Selattuani joitakin tämän palstan ja Kalevan juttutuvan kirjoituksia, en voi olla yhtymättä muiden uskovaisten kantaan siitä, että nämä eivät ole meidän foorumeitamme. Tämä on ainoa kommentti, jonka tänne tuon esille ja tämän jälkeen mainitsemani foorumit saavat osaltani jäädä.
Kuten olemme saaneet useasti - kautta aikojen - tuntea, meillä on pilkatun ja vainotun osa. Se tulee myös olemaan niin kauan kuin maailma pysyy. Näin Raamattukin todistaa. Meitä syytetään ja syyllistetään, tekomme tuodaan esille saastaisempina kuin jumalattomain teot. Olemmehan omalta puoleltamme heikot ja vajavaiset, niin kuin kaikki ihmiset. Saamme kuitenkin armosta uskoa, että osamme vaihtuu kerran uskosta näkemiseen ja iankaikkiseen autuuteen, kun jaksamme kilvoitella syntien pois panijoina.
Tämän ajan keskellä, toisinaan hyvinkin ahdistavan pilkan ja epäilysten alla meitä lohduttavat virren 310 sanat. Älkäämme antako maailman ja sielun vihollisen uuvuttaa meitä kilvoituksessamme. Nämä foorumit ovat saaneet monet meistä murheelliseksi ja jopa epäileviksi. Meidän ei täällä kannata aikaamme kuluttaa ja saattaa itseämme heikoksi. Maailma vihaa meitä kaikkialla ja aina, sen ovat jo ennen uskoneet tuoneet niin monesti esille Raamatussakin. Näillä foorumeilla pilkkaaminen ja ivaaminen on helppoa nimimerkin takaa. Meidän on ihan turhaa täällä perustella jumalattomille uskoamme. Usko ei ole järjellä perusteltavissa, se on armosta Jumalan lahja ja tätä armosta osattoman on mahdotonta käsittää. Uskoon ei tulla ihmisen voimin, niin kuin maailmassa asia ymmärretään.
Raamatussa ei sanota missään kohdin, että "usko tulee lukemisesta". Sen sijaan siellä sanotaan "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta". Jos nämä ihmiset näillä foorumeilla haluavat oikeasti Jumalan sanan kuuloon ja parannuksen tekoon, tai heillä on kysymyksiä elävästä uskosta, niin Jumala kyllä johdattaa heitä uskovaisten luo tahtonsa mukaan saamaan vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja armoevankeliumia Pyhän Hengen kautta. Näillä foorumeilla kukaan ei tule autuaaksi näitä kirjoituksia lukemalla.
Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa, mutta se ei ole minun vikani. Se on sielun vihollisen tekoa, koska hän näyttää juonineen nämäkin foorumit monille uskovaisille kompastukseksi.
Rakkaat uskonveljet ja -sisaret
95
872
Vastaukset
- Muuan veli
**Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa**
Ketkä kaikki ovat epäuskoisia?- Rehellisyyttä
"Ketkä kaikki ovat epäuskoisia?"
Esittämäsi kysymys on todella tärkeä! Yhteisön sisällä on itseään uskovaisina pitäviä lakihenkisiä, jotka eivät ole uskovaisia, mutta puhuvat muka sisältäpäin. Ja mitä vielä muuta? Hoitokokousten/-tilaisuuksien väkivaltatapaukset on vielä selvittämättä. Näistä tälläkin palstalla puhutaan ja totuuden esillä pitäminen kirpaisee syyllisiä. Se ei ole pilkkaamista eikä vainoamista, jos halutaan keskustella vääryydestä - tämänkin "pilkkakeskustelun" aloittaja katsoo "pilkaksi" maailmasta tulevaksi ja uskovaisuuteen kuuluvaksi ja sitä kultaavaksi. - en ehkä sun veli
vain Jumala tietää.
- Melperi1
Voi miesparkaa, joka tämän avauksen teki.
- 2irepleM
Mistä tiedät ettei ole nainenparka?
- Kaksinkertainen
2irepleM kirjoitti:
Mistä tiedät ettei ole nainenparka?
Tätä minäkin meinasin kysyä, mutta en ehtinyt ensiksi.
- Melperi1
Kaksinkertainen kirjoitti:
Tätä minäkin meinasin kysyä, mutta en ehtinyt ensiksi.
Minun vl-vainu sanoo, että avaaja on vl-mies.
Minun vl-vainu on aika tarkka aisti. - kunnon uskovainen
Melperi1 kirjoitti:
Minun vl-vainu sanoo, että avaaja on vl-mies.
Minun vl-vainu on aika tarkka aisti.Kunnon uskovaisena olen sitä mieltä, ettei tämän avauksen tehnyt ole kunnon uskovainen.
- vanha vainuaja?
Melperi1 kirjoitti:
Minun vl-vainu sanoo, että avaaja on vl-mies.
Minun vl-vainu on aika tarkka aisti.Vainuatko VL:ia?
- Exit Suomi24
kunnon uskovainen kirjoitti:
Kunnon uskovaisena olen sitä mieltä, ettei tämän avauksen tehnyt ole kunnon uskovainen.
Haista paska.
- Tyyppiesimerkki taas
Jaahas, taas yksi tyypillinen itsensä yli muiden ylentäjä. Jännää porukkaa nämä VL:t, mistä oikein tälläinen pohjaton omahyväisyys kumpuaa?
- Melperi1
"Jännää porukkaa nämä VL:t, mistä oikein tälläinen pohjaton omahyväisyys kumpuaa?"
Kyllä se tulee valheen isältä saatanalta, joka on vl-herätysliikkeen varsinainen hengellinen johtaja sekä vl-oppien ja vl-saarnojen voitelija.
Matt. 23:12
"12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." - luetun ymmärtäminen
Luin aloituksen kahdesti ja en kyllä ymmärrä miten aloittaja itsensä ylensi?? Lähinnä tuli mieleen hurskas pyyteettömyys. Jos joku uskoo johonkin asiaan, niin eihän se mitään itsensä ylentämistä ole!
- Melperi1
luetun ymmärtäminen kirjoitti:
Luin aloituksen kahdesti ja en kyllä ymmärrä miten aloittaja itsensä ylensi?? Lähinnä tuli mieleen hurskas pyyteettömyys. Jos joku uskoo johonkin asiaan, niin eihän se mitään itsensä ylentämistä ole!
"Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa"
"epäuskoisissa lukijoissa"
Avaaja tarkoittaa tuolla kaikkia muita paitsi vanhoillislestadiolaisia.
= Normaalia SIKAMAISTA itsensä ylentämistä! - luetun ymmärtäminen
Melperi1 kirjoitti:
"Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa"
"epäuskoisissa lukijoissa"
Avaaja tarkoittaa tuolla kaikkia muita paitsi vanhoillislestadiolaisia.
= Normaalia SIKAMAISTA itsensä ylentämistä!Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova, ehkä eri tavalla uskova. Kirjoittiko hän, että hän on parempi, ylempi tai että epäuskoinen olisi huonompi, alempi? Ei minusta. Kysymys on vain hänen USKOSTAAN. Kirjoitus ei millään tavalla ylentänyt häntä/ muita vl:a tai alentanut "epäuskoisia", vaan kirjoitus oli tältä osin täysin neutraali. Jos joku uskoo Nokian kurssinousuun, niin ylentääkö hän itsensä ja mollaako hän kurssilaskuun uskovia? Herää pahvi!
- Melperi1
luetun ymmärtäminen kirjoitti:
Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova, ehkä eri tavalla uskova. Kirjoittiko hän, että hän on parempi, ylempi tai että epäuskoinen olisi huonompi, alempi? Ei minusta. Kysymys on vain hänen USKOSTAAN. Kirjoitus ei millään tavalla ylentänyt häntä/ muita vl:a tai alentanut "epäuskoisia", vaan kirjoitus oli tältä osin täysin neutraali. Jos joku uskoo Nokian kurssinousuun, niin ylentääkö hän itsensä ja mollaako hän kurssilaskuun uskovia? Herää pahvi!
Tiedät vl-PAHVI oikein hyvin, että valtaosa veeällistä uskoo SRK:n ja vl-saarnamiesten opettamaan "vain me" -oppiin = vanhoillislestadiolaiset taivaaseen ja muut uskovaiset helvettiin.
Siksi vl:t kutsuvat itseään uskovaisiksi ja kaikkia muita uskovaisia "epäuskoisiksi" (= kohti helvettiä kulkeviksi).
Ei sinun vl-KIEROILIJAN yritykset tätä tosiasiaa miksikään muuta. Lähinnä nolasit itsesi. - Melperi1
Melperi1 kirjoitti:
Tiedät vl-PAHVI oikein hyvin, että valtaosa veeällistä uskoo SRK:n ja vl-saarnamiesten opettamaan "vain me" -oppiin = vanhoillislestadiolaiset taivaaseen ja muut uskovaiset helvettiin.
Siksi vl:t kutsuvat itseään uskovaisiksi ja kaikkia muita uskovaisia "epäuskoisiksi" (= kohti helvettiä kulkeviksi).
Ei sinun vl-KIEROILIJAN yritykset tätä tosiasiaa miksikään muuta. Lähinnä nolasit itsesi.(= kohti helevettiä kulkeviksi)
- Melperi1
luetun ymmärtäminen kirjoitti:
Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova, ehkä eri tavalla uskova. Kirjoittiko hän, että hän on parempi, ylempi tai että epäuskoinen olisi huonompi, alempi? Ei minusta. Kysymys on vain hänen USKOSTAAN. Kirjoitus ei millään tavalla ylentänyt häntä/ muita vl:a tai alentanut "epäuskoisia", vaan kirjoitus oli tältä osin täysin neutraali. Jos joku uskoo Nokian kurssinousuun, niin ylentääkö hän itsensä ja mollaako hän kurssilaskuun uskovia? Herää pahvi!
"Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova, ehkä eri tavalla uskova."
Täyttä vl-SONTAA!
Epäuskoinen = ei usko lainkaan
Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova - Toinen esimerkki
luetun ymmärtäminen kirjoitti:
Luin aloituksen kahdesti ja en kyllä ymmärrä miten aloittaja itsensä ylensi?? Lähinnä tuli mieleen hurskas pyyteettömyys. Jos joku uskoo johonkin asiaan, niin eihän se mitään itsensä ylentämistä ole!
"Luin aloituksen kahdesti ja en kyllä ymmärrä miten aloittaja itsensä ylensi??"
Näin sivusta seuraajana avaajan räikeä omahyväisyys suorastaan hyökkää silmille.
Jännää porukkaa nämä VL:t. Eivät erota mitä ilmiselvintäkään omahyväisyyttä... Taidatte olla asialle sokeita kun sen kanssa koko ajan elätte. - luetun ymmärtäminen
Melperi1 kirjoitti:
"Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova, ehkä eri tavalla uskova."
Täyttä vl-SONTAA!
Epäuskoinen = ei usko lainkaan
Epäuskoinen = ei samalla tavalla uskova"Vl:t nimittävät vl-herätysliikkeen ulkopuolisia vilpittömiä uskovaisia TÖRKEÄN HALVEKSIVASTI "epäuskoisiksi"."
Käsittääkseni "epäuskoinen" on ainoastaan "uskovaisen" USKO tai NÄKEMYS, eikä halveksiva nimittely, niinkuin Melperi1 heikossa itsetunnossaan asian ymmärtää. Kuten jo aiemminkin yritin rautalangasta vääntää, toistan esimerkin: Nokian kurssinousuun uskova ei "nimittele halveksuvasti" niitä, jotka eivät usko siihen, tai uskovat vaikkapa firman konkurssiin, vaikka hän toteaisikin heidän olevan "epäuskoisia". Hänen henk.koht. uskoonsa peilaten hän näkee nuo muut "epäuskoisina" Nokian kurssia kohtaan, ja saattaapa jopa sääliäkin heitä kun eivät usko mahdollisuuteen. JOKO MENI PIENEEN PÄÄHÄSI?
"Epäuskoinen = ei usko lainkaan"
Tuota et usko itsekään. Maan päältä EI LÖYDY ihmistä, joka ei usko mihinkään/ lainkaan. Jokaisella on aivan varmasti oma uskomuksensa.
"Menehän taas Nortille miettimään TYPERIÄ JUTTUJASI ! "
Kiitos, Nortti ei maistu ja juttuni on ihan varmasti vähemmän typeriä kuin omasi. - yksi luterilainen
Melperi1 kirjoitti:
"Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa"
"epäuskoisissa lukijoissa"
Avaaja tarkoittaa tuolla kaikkia muita paitsi vanhoillislestadiolaisia.
= Normaalia SIKAMAISTA itsensä ylentämistä!"= Normaalia SIKAMAISTA itsensä ylentämistä!"
Melperi1
22.3.2011 08:31
"Kristitty ei ole sama kuin uskovainen. Suomessakin kristittyjä (= ev.lut.kirkkoon kuuluvia) on valtaosa väestöstä. Uskovia vain pieni joukko."
Sanot, että pieni joukko luterilaisista on uskovaisia ts. valtaosa luterilaisista(suomalaisista ml. vl:t) on mielestäsi epäuskoisia.
Ylennätkö vai alennatko itseäsi ja millä tavalla? - Melperi1
yksi luterilainen kirjoitti:
"= Normaalia SIKAMAISTA itsensä ylentämistä!"
Melperi1
22.3.2011 08:31
"Kristitty ei ole sama kuin uskovainen. Suomessakin kristittyjä (= ev.lut.kirkkoon kuuluvia) on valtaosa väestöstä. Uskovia vain pieni joukko."
Sanot, että pieni joukko luterilaisista on uskovaisia ts. valtaosa luterilaisista(suomalaisista ml. vl:t) on mielestäsi epäuskoisia.
Ylennätkö vai alennatko itseäsi ja millä tavalla?"Sanot, että pieni joukko luterilaisista on uskovaisia ts. valtaosa luterilaisista(suomalaisista ml. vl:t) on mielestäsi epäuskoisia."
Juuri näin.
Hyvin pieni osa ev.lut.kirkon jäsenistä on elävässä uskossa. Valtaosa on kirkon jäseniä, kun sylivauvana on liruteltu vettä päähän.
Ev.lut.kirkon piirissä on toki myös elävässä uskossa olevia ihmisiä ja heillä vilkasta hengellistä toimintaa.
Et kai niin URPO ole, että väität kaikkien ev.lut.kirkon jäsenten olevan uskovaisia? - Älkää tuomitko
Melperi1 kirjoitti:
"Sanot, että pieni joukko luterilaisista on uskovaisia ts. valtaosa luterilaisista(suomalaisista ml. vl:t) on mielestäsi epäuskoisia."
Juuri näin.
Hyvin pieni osa ev.lut.kirkon jäsenistä on elävässä uskossa. Valtaosa on kirkon jäseniä, kun sylivauvana on liruteltu vettä päähän.
Ev.lut.kirkon piirissä on toki myös elävässä uskossa olevia ihmisiä ja heillä vilkasta hengellistä toimintaa.
Et kai niin URPO ole, että väität kaikkien ev.lut.kirkon jäsenten olevan uskovaisia?No mutta Melperi1, sinähän TUOMITSET!!!
- Melperi1
Älkää tuomitko kirjoitti:
No mutta Melperi1, sinähän TUOMITSET!!!
Sinun täytyy olla vl-TYPERYS.
- luetun ymmärtäminen
Toinen esimerkki kirjoitti:
"Luin aloituksen kahdesti ja en kyllä ymmärrä miten aloittaja itsensä ylensi??"
Näin sivusta seuraajana avaajan räikeä omahyväisyys suorastaan hyökkää silmille.
Jännää porukkaa nämä VL:t. Eivät erota mitä ilmiselvintäkään omahyväisyyttä... Taidatte olla asialle sokeita kun sen kanssa koko ajan elätte.Mistä se hyökkäsi silmillesi? Ei minun silmilleni hyökännyt mitään. Neutraali kannanotto ja sillä selvä.
yksi luterilainen kirjoitti:
"= Normaalia SIKAMAISTA itsensä ylentämistä!"
Melperi1
22.3.2011 08:31
"Kristitty ei ole sama kuin uskovainen. Suomessakin kristittyjä (= ev.lut.kirkkoon kuuluvia) on valtaosa väestöstä. Uskovia vain pieni joukko."
Sanot, että pieni joukko luterilaisista on uskovaisia ts. valtaosa luterilaisista(suomalaisista ml. vl:t) on mielestäsi epäuskoisia.
Ylennätkö vai alennatko itseäsi ja millä tavalla?"Kristitty ei ole sama kuin uskovainen. Suomessakin kristittyjä (= ev.lut.kirkkoon kuuluvia) on valtaosa väestöstä. Uskovia vain pieni joukko."** Ev lut kirkkoon kuuluva ei ole automaattisesti kristitty, sillä Lutherin oppi on aivan toista. Luther vihasi Jumalan omaisuuskansaa ja Hänellä on siitä kirous päällä ( 1 Moos 12: 1-3 )
Kristitty on ihminen, joka on uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja. Hänet on kastettu kasteella todistuksen perusteella.
Kristitty toteuttaa Jumalan tahtoa, uskomalla Jeesus Nasaretilainen Kristukseksi.
Kristitylle on Jeesus Herra, kuten uskontunnustus sen sanoo, uskovaiselle se on Jumala. Näinollen VL;t ovat uskovaisia.
Kes.- 1+5
luetun ymmärtäminen kirjoitti:
"Vl:t nimittävät vl-herätysliikkeen ulkopuolisia vilpittömiä uskovaisia TÖRKEÄN HALVEKSIVASTI "epäuskoisiksi"."
Käsittääkseni "epäuskoinen" on ainoastaan "uskovaisen" USKO tai NÄKEMYS, eikä halveksiva nimittely, niinkuin Melperi1 heikossa itsetunnossaan asian ymmärtää. Kuten jo aiemminkin yritin rautalangasta vääntää, toistan esimerkin: Nokian kurssinousuun uskova ei "nimittele halveksuvasti" niitä, jotka eivät usko siihen, tai uskovat vaikkapa firman konkurssiin, vaikka hän toteaisikin heidän olevan "epäuskoisia". Hänen henk.koht. uskoonsa peilaten hän näkee nuo muut "epäuskoisina" Nokian kurssia kohtaan, ja saattaapa jopa sääliäkin heitä kun eivät usko mahdollisuuteen. JOKO MENI PIENEEN PÄÄHÄSI?
"Epäuskoinen = ei usko lainkaan"
Tuota et usko itsekään. Maan päältä EI LÖYDY ihmistä, joka ei usko mihinkään/ lainkaan. Jokaisella on aivan varmasti oma uskomuksensa.
"Menehän taas Nortille miettimään TYPERIÄ JUTTUJASI ! "
Kiitos, Nortti ei maistu ja juttuni on ihan varmasti vähemmän typeriä kuin omasi.Rohkenet verrata uskonasioita Nokian kursseihin? Niin, vl - piireissähän se maallinen hyvä ja mersut ovat erittäin tärkeitä, joten eipä tuo vertaus loppujen lopuksi niin kummallinen olekaan.
- lestapelle
Se on vanhoillislestadiolainen teflon-pinta,joka toimii siten,että kun he ovat tehneet jotain muiden mielestä kielteistä ja asiasta uutisoidaan, he nimittävät sen PILKAKSI JA USKOTTUJEN VAINOKSI." Voi voi kuinka me pyhät saamme maallisella vaelluksella kärsiä."
Jos joku vl sattuu alkamaan epäillä yhteisönsä toimintaa,se on tietenkin kiusaaja ja sielunvihollinen,joka synnin tielle houkuttelee.
Niin kai se aivopesu toimii: tiivis yhteisö,jossa on oltava säännöllisesti yhteydessä muihin,ettei "sielunvihollinen pääse houkuttelemaan" eli et pääse irtaantumaan aivopesusta. Periaatteessa kaikki omat ajatuksesi voidaan kuitata saatanalliseksi.
Kaikki paha tulee siis ulkopuolelta. Niin se menee. - juujjuuuuuu
1+5 kirjoitti:
Rohkenet verrata uskonasioita Nokian kursseihin? Niin, vl - piireissähän se maallinen hyvä ja mersut ovat erittäin tärkeitä, joten eipä tuo vertaus loppujen lopuksi niin kummallinen olekaan.
/- Kaikki hehkuttivat, miten paljon seuroissa oli väkeä. Väenpaljous oli olevinaan suuri juttu. Minua se asenne suututti ja inhotti, se tuntui jumalattomalta. Ehdottomasti tuli mieleeni kultaisen vasikan ympärillä tanssiminen.
[...]
Lestadiolaisuus on hengeltään hyvin amerikkalainen, menestystä synnyttävä hengellisen elämän muoto. Se on amerikkalaishenkistä materialismia protestanttisessa kaavussa. Lestadiolainen materialismi vie maailmaa tuhoon riemumielin. / Hannu Raittila; Ei minultaan mitään puutu - Missä syy ja vika
lestapelle kirjoitti:
Se on vanhoillislestadiolainen teflon-pinta,joka toimii siten,että kun he ovat tehneet jotain muiden mielestä kielteistä ja asiasta uutisoidaan, he nimittävät sen PILKAKSI JA USKOTTUJEN VAINOKSI." Voi voi kuinka me pyhät saamme maallisella vaelluksella kärsiä."
Jos joku vl sattuu alkamaan epäillä yhteisönsä toimintaa,se on tietenkin kiusaaja ja sielunvihollinen,joka synnin tielle houkuttelee.
Niin kai se aivopesu toimii: tiivis yhteisö,jossa on oltava säännöllisesti yhteydessä muihin,ettei "sielunvihollinen pääse houkuttelemaan" eli et pääse irtaantumaan aivopesusta. Periaatteessa kaikki omat ajatuksesi voidaan kuitata saatanalliseksi.
Kaikki paha tulee siis ulkopuolelta. Niin se menee."lestapelle"
Kirjoituksesi sisältää totuuden - ikävän totuuden. - 18
1+5 kirjoitti:
Rohkenet verrata uskonasioita Nokian kursseihin? Niin, vl - piireissähän se maallinen hyvä ja mersut ovat erittäin tärkeitä, joten eipä tuo vertaus loppujen lopuksi niin kummallinen olekaan.
Olipa muuten harvinaisen fiksusti väännetty "rautalangasta" tuo usko/ epäusko. Jos tuota ei ymmärrä, niin sitten se on jo tahallista ymmärtämättömyyttä.
- SL 237
Exit Suomi24; on se helppoa viisastella, kun et ole uhri. Minä olen ja tieto lisää tuskaa.
- 732 LS
Sinun, eikä kenenkään muunkaan uhrius ei ole mitään verrattuna tämän maailman syntien sovittajan antamaan uhriin. Missä on uskosi?
- Wittgenstein
Samanlaista maailman pilkka -argumentointia käyttävät Jehovan todistajat todistellessaan itselleen ja muille ainoan pelastuvan ryhmän asemaa.
- Melperi1
Vl-herätysliike voidaan HARHALAHKONA rinnastaa valheellisiin ja ihmisiä pettäviin jehovalaisiin ja mormooneihin.
- Tera Peutti
Melperi1 kirjoitti:
Vl-herätysliike voidaan HARHALAHKONA rinnastaa valheellisiin ja ihmisiä pettäviin jehovalaisiin ja mormooneihin.
Melperi1:llä näyttää olevan hampaankolot täynnä vl:ia. Oletko koskaan ajatellut terapiaa vihasi liennyttämiseksi?
- Mega Peutti
Tera Peutti kirjoitti:
Melperi1:llä näyttää olevan hampaankolot täynnä vl:ia. Oletko koskaan ajatellut terapiaa vihasi liennyttämiseksi?
Sotket taas asioita. Melperi1:llä voi olla hampaankolot täynnä vl-hapatusta, muttei vl:iä.
- Melperi1
Tera Peutti kirjoitti:
Melperi1:llä näyttää olevan hampaankolot täynnä vl:ia. Oletko koskaan ajatellut terapiaa vihasi liennyttämiseksi?
Nyt mv-puhujaveli on terapeutti. Se on MAHTAVAA, kun sama ihminen on taitava lääkäri, juristi, teologi yms.
Mv-puhujaveljet ovat tällaisia moniosaajia. - Melperi1
Mega Peutti kirjoitti:
Sotket taas asioita. Melperi1:llä voi olla hampaankolot täynnä vl-hapatusta, muttei vl:iä.
Sinä et ole laiteilla vaan YTIMESSÄ!
Hyviä hellepäiviä sinulle siellä jossakin! - Tera Peutti
Melperi1 kirjoitti:
Nyt mv-puhujaveli on terapeutti. Se on MAHTAVAA, kun sama ihminen on taitava lääkäri, juristi, teologi yms.
Mv-puhujaveljet ovat tällaisia moniosaajia.Se Melperi1 älähtää johon kalikka kalahtaa ;) Taisi kalahtaa? En muuten ole mv (mustavalkoinen, maanviljelijä, minkinvastustaja, merkkivaate, munanvatkaaja, tms.)
- Älä jaarittele
Keskity sinä vain palstan aiheeseen!
- Pro Fide
>Tämä on ainoa kommentti, jonka tänne tuon esille ja tämän jälkeen mainitsemani foorumit saavat osaltani jäädä.
Tuohon riittäisi lyhyt kommentti: RAUKKIS! Onko uskosi tai sen kohde niin huono, ettei sitä kannata mitenkään esitellä tai puolustaa?- Tulija/menijä
"Pro Fide"
Yksi kysymys: Kuinka monesti olet tullut ja lähtenyt tällä palstalla? - pääläri
ilimeisesti usko ja sen kohte on kirijottajalle sen vertaa kallis ja arvokas ettei sitä tällä törkypalstalla kannata esitelmöijä. viksu kirijotus.
- eräs äiti
Aloittaja on hyvin oikeassa. Itsekin olen nähnyt tämän ilmiön ja ainoa asia, jonka olen kokenut, on mielen pahoittaminen näiden kirjoitusten vuoksi. Ohjeesi on täynnä rakkautta ja aion noudattaa sitä. Suomi24:ssä on paljon hyviä keskusteluaiheita, mutta tämä palsta saa minunkin osaltani jäädä.
- Melperi1
Äidinmaidossa vl-VALHEOPIT itseensä imenyt ihminen ei kestä tällä palstalla esiteltävää väärentämätöntä Jumalan sanaa.
Se saa hänet voimaan pahoin.
Heippa!
- 12+18
Kaunis virsi tuo 310. Alkuperäiset sanat vuodelta 1790, jotka Wilhelmi Malmivaara on uudistanut 1893. Silti ne hyvin osuvat tähän aikaankin.
- sivusta seurannut
Exit Suomi24 on kyllä ihan oikeassa vl:n pilkkaamisessa. Mitään muuta uskonryhmää tuskin herjataan yleisesti yhtä paljon. Ihmettelen vain, ettei syyttäjänvirasto ole ilmeisesti koskaan puuttunut tähän. Jos muslimeista kirjoitettaisiin yhtä "värikkäästi" uutisissa ja keskustelupalstoilla, olisi aika monta rikosnimikettä vireillä. Voimia teille vl:t.
- Melperi1
Älä HÖPÖTÄ!
Onko TÖRKEIDEN Raamatun vastaisten vl-VALHEOPPIEN arvostelu pilkkaamista? Onko sen arvostelu pilkkaamista, kun vl:t ivaavat vilpittömiä uskovaisia "epäuskoisiksi"?
Melkoinen PELLE olet! - melpelkuri
Melperi1 kirjoitti:
Älä HÖPÖTÄ!
Onko TÖRKEIDEN Raamatun vastaisten vl-VALHEOPPIEN arvostelu pilkkaamista? Onko sen arvostelu pilkkaamista, kun vl:t ivaavat vilpittömiä uskovaisia "epäuskoisiksi"?
Melkoinen PELLE olet!mene ry:lle tai srk:n edustajille kertomaan, että uskotte väärin. et taida raukka uskaltaa. netissä on helppo esittää sankaria.
- Melperi1
melpelkuri kirjoitti:
mene ry:lle tai srk:n edustajille kertomaan, että uskotte väärin. et taida raukka uskaltaa. netissä on helppo esittää sankaria.
Pysyttelen mahdollisimman kaukana SRK:n JULLEISTA ja vl-VALHESAARNAAJISTA, ettei paha tartu.
- Pelmeri2
Melperi1 kirjoitti:
Pysyttelen mahdollisimman kaukana SRK:n JULLEISTA ja vl-VALHESAARNAAJISTA, ettei paha tartu.
No mikäs sut tälle palstalle sai? Annas kun arvaan: Olet ex-vl jolla on syvä viha ja katkeruus ex-uskonveljiä ja -siskoja kohtaan kun et osannut toimia oikein? Lähdit ovenkarmeineen rauhanyhdistykseltä? Kuvitteletko vl-uskon tämän palstan kirjoituksiesi kautta sammuvan? SALLI MUN NAURAA P****SET NAURUT :D. SINÄ SE VASTA AASI OLET!!!
- Miehet mustissa
Pelmeri2 kirjoitti:
No mikäs sut tälle palstalle sai? Annas kun arvaan: Olet ex-vl jolla on syvä viha ja katkeruus ex-uskonveljiä ja -siskoja kohtaan kun et osannut toimia oikein? Lähdit ovenkarmeineen rauhanyhdistykseltä? Kuvitteletko vl-uskon tämän palstan kirjoituksiesi kautta sammuvan? SALLI MUN NAURAA P****SET NAURUT :D. SINÄ SE VASTA AASI OLET!!!
Kaikki vl-herätysliikkeen ulkopuoliset ihmiset ovat katkeria ja kateellisia vl-onnelalle.
Ihan kaikki! - kkkkkkkk
Miehet mustissa kirjoitti:
Kaikki vl-herätysliikkeen ulkopuoliset ihmiset ovat katkeria ja kateellisia vl-onnelalle.
Ihan kaikki!No ei ihan kaikki ainakaan katkeria ole. Juuri viimeviikolla eräs yritysjohtaja sanoi mielellänsä palkkaavan vl-nuoria töihin, kun ovat niin tunnollisia ja hyviä työntekijöitä. Ei tarvitse vahtia koko ajan ja tulosta syntyy. Vähän moitiskeli muutamia ei-vl-työntekijöitään...
- mummu Kajaanista
Olipa kaunis, joskin murheen sävyttämä alustus mutta ikäviä ovat keskustelun muut kommentit.
- Paavo Tillikka
"Raamatussa ei sanota missään kohdin, että "usko tulee lukemisesta". Sen sijaan siellä sanotaan "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta".
Sanotaanko Raamatussa, että kuuleminen Jumalan sanan kautta on äänellistä kuulemista?
Eipä silloin ollut mahdollistakaan oikein lukemalla tulla uskoon, kun ei ollut luettavissa Raamatuita, eikä varsinkaan Uutta Testamenttia, eikä sitä kautta Kristuksen pelastavaa lunastustyötä.
Väite "Raamatussa ei sanota missään kohdin, että "usko tulee lukemisesta" on samaa kuin väitettäisiin "autolla ajaminen ei ole mikään synti, koska Raamatussa sitä ei kielletä."- viksutti
Aloittaja viksuna yrittää vaan sanoa ettei kuurot voi olla uskovaisia :O
- vanha ja vakaa
mielestäni teidän ei kannata kuunnella mitä saarnamiehet paasaa vaan totuus pitää itse löytää. Ei saa omaksua toisten omaamia totuuksia.
Meidän on varauduttava koviin aikoihin tulevaisuudessa, jääkausi. sodat, ilmastonmuutokset, finanssikriisit, pakolaistulvat, köyhyys, pulaaka, öljy loppuu,
luonnonvarat ehtyvät, luonton saastuu... ja vielä yksi kehveli fundamentalismi.
Näissä ruljansseissa ei mielikuvitusolennot auta meitä pätkääkään.- vanha ja vakaa
pulaaka...p iti olla pula-aika korjasin kun kuitenkin olisitte irvistelleet
- admata
Kun uskonne on niin heikko, ettei se kestä täällä ihmisten edessä, niin kuinka voitte siinä tapauksessa edes kuvitella, että se kestäisi Jumalan edessä?
"Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." (2. Kor. 13:5)- Tulin Lähdin Voitin
"Älkää istuko siellä kussa pilkkaajat istuvat" (En muista kirjoittajaa, mutta kirjanoppineena tiedät varmaan paremmin?) Tällä kehotuksella uskovaisia kehotetaan olemaan poissa sieltä, missä heidän uskoaan koetellaan ja missä lankeemuksen vaara on suuri. -> Suomi24/Vanhoillislestadiolaisuus & Kaleva Juttutupa.
- admata
Tulin Lähdin Voitin kirjoitti:
"Älkää istuko siellä kussa pilkkaajat istuvat" (En muista kirjoittajaa, mutta kirjanoppineena tiedät varmaan paremmin?) Tällä kehotuksella uskovaisia kehotetaan olemaan poissa sieltä, missä heidän uskoaan koetellaan ja missä lankeemuksen vaara on suuri. -> Suomi24/Vanhoillislestadiolaisuus & Kaleva Juttutupa.
>> kehotuksella uskovaisia kehotetaan olemaan poissa sieltä, missä heidän uskoaan koetellaan
- Vaapali
admata kirjoitti:
>> kehotuksella uskovaisia kehotetaan olemaan poissa sieltä, missä heidän uskoaan koetellaan
"Psalmeja voi tulkita mielensä mukaan. "
:-D kaikkea voi tulkita mielensä mukaan. Jos ei Pyhä Henki anna oikeaa tulkintaa, niin mitä hyötyä on vain lukea Raamattua? Vain "lukemalla" se on kuin mikä hyvänsä kirja, mutta Pyhän Hengen avattua ihmisen mielessä sen oikean tulkinnan siitä löytyy myös sisältö. - Osaatko sanoa?
Vaapali kirjoitti:
"Psalmeja voi tulkita mielensä mukaan. "
:-D kaikkea voi tulkita mielensä mukaan. Jos ei Pyhä Henki anna oikeaa tulkintaa, niin mitä hyötyä on vain lukea Raamattua? Vain "lukemalla" se on kuin mikä hyvänsä kirja, mutta Pyhän Hengen avattua ihmisen mielessä sen oikean tulkinnan siitä löytyy myös sisältö.Minkähän takia vl-saarnamiehet opettavat asiat täysin vastoin Raamattua?
Ei ole Pyhää Henkeä? - admata
Vaapali kirjoitti:
"Psalmeja voi tulkita mielensä mukaan. "
:-D kaikkea voi tulkita mielensä mukaan. Jos ei Pyhä Henki anna oikeaa tulkintaa, niin mitä hyötyä on vain lukea Raamattua? Vain "lukemalla" se on kuin mikä hyvänsä kirja, mutta Pyhän Hengen avattua ihmisen mielessä sen oikean tulkinnan siitä löytyy myös sisältö.>> Jos ei Pyhä Henki anna oikeaa tulkintaa, niin mitä hyötyä on vain lukea Raamattua? Vain "lukemalla" se on kuin mikä hyvänsä kirja, mutta Pyhän Hengen avattua ihmisen mielessä sen oikean tulkinnan siitä löytyy myös sisältö.
- Ihanaaaa
Juuri tämä avaus antaa voimaa että jaksan jatkossa tulla palstalle. Pieni toivo siis on, että kommenteillani saan muitakin vl-perheisiin syntyneitä nuoria ymmärtämään mikä sen uskon ydin ja sanoma on, ja sitä kautta tekemään saman ratkaisun kuin minä. Poistumaan joukosta. Tämä työ siis kannattaa, vaikka sielunvihollinen välillä kuiskuttelee korvaan että ei sinun kannata aikaasi palstalla tuhlata, ei niitä kukaan kuitenkaan lue.
On siis muitakin jyväsiä jotka ymmärtävät että sanoma ei välttämättä olekaan Jumalalta.. MANTRAA, MANTRAA, mantraa.
Vai yhdyt muiden ”uskovaisten”, eli Helluntailaisten, Vaparien, Pelastusarmeijan, kirkon näkemykseen siitä, ettei palsta ole meidän.
Miten sinä tiedät muiden uskovaisten kannan, käytkö Heidän kokouksissaan?
Ei täällä juuri uskovaisia pilkata, vaan naureskellaan noille Vl säännöille, ja perverssille elämäntavalle. Itse olette asianne ansainneet. Kukaan muu ei raiskaa lapsianne, kun te itse.
>>Näin Raamattukin todistaa. ** Näin tekee. Se paheksuu lahkoja, jotka tekevät omat sääntönsä, kun Raamattu ei riitä. Kukaan oikea uskovainen ei tee noita mainitsemiasi saatanallisia tekoja. Raukkamaista naida omia lapsiaan.
Älä etsi Raamatusta lestadiolaisia, niitä ei siellä esiinny,, mutta aina, kun Raamattu kertoo ihmisryhmästä, SILLÄ ON NIMI. Juutalaiset, fariseukset, egyptiläiset,, jne. Mutta lestadiolaiset eivät ole kirjan tekstissä missään, mutta mm. juutalaiset 9ovta Jumalan SILMÄTERÄNÄ TÄRKEÄ HÄNELLE.
>>Uskoon ei tulla ihmisen voimin, niin kuin maailmassa asia ymmärretään.** Kuka ymmärtää. Sano Sinä miten Vl tulee uskoon?
Raamatussa ei sanota missään kohdin, että "usko tulee lukemisesta". Sen sijaan siellä sanotaan "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta".** Sanotaan, mutta itse Jeesus Kristus ei sano niin, vaan sanoo
Joh. 6:44
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
Mutta miten kuuro VL, meneekö helvettiin, varmaankin.
Mutta Tehän uskottekin vain Jumalaan, ei Jeesukseen Herrana. Saatanakin uskoo Jumalaan ja synnit anteeksi, mutta ei usko Jeesusta Kristukseksi.
Jumala ei johdata ketään, vaan Jeesus lapsen aikuistumisen jälkeen.
Missä se armoevankeliumi lukee Raamatussa.
Kes.- Rakkat pedon ystävät
Mee hoitoon pullistelija. Tuommoset kirjoitukset luo
vihan tunteet tavallisiin ihmisiin.
Ensin kehutaan, kuinka hyviä "VAIN ME" ollaan, sitten
haukutaan tavalliset kaikki maailmassa työtä tekevät
ihmiset epäuskoisiksi.
Tuskin Lapin kasvinkeräilijäpappi LLL olisi uskonut, että
tuommoisia Raamatun sivulehtisyntejä keräillää ja seuroissa
paasataan. Kehtaa vielä Exit...
Kovin vähän kirjoittelet hoitokouksista, saatanallisista sellaisista.
Missä anteeksiannot viipyy.
Vähän myös mainitset vl pedofiileista.
Missä luuraa vl pedot, huippuja on vasta nähty muutamat.
Kuljetko pedojen ryhmäteräsverkoissa puollustelemassa
tekoja?.
Vähät saat kannatusta kirjoituksella. Päin vastoin, vl nuorta
puistattaa ........................ - Niilo Ostradamus
"Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa"
Varsin voimallinen ennuste - joka näemmä toteutui. - Krista 22v
"Tiedän, että tämä kirjoitukseni aiheuttaa pahennusta epäuskoisissa lukijoissa"
Aiheuttaa varmasti pahennusta myös uskovissa lukijoissa. - Tee se
Haista sinä avaaja pitkä passka!
- eka kerta
En tunne henkilökohtaisesti yhtään pedofiilia mutta nytpähän sai lukea ainakin sellaiselta ketjun avauksen! Eipä yllättänyt häriintyneeisyydessään
- Oululainen Vieras
Vanhoillislestaadiolaisuudessa on paljon hyviä piirteitä, kuten päihteettömyys, ahkeruus ja nöyryys ainakin suurella osalla mutta huonoja puolia näyttää olevan kieltämättä muiden aliarviointi, kritiikin sietokyky ja monella, ei siis kaikilla tämä farisealaisuus "kiitän jumala siitä että en ole niinkuin tuo puplikaani jne..." koska emme me täällä voi ketään muitä tuomita taivaaseen ja helvettiin jos hän kuuluu toiseen kristillisyyteen ja erotella lähimmäisiämme sen mukaan, kertoihan Jeesuskin vertauksen laupiaasta Samarialaisesta (Samarialaisethan hyväksyivät ainoastaan Mooseksen viisi ensimmäistä kirjaa eivät muita vanhan testamenti profeettoja eikä psalmeja ja sananlaskuja joten he poikkesivat muista Juutalaisista) joka osoitti laupeutta eriuskoista kohtaan ja on sentähden lähimmäinen mutta toisten sanominen epäuskoiseksi ei ole laupeutta eikä lähimmäisen rakkautta ja kun tätä on jatkunut vuosikausia niin loppuu se laupeus myöskin toisin päin muuttuen monellä ihmisellä vihaksi VL:iä kohtaan, sanoohan sananlaskukin sitä kylvää mitä niittää. Jeesushan antoi tuntemattoman henkilön ajaa riivajia hänen nimissään koska se teki kunniaa hänelle vaikka opetuslapset ajattelivat ensin toisin, tämähän puoltaa myös muita kristittyjä ja sanotaanhan raamatussa vielä sekin että kaikki synnit eivät ole kuoleman syntejä, Kun raamattua lukee tarkemmin niin sieltä löytyy monia asioita jotka ovat monen muunkin herätysliikkeen oppien vastaisia asioita.
- Keskustelun vapaus
Aloittajalle:
Miksi haluat tukahduttaa keskustelun ja ihmisten todelliset ajatukset, olon ja tunteet. Tuota sanotaan totalitarismiksi, kun keskustelu ja kyseenalaistaminen vaiennetaan. Näin on ollut kaikissa poliittiissakin diktatuureissa, toisinajattelijat ja kokoontuminen vaiennetaan. Et voi nostaa itseäsi Jumalan asemaan ja alkaa määrätä, mitä ihmiset tekevät ja mitä eivät saa tehdä.
Olisko aika ottaa peiliä käteen ja katsoa, missä vika mahtaa olla, kun puu tuottaa huonoa hedelmää. - kristitty nainen
"Maailma vihaa meitä kaikkialla ja aina, sen ovat jo ennen uskoneet tuoneet niin monesti esille Raamatussakin. "
Eihän lestadiolaisia ole ollut kuin vähän yli 100 vuotta, miten muka raamatussakin on teitä vihattu?
Suomessa on ev.lut kirkko, eikä tavallisia uskovaisia kukaan vainoa eikä vihaa. Mutta rikollisia pedofileja, psykopaatteja naisten alistajia vihataan olivatpa he lestadiolaisia tai ei. Aliarvoioit ihmisten kykyä erottaa itse paha ja hyvä. Miksi sinun pitää se kertoa, kun jokaiselle on annettu tuo kyky itsekin. Varmaan niistä lapsista, joita on raiskattu ja käytetty hyväksi, ei nuo selittelyt taida mennä lapi. Yritätkö selittää pahat teot jotenkin jumalalliseksi ja hyväksyä rikolllisuuden ja lasten huonon kohtelun normiksi?
Tässä lasten kokemuksia uskovaisista kodeista:
http://areena.yle.fi/video/810074 - Selvästi
Avaaja on joku märkä vl-pieru.
- "sosiaalinenmedia"
Uskovaiset pysykää pois tältä palstalta. Näin minäkin aion tehdä.
Olen ihan varma, että tämä porukka tällä palstalla rupeaa sättimään toisiaan, kun yhtään vl-joukkoon kuuluvaa aidosti uskovaa ei enää täällä viestittele.
Antaa tämän mölyjoukon pitää käsityksensä, ei ole mitään merkitystä niitä ruveta oikomaan. Jokainen totuudenmukainen viestittäjä lyödään armottomasti lyttyyn ilman pienintäkään myötätuntoa. Ikäänkuin se olisi polttoaine koko palstalle. Mottona on, että kun selvästi vl kirjoittaa jotakin, niin annetaan kokorahalla rampakkaa ja lytätään perusteellisesti, niin tietääpähän arvonsa sen jälkeen.
Tämä ei ole minkään raamattuun perustuvan kristillisyyden mukaista toimintaa.
Roskapalsta, jossa itsekkin lokaantuu .
PYSYKÄÄ POIS !- Tämä kiinnostaa
Miksi sinä kutsut vl-herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia?
- Hanna-Katri
Totta. Vaikka miten rakentavasti kirjoittaa tällä palstalla, aina lytätään. Kirjoituksesta haetaan joku sana tai lauseenpuolikas, jonka pohjalta väitetään kirjoittajan tarkoittavan toista. Tällä palstalla harvoin kuuluu sydämellinen rakkauden henki, joka sallisi rakentavan keskustelun asioista.
- 19191919
Aivan käsittämättömän suuri kiinnostus vl-uskoa kohtaan havaittavissa. Muuten nämä palstat ei olisi niin suosittuja. Se vain niin sääli, että täällä on niin epäasiallista kirjoittelua. Lestoja saa haukkua kuin vierasta sikaa, ei ole mitään määrää. Jos lesta yrittää jotain sanoa, se on heti muka ivaa tai jotain. Eipä ole fiksua porukkaa liikkeellä. Kummastuttaa vain, että miksi on kuitenkin aina jokin kommentointi menossa. Ivaa, pilkkaa, haukkumista, epäasiallista kommentointia.
- Hyvillä mielin
Kannattaa mennä oppeja tutkiskelemaan niin tietää miksi joka tapauksessa tulee lokaa niskaan. Me ex-vl:t etenkin voimme keskustella täällä kun sukulaisten ja tuttavien kesken se ei ole mahdollista. Jossakinhan tunto pitää puhdistaa ettei tule psyykkisiä ongelmia kaiken koetun jälkeen. Vertaistukea jne.
- Taas yksi onneton
Avaaja-vl ei ajele täysillä valoilla.
Tämä on tyypillistä vl-herätysliikkeessä.- Naitatta lapsiansa
Rakkaan sisaret ja veljet.
Panettaako lapsiansa niin paljon, että ensin pannaan äitee
raskaaksi, ja sitte kun äiteen seksuaalisuus alkaa pienetä, siirrytään
omiin lapsin-panemaan.
"Kuten olemme saaneet useasti - kautta aikojen - tuntea, meillä on pilkatun ja vainotun osa. Se tulee myös olemaan niin kauan kuin maailma pysyy. "
"Meidän on ihan turhaa täällä perustella jumalattomille uskoamme. Usko ei ole järjellä perusteltavissa, se on armosta Jumalan lahja ja tätä armosta osattoman on mahdotonta käsittää. Uskoon ei tulla ihmisen voimin, niin kuin maailmassa asia ymmärretään.
Selvetteleekö paneminen omia lapsia jumalattomille uskoamme?
Paneminen lapsiin kun tehdään ihmisen voimin, ei uskon voimin niin kuin
maailmassa ymmärretään. - Uraputki
Naitatta lapsiansa kirjoitti:

maailmassa ymmärretään.Kun hässii koko omaa perhettä, niin pääsee varmaankin vl-saarnamieheksi.
- toinen sisar
Miksi emme osaa ottaa rakentavasti vastaan sitä kritiikkiä jota maailmalta saamme? Osa kritiikistä on mielestäni aiheellista huolenkantoa. Meitä on kritisoitu viimeaikoina siitä kuinka olemme hoitaneet lasten hyväksikäyttöasioita, ei siitä että uskomme Jeesuksen pelastussanomaan. Miksi peittelemme virheitämme ja emme korjaa epäkohtia? Juuri virheidemme peittely ja muiden ylenkatsominen on lisäämässä vihantunnetta meitä kohtaan. Harvoin olen kuullut näinä päivinä meitä haukuttavan sen vuoksi että uskomme Jeesuksen pelastussanomaan.
- Krista 22v
"Miksi emme osaa ottaa rakentavasti vastaan sitä kritiikkiä jota maailmalta saamme? Osa kritiikistä on mielestäni aiheellista huolenkantoa. Meitä on kritisoitu viimeaikoina siitä kuinka olemme hoitaneet lasten hyväksikäyttöasioita, ei siitä että uskomme Jeesuksen pelastussanomaan. Miksi peittelemme virheitämme ja emme korjaa epäkohtia? Juuri virheidemme peittely ja muiden ylenkatsominen on lisäämässä vihantunnetta meitä kohtaan. Harvoin olen kuullut näinä päivinä meitä haukuttavan sen vuoksi että uskomme Jeesuksen pelastussanomaan."
Samaa ihmettelen minäkin.- vl..
Krista, oletko sinä vl ?
- herätkää hitaat!
"Miksi peittelemme virheitämme ja emme korjaa epäkohtia?" Eiköhän SRK ole toiminut varsin mallikkaasti tuodessaan epäkohdat julki?? T. Hänninen on siinä oikeassa, että SRK ei ole se, jonka tulee pyytää anteeksi, vaan asiat on hoidettava henkilötasolla. SRK:han on juridinen henkilö (siis "paperipino" PRH:n rekisterissä). Juridinen henkilö, siis tämä paperipino, ei voi tehdä virheitä, vaan virheet on aina ihmisten tekemiä. Niinpä ihmisten tulee korjata ja vastata tekemistään virheistä henkilökohtaisesti. SRK ja sen johtokunta on ihmisistä koostuva porukka. Jos siellä sisällä on ihmisiä, jotka ovat toimineet väärin, niin se ei tarkoita, että SRK on toiminut väärin. SRK voi toimia väärin (sittenkin jonkun henkilön kautta), jos se jättää esimerkiksi sille kuuluvat yhteiskunnalliset velvoitteet hoitamatta tai toiminnassaan toimii vastoin Suomen Lakia.
- Krista 22v
Kyllä olen, vaikka sitä aina täällä epäillään.
- Melperi1
Ei ihme, että epäillään.
Olet tuiki harvinainen vl, koska uskot ja opetat Raamatun mukaisesti. - Näin näkisin
Sinulla lienee kyllä uskovaisen nimi, mutta kirjoituksistasi päätellen olet hengellisesti kuollut?
- vl-veli oulusta
Näin näkisin kirjoitti:
Sinulla lienee kyllä uskovaisen nimi, mutta kirjoituksistasi päätellen olet hengellisesti kuollut?
Vastaus nim. "Näin näkisin"
Hetkonen! Mikä niissä Kristan kirjoituksissa on sellaista, joka osoittaisi, että hän on hengellisesti kuollut, kun minusta tuntuu päinvastoin. - Melperi1
vl-veli oulusta kirjoitti:
Vastaus nim. "Näin näkisin"
Hetkonen! Mikä niissä Kristan kirjoituksissa on sellaista, joka osoittaisi, että hän on hengellisesti kuollut, kun minusta tuntuu päinvastoin.Krista kirjoittaa Raamatun mukaisella tavalla. Tällainen henkilö on tietenkin SRK:n MYRKKYLEILIN kokonaan juoneen vl-henkilön mukaan hengellisesti kuollut.
Vain vl-VALHEOPPEIHIN uskova on hänen mukaansa hengellisesti elävä.
Oletko sinä erilainen vl?
- Krista 22v
Eikö ole näin Melperi, että jos liike ( SRK ) etusivullaan "näin uskomme"sanoo, että Raamattu on ylin auktoriteetti uskon asioissa, niin silloinhan on uskottava niinkuin Raamattu sanoo ja jos vastaavasti liike ( SRK ) etusivullaan "näin uskomme" sanoo, että ihminen tulee autuaaksi yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden, niin on se vähän ihmeellistä, että se ei sittenkään riitä käytännössä, vaikka näin kirjoitetaan, vaan pitää sen ohella olla "jotakin" sen lisäksi tai sen päälle, vaikka Kristus ja Kristuksen sovitustyö on Jumalan meille, syntisille suoma armolahja pelastukseksi. Syvä kuilu on syntiemme tähden Jumalan ja meidän välillä. Mutta Kristus on silta Isän luo. Ilman Poikaa ei ole Isää. Ihmiset eivät pysty eivätkä ole pystyneet sitä siltaa Isän luo rakentamaan. Kristus on tuo silta ja siitä Sillasta meidän tulee kertoa ja saarnata kaikkialla ja kaikkialle ollaanpa me sitten vl:iä tai muita. Uskommehan vl:ät ja monet muut, että VAIN USKO KRISTUKSEEN VANHURSKAUTTAA IHMISEN. Jeesus aina toisti parantaessaan ja pelastaessaan ihmisen: " Uskosi on sinut pelastanut!", eikä mikään muu. Usko mihin? Usko Kristukseen Herrana ja Messiaana,Syntien Anteeksiantajaan ja Kuoleman Voittajaan, eikä koskaan uskoa mihinkään liikkeeseen. Uskonliikkeellä on ensisijainen ja tärkeä tehtävä julistaa Kristusta ja pelastusta Hänessä ja seurakunnan on huolehdittava siitä, että Hyvän Paimenen ääni kuuluu seurakunnassa, eikä seurakunnan oma ääni kaiu liian kovaa, että se peittää seurakunnan pään eli Kristuksen äänen. Minua moititaan aina silloin tällöin, että koroitan Kristusta, mutta ei ole häpeä minulle, koska synti on minulle häpeä, mutta Kristus on valo ja elämä. Ylistys ja SUURKIITOS Hänelle!
- Melperi1
Amen!
Siunausta sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948