..silmiinpistävän paljon pihtiputaallakin juoppoja kylän raitilla, kunta antaa vielä näille juopoille asunnotkin aivan keskustan tuntumasta!!
Jossain päin Suomea jotkut yhdistykset kitkevät talkoovoimin esim lupiineja ja jättiputkia estääkseen näiden leviämisen.
"Ennenvanhaan" sairaat, kuten spitaaliset yms passitettiin heille tarkoitettuun paikkaan, suomessakin eräs saari oli tällainen paikka, voisiko juopotkin passittaa elämään juoppoyhteisöön esim johonkin saarelle tai tiettömään korpeen, rakennettaisiin heille kuitenkin asiamukaiset luxuxasunnot hienouksineen ja harrastusmahdolisuuksineen, ravinto ja terveydenhoito tulisi ulkopuolelta, itse saisivat laittaa ruokansa mutta raaka-aineet toimetettaisiin heille ja tietysti tupakkaa ja viinaa ja varsinkin viinaa niin paljon kuin he vaan pyytävät, toki heille myös suotaisiin kiljunteko mahdolisuus sekä myös pontikan keittomahdollisuus, näin he osaltaan pienentäisivät kuntien kuluja joka säästyisi heille toimitettavassa viinamäärässä.
Näin saataisiin katukuvat siistimmäksi, juopot pois aiheuttamasta häiriötä
Tottahan siinä äkkiä kävisi niin että luxuxasunnot olisi kusen ja oksennuksen peitossa ja paikat rikki mutta se olisi heidän oma valinta, luxusta tarjottiin ja jos viinapäissään sotkevat ja särkevät niin oma vika, korjaustarvikkeet paikalle toimitetaan ja itse saavat korjata jos huvittaa, uskon että esim rikottu ikkuna korjaantuisi pakkasten myötä.
Loppumattoman viinamäärän vuoksi, tiheä luonnollinen poistuma tekisi tilaa uusille, nouseville juopoille ja näin tämä yhteisö pyörisi valllan mainiosti.
Kylien puiston penkit täyttää juopot..
luonnonrauhaa+viinaa
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760