Valasretkistä

Reissusta palannut

Palasin juuri reissusta ja ajattelin kommentoida valasretkiä. Olin itse hyvin tyytyväinen Futurismon retkiin; antavat rahat takaisin, jos mitään eläimiä ei näy, tosin tämä hyvin epätodennäköistä. Yrityksellä on tähystyspisteitä ympäri saarta, joista seuraavat eläinten liikkeitä. Yllätys oli se, että kumivene oli paljon tasaisempi ja kuivempi vaihtoehto kuin katamaraani. Ehkä tosin katamaraanipäivänä oli tuulisempaa. Meno oli niin hurjaa, että kaiteesta sai pitää kiinni todella lujasti, jotta ei olisi lentänyt yli laidan, ja palattuamme olin läpimärkä. Toki sisällä olisi selvinnyt kastumatta. Kumiveneretkellä oli kunnon sadevarusteet ja pelastusliivit, mutta meno ei ollut läheskään yhtä pelottavaa (eikä pomppivaa edes selkävaivaiselle), eikä kastumisen vaaraa ollut. Lisäksi eläimet näki lähempää. Oli myös huomattavasti erikoisempi kokemus. Suosittelen siis kumivenettä.

12

852

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäkemies

      Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei mitään takuita valaiden näkemisestä ole. Kävimme eilen juuri Futurismon retkellä emmekä nähneet kuin delfiinejä. Nyt pohdimme, raaskimmeko ostaa vielä toiset kalliit arvat vai annammeko valaiden jäädä sikseen.

      • awwereere

        Ja delfiinithän kuuluvat (hammas)valaisiin.


      • Reissusta palannut
        awwereere kirjoitti:

        Ja delfiinithän kuuluvat (hammas)valaisiin.

        Juu, mekin näimme lähinnä delfiinejä, mutta myös sellaisia harvinaisempia. Kaukaa näkyi pari kaskelottia, ja myös yhden nokkavalaan bongasimme n. 5 sekunnin ajan. Delfiinejä tosiaan näkyy enemmän, mutta kyllä niitäkin kelpaa katsella. Merikilpikonnat myös mukavia.


    • futurismo79

      Jos olet ollut katamaraanireissun jälkeen ihan läpimärkä ja joutunut pitämään kiinni kaiteesta koko ajan, kuulut ilmeisesti niihin jotka katamaraanin miehistön varoituksista huolimatta seisoi aivan laivan keulassa koko matkan ajan. Ylätasanteella ei kastunut ja pystyi istumaan ilman kiinnipitämistä kovassakin aallokossa, lisäksi näköala oli parempi ylempää. Näimme paljon delfiinejä sekä muutaman maitovalaan.

      • Reissusta palannut

        Itse asiassa seisoin juuri ylätasanteella ja vaihdoin monta kertaa paikkaa (edessä, takana, keskellä jne.), ja joka paikassa kastui yhtä lailla. Keulassa seisoneet eivät kastuneet juuri lainkaan, vaikka siitä nimenomaan varoiteltiin. Eli riippuu varmaan tuulen suunnasta ja kovuudesta.


    • shfddsj

      Itse olin Picos de Aventuran retkellä. Olimme kumiveneessä ja aallokko oli pieni, joten yhtään ei vettä roiskunut. Näimme aika kaukana kaskelotin, joka kuitenkin pian sukelsi ja esitteli pyrstöänsä. Sitten kaskelotin poikanen ui alle kymmenen metrin päässä veneestä, joten valokuviakin sai.

      Delfiinejä näimme kymmenittäin ihan veneen vieressä pomppimassa. Ja yksi kilpikonnakin nähtiin pikaisesti.

      Futurismon vene pyöri samoissa paikoissa.

    • vauva 8 kk

      Uskaltaako retkelle lähteä pienen lapsen kanssa? Kumivene kuulostaa ainakin aika "hurjalta".

      • Älä nyt

        Ei, meno kuoppaista ja kaikkien on syytä pystyä itse uimaan/kellumaan liivien kanssa...


      • heinäkuussa
        Älä nyt kirjoitti:

        Ei, meno kuoppaista ja kaikkien on syytä pystyä itse uimaan/kellumaan liivien kanssa...

        Katamaraanissa oli viime kesän retkellä myös vauvoja. Meno oli tasaista.
        Itseäni harmitti, ettei ala- asteikäisten uimataitoisten lasten kanssa valittu kumiveneretkeä, kaiken olisi nähnyt lähempää. Mutta oli katamaraaniretkikin hieno kokemus:)


    • miinaliina2

      Mulle kävi just niin, että emme ihan tarkkaan kuunnelleet ohjeita ja jäimme istumaan sinne perään. Kun vene lähti, tuntui että mennään eikä meinata.
      Ajoivat aika lujaa. Retki oli ihana. Delfiinejä paljon. Valaita sillä kertaa ei näkynyt.
      Vauvaa en ottaisi mukaan. Siksi kovaa meno oli. Oltiin kumiveneellä.

    • Maija Merellä

      Useita kertoja merellä -sekä kumiveneellä että katamaraanilla - keulassa ja joka kerta on ollut yhtä ihanaa . Merellä kastuu mutta ei se haittaa , lujaa mentiin molemilla kulkuneuvoilla ,katamaraanikin pomppi iloisesti aalloilla ja mainingeilla . Valaita, kaskelotteja - 9 naaraan ryhmä - ja merikilpikonnia , myös portugalin sotalaivoja . Se miten kukakin kokee merellä olon on hyvin yksilöölistä , en huomannut lainkaan että takana istuvista ( katamaraanissa ) monet voivat pahoin , sen sijaan vieressäni ollut 3 vuotias poika nautti reissusta yhtä paljon kuin minäkin . Suosittelen molempia kulkupelejä - tuohan on parasta mitä Ponta Delgadassa voi tehdä .
      Kävin myös Hellenic Windillä Santa Mariassa - laivasta ei pääse ulos aikataulun vuoksi ja paikalliset olivat todella merisairaita - laivayhtiö tarjoaa yrjöpussit - joten tätä reissua en suosittele . Ihmettelin alkuun miksi kannella ei saa olla matkan aikana ,kunnes syy selvisi - ei siellä olisi pysynyt penkillä ilman turvavyötä ..

      • Kirjoittajan viestistä ei käy ilmi, milloin hän matkan teki ja mitkä olivat sääolosuhteet. Hellenic Wind (http://en.wikipedia.org/wiki/HSC_Hellenic_Wind) tunnettaan Azoreilla katamaraanina, jonka nopeus on yli 30 solmua tunnissa. Hellenic Windia operoivan Atlanticolinen toinen alus, Express Santorini, on perinteinen. Sen nopeus jää alle 20 solmun.

        Atlanticoline kuljettaa kesässä saarien välisessä liikenteessä pitkälti yli 100 000 matkustajaa. Express Santorinin liikennöinti Azorien vesillä alkaa toukokuussa ja päättyy lokakuun alussa. Hellenic Windin kausi on lyhyempi kesäkuun alusta syyskuun alkuun.

        Azorien vedet eivät suinkaan aina ole myrskyisiä, eivät edes tuulisia, eivät etenkään kesällä. Kyseessä on todennäköisesti ollut tuulinen päivä. Kaikki portugalia puhuvat matkustajat eivät ole ”paikallisia”, ts. azorilaisia, sillä melkein puolet saariryhmän matkailijoista on peräisin Portugalin mantereelta.

        Ainakin aikaisemmin Santa Mariaan on Ponta Delgadasta liikennöinyt myös Express Santorini. Matka sillä vie aikaa nelisen tuntia, Hellenic Windilla matkustusaika on parisen tuntia. Eäisyys on noin 80 km.

        Omat kokemukseni katamaraaneista ovat vähäiset. Olen mennyt Oostendesta Doveriin. Tuuli ei mielestäni ollut mitenkään voimakas. Istuimme kuitenkin kaikki kuin lentokoneessa turvavyöt kiinnitettyinä ja muistaakseni meille tarjoiltiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      209
      2229
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      162
      1467
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1091
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      937
    5. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      55
      930
    6. 58
      928
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      797
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      120
      731
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      717
    Aihe