Jutta Urpilaisen kapina epäilyttää

Euromaiden valtiovarainministerit ja virkamiehet neuvottelevat parhaillaan uudesta noin 85 miljardin euron tukipaketista Kreikan velkakriisin ratkaisemiseksi. Näin se on mennyt ennen, Saksa ja Ranska päättävät ja Suomi tottelee.
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on seksikäs mimmi.Nam Nam.

Äänestä

Minä täällä vaan kyselen entisenä kokkolalaisena, että milläpä meriiteillä tämä teidän missinne on tuonne päässyt?
Kertokaa, kun en ymmärrä. Aikoinaan työttömien mukana kävin juomassa Jutan puolueen Coca Colaa, kahvia ja syömässä Domino-keksiä eduskuntatalossa, kun piti Estoniaan halvalla päästä. Ei viinan takia, mutta historian. En kuitenkaan jo tuolloin huomannut naista vakuuttavaksi. Ajattelin aina, että mummojen avustamana mukaan päässyt, kun isikin oli eduskunnassa, niin piti tyttökin sinne äännestää. Eipä tuo myöhemminkään ole paljon tehnyt muuta kuin puhunut. Kerropa, Jutta sinäkin. Edes kerran mikä sinä oikeasti olet. Kiva, kun sinä olit laskenut jopa ne Domino-keksit, jotka tarjosit työttömille.:)
Minulla olisi nykyään jopa varaa tarjota sinulle kaksikin keksiä, mitä sinulla ei ollut 2004 varaa tarjota Kokkolan työttömille.

Äänestä

Edelläni oleva kertoo, että millä meriiteillä Jutta on pärjännyt myös? Jutalle sen Dominoikeksipaketin ihan ilmatteeksi täältä suuresta maailmasta lähettäisin, että demokraateilla, muka, olisi sitten varaa kunnolla oikein varaa tarjota. Ai, niin sen eduskunta tarjoilun olen kertonut monta kerttaa ja vielä useammin tulen sen kertomaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SDP vakuuksia vaatii kirjoitti:

Euromaiden valtiovarainministerit ja virkamiehet neuvottelevat parhaillaan uudesta noin 85 miljardin euron tukipaketista Kreikan velkakriisin ratkaisemiseksi. Näin se on mennyt ennen, Saksa ja Ranska päättävät ja Suomi tottelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu