tulee olemaan lopunajoilla (=ajanilta) pelottelu, jota taas saatiin kalliisti kuulla Lumejoella.
Eli median ja internetin etc. ryöpytys pf-asian sekä hoitokokous-pienten-ihmisten-murskajaisten tiimoilta kääntyy loppujen lopuksi ilmestyskirjan mukaiseksi ivaksi ja pilkaksi AINOATA OIKEATA JUMALAN VALTAKUNTAA kohtaan.
SRK ei siis ole tehnyt / jättänyt tekemättä mitään väärin, vaan ainoastaan joutunut berceleellisen ajojahdin viattomaksi kohteeksi kuin uhrikaritsa aikanaan.
SRK:n seuraava siirto tässä (media)pelissä
6
211
Vastaukset
- Metusaletti
Vain me pelastumme, kaikki muut palavat tulijärvessä. Mm. meikanneet ja tanssitunneilla käyneet naapurin pikkutytöt. Met petofilisteliaiseen syntiin sortuneet kostumme kerran taivaan ikikunniaan, kun armokaritsa on MEIDÄN puolesta kärsinyt hirvittävän ristinkuolon. Yksin (SRK:n) armosta. Ei moro, mitä -tua!!??
- *Promillejengi*
Nyt se nähtiin, peli on auki. SRK provosoi siunaamalla boikotin:
"SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen sanoo ymmärtävänsä ihmisten närkästyksen. Hän viittaa etenkin viime tiistain Kalevan eli heti suviseurojen jälkeen julkaistun lehden pääkirjoitukseen ja sen aiheuttamaan tuohtumukseen."
Seuraavaksi voidaankin kokoavasti todeta, että maailma ivaa ja pilkkaa meitä viattomia. Mitä nyt hieman lakaistaan roskia maton alle ja pikkasen yritetään rajoittaa sanan vapautta etc. pashaa. - Entä SINUN kellosi?
Ajanilta on NYT. Synnin pesässä Aasiassa julkijumalattomille ristuksen berceleen kieltäneille on jo kongi kumahtanut....
- Joen suusta
Nimenomaan tietoinen provo liikkeeltä, niin menee ajanillan saarnat paremmin perille, kun ensin kaivamalla kaivetaan verta nenästä.
- Taktic
Kaleva boikotti on perustaktinen kuvio srk lestadiolaiselta liikkeeltä, jotta saadaan itselle täydellinen vainotun marttyyrin asema. Voidaan sitten kiljua kurkku suorana, kuinka meitä vainotaan etc. pascaa.
- Islamin opeilla
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_sota
Pyhää sotaa käydään nyt. Vl:ien oma jihad käynnissä. Vihanpito ja jatkuva riitely valtaväestön kanssa senkun jatkuu. Sitä saa mitä tilaa, kuten lauluntekijäkin kalliisti asiasta meille kirkastaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897