Lapsuudenystävien kesätapaaminen

*Kukkahame*

Koko kevät sitä puuhattiin, pienin 'askelin' ja tuloksesta syntyi täydellinen!

Viime lauantai oli varsinainen juhlapäivä, meitä oli koolla noin 30 en pysynyt luvuissa kun osalla oli aikaa vain aamupäivä ja vaihtuvuutta jonkin verran.
Kaikki tunnistimme toisemme, siinä oli oikeat halaustalkoot, kuka haluisi kertoilla elämän kaarensa kuuntelijoita riitti istuivat vuoroin paloportailla ja antoivat mielenkiintoista kerrontaa kuulijoille.
Paistoimme muikkuja kun kaatosade yllätti, onneksi kaikki tarvittava oli valmiina ja saimme isoon nälkäämme herkkuja.
Oli kuin elämä olisi alkanut uudelleen tuosta tapaamisesta, muutamat ajelivat satojen kilometrien päästä, jkokainen oli sitä mieltä että kyllä kannatti, samaa mieltä olen itsekin, tuli edestakainen matka muutama km yli 1 000.
Nyt kotona ja .... saunaan.

Kertoilkaa kesänne kohokohdasta

9

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Mikiä on kun ei oikolukija toimi sivulla, onko toisilla sama hankaluus?

    • sinisirkku-

      ei en ole sellaista huomioinnut. Silloin kun eteläsuomessa oli ukkosta huomasin TV:n väreilevän pikkuruutuja, mutta siihen se jäi.

      Juuri tulin ostoksilta ja paistoin kotimaista villilohta, osan graavasin, vei kyllä mehut flunssasena, taidan jättää huomiseen, ja mennä suihkuun:D kipin kapin.

      • sinisirkku-

        Iltapäivän lämpöön on taas ehditty. Ennen lähtöä asioimaan yritän miettiä kesäni kohokohtia:)
        Oikeastaan niitä on useita,-hiljaista onnea pelkästä olemassaolosta, kaikkien tavoitteiden saamisesta loppusuoralle ja tapaamisetkin.

        Juhannuksena koin merellisen ympäristön saaressa huumavan ihanana, seurustelun ajoittain antoisana, silloin kun oli tilaisuus kahdenkesken keskustella harvemmin näkemieni ihmisten kanssa.Meitä kun oli 17 koolla, eri-ikäisiä on puheensorinakin ruokapöydässä vilkasta. Hauskaa kyllä oli, keskittyä kuuntelemaankin ja tehdä havaintoja:)

        Yllättävän kaunis on Kustavin luonto, vanhoine taloineen ja upeine venesatamineen, missä veneiden upeus on huomattava. Erikoisesti miellytti silmääni muutama uusi perinteinen puinen purjevene, kaunislinjaisina eroittuen,
        moottoriveneiden tehomuodoista!

        Nautin 40 min. venematkasta Ahvenamaan rajalle, jolloin aallokko heitti upeat pärskeet yli kajuutan katon, kaskaadien nousessa sivuillakin korkealle! Suljimme luukut pisaroiden tippuessa seurueen vaatteille ja päin aaltoja taas 145 hepan kiidättämänä:D
        Siellä poikani nyt vaimonsa kanssa viettää lomaa. Ahvenmaalta soittivat eilen, tutustuvat paikallisiin kesätapahtumiin.

        Siinäpä ne tähänastiset kohokohdat, kiva, että oli antoisa tapaaminen sinulla, uusin voimin taas arkeen ja elämän pieniinkin iloihin:D


    • *Kukkahame*

      Merkitt6ävä tapahtuma se meille kaikille oli, kyllä elämä kiitää vauhdilla eteenpäin sen huomasi jokaisen kasvoilta ettei kuitenkaan huonosti ole mennyt kenelläkään, iloisia muisteluita ja vanhojen koulukuvien tarkkailua.
      Iloisia asioita ja tarkkoja muistikuvia opettajien tekemisistä ja sanomisista.
      Muistelimme miten meidän koulun ruokalaan kerättiin marjoja, se oli yksi päivä metsässä, ja vain puolukoita, siitä tehtiin ruispuolukkapuuroa kerran viikossa niin kauan kuin niitä marjoja riitti.
      Toinen oli sitten perunan nostoon tarkoitettu päivä, sitä mietimmekin mistä ne lihat sitten tuli vai oliko siellä jossain mullikoita ;-D?
      Meillä oli helteinen ja ukkosta enteilevä sää, ja ukkoseen se päättyikin.
      Katselin juuri valokuvia joita sain sähköpostiini, miten läheisiltä ja herttaiselta kaikki vaikuttaa, ja jokainen on jo saanut kokea isovanhemmuuden, niistähän sitä juttua riittää.
      Nyt vain on hyvä aloittaa tämä marjojen pakastus, ensimmäinen laatikollinen on jo mansikoita 'jalostettu' pakkaseen.

      http://www.youtube.com/watch?v=rrmRunNzu_I

    • kohokohtaa

      kerrakseen kun kaskaat lentää pois alta, montako sataa hevosvoimaa se nyt olikaan, olisit kertonut vielä mitä hintalapussa luki .Olis nyt poikasi ylpeä kun tietäis muorin mainostavan ! Onko tuollaisen kertominen mitenkään tarpeellista , kun luonnon kauneudesta kai oli kyse.

      • sinisirkku-ek

        Johan nyt taas. Kyllä se kokemus on istua veneessä, johon ei mummo ole ennen istahtanut! Aikanaan oli perheellä tamminen kalastajavene 18 hv. Wickström sisämoottorilla, joka puksutti Paraisilta saarelle kolmessa tunnissa:D

        Kyllä se kesän kohokohdista kävi, upeaa menoa se oli:D Ei kysytty aloituksessa luonnon kauneudesta! Hinnnasta en ole edes kysynyt.

        Koetahan kestää:D Tuo on minusta aika tavallista tänä päivänä monilla.


      • sama*
        sinisirkku-ek kirjoitti:

        Johan nyt taas. Kyllä se kokemus on istua veneessä, johon ei mummo ole ennen istahtanut! Aikanaan oli perheellä tamminen kalastajavene 18 hv. Wickström sisämoottorilla, joka puksutti Paraisilta saarelle kolmessa tunnissa:D

        Kyllä se kesän kohokohdista kävi, upeaa menoa se oli:D Ei kysytty aloituksessa luonnon kauneudesta! Hinnnasta en ole edes kysynyt.

        Koetahan kestää:D Tuo on minusta aika tavallista tänä päivänä monilla.

        PS. Kaskaat ovat hyönteisiä etelässä, kaskaadit taas vesiryöppyjä!


    • Kuulin Yle radion lähetyksessä tästä karjalankielisten kokoontumisesta. Ohjelmassa esiintynyt mies kertoi vanhempiensa olleen Vienankarjalasta.
      Sanoi myös taitavansa karjalankielen.

      Ettei olisi vaan ollut legendaarinen radiopersoona Niilo Ihamäki, joka kiersi kai kaikkien suomen sukulaiskansojen parissa.
      Haastellessaan käytti oppimimiaan paikallisia kieliä. Jos osaisin Karjalankieltä, kuten sinä Kukkahame; olisin tästä kovin otettu.

    • *Kukkahame*

      Mie voisin siul palljo kiitoksie kirjodtua, sbassibo sie kunnon mushikka!

      Näin kiitokset sitten ihan ymmärrettävästi !!
      Unohtanut olen paljon sen huomaa että ymmärrän enemmän kuin pystyn puhumaan, kun kieltä ei käytä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe