihannekset olivatko ne liian kalliita?
Minä osuin kauppareissulla tomaattilaatikoiden eteen. Siinä oli toinen ikäiseni rouva pisteli pussiin 1,49 e/kg kotimaisia tomaatteja. Hän alkoi jutustelemaan, että mies valittaa olisiko sittenkin halvempaa ostaa tomaatit kaupasta kun itse kasvattaa niitä. Heillä oli kuulemma pieni kasvihuone puutarhassaan.
Kerroin, että minulla on kolme tomaatintainta ja, että on aivan ihana seurata niiden kasvamista, odottelen nyt pikkutomaatteja. Samoin on upeaa kasvattaa muutamaa mansikantainta ja napsia omia herkkuja pihapiiristään.
Rouva oli samanhenkinen ja siinä tomaatteja valitessa vierähti tovi puutarhan hoidon nikseissä.
Hyötyliikunta on kesäisin ainoa liikunnan muoto, mutta en jaksaisi toki muuta harrastaakkaan. Tänäänkin olen tuntitolkulla kaivanut maata ja pistänyt lahjaksi samiani taimia pitkin pihapiiriä.
Näyttää olevan tämä puutarhaharrastus sellaista, että kun yhdestä tontin nurkasta aloittaa ei loppua näy.
Illalla on selkä jumissa ja kun on ollut helteitä, en ole kehannut alvariinsa saunakaan lämmittää ja löylyssä kehoani vetreämmaksi vastalla virvoa.
Vaan kitdutaan ja nautiskellaan. Olen auringossa viihtyvä se kun on niin vaivatonta kun vain jaksaa itseään eri suuntiin puuhastellessa käännellä se on siinä ; ) - z<z<z<
Ylpeilyä:)
Kyllä jokainen ajallaan jotuu käymään läpi kaiken tuon mitä luettelit, vielä paljon muutakin...
Jos ei kuole;( - Kasvisruokavalio
isoäiti* kirjoitti:
Ei kolota vielä, enkä tiukkuuteenkaan ole tutustunut.
Jalka nousee hyvin, pää menee polviin jne.
Jumppaan ja liikun säännöllisesti, mutta olen tietoisesti
karsinut monia liikkeitä ja harrastuksia.
Enää en sukella suoraan laiturilta, laskettelurinteet olen jättänyt,
juoksulenkit lopetin 60v täytettyäni, ja olen tullut varovaisemmaksi
nostelujen, hyppelyjen ja muidenkin ponnistelujen suhteen, koska
tiedän kehoni rappeutuvan.
Kaiteetkin huomioin, sillä käytän portaita, jos suinkin on mahdollista,
enkä turvaudu hisseihin ja liukuportaisiin.
Hammaslääkärillä, ihotautilääkärillä, mammografiassa, kolonoskopiassa
käyn säännöllisesti ja näköäkin tarkistutan tarpeen mukaan.
Verenpaine ja verensokeriarvot ovat aina olleet kunnossa, joten
niistä ei huolta, mutta kilpirauhasarvot tarkistetaan normaalin
vuosittaisen henkilääkärin kontrollin yhteydessä.
Ruokavalioni kasvispitoinen ,hedelmiä runsaasti, pähkinöitä ja kalaa säännöllisesti, mutta lihaa harvoin.
Auringossakaan en enää kieriskele, viihdyn hyvin varjossa.
Suvuissani on paljon erilaisia sairauksia, monista syövistä ja joistakin
harvinaisemmista taudeista lähtien, mutta varsinkin naiset ovat eläneet
huomattavasti keskiarvoa pidempään, joten on kai varauduttava pitkään
kitumiseen.
- Vihanneskauppiaan hintalappu meni väärään kurkkuun.-varmaan hyvä, mutta tuo proteiinin saanti on siinä ongelmallista, sillä pavut ja herneet aiheuttaavat ilmavaivoja.
Niitä olisi kuitenkin ihan päivittäin syötävä, jos mieli saada riittävästi proteiinia.
Maitoa en voi paljoa ruuassa käyttää, itse asiassa en ollenkaan, koska se on raudan imeytymisessä esteenä
ja vaikka ei ole todettu laktoosi-intoleranssia, niin jotain turvotusta sekin aiheuttaa.
Iltaisin ja aamuisin kuitenkin otan Aktivia-jugurttia ison annoken, joskus myös piimää ja raejuustoa. - Tietämystä asiaan
Kasvisruokavalio kirjoitti:
varmaan hyvä, mutta tuo proteiinin saanti on siinä ongelmallista, sillä pavut ja herneet aiheuttaavat ilmavaivoja.
Niitä olisi kuitenkin ihan päivittäin syötävä, jos mieli saada riittävästi proteiinia.
Maitoa en voi paljoa ruuassa käyttää, itse asiassa en ollenkaan, koska se on raudan imeytymisessä esteenä
ja vaikka ei ole todettu laktoosi-intoleranssia, niin jotain turvotusta sekin aiheuttaa.
Iltaisin ja aamuisin kuitenkin otan Aktivia-jugurttia ison annoken, joskus myös piimää ja raejuustoa.Ei ole onglema lainkaan se proteiinin saanti.
Vaihtoehtoja on ja paljon. Eivät pavut ja herneet ole ainoa vaihtoehto. Erilaiset pähkinät, mantelit, siemenet, kuten seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, pellavaniemenet. Mars terveyskauppaan valitsemaan sieltä itselle sopivat proteiinilähteet.
Minä käytän soijajauhoja runsaasti, sitten auringonkukansiemeniä, seesamin siemeniä, pellavansiemeniä ja hernesoppa on aina juhlaruokaa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Supi suomalainen ruoka.
- 3005
Joopa joo!
En käytä risaisia farkkuja, en juopottele, en yritä olla yhtään nuoremman näköinen, kuin mitä olen, ei ole myöskään tatuointeja. Nyt haluaisinkin tietää mitä minun tulisi tehdä, että näyttäisin omaikäiseltäni?
Kun liikun omaikäisteni seurassa, en tunne kuuluvani joukkoon, lähes kaikki näyttävät mua paljon vanhemmilta, vaikka ikäero saattaa olla alaspäin omastani, myös ajatusmaailma on aivan toinen kuin minulla. Olen vielä elämässa täysillä mukana ja seuraan aikaani, käytän myös tietokonetta, jota hyvin harvat oman ikäiseni tuttuni käytävät.
Antakaa vinkkejä! Kiitos- osuit naulankantaan
Jotkut ihmiset vanhenevat ennenaikaisesti, jotkut normaalisti. Nykyään yhä useampi vanhenee normaalisti, ja ennenaikainen vanheneminen on vähenemään päin. Perimällä on merkitystä, mutta omat valinnat ja asenne vaikuttavat myös.
- isoäiti*
Hyvä sinä 3005, olet originelli sanan hyvässä merkityksessä.
- Viisas ei tee itse virheitä, vaan jättää ne toisille.- - z<z<z<
osuit naulankantaan kirjoitti:
Jotkut ihmiset vanhenevat ennenaikaisesti, jotkut normaalisti. Nykyään yhä useampi vanhenee normaalisti, ja ennenaikainen vanheneminen on vähenemään päin. Perimällä on merkitystä, mutta omat valinnat ja asenne vaikuttavat myös.
Niin on, perimä ja elintavat vaikuttavat.
Ketäs syytät siitä että olet elänyt terveyttäsi vaalien, 66v alkaa kolotaa sieltä ja täältä, sekä tulla kömpelöksi:(
Ylpeilkää vain, mutta älkää yrittäkö liikaa. - Vieraskoreutta vai?
osuit naulankantaan kirjoitti:
Jotkut ihmiset vanhenevat ennenaikaisesti, jotkut normaalisti. Nykyään yhä useampi vanhenee normaalisti, ja ennenaikainen vanheneminen on vähenemään päin. Perimällä on merkitystä, mutta omat valinnat ja asenne vaikuttavat myös.
Minä pidän oman näköni näyttävän kohta 70:selle. Kun en pysty liikkumaankaan ilman reumarollaattoria. Hiukset on lähteneet sytostaatin takia. Pitää olla perukki.
Mutta minusta tuntuu, että ihmiset on joko vieraskoreita, tai sitten piloillaan veikkailevat mun ikääni, että ootko sä 50:iä vielä täyttänyt, et ainakaan 55? Melkein loukkaannun, kun omasta mielestäni näytän pian 70:sen näköiselle ennemin kuin 50:selle.
Silloin ennen sairastumistani kyllä pitivät yleisestikkin 10-14 vuotta nuorempana, mitä olinkaan. Joskus jouduin oikein henkkarit näyttämään, kun tuli niin kova kina, etten minä voi olla niin vanha vielä. Ja sekin oli minusta outoa, sillä itsestä tuntu, että vähintään 7-8 vuotta vanhemman näköselle näytän, kun en vielä meikkaakkaan, kun en näe.
Nuorempana en sietänyt meikkejä, kun silmät tulehtu. Nyt olen löytänyt meikkejä, jotka ei aiheuta silmätulehdusta, mutta kun otan silmälasit pois, en näe yhtään mitään. Ei meikkaamisesta sillai mitään tule, kun se ei ole sillai ohjelmoitunut käteen, että voisi vain musta tuntuu menetelmällä huitoa. Ikänä ei oo ollu silmäripsissäkään meikkiä, kun heti on tulehtuneet silmät ja piti pestä pois jos jotain laitto.
Mutta että edelleen puhutellaan paljon nuoremmaksi, tuntuu irooniselle. Eipä oikein jaksa uskoa siihen.
Toki tietokonehommissa olen aika haka, mut enhän ole ollut työelämässä enää 15 vuoteen, mut kotona edelleen teen niitä. Ulkomaailmasta olen tavattoman kiinnostunut, jota ikäiseni eivät yleensä enää ole.
Etsin uutta tietoa koko ajan ja olen ajan hermolla. Sekin on ikäisiini vähemmän istuva piirre. - jospa sittenkin
Vieraskoreutta vai? kirjoitti:

Etsin uutta tietoa koko ajan ja olen ajan hermolla. Sekin on ikäisiini vähemmän istuva piirre.Jospa olet kuitenkin nuorekkaan raikkaan näköinen. Olisko sun iho erityisen kuulas. Iän myötä iho yllensä tummuu ja kadottaa kuulautensa. Olen kerran katsonut ihastellen, kuinka kovista kivuista kärsivällä kuuskymppisellä reumaatikolla oli ihmeen kaunis ja raikas iho. Eräällä tuttavallani oli syöpähoitojen aikana tavallista kauniimpi iho. Fyysinen stressi voi vaikuttaa jotenkin.
- 3005
isoäiti* kirjoitti:
Hyvä sinä 3005, olet originelli sanan hyvässä merkityksessä.
- Viisas ei tee itse virheitä, vaan jättää ne toisille.-Kiitos isoäiti*
En tiedä lienenkö virheitä tehnyt, mutta varmasti ihan normaalin verran kuitenkin. Onneni on ollut, että olen saanut olla terve, ainakin tähän saakka, toivottavasti tilanne jatkuu edelleen.
Luonteeltani olen iloinen ja nauravainen, liikkuvainen myöskin mielestäni ystävällinen kanssa ihmisilleni.
Ympäriltäni vaan puuttuvat samat ominaisuudet omaavat ihmiset, se on ikävää.
Haluaisin elää tätä elämää vielä täysillä, mutta mielekkään siitä tekisi samankaltainen seura. Ei ole kohdalle osunut.
- nixnats
En nyt niin nuorekas, mutta en sentään vielä ihan persu.
- Elintavat+ iloisuus
ovat tärkeimmät nuorekkuuden takaajat.
Aggressiiviset kuolevat nuorempina.- FSH
Minusta aika monet meidän ikäiset ovat jämähtäneet siihen lookiin, joka oli silloin nuoruudessa muotia, sama kampaus, sama meikki ja sitä ollaan niin nuorekasta että.
Harvemmin törmää risafarkkuiseen tatskattuun vanhempaan tätöseen, jolla olisi lävistyksiä. - Kaikki on muotia
FSH kirjoitti:
Minusta aika monet meidän ikäiset ovat jämähtäneet siihen lookiin, joka oli silloin nuoruudessa muotia, sama kampaus, sama meikki ja sitä ollaan niin nuorekasta että.
Harvemmin törmää risafarkkuiseen tatskattuun vanhempaan tätöseen, jolla olisi lävistyksiä.No voi hyvänen aika. Muotihan toistaa itseään. Näyttää olevan muotia jo monen päässä tuo meidän nuoruuden aikainen kampaustyylikin. Vaatetus näyttää toistavan itseään myös. Ei ole mitään jämähtäneisyyttä. Se on muotia, mitä päällensä laittaa. Ja piste.
- /()
Kaikki on muotia kirjoitti:
No voi hyvänen aika. Muotihan toistaa itseään. Näyttää olevan muotia jo monen päässä tuo meidän nuoruuden aikainen kampaustyylikin. Vaatetus näyttää toistavan itseään myös. Ei ole mitään jämähtäneisyyttä. Se on muotia, mitä päällensä laittaa. Ja piste.
Kyllä se on jämähtyneisyyttä, jos kampaus on sama, kuin 15-vuotiaana.
Muutamasta haituvasta yrittää taikoa saman, minkä nuoruuden tuuheus antoi.
Surkean surullista.
Siihen vielä mascaraa silmäripsiin, niin että posket ovat mustanpilkulliset.
Eipä naurata, ainakaan katsojaa. - En oo VAANI
/() kirjoitti:
Kyllä se on jämähtyneisyyttä, jos kampaus on sama, kuin 15-vuotiaana.
Muutamasta haituvasta yrittää taikoa saman, minkä nuoruuden tuuheus antoi.
Surkean surullista.
Siihen vielä mascaraa silmäripsiin, niin että posket ovat mustanpilkulliset.
Eipä naurata, ainakaan katsojaa.Jämähtäneisyyttä on ryhtyä mummulookiin jo päälle kuusikymppisenä eli liittyä siihen kasvavaan porukkaan, joka kulkee verkkahousun tapaisissa lökäpöksyissa, oli ne farkut tai mitkä tahansa, mutta pari numeroa liian suuret kumminkin. Kaikki vaatetus on mustaa tai harmaata tai korkeintaan beessiä. Sehän se on on mummujen suosikkiväri - ei näy lika eikä mikään muukaan, sulautuu seinään niin nätisti...Tällä tarkoitan ryhtymistä VAANIKSI: minä olen vaan tällainen vaatimaton, eihän sitä enää tässä iässä, enhän minä nyt ole mitään, mummu tässä vaan ollaan, anteeksi, että olen olemassa...
Ei kuule mummulookki ole kampaus, joka koristi päätä viisitoistakesäisenä. Silloin tupeerattiin ja rajusti. Muutamaa karvaa et saa niille kampauksille millään enää, kun ei ole mistä ottaa. Sen sijaan kananpyrstömalli elää ja voi hyvin mummujen päässä samoin tiukka pieni permis, sehän on niin kestäväkin. Sen nähdessään kaikki tunistavat aidon VAANIN...
Kyllähän se on niin,että ulospäin näyttää myös siltä, mitä siellä korvien välyksessä on - tai mitä sieltä on jäänyt puuttumaan. Mutta ei me toisiamme voida kuitenkaan survoa samaan muottiin eikä sellaista ihmistä ole vielä syntynyt, joka kaikkia miellyttäisi - ei edes mummon munimana.
- auli-auli
Minusta nuorekas sananakin on epäilyttävä.
Ei nuoruus ole itseisarvo, kyllä vanhempanakin elämä on mukavaa, jos on kohtuullisessa kunnossa. En edes kuvittele olevani yhtä vetreä kuin 40-50 vuotiaana.
Liika treenaaminenkin kuluttaa niveliä, esim. urheilijat eivät tervettä päivää näe.
Eikä ikä ole vain numeroita, kyllä se tuntuu ja näkyy jokaisessa, joillakin vähän aikaisemmin.
Hyvillä perintötekijöillä ja tupakoimattomuudella on hidastava vaikutus vanhenemiseen.
Kohtuullinen määrä alkoholia ei vanhenna, olenpa kuullut että se olisi hyväksi. Viina ja vähän muukin, laulu ja naiset,
Ne ovat tehneet minusta iloisen ihmisen.
Luultavasti olen senlainen jota nuoriso kammoksuu, koska nuorena ei tunne sanaa kuolema, muuten kuin ryppyisestä naamasta.
Monelle nuorelle tulee yllättäen eteen se että DB2:n aiheuttama Säärihaava ei tuppaakaan paranemaan, eikä sitä näe mahan ylitse.
Siinä on sitten kauhea dilemma!! Paljastanko nyt ikäni ja elämäni vain pyrinkö nuorekkaaseen imagoon?
Ja niin sitä heittää Shortsit tai minihameen kaappiin ja ostaa pitkät kesähousut tai Intialaisen Sarongin.
H.- auli-auli*
Olipa harvinaisen piristävää tekstiä Hunkz :)))
Nauratti oikein kunnolla pitkästä aikaa:))) auli-auli* kirjoitti:
Olipa harvinaisen piristävää tekstiä Hunkz :)))
Nauratti oikein kunnolla pitkästä aikaa:)))Arvoisa nimimerkki ei nyt kauheasti kehu.
Kiitos kuitenkin.
Toivottavasti kaunetenne ei saa paljon happoa silmilleen. :)
H.- caprit
Heh, taisit kuvailla mummosi taikka vaarisi olemusta.
Minä olen seuraavalta kymmenluvulta, ja pelaan kyllä shortseissa tai useimmin capri-housuissa golfia ihan ilman
paineita.
Kyllä liikunta on juuri se nuorekkaana pitävä, en sano nuorena, koska olisi mahdotonta niin sanoa ikäisestäni.
Ehkä olisikin paras puhua vain terveestä.
Sillä siitähän se on kiinni. - sekaan mahtuu
caprit kirjoitti:
Heh, taisit kuvailla mummosi taikka vaarisi olemusta.
Minä olen seuraavalta kymmenluvulta, ja pelaan kyllä shortseissa tai useimmin capri-housuissa golfia ihan ilman
paineita.
Kyllä liikunta on juuri se nuorekkaana pitävä, en sano nuorena, koska olisi mahdotonta niin sanoa ikäisestäni.
Ehkä olisikin paras puhua vain terveestä.
Sillä siitähän se on kiinni.Kukin pukeutukoon sen mukaan missä tuntee viihtyvänsä. Nykymuoti on tehty nuoria ihmisiä varten, niitä ns mummovaatteita löytää harvoista liikkeistä. Hiukset ovat helpompi hoitaa lyhyempinä ja meikkaaminen on hankalaa ilman silmälaseja. Allergian takia eivät kaikki voi käyttää meikkejä eikä hajusteita. Peseytyä ja pestä vaatteensa sentään voi joka päivä jos tarve niin vaatii.
Minäkin kuljen capreissa, hameessa tai topissa silloin kun sää sallii. Monenlaista liikuntaa harrastan, enkä juopottele enkä tupakoi, tatuointeja ei löydy. Hiukseni ovat tuuheat ilman tupeerauksiakin. Kenkäni eivät ole lintassa, hampaani ovat omat. Näillä pärjäilen omana itsenäni. Tietokonettakin käytän omaksi ilokseni.
Aika monelle ikäiselleni tulee sitä remppaa tahtomattakin. Sille ei mitään mahda.
Olen nähnyt yli 60- kymppisiä tunikoissa ja legginseissäkin kulkevana. Se siitä mummoloolkista. - z<z<z<
sekaan mahtuu kirjoitti:
Kukin pukeutukoon sen mukaan missä tuntee viihtyvänsä. Nykymuoti on tehty nuoria ihmisiä varten, niitä ns mummovaatteita löytää harvoista liikkeistä. Hiukset ovat helpompi hoitaa lyhyempinä ja meikkaaminen on hankalaa ilman silmälaseja. Allergian takia eivät kaikki voi käyttää meikkejä eikä hajusteita. Peseytyä ja pestä vaatteensa sentään voi joka päivä jos tarve niin vaatii.
Minäkin kuljen capreissa, hameessa tai topissa silloin kun sää sallii. Monenlaista liikuntaa harrastan, enkä juopottele enkä tupakoi, tatuointeja ei löydy. Hiukseni ovat tuuheat ilman tupeerauksiakin. Kenkäni eivät ole lintassa, hampaani ovat omat. Näillä pärjäilen omana itsenäni. Tietokonettakin käytän omaksi ilokseni.
Aika monelle ikäiselleni tulee sitä remppaa tahtomattakin. Sille ei mitään mahda.
Olen nähnyt yli 60- kymppisiä tunikoissa ja legginseissäkin kulkevana. Se siitä mummoloolkista.Kyllä minäkin pidän legginsejä, mökillä.
Kauppaan en ne jalassa ihan mielelläni lähde, myymälautolle korkeintaan. Tai miksikäs ei kirkonkylällekin, jos on pidempi tunika päällä.
Caprihousuja on vaikka kuinka monet, niitä voi pitää huoleti 60 ikäinenkin.
Shortseja pidän myös mökillä.
Minihametta en ole omistanut koskaan, ei ole ollut tarpeeksi kauniit sääret, muuten olisin pitänyt nuorena.
En ole ollut ikinä ylipainoinen, lieneeköhän liian kova itsekritiikki ollut jo nuorena.
Kyllä meille 60 ihmisille sopii lähes kaikenlaiset vaatteet, paitsi napapaita, miroshortsit ja minihame, on kai muitakin vaatteita jotka eivät sovi, näin vanhemmalla naisella valkoiset pitsileggingsit ja niiden päällä fakkukankaisen minihameen, oli hoikka ja takaa näytti ihan hyvältä:) - caprit + legginsit
sekaan mahtuu kirjoitti:
Kukin pukeutukoon sen mukaan missä tuntee viihtyvänsä. Nykymuoti on tehty nuoria ihmisiä varten, niitä ns mummovaatteita löytää harvoista liikkeistä. Hiukset ovat helpompi hoitaa lyhyempinä ja meikkaaminen on hankalaa ilman silmälaseja. Allergian takia eivät kaikki voi käyttää meikkejä eikä hajusteita. Peseytyä ja pestä vaatteensa sentään voi joka päivä jos tarve niin vaatii.
Minäkin kuljen capreissa, hameessa tai topissa silloin kun sää sallii. Monenlaista liikuntaa harrastan, enkä juopottele enkä tupakoi, tatuointeja ei löydy. Hiukseni ovat tuuheat ilman tupeerauksiakin. Kenkäni eivät ole lintassa, hampaani ovat omat. Näillä pärjäilen omana itsenäni. Tietokonettakin käytän omaksi ilokseni.
Aika monelle ikäiselleni tulee sitä remppaa tahtomattakin. Sille ei mitään mahda.
Olen nähnyt yli 60- kymppisiä tunikoissa ja legginseissäkin kulkevana. Se siitä mummoloolkista.Golfissa en ole leegginsejä käyttänyt, mutta kauppareissuilla kyllä, pyöräillessä ovatkin ihan paikallaan.
Silmälaseja en vielä tarvitse, aurinkolaseihin otin vahvuudet, koska oikea silmäni on lievästi heikompi kuin vasen, mutta en ole oppinut niitä vieläkään käyttämään, vaikka viime kesänä jo ne hankin. Käytän lippaa suojana pelissä.
Piäisi lukulaseja opetella pitämään, sillä hämärässä valaistuksessa ristisana ratkominen on hankalaa, ne kuvat saattavat olla niin epäselviä.
Jos on hyvä valo, ei ole vaikeuksia.
Lääkkeitä en käytä, mutta mitä moninaisimpia luontaiskaupan tuotteita ja apteekin vitamiineja.
Nuoret sukulaislääkärit ovat varoitelleet, etteivät luontaistuotteet ole tarpeeksi tutkittuja.
Sehän siinä on ongelmana.
- nauru pidentää ikää
Hunksz, tekstisi nuorentaa! Minua on monesti aiemminkin naurattanut - ja eikös se ole sitä nuorentumista pitkällä juoksulla?
Öh... tuota, olet tainnut ymmärtää minut oikein.
Toivottavasti et sinäkään saa nyt moitteita, minuun ystävällisesti suhtautuvat yleensä lytätään.
Kiitos, kommenttisi saivat minut iloiseksi ja peräpukamani supistumaan. :)
H.
- firefox58
Höh, mulla on risaiset farkut ja minihame kotikäytössä. Tatuointeja en viitsisi enää ottaa enkä lävistyksiä Ainoa koru jota käytän on riipus kaulassa. Mietin jotta tilaiskohan kultapaketin kun on tuolla laatikossa käyttämättömänä peevelin kalliit timanttisormukset.
En ainakaan vielä ajattele vanhuutta, tulenko vanhaksi koskaan se jää nähtäväksi. - lejanna
Juokoot, joita janottaa, vetäkööt posket lommolla tupakkaa, jos hyvältä tuntuu. Itsepä taksan maksavat, ja seuraukset kantavat. Tosin, yhteinkunta maksaa suurimmaksi osaksi hoidon, jos siihen päädytään.
Minä en ala muitten kyttääjäksi, omassa elämässäkin riittää elämistä.
Varmin merkki vanhuuden, on, jos joku sanoo nuorekkaaksi. Karsea sana.
Geenit määräävät suurimman osan terveydentilasta. Tietenkin terveet elämäntavat ovat eduksi.
Miksi pitäisi olla jokin ihanne ikuisesta nuoruudesta. Ihminen vanhenee vuodessa vuoden, vaikka olisi kuinkakin nuorekas. Kukin vanhenee omalla tavallaan.
.- meeriamanda
En oikein myöskään ymmärrä miten sitä sitten pitäisi pukeutua, kun ei saisi olla sitä tai tuota....:)
En nyt napapaidoissa kulje, mut legginsit tai ihonmyötäiset pyöräily housut (hieman polven alle) iso t-paita on kauppareisuni vaatteet. En ole huomannut et oudoksuen olisi katseltu :))
Paheeni on kyllä sauhuttelu, vaan pitkän veron olen valtiolle niistä maksanut - joten enpä häpeile jos hoitoa tarvin.
Ehostan kevyesti jos jonnei mennä pitää, kotona ollessa en :)) iahan pirttihirmuna, joo:D Hiukset saavat tyylittelyn n. kuudenviikon välein, sävyä tai raitoja....mielialan mukaan.
Ihan olen itteni näköinen...:))
- 60++++..ö.-.,.-
Käytä järkeä jos on, luulen ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920