Suomi24 palstalla on syytetty Asko Kervistä aiheettomasti virkamiehiin kohdistuneesta arvostelusta ja rikosasioista, sillä jos Kervisen väitteet eivät pitäisi paikkaansa olisi Asko ollut tuomiolla kymmenkunta kertaa vähintään.
Luottamusmiestä painaa huoli virkamiesten henkinen hyvinvointi. Miksi virkamiehet eivät pyydä virkavaltaa kiirehtimään rikosasioita jossa ovat epäiltynä oman henkisen hyvinvoinnin puolesta?
Seitsemän vuotta ovat virkamiehet olleet rikosepäilyksen alaisia ja edelleenkin lisääntymään päin neljän virkamiehen osalta. Jos virkamiehet olisivat syyttömiä, ei asiaa tarvitsisi vatvoa vuodesta toiseen luottamusmiesten toimesta.
Luottamusmiehenä en voi ottaa vastuuta muusta kuin oikeudenmukaisuudesta ja lain noudattamisen kunnioittamisesta, mutta se ei estä minua olla ajattelematta virkamiesten henkistä hyvinvointia.
Kaupunginhallitus on tehnyt karhun palveluksen virkamiehille ja osittain myös itselleen kasvattamalla rikosasioiden kuormaa.
Virkamiehet käsrsivät kaupunginhallituksen kyvyttömyydestä hoitaa yksinkertainen asia kunnialliseen päätökseen.
Arto Hirvonen PS.
Vastuu klunnallispolitiikasta
Arto Hirvonen
3
<50
Vastaukset
- Vani vaan
Hyvä Arto Hirvonen valtuutetun pitää olla huolissaan lain toteutumisesta.
- Arto Hirvonen
Kokeilimpa uutta taktiikkaa tein otsikkoon virheen jotta asia kirjoitus pysyisi Kotkalaisten luettavana.
- Kaikki keinot
Hyvin toimii kikka kakkonen.
Ei ainakin vielä ole ilmoitettu poistettavaksi.
Täytyy kuitenkin varmuuden vuoksi kopioida, että jos poistuu niin laitetaan uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904