Testamenttini Suomen kansalle - Mika Myllylä
Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
=(
6.3.2001 22:34
3
"Testamenttini Suomen kansalle.
Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani
kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut,
enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni
28..2.2001, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla Lahden
MM-kisoissa antamani doping-näytteen olevan positiivinen. Elämäni
pahin painajainen oli alkanut.
Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni
koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana
minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani
aineen johtavan positiiviseen doping-tulokseen. Nyt saan tästä
valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii
monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi
tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta
haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko
urheilevalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille
tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet
minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Urheilu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole
enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten,
kun pienenä poikana Tervanevalle ensimmäisen kerran jalkani upotin,
alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin
ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja
kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden,
jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen
kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni
ja pyydän sielulleni rauhaa.
Haapajärvellä maaliskuun 6. päivänä 2001
Mika Myllylä
Mika Myllylän testamentti Suomen kansalle
Ei mitään lisättävää
4
208
Vastaukset
- Näin on
Kyyneleet tulivat silmääni kun luin tuon...
- djkfgnj
Tässä yhteiskunnassa vastuu haetaan aina sieltä suoritusportaasta.Pääsee herrat sitte ku koira veräjästä.Tyypillinen esimerkki siitä että pistettiin moukkien päät vadille tässäkin tapauksessa.
- Puhuisi edes totta
Pateettista paskanpuhumista, kukakohan tuonkin on väsännyt, joku konsultti, ei ainakaan Myllylä itse.
- näin loppu
Mika Myllylä on tehnyt omaisuudestaan testamentin. Hautajaisiin tulee 15-20 henkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872