Käly lahjoo lapsia, risoo

Laitoin toisaallekin tästä aloituksen, mutta täällä taitaa tulla hyvät kommentit ja näkökannat muilta äideiltä. Eli asiaan.

Olen usean vuoden ajan vihjaissut mieheni siskolle ei materiaalikeskeisistä elämänarvoista perheessämme. Joka kerta kun mieheni menee siskolleen kylään lastemme kanssa, siellä odottaa vähintäänkin yksi isompi leego-laatikko, vaikka kyseessä ei ole mitkään synttärit tms.

Olen kauniisti vihjaten esittänyt toiveen, ettei näin toimittaisi. En halua että lapseni kasvavat ihmisiksi, jotka arvottavat ihmisiä sen mukaan mitä kukin heille antaa, milloin ja kuinka paljon. En myöskään halua, että ahdas asunto täyttyy valtavista leluröykkiöistä. Esitin viime jouluna toiveen, että hän ostaisi jokaiselle lapselle vain yhden lahjan, mutta toive ohitettiin ja niitä ostettin 3-4 per lapsi.

Tiesin eilen että he menevät tänään tädilleen kyläilemään. Soitin erikseen ja pyysin kauniisti että näin ei enää toimittaisi. Hän ymmärsi hyvin perustelut ja lupasi kunnioittaa toiveitamme vanhempina (mieheni yhtyi toiveeseen). No totuus oli kuitenkin toinen, perillä lapsia odotti kolme isohkoa leegolaatikkoa, yksi lapsista oli kuulemma "vahingossa" löytänyt ne.

Täytyy myöntää, että minun on aina ollut hankala hyväksyä tätä ihmistä, hän on oikein ystävällinen käytökseltään, joten ympäristön on hankala ymmärtää sitä, että emme oikeiin kohtaa. Huvittavinta on, että henkilö on kirkon piirissä toimiva sosiaalialan ihminen. Luulisi että hän osaisi kuunnella.

Olenko nyt ylireagoiva? Minusta vain tuntuu tosi pahalta että tämä jatkuu aina vain. Itseasiassa en haluaisi olla missään tekemisissä koko ihmisen kanssa, mutta kuinkahan tämä onnistuu lasten syntymäpäivinen ynnä muiden kohdalla? Mitta on niin täynnä, että en edes halua antaa anteeksi. Ikävintä on, että en haluaisi tälläisiä vihantäyteisiä ja loukattuja ihmissuhteita elämääni, sovussahan olisi mukavinta.

Tämä on tietysti myös hankalaa miehelleni. Tosin koen, että hän jotenkin tasapainoilee meidän välillä ja hivenen ehkä enemmän siskonsa puolella. Täytyy myöntää, että olisi kiva, jos mieheni seisoisi rinnallani.

Onko kenelläkään kokemuksia hankalista käly-suhteista?
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

no on sullakin murheet *huoh*

Äänestä

Vaikea tilanne. Kyllähän hänen pitäisi kunnioittaa teidän toiveitanne vanhempina. Kuulostaa valitettavasti siltä, että hän haluaa ostaa lasten suosion lahjomalla heitä. Kukapa lapsi ei lahjoista ja tavaroista tykkäisi kun ei vielä rahan varsinaista arvoa ymmärrä. Ehkä itse ottaisin etäisyyttä kyseeseen henkilöön ja sanoisin suoraan, että nyt taitaa olla paras vähän miettiä asioita tahollaan. Tilanteen tekee tietysti vaikeaksi se, että kyseessä on miehesi sisko ja siihen hän tavallaan turvautuukin kun ei kuuntele sinun pyyntöjäsi. Hän tietää, että sinun on tavallaan loukattava miestäsi jos suutut hänelle. Ymmärtääkö miehesi kantasi asiaan? Kuulostaa todella paljolta jos pitää antaa lapsille 3-4 lahjaa kerralla ja vielä jotain isoja legolaatikoita. En kyllä itsekkään moisesta tykkäisi. Joillekkin ei vain järkikään aina kohtuutta sanele vaikkei pahaakaan tarkoittaisi.

Äänestä

Jos miehesi on samoilla linjoilla kanssasi niin miksi ette vain jättäisi lahjoja vastaanottamatta. Okei, lapsille tulee siitä hetkeksi paha mieli mutta se on elämää, kaikkea ei voi saada. Perustelkaa lapsille että täti voi vaikka antaa lahjat niitä enemmän tarvitseville, tai että meillä lahjapäivät ovat vain syntymäpäivisin tms. Tärkeintä on, että jos ei sanallinen pyyntö tehoa niin kerta toisensa jälkeen vaan sinnikkäästi lähdette tädin luota tyhjin käsin. Eiköhän se jossain välissä tajua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikähän auttaisi? kirjoitti:

Laitoin toisaallekin tästä aloituksen, mutta täällä taitaa tulla hyvät kommentit ja näkökannat muilta äideiltä. Eli asiaan.

Olen usean vuoden ajan vihjaissut mieheni siskolle ei materiaalikeskeisistä elämänarvoista perheessämme. Joka kerta kun mieheni menee siskolleen kylään lastemme kanssa, siellä odottaa vähintäänkin yksi isompi leego-laatikko, vaikka kyseessä ei ole mitkään synttärit tms.

Olen kauniisti vihjaten esittänyt toiveen, ettei näin toimittaisi. En halua että lapseni kasvavat ihmisiksi, jotka arvottavat ihmisiä sen mukaan mitä kukin heille antaa, milloin ja kuinka paljon. En myöskään halua, että ahdas asunto täyttyy valtavista leluröykkiöistä. Esitin viime jouluna toiveen, että hän ostaisi jokaiselle lapselle vain yhden lahjan, mutta toive ohitettiin ja niitä ostettin 3-4 per lapsi.

Tiesin eilen että he menevät tänään tädilleen kyläilemään. Soitin erikseen ja pyysin kauniisti että näin ei enää toimittaisi. Hän ymmärsi hyvin perustelut ja lupasi kunnioittaa toiveitamme vanhempina (mieheni yhtyi toiveeseen). No totuus oli kuitenkin toinen, perillä lapsia odotti kolme isohkoa leegolaatikkoa, yksi lapsista oli kuulemma "vahingossa" löytänyt ne.

Täytyy myöntää, että minun on aina ollut hankala hyväksyä tätä ihmistä, hän on oikein ystävällinen käytökseltään, joten ympäristön on hankala ymmärtää sitä, että emme oikeiin kohtaa. Huvittavinta on, että henkilö on kirkon piirissä toimiva sosiaalialan ihminen. Luulisi että hän osaisi kuunnella.

Olenko nyt ylireagoiva? Minusta vain tuntuu tosi pahalta että tämä jatkuu aina vain. Itseasiassa en haluaisi olla missään tekemisissä koko ihmisen kanssa, mutta kuinkahan tämä onnistuu lasten syntymäpäivinen ynnä muiden kohdalla? Mitta on niin täynnä, että en edes halua antaa anteeksi. Ikävintä on, että en haluaisi tälläisiä vihantäyteisiä ja loukattuja ihmissuhteita elämääni, sovussahan olisi mukavinta.

Tämä on tietysti myös hankalaa miehelleni. Tosin koen, että hän jotenkin tasapainoilee meidän välillä ja hivenen ehkä enemmän siskonsa puolella. Täytyy myöntää, että olisi kiva, jos mieheni seisoisi rinnallani.

Onko kenelläkään kokemuksia hankalista käly-suhteista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu