Moi!Mulla on ocd, ja mun on vaikee elää sen kans, koska en uskalla kertoo vanhemmille, että mulla on se, ja sit ku on muutenkin vaikeeta.. Esimerkkinä nyt, ku mua rupes pelottaan, jos juon limsaa, niin sit jos juon sitä desin, niin mulla rupee vuotamaan jostai haavasta niin paljon verta. sit mä join vähän, ja mulla vuotikin yhestä haavast suunilleen saman verran, ku join sitä limpsaa. Niin aattelen , et oikeesti noi kaikki toteutuu. Mua pelottaa, että teen itsarin, vaikka en oikeesti pysty tekemään, mutta mä haluisin. Oon menos vast yläasteelle, ja mä en tiiä miten mä oikeesti voin elää tään kaa.. Tuntuu siltä, ku mulle ois tarkotettu tää, ja mun pitää oikeest koskettaa esim 3 kertaa jotai esinettä, että mulle ei tapahu mitää. Mul on nyt, et en saa koskee tiettyyn esineeseen, muuten jotai surullist tapahtuu, ja sekös ahistaa, jos vahingos osuuki siihen. Oon viilelly, mut lopetin sen onneks. Haluisin oikeesti tään pois, ja mä oon joskus yrittäny silleen, että en tee niitä, mut on oikeest tehtävä, että olo tuntus paremmalt, ja ihmettelen miten oon ees jaksanu tähän asti, ku oon jo joutunu kestään tätä yksin. Mä en voi kertoo kellekkään tästä oikeesti, koska en haluu et mua ruvetaa sanoon mielisairaaks, ja mun kavereita ei olla. Oon masentunu , ja oon kateellinen, ku mun kaverit ovat terveitä, ja niillä ei oo tätä.
OLKAA KILTTEJÄ JA VOIKO JOKU TUKEE MUA JA VASTATA JOTAI MITÄ MÄ TEKISIN!
OLKAA KILTTEJÄ JA VOIKO JOKU TUKEE MUA JA VASTATA JOTAI MITÄ MÄ TEKISIN!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi! Mulla oli nuorena ajoittaisesti justiin nuita samoja juttuja ja kuvitelmia. Niitä on kaikilla jossain vaiheessa elämää. Niitä tulee niitä tuntemuksia ja ajatuksia että pitäs tehdä jotain, että jotain tiettyä tapahtuis, mutta ne on ihan vaarattomia ajatuksia. Teitpä tai jätit tekemättä, niin sillä ei ole merkitystä.
Itsekin nuorena luulin että ihmiset voi lukea mun kaikki ajatukset ynnä muitakin samantapaisia juttuja.
Kannattais ehkä puhua oikeasti vanhemmille noista asioista, siitä huolimatta, että ne tuntuu itsestä ehkä hassuilta, tai niin tyhmiltä ettei niistä voi kertoa kenellekkään. Mutta niitä on lähestulkoon kaikilla.Tuon perusteella ei vielä sanota mitenkään mielisairaaksi.
Muistan itsekin että ei ollut helppoa olla sinun ikäisesi, varsinkin koulu oli vaikeaa ja pelottavaakin, mutta mitä kovemmat kasvukivut, sen viisaammaksi voi kasvaa :)
Mulla oli ala-aste ikäisenä myös noita "jos ne tee tätä näin, äiti kuolee- juttuja" Ne meni ohi. Oon kyllä pakko-oireinen edelleen, mutten sairaanloisesti eli siis en niin, että oireet haittaisi elämääni. Sinun kannattaa puhua jollekkin aikuiselle. Onko koululla kuraattoria? Jos et uskalla puhua vanhemmillesi. Kävin ylä-asteella psykiatrilla eikä kukaan mua hulluksi leimannut. Ihmisille vaan tulee syystä tai toisesta näitä mielensairauksia, eikä niille mahda mitään. Jos oireesi on joka päiväisiä ja oikeasti sinua ahdistavia, puhu jollekkin aikuiselle, se helpottaa! Usko pois! Äläkä vaan vahingoita itseäsi millään lailla....