Murha rikoksena ei vanhene

koskaan.

Poliisi löytää - usein vihjeitten perusteella - päivittäin uusia todisteita, jotka saattavat käynnistää oikeusprosessin uudelleen. Säälin henkilöitä, jotka ovat välttäneet tuomion vaikkapa riittävien todisteiden puuttuessa. Jonain päivänä kaikki selviää ja silloin alkaa itku ja hammasten kiristys?

7

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siksihän...

      syyttömiä ei pidä tuomitakaan kun siinä samalla syyllinen vapautetan

    • vastuun kantaminen

      Olet oikeassa. Murha ei vanhene koskaan. Joku idiootti saattaa kuvitella päässeensä teostaan kuin koira veräjästä. Ja sitten yks kaks - poliisi pidättää ja totuus on edessä! Aikaa on voinut mennä niinkin kauan, että syyllinen olisi jo ehtinyt elinkautisensa istua, kun olisi vaivautunut vastaamaan teoistaan. Paha saa palkkansa AINA.

    • vihje ratkaiseva

      Hyvä vihje tarvis, Bodomin kolmoismurha selviäis, tekijä olis vielä hengissä, vanha mies jo alkaa kyllä olla. Aluksi ei edes, monee vuosikymmenee edes kyseistä henkilöö, pidettii uhrina, tais puolustus rintama, liian pitkälle, olivat liian itsevarmoja, että sumutus onnistu.

    • Pahempi .

      kohtalo äsken tapahtuneilla murhilla, joissa tekijä nuori tai vaikka keski-ikäinen kotirouva, kun joutuu loppuikänsä pelkäämään, milloin jää kiinni.
      Sitten vielä syyllisyyden tunne verirahoistakin, jos nyt osaa edes tuntea syyllisyyttä mistään.

    • raakalaisia

      Ei varmaa kunnon rikollinen pode mitää syyllisyyden tunnetta, taitaa moni nauttii jälkeepäin kun muistelee urotyötää. Eihän roistolle ihmishengessä oo minkäälaista arvokasta, oma vaa...

    • wkt

      W.K.T

    • Jack the Ribber

      Paljon puhutaan Bodomista tai Ulvilan tapauksesta,mutta näissä jutuissa epäillyt on julistuttu syyttömiksi.On paljon muita avoimia juttuja, jotka joutaisi ratkaista.Oulu 1979 tapaus selvittämättä.Ehkä juttu ei kiinnostava koska uhri oli alkoholiin taipuvainen.Kuulemma oli raaka ja kummallinen?Jos tekijä oli viiltäjä-jack, niin kiinnijäänti olisi suotava. Eipä kyllä jäänyt aikoinaan Lontoossa vaikuttanut Viiltäjä-Jack :ään kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5180
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1663
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1569
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1496
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1245
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1190
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1070
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      847
    Aihe