Kävin tänä keväänä sosiaalialan aikuiskoulutuksen pääsykokeissa, joissa tehtiin psykologiset testit. En kuitenkaan päässyt ko. koulutukseen ja ihan mielenkiinnon vuoksi sitten tilasin palautetta pääsykokeiden tuloksista.
Eilen sitten sain kirjeen, jonka mukaan opiskeluvalmiuksia ja oppimisprosesseja koskevat tehtävät olivat menneet keskitasoa paremmin.
Soveltuvuuspisteet kuitenkin olivat vain 3 asteikolla 1-9, eli keskitasoa hieman parempi soveltuvuus. Jäinkin miettimään, että kannattaako tästä nyt vetää johtopäätöksiä, etten olisi soveltuva sosiaalialalle, vai voiko esim. tilanteessa esiintynyt jännitys vaikuttaa niin paljon, että pisteet jäävät heikoiksi.
Psykologisista testeistä
2
144
Vastaukset
- 13+9
Joo, maallikon mielestä testeissä on lievä rahastuksen, ellen sanoisi jopa huijauksen maku. Kannattaa hakea uudelleen, jos se jännitys siitä karisisi.
- JM
Soveltuvuuden arvioinnissa ei ole kysymys useimmiten pysyvästä soveltumattomuudesta, vaan kuten elämässä yleensä ihmiset kasvavat ja kehittyvät. Suosittelisin sinua varaamaan ajan esim. TE-toimiston ammatinvalinnanohjaajalle ja keskustelmaan saamastasi tuloksesta. Silloin jos ala on ihan uusi, kannattaa myös esim. työelämävalmennuksen/ työharjoittelun kautta käydä tutustumassa alaan. Mahdolliset terveydelliset rajoitteet (myös sosiaaliset ja psyykkiset), oma motivaatio ja asennetekijät on myös syytä käydä läpi.
Viestiketjun toiselle kirjoittajalle sanoisin, että kannattaa tutustua käyttäytymistieteisiin ja hakea vaikka niitä opiskelemaan. Siinä saattaa kaikenlainen ymmärrys lisääntyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207091Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1214865L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634136TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143424Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7112192Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2551595- 671425
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581408Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221226