Sinä

Tapasin 3 vuotta sitten maailman ihanimman miehen, siis minun mielestäni. Hän on kaikkea sitä mitä toivoa saatan. Elämä tämän miehen kanssa on ihanaa ja rakastan sitä enemmän kun mitään muuta.
Vuosi takaperin kaikki alkoi mennä mustasukkaisuudeksi (minun osaltani) myönnän että se meni joissain asioissa liiallisuuksin mutta tajusin sen vähän liian myöhään vaikka mieheni siitä minulle mainitsikin. Ihastuin tai en nyt sanoisi että ihastuin, mutta jotain pientä tykkäämis juttua oli toista miestä kohtaan... Meni puolisen vuotta kun huomasin että olin pettäny ihanaa miestäni. Kaduin, pidin kaiken sisälläni, masennuin jota kukaan ei ottanu tosissaan, eikä huomannut sitä, olin ihan maassa. Ajattelin että kyllä tästä selviän, en kertonu miehelleni vaan rutistin häntä yhä lujemmin ja rakastin häntä yhä enemmän. Kysymys vaan kuuluu miksi en kertonut heti. Aloin itsekin uskotella itselleni että mitään ei ole tapahtunut, hetken jo luulin että olen kuvitellut kaiken ja sitä ei oikeasti oli tapahtunut. Tuntui että olen sekoamassa ihan täysin.. tiesin mitä olin tehnyt ja mitä kadun koko loppu elämäni. Erosimme mieheni kanssa ihan muista syistä, hän ei tiennyt vieläkään. Aikeissani oli kertoa ja halusin kertoa jo monesti aikasemminkin, mutta aina pelkäsin menettäväni hänet ja niinhän siinä olisi käynyt ja menetin hänet muutenkin. n.5 kuukautta olimme erossa ja palasimme yhteen, tunsin rakkauteni uudelleen häntä kohtaan yhä syvemmin mutta yksi asia painoi vielä mieltäni. päätin kertoa hänelle viikonlopun jälkeen, mutta oli liian myöhäistä se mies jonka kanssa petin ihanaa miestäni kerkeisi ensin. Hajosin, mutta pidin kiinni miehestä josta olin aina unelmoinut pidin niin lujaa että mies jota rakastan ei jättänyt minua, mutta hän tuntuu olevan erittäin masentunut. Hän haluaa nähdä että olenko luottamuksen arvoinen vielä, mutta epäröi sitä suuresti. muutamme pian takaisin yhteen ja katsomme miten se lähtee sujumaan. mutta minulle säännöt ovat selvät. Kaikki tekemiseni, puheluni, tekstiviestit, sähköpostit, yövuorot, everything kuuluvat miehelleni, jos vain suinkin tahdon elää hänen kanssaan ja saada luottamuksen takaisin.. ajallaan, siihen menee kauan, sen tiedän. mutta jaksan odottaa ja teen kaikkeni että mieheni olisi kanssani onnellinen! Sanonta ''se joka pettää, pettää toisenki kerran'' ei ole minun kohdallani sopiva, koska EN KOSKAAN tekisi sitä toista kertaa, se olisi liian raskasta mennettää jotain niin ihanaa toisen kerran.

Ps. Koskaan en halunnut pettää miestäni aikomuksin, se vain tapthui jota kadun syvästi. Teen kaikkeni että voisimme elää onnellisina yhdessä. Olen onnekas että sain vielä uuden mahdollisuuden, arvostan sitä niin paljon etten osaa edes kertoa sitä kun se on niin laaja!

Pps. Se että ajaudun muille teille niin sillä oli kantavana tekijänä myös se ettei ihana mieheni arvostanut minua tarpeeksi, hän huusi ja haukkui minua kun oli tosi vihanen ja ei aina huomioinut minua edes. Ja jos olimme kaveriporukalla jossakin niin joskus mieheni laittoi minut menemään takaisin kotiin.. Mutta missään vaiheessa en tarkoita että syyttäisin mieheäni siitä että petän häntä. Se oli minun virhe, jota en oisi koskaan saanu tehdä oli mikä tahansa.

Siksi pyydän Rakkaaltani Anteeksi tänään ja huomenna ja vielä monena päivänä.

Rakastan sinua
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

KORJAUS: ''Mutta missään vaiheessa en tarkoita että syyttäisin mieheäni siitä että petin häntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marjaana-90090 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu