Teinkö väärin

Erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni jonkin aikaa sitten. Alle kuukausi eron jälkeen huomasin olevani raskaana. Kerroin siitä entiselleni, ensin hän ei uskonut, ja kun näytin raskaustestin todisteeksi, niin tokaisi vain, että voi harmi.
Noh, hän sanoi kyllä tukevansa minua, mutya eipä hänestä juurikaan kuulunut enään sen keskustelun jälkeen.

Kävin sitten yksin hakemassa raskaudenkeskeytys pillerin, ekan pillerin jälkeen kaikki oli ihan ok, mutta toisen satsin jälkeen alkoi kovat kivut, henkisesti vielä suuremmat kivut. En ole ikinä ollut aborttia vastaan, mutta ajatus siitä, että kun makoilen tässä sängyssä tai käyn kaupassa, raskauteni keskeytyy samaan aikaan.. Fyysiset kivut kestin hyvin, mutta ne henkiset.. Olin aivan sekaisin, hävetti, kadutti ja vaikka mitä. Entiseni ei vastannut puhelimeen, joten lähdin käymään hänen luonaan. Hän tuli ovelle vastaan, näin olohuoneessa toisen naisen. Entinen tarttui vaatteistani kiinni ja heitti minut rappusiin ja huusi ettei ikinä enään halua nähdä minua.. En edes ehtinyt sanomaan hänelle muutakuin että tarvitsen todella apua, ja hän on ainoa joka tietää abortistani. Seuraavana päivänä hän kyllä pahoitteli, mutta en jaksanut noteerata enään hänen viestejään.

Ylireagoinko teidän mielestänne? Olisiko vaan pitänyt selvitä yksin ja jättää entiseni rauhaan? Omasta mielestäni taisin toimia väärin, olisi pitänyt jättää menemättä, muttakun sillä hetkellä tuntui niin kamalan pahalta.. :(
4105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei ois tarttenu mennä jos oisit antanu lapses jatkaa elämää...

Äänestä

Voinet kai kertoa hänelle sen minkä kerroit nyt meille. Ja pyyttää häntä olemaan jatkossa antamatta ristiriitaisia viestejä, eli jos aikoo tukea niin sitten tukee tai sitten sanoo ihan suoraan ettei häntä kiinnosta.

Tyly kohtelua sinua kohtaan toisen naisen läsnäollessa voi merkitä yksinkertaisesti vain sitäkin, että tuo toinen nainen on epävarma, joten miehen piti "esittää" hänen läsnäollessaan. Silti se oli väärin tehty sinua kohtaan...

Äänestä

Mitä muuta voisit odottaa mieheltä, jonka lapsen olet surmannut ?

Kun lapsi kuolee on suhde yhtä kuollut.

Äänestä

Kannattaa etsiä joku muu luotettava henkilö jolle kertoa abortista ja tuntemuksistasi. Entisen poikaystäväsi saat kyllä jättää omaan arvoonsa kun kerta tukea häneltä et saa. Pahimmassa tapauksessa hän saattaa alkaa syyttelemään sinua

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


laalaalaalla kirjoitti:

Erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni jonkin aikaa sitten. Alle kuukausi eron jälkeen huomasin olevani raskaana. Kerroin siitä entiselleni, ensin hän ei uskonut, ja kun näytin raskaustestin todisteeksi, niin tokaisi vain, että voi harmi.
Noh, hän sanoi kyllä tukevansa minua, mutya eipä hänestä juurikaan kuulunut enään sen keskustelun jälkeen.

Kävin sitten yksin hakemassa raskaudenkeskeytys pillerin, ekan pillerin jälkeen kaikki oli ihan ok, mutta toisen satsin jälkeen alkoi kovat kivut, henkisesti vielä suuremmat kivut. En ole ikinä ollut aborttia vastaan, mutta ajatus siitä, että kun makoilen tässä sängyssä tai käyn kaupassa, raskauteni keskeytyy samaan aikaan.. Fyysiset kivut kestin hyvin, mutta ne henkiset.. Olin aivan sekaisin, hävetti, kadutti ja vaikka mitä. Entiseni ei vastannut puhelimeen, joten lähdin käymään hänen luonaan. Hän tuli ovelle vastaan, näin olohuoneessa toisen naisen. Entinen tarttui vaatteistani kiinni ja heitti minut rappusiin ja huusi ettei ikinä enään halua nähdä minua.. En edes ehtinyt sanomaan hänelle muutakuin että tarvitsen todella apua, ja hän on ainoa joka tietää abortistani. Seuraavana päivänä hän kyllä pahoitteli, mutta en jaksanut noteerata enään hänen viestejään.

Ylireagoinko teidän mielestänne? Olisiko vaan pitänyt selvitä yksin ja jättää entiseni rauhaan? Omasta mielestäni taisin toimia väärin, olisi pitänyt jättää menemättä, muttakun sillä hetkellä tuntui niin kamalan pahalta.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu