Entisen puolison muutto lasten kanssa.

SydänSyrjällään

Hei!

Nyt on tullut suuri seinä vastaan ja tuntuu että olen aloittamassa taistelun tuulimyllyjä vastan. Olimme vajaa kuukausi sitten entisen puolisoni kanssa sovittelemassa oikeudessa tapaamisaikoja, ja saimmekin ne sovittua siellä, ja oikeus vahvisti tapaamissopimuksen.
Nyt vajaa viikko sitten entinen puolisoni ilmoitti, että hän on irtisanonut asuntonsa ja muuttaa kuun lopussa yli 500 kilometrin päähän. Tämä luonnollisesti tarkoittaa että kaikesta halusta huolimatta lasten ja minun tapaamiset eivät voi onnistua kuten tapaamissopimuksessa sanotaan.

Voinko tehdä asialle mitään, hakea lähihuoltajuutta tms? Lapsilla on kuitenkin täällä tuttu päivähoitopaikka, tiivis suku sekä minunkin luonani oma huone, vaatteet sekä lelut, eli mikään vloppu isä en vain ole ollut. Lapset ovat olleet melkein 50/50 ajasta luonani, hieman enemmän äitillänsä että saa kaikki tuet ja elatusmaksut (on sanonut suoraan että raha on siihen syynä). Muuttopaikkakunnalla odottaa isovanhemmat, jotka ovat vanhoja ja huonokuntoisia sekä muutama äidin sisarus, joilla omat lapset ja työt. Lisäksi äiti on muuttanut muutaman vuoden sisällä nykyisellä asuinpaikkakunnalla useaan otteeseen, mikä on johtanut lasten hoitopaikkojen vaihteluun. Haluaisin kuitenkin itse, että lapsilla olisi yksi pysyvä paikka, eikä pelkoa koko ajan muuttamisesta. Onko minulla isänä mitään tehtävissä, tekee pahaa ajatella että menetän otteen lasten elämästä ja arjesta ja että heistä tulee juurettomia :(

21

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • : (

      Niin epäreilulta kuin se sua ja lapsia kohtaan onkin, en usko että mitään on tehtävissä. Ota silti yhteyttä lastenvalvojaan ja kerro tilanteen muuttumisesta. Pelkästään pitkä välimatka voi ajan kanssa vaikeuttaa tapaamissopimuksen toteutumista, joten luulen että sekin pitää tarkistaa.
      Olen pahoillani puolestasi.

    • tseeus

      Kyllä voit hakea lähihuoltajuutta ja sinulla aika hyvät mahdollisuudet voittaa. Nopeasti hakemus oikeuteen perusteena lasten vakiintuneet olosuhteet. Hae väliaikaispäätöstä että lapset saavat jäädä luoksesi prosessin ajaksi.

      • ölkhlhglg

        heko heko vaan.. tuossakaan tapauksessa isällä ei ole mitään saumoja saada lähihuoltajuutta vaan äiti pystyy itse päättämään mihin hän lasten kanssa muuttaa. siis äiti muuttaa sinne minne haluaa ja repii lapset mukanaan ja jos isä haluaa tavata lapsiaan niin isä maksaa kaikki tapaamiskulut omasta pussista. näin toimii lasten parasta ajatteleva yhteiskunta lakeineen!


    • ...........

      Kieltämättä tällaisessa tapauksessa, missä lapset jo muutenkin ovat olleet sinulla noin puolet ajasta, olisi järkevintä, että he jäisivät sinulle kokonaan. Toisen vanhemman viikottaisen läsnäolon he joka tapauksessa menettävät, mutta jäämällä luoksesi eivät sentään kaikkea muutakin. Kaikenlisäksi on todennäköistä, että entinen puolisosi olisi tarkoituksella pantannut tietoa muutosta, ettei se vaikuttanut oikeusprosessiin. Mene nyt ainakin heti lastenvalvojan puheille.

    • hjvfjhzs

      Siis oliko niillä lapsilla tuttu päivähoitopaikka, vai oliko se vaihdellut äidin muuttojen vuoksi?

    • (Etä)isä

      Ahne ja kiero exä sinullakin näköjään; mikään ei estä tekemästä sellaista elatussopimusta, että kulut hoidetaan puoliksi, jos on vuoroviikko-systeemi, vaikka se ei ehkä olekaan lastenvalvojan mieleen :-( Harvalle lähivanhemmalle se kuitenkaan tuntuu sopivan.

      Tuo muutosta vaikeneminen tuntuu myös tarkoitushakuiselta. Lainsäätäjien pitäisi mielestäni puuttua tuohon toiselle paikkakunnalle muuttamisen aiheuttamaan epäkohtaan; halutessaan lähivanhempi voi nykyään muuttaa eri paikkakunnalle ja näin yrittää katkaista lasten välit etävanhempaan.

      Kurja tilanne sinulla; kannattaa ainakin harkita tuota "tseesuksen" neuvoa ja yrittää toimia nopeasti. Jos lapsilla on koulut ja kaverit nykyisellä paikkakunnalla, niin voisin kuvitella sinulla olevan hyvät mahdollisuudet menestyä.

    • -Yhäiti

      Mene maistraattiin ja tee ilmoitus ettet hyväksy lasten muuttoa. Jos teillä on yhteishuoltajuus, TE YHDESSÄ päätätte missä lapset asuvat. Näin sanoo suomen laki

      • outkuugyfjkugt

        ja höpö höpö.. yhteishuolto on vain sanojen helinää sillä lähivanhempiäityli se saa päättää aivan itse KAIKISTA lapsen asioista isältä kysymättä! isä voi tottakai ehdottaa vaikka mitä mutta äitylin ei tosiaan tarvitse korvaansa lotkauttaa niille. jos isä lähtee vaik sossun/oikeuslaitoksen kautta peräämään sitä "päätösvaltaansa" lasten asioihin niin alle sekunnin isä leimataan riidanhaluiseksi kontrollifriikiksi sitä äityliä kohtaan. loppu onkin tuttua, kohta äitylillä on yksinholtajuus ja tapaamiset/yhteydenpidot lapseen loppuu totaalisesti!


      • työ silläki ellää..

        paskan marjat, töiden perässä on joskus pakko muuttaa kauvenmaksikin, jos toisena vaihtoehtona köyhyys ja työttömyys.
        Tietty lasten muutosta voi puhua toisen huoltajan kanssa, mutta montakertaa se etä ei halua ottaa vastuikseen lapsia, esim vuorotyö tai komennustyö.
        Työ on sellaanen pirulainen et se määrää paljon elämäämme.


      • (Etä)isä
        työ silläki ellää.. kirjoitti:

        paskan marjat, töiden perässä on joskus pakko muuttaa kauvenmaksikin, jos toisena vaihtoehtona köyhyys ja työttömyys.
        Tietty lasten muutosta voi puhua toisen huoltajan kanssa, mutta montakertaa se etä ei halua ottaa vastuikseen lapsia, esim vuorotyö tai komennustyö.
        Työ on sellaanen pirulainen et se määrää paljon elämäämme.

        Nuo ovat pitkälti henkilökohtaisia valintoja ja perustuvat omiin arvoihin. Köyhyyteenkin tottuu vai pitäsikö sanoa että paremminkin turtuu; itse olen jatkuvasti persaukinen, vaikka teenkin töitä. Lasten kanssa menee kivasti ja he haluavat luokseni. Kaipa he aistivat sen, että välitän heistä aidosti. Ilman heitä tuskin jaksaisin.

        Paljosta olen kuitenkin joutunut luopumaan; ei mulla riitä rahat mihinkään ylimääräiseen (esim. lomailuun ulkomailla tai kauempana kotimaassakaan), kun eläminenkin tekee tiukkaa. Myös ajatus omasta asunnosta on aivan mahdoton näillä tuloilla (n. 1750 netto) ja elatusmaksuilla (480 euroa), saati sitten minkään muunkaan omistamisesta. Elämiseen kun ei jää juuri paria sataa enempää kuussa; se kun on törkeän kallista pääkaupunkiseudulla.

        Itse en ottaisi työtä vastaan jostain huitsin devadasta (tai muuttaisi uuden puolison luo kauas lapsistani), vaikka se olisi kuinka unelmapaikka tahansa... Lapset ovat minulle työtä (ja rahaa) tärkeämpiä ja niin tulee luultavasti aina olemaan. Jatkan siis luultavasti elämääni persaukisena :-)


      • työtön.
        (Etä)isä kirjoitti:

        Nuo ovat pitkälti henkilökohtaisia valintoja ja perustuvat omiin arvoihin. Köyhyyteenkin tottuu vai pitäsikö sanoa että paremminkin turtuu; itse olen jatkuvasti persaukinen, vaikka teenkin töitä. Lasten kanssa menee kivasti ja he haluavat luokseni. Kaipa he aistivat sen, että välitän heistä aidosti. Ilman heitä tuskin jaksaisin.

        Paljosta olen kuitenkin joutunut luopumaan; ei mulla riitä rahat mihinkään ylimääräiseen (esim. lomailuun ulkomailla tai kauempana kotimaassakaan), kun eläminenkin tekee tiukkaa. Myös ajatus omasta asunnosta on aivan mahdoton näillä tuloilla (n. 1750 netto) ja elatusmaksuilla (480 euroa), saati sitten minkään muunkaan omistamisesta. Elämiseen kun ei jää juuri paria sataa enempää kuussa; se kun on törkeän kallista pääkaupunkiseudulla.

        Itse en ottaisi työtä vastaan jostain huitsin devadasta (tai muuttaisi uuden puolison luo kauas lapsistani), vaikka se olisi kuinka unelmapaikka tahansa... Lapset ovat minulle työtä (ja rahaa) tärkeämpiä ja niin tulee luultavasti aina olemaan. Jatkan siis luultavasti elämääni persaukisena :-)

        No, se on sitte karenssi ja vielä niukempi leipä jos kieltäytyy työstä.
        Soskusta saa tietty jotain....


      • ,jgdmhdmhfdmhg
        työtön. kirjoitti:

        No, se on sitte karenssi ja vielä niukempi leipä jos kieltäytyy työstä.
        Soskusta saa tietty jotain....

        älä ruikku selittele! ei töitä tarjota työkkäristä mistään satojen kilsojen päästä että sen työn takia tarvis muuttaa ja viedä skidit mukanaan! kylhän tuossa aloittajan tapauksessa haiskahtaa pelkästään siltä että nyt äiti lähtee vittuillakseen, isä jää, ja varsinki lapset kärsii äidin k***päisyyden takia!


      • itse olet ruikku sel
        ,jgdmhdmhfdmhg kirjoitti:

        älä ruikku selittele! ei töitä tarjota työkkäristä mistään satojen kilsojen päästä että sen työn takia tarvis muuttaa ja viedä skidit mukanaan! kylhän tuossa aloittajan tapauksessa haiskahtaa pelkästään siltä että nyt äiti lähtee vittuillakseen, isä jää, ja varsinki lapset kärsii äidin k***päisyyden takia!

        Riippuu alasta, ja ei työkkäristä mitään kunnon töitä saa, vain tuki ,pätkätöitä kitupalkalla, ja huuhaa koulutusta.
        Aloittajan exän ku****päisyyteen en ota kantaa, kun en tunne tapausta.


      • -just-me-

        Hmmm, meilläkin on yhteishuoltajuus, mutta käräjäoikeuden päätöksessä lukee ihan selväsanaisesti, että lapset asuvat äitinsä luona. Ei tuohon siis ole etäisällä mitään sanomista eikä mitään yhdessä päättämistä.


    • yks vaan

      Otan osaa. En tiedä näistä tarkemmin mutta homma on kyllä pielessä ellei sinulla ole asiaan mitään sanottavaa. Tietysti joskus voi olla esim työn vuoksi ihan pakko muuttaa, mutta jos muutto tapahtuu selkeästi vain lähinnä sen takia että estää toista vanhempaa olemaan yhteydessä lapsiinsa ei kyseessä mitenkään voi olla lasten etu.

      Muutenkin ihmettelen näitä juttuja. Toki lähivanhempi voi tehdä kiusaa etävanhemmalle ja toisinpäin vaikka millä keinoin kun lapset ovat nappuloina, mutta huoltajuudessa ei pitäisi olla kyse vanhempien välisistä kiistoista vaan lasten edusta. Lasten etu on _aina_ tuntea molemmat vanhempansa ja viettää molempien kanssa aikaa. Sen lisäksi kun vastuu on jaettu saavat molemmat vanhemmat vuorollaan mahdollisuuden viettää omaakin aikaa (toisin kuin yksinhuoltajat). En voi ymmärtää miten vanhempi joka rakastaa lastaan järjestää hänelle loppuiäksi ongelmia estämällä häntä pitämästä yhteyttä toiseen vanhempaansa, mikä on kuitenkin ihan olennaista lapsen tulevaisuuden kannalta. Toimivat äiti- ja isäsuhteet.

      Itse olen tilanteessa jossa minulla on lapseni isän kanssa yhteishuoltajuus. Lapsi asuu luonani ja olemme tehneet kirjallisen sopimuksen että isä saa olla lapsensa kanssa joka toinen vkl ja joka toinen vko viikolla yhden yön. Hän käyttää oikeuttaan tavata lastaan korkeintaan yhden illan viikossa, yön yli ei ole koskaan. Ja aina meidän luonamme, ei suostu ottamaan lastaan omille kämpilleen. Ja laittaa minulle tarkat kotiintuloajat, jos olen myöhässä ei tule moneen viikkoon hoitamaan lastaan. Eli käyttää lapsen hoitoa keinona hallita menemisiäni ja tulemisiani.

      Minulle satelee neuvoja miten minun pitäisi estää isää näkemästä lastaan enää ollenkaan. En näe siinä toiminnassa lapsen etua. Minusta aina ja kaikissa tilanteissa (jos isä pärjää hyvin lapsen kanssa eikä ole esim päihtynyt häntä hoitaessaan) on lapsen etu saada olla molempien vanhempiensa kanssa. Toki voisin muuttaa vaikka ambomaalle eikä siihen varmasti olisi oikeudellakaan mtn vastaan (ottaen huomioon isän tähänastisen käytöksen) mutten tekisi sitä, _lapseni_ takia.

    • "Vajaa vko sitten.."

      Olet kai ollut jo asianajajaan yhteydessä?

    • 415

      ottakaa nyt huomioon myös lasten ikä!jos pienet lapset kyseessä niin melkosen varmasti menevät äidin mukaan.vanhemmat lapset voivat myös itsenäisesti matkata etää tapaamaan.jäävät lapset nykyselle paikkakunnalle tai ei..

      • ---

        Jos lapset ovat olleet nytkin jo puolet ajasta isällään, niin ei ole mitään syytä suosia äitiä tässäkään asiassa. On totta, että jos puolivuotiaan vanhemmat eroavat, niin äidillä varmaankin on etulyöntiasema lasta kohtaan, koska hän on ollut todennäköisesti lapsen kanssa enemmän ja ehkä imettää ja näin ollen lapsen suhde äitiin on yleensä siinä vaiheessa parempi (väheksymättä lainkaan isän elättämispanostusta tms). Jos taas lapset ovat olleet puolet ajasta isällä ja puolet äidillä, niin iästä riippumatta äiti ei voi olla heille turvallisempi tai tärkeämpi vanhempi.

        Aika vaikeaa on minkään ikäisen lapsen matkata puolet ajasta isälleen tai äidilleen tai kenellekään, kun heillä on päivähoidot tai koulut jommalla kummalla paikkakunnalla. Oletettavasti nyt on sovittu kuitenkin tapaamiset siten, että lapset ovat isällään enemmän kuin viikonloppuisin (koska näin on ennenkin ollut), joten mielestäni isän pitäisi olla huoltajana aivan samalla tasolla kuin äidinkin ja silloin lasten muun elämän pysyminen ennallaan on tärkeämpää kuin äidin muutto.


    • Etäistetty isä

      Hyviä neuvoja tässä on jo tullutkin.Missään tapauksessa, älä hyväksy kirjojen siirtämistä.Palautat maistraatin ilmoituksen ja kirjoitat siihen että et hyväksy.
      Asianajajan tarvitset koska vaikuttaisi siltä että äidin yhyeistyökyky on olematon.Käyt käräjillä katsomassa miten käy.Mahikset on huonot, mutta ainakin olet yrittänyt.Saat itsellesi rauhan ainakin siltä osin että olet yrittänyt.
      Käräjillä kirjataan tapaamiset.Lisäksi kirjataan kuljetuskustannukset,joihin äiti varmasti pystyy nyt hyvin osallistumaan.

      Voimia! Ikävä sanoa mutta suomessa olet vanhemmaksi väärää sukupuolta.

      • Lapsen oikeudet.

        Huoltajuusriitoihin olaa kiinnitetty huomiota ja sosiaalityöntekijöitä koulutetaan toimimaan uudella tavalla huoltajuusriitoihin, joilla halutaan varmistaa lapsen turvallinen kasvu ja kehitys.

        Awean koulutusohjelma.

        Lapsi koston välineenä ja lyömäaseena huoltajuusriidoissa.

        http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=19067&NakymaID=391
        ----


      • Lapsen oikeudet.
        Lapsen oikeudet. kirjoitti:

        Huoltajuusriitoihin olaa kiinnitetty huomiota ja sosiaalityöntekijöitä koulutetaan toimimaan uudella tavalla huoltajuusriitoihin, joilla halutaan varmistaa lapsen turvallinen kasvu ja kehitys.

        Awean koulutusohjelma.

        Lapsi koston välineenä ja lyömäaseena huoltajuusriidoissa.

        http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=19067&NakymaID=391
        ----

        Lasten oikeuksien tuki ry ajaa lasten oikeuksia isään ja isän oikeuksia lapseen.

        Selaa sivustoja ja yhteystietoja, lue - vastaa kysymyksiin.

        http://www.lotry.fi/
        ---


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe