Hei,
Mietin tässä, että miten kannattaisi järjestää pennun yksinoloharjoitukset, jos koiralla olisi mahdollisuus oleskella päivisin ulkotarhassa, sekä toisinaan sisätiloissa. Koiraa siis voisi pitää työpäivän ajan ulkona, mutta tarvittaessa siirtää sisätiloihin. Riippuen mm. säästä ja koiran halusta olla ulkona. Muutoin talonväen ollessa paikalla, koira olisi sisällä.
Tällainen paikan vaihtuminen mietityttää kuitenkin. Entä jos koira oppii olemaan pelkästään ulkona, mutta sisällä yksikseen tekee tuhoja, ja on onneton. Toisaalta, jos koiraa ei kunnolla opeta olemaan ulkotarhassa, niin sekin olisi huono ratkaisu. Naapuritkaan eivät kestäisi ulvovaa ja levotonta koiraa.
Kysyn erityisesti, että olisiko järkevämpää totuttaa koiranpentu aluksi olemaan yksin sisätilassa, ja siirtyä vähitellen ulkotarhaan? Vai olisiko parempi harjoitella ulkotarhassa oloa ensin, ja siirtyä sen jälkeen harjoittelemaan sisätilassa oloa? Joka tapauksessa pennun pitäisi tottua olemaan sekä sisällä että ulkona yksin. Mikä tapa lienee oikea?
Toivottavasti joku kokenut koiraihminen osaisi auttaa. Kiitos!
Kysymys pennun totuttamisesta sisätilaan/ulkotarhaan
1
751
Vastaukset
- DingDongDeng
Ulkotarhassa on ehdottomasti oltava kunnollinen koirankoppi, sekä siellä on oltava tilaa liikkua & juosta, muuten on suuri riski, että koira turhautuu tarhassa ja alkaa tekemään tyhmyyksiä. Minusta paras tapa on kouluttaa pentu ensimmäiseksi sisälle. Jos sen kouluttaa ulkotarhaan, on tietenkin aluksi riski, että se ei enään viihdy sisällä, mutta samoin on toistepäin, joten: Kouluta sisälle, siellä se on " turvassa ", ulkona on enemmän " vaaroja ", eli haitallisia pointteja nuorelle pennulle. Ennen yksinolo- harjoituksia kouluta koiranpentu siihen, ettei haukkuminen ole hyvä asia, ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Aina jos koira haukkuu esimerkiksi oven takana, älä avaa sille. Odota, että se hiljentyy. Kun pentu on ollut muutaman sekunnin täysin hiljaa, avaa ovi. Kun koiraa opetetaan olemaan yksin sisällä, aloita vain siitä, että menet ulos ja tulet samantien takaisin. Muutaman toiston jälkeen siirry minuuttiin, eli olet oven takana minuutin. Toistat, toistat päivä päivältä. Pian pystyt olemaan oven takana jo 5 minuuttia. Ne ovat kärsimättömälle pikkupennulle pitkiä & hitaita aikoja. Kun olet monia, monia, monia kertoja toistanut erimittaisia poissaoloja, kokeile 30 min. Välillä jopa 60 min. Ja jos koira alkaa tekemään tuhmuuksia poissaollessasi, osta sille erilaisia aktiivileluja: koirapelejä ( joissa koiran tulee saada herkkuja pelin eri " lokeroista "), piilottelet kovasti haisevia herkkuja turvallisiin paikkoihin.... pennulla on silloin tekemistä. Kun pentu osaa olla nätisti sisällä, voidaan sitä alkaa pikkuhiljaa, samalla tavalla kuin sisälle opettamisessa, kouluttamaan ulkotarhaan. Jos ulkotarhan kanssa käy kömpelösti & pentu turhautuu, kiinnitä ulkotarhaan myös jänniä ( erilaisia kuin sisälle, niin pentu ei heti oivalla, vaan joutuu miettimään ) aktiivileluja. Älä käytä sähkö/ haukunestopantoja tai pieniä & ahtaita häkkejä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931