Kanin kiinniottaminen

hermutyttö

Kyselisin, että miten muut kanien omistajat ottavat kanejaan kiinni niiden ollessa vapaana esimerkiksi asunnossa. Oma kanini saa olla aina vapaana silloin kun olen itse kotona, ja se pääsee takaisin häkkiinsä itse halutessaan. Silloin kun olen poissa ja myös nukkuma-aikaan, kani on häkissä. Ongelma on kanin kiinniottaminen ja palauttaminen häkkiin silloin kun olen lähdössä pois kotoa. Se ei tietenkään millään haluaisi itse mennä takaisin lukkojen taakse kun nauttii niin kovasti vapaana olosta, varsinkaan jos se on muutenkin ollut jo päivän aikana häkissä useamman tunnin.

Kiinniottamiseen olen koittanut namupaloilla lahjomista, olen antanut kädestä makupaloja ja ottanut kanin kiinni sen päästyä tarpeeksi lähelle. Ymmärrettävästi se suuttuu kiinniotosta kovin, ja murisee ja rimpuilee. Olen houkutellut antamalla ruokaa myös suoraan häkkiin, mutta se ei toimi kovin hyvin. Kani ei mene ruoan mene sinne ruoan perässä, varmaankin se arvaa että luukku menee sen jälkeen kiinni. Jos ruoka on lattialla, niin silloin kyllä kelpaa, kun ei ole vaaraa lukkojen taakse joutumisesta.

Kania ei saisi jahdata, mutta parhaaksi keinoksi saada kani kiinni olen todennut rikkalapion harjan. Kani on oppinut menemään suoraan häkkiin, kun tökin sen liikkeelle sängyn alta tai muusta oleskelupaikastaan. Joskus tässäkin saa taistella siten että kani yrittää huijata menemällä esimerkiksi häkin taakse. Joskus taas se juoksee vauhkona pitkin huonetta ja käy harjan kimppuun ja murisee ennen häkkiin menoa. En ole ikinä vahingoittanut kania harjalla, mutta en haluaisi sen joutuvan pelkäämäänkään jahtaamisen takia. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ollut ainoa keino jolla olen saanut sen nopeasti häkkiin tarvittaessa. Nykyään riittää useimmiten pelkkä harjan näkeminenkin ja "mene" -komento niin kani menee kiltisti häkkiin.

Kanini on aina ollut todella temperamenttinen, eikä tule mielellään syliin tai anna muutenkaan koskettaa itseään. Kyseessä on hermeliininaaras. Häkin ulkopuolella se on vähän rauhallisempi, ja saattaa tulla itsekin tutkimaan varpaita ja haistelemaan, mutta käsiä se välttelee. Olen pyrkinyt antamaan sille makupaloja suoraan kädestä että käsikammo menisi ohi, mutta useimmiten sille kelpaa vain lattialta löytyvät makupalat.

2

1049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tania78

      Hermu naaras. Pieni ja pippurinen ! :)

      Itse olen opettanut muutaman vuoden kania menemään häkkiin käskystä.
      Toisinaan onnistuu ja toisinaan tulee protesti, jolloin joudun ohjaamaan kania.
      Häkissä saa sitten muutaman rusinan kiitokseksi.

      Pahinta on tosiaan jahdata kania. Parempi on kun ohjaat rauhassa kun tiedät olevasi lähdossä. Kani tosiaan tietää mihin sen pitää mennä, mutta aina se ei ole helppoa. Varsinkin jos on jo vähän kiire...
      Jos menetät hermosi ja kani sen vaistoaa niin vastaväitteet hommalle ovat vieläkin pahemmat. ;)

      Oikestaan mitään neuvoja on vaikea antaa kun ei kania tunne, mutta voisit koettaa tehdä häkkiin menemisen mahdollisemman mukavaksi.
      Voisit kokeilla opettaa sen häkkiin myös silloin kun luukku ei mene kiinni .
      Näin se ei yhdistä häkkiä ankeuteen vaan pieneen herkkupalaan.

    • hermutyttö

      Kiitos vinkeistä! :)

      Jonkin verran tuokin tottelee harjan näyttämistä ja "mene" -käskyä komentona mennä häkkiin. Voisin koittaa opettaa sille että pelkästään käskyn sanominen tarkoittaa että nyt pitää mennä häkkiin. Mutta varmasti tulee kestämään pitkän aikaa ennenkuin tyttö suostuu tottelemaan...

      Tuo oli hyvä, että antaisi makupalan häkkiinmenon yhteydessä :) Toki se menee häkkiin muutenkin vapaana ollessaan itse, lähinnä tarpeilleen, tai makoilemaan jos on ollut pitkään vapaana kämpässä ja on pomppinut itsensä väsyksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe