Nyt lestat ovat alkaneet väittää että heidän liikkeessään on vähemmän pedofiliaa kuin muualla. Tässä muutama VL-pedofiili:
Plus sitten on näiden lisäksi se Pohjanmaan vl-pedofiilipariskunta, kalsarit hukassa kanttori, suviseurojen ex-tilintarkastaja, narraava oululaisvanhus.... Nämä siis viime vuosilta.
Se että tapauksia on tullut poliisin tietoon tietty määrä kertoo vain sen että synninpäästöllä pervoilujen todellinen määrä on saatu pimentoon.
Isälle jättilasku lasten hyväksikäytöstä
Perjantai 18.9.2009 klo 13.46
Omien tyttäriensä vuosia jatkunut törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö vie lappeenrantalaisen perheenisän kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.
Lisäksi hän joutuu maksamaan lapsilleen liki 150 000 euron korvaukset.
Nuorempi lapsista oli vasta kahdeksan vuoden ikäinen hyväksikäytön alkaessa.
Lappeenrannan käräjäoikeus katsoi, että vuonna 1949 syntynyt mies oli syyllistynyt törkeän hyväksikäytön lisäksi myös sukupuoliyhteyteen lähisukulaisten kesken. Hyväksikäyttö oli jatkunut yli kahdeksan vuoden ajan.
Oikeus katsoi, että vuosia jatkunut säännöllinen hyväksikäyttö oli vahingoittanut lasten henkistä terveydentilaa vakavasti. Perheenisä ei käyttänyt fyysistä väkivaltaa, vaan lasten nuoreen ikään liittyvää ymmärtämättömyyttä tekojen seksuaalisesta luonteesta. Myöhemmin hän käytti henkistä painostusta tyttärien tahdon murtamiseksi.
Käräjäoikeus katsoi, että mies oli toiminut suunnitelmallisesti estääkseen rikosten ilmitulon. Oikeus piti tekoja erittäin vahingollisina sekä erityisen vakavina ja moitittavina. Oikeus tuomitsi isän maksamaan tyttärilleen yhteensä yli 145 000 euron korvaukset."
"Isä ja setä käyttivät lapsia hyväksi - kahdeksan vuotta vankeutta
Perjantai 3.7.2009 klo 19.23
Alaikäisten lasten pitkäkestoinen hyväksikäyttö toi ehdottoman vankeustuomion keskisuomalaiselle miehelle ja hänen veljelleen.
Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1970 syntyneelle miehelle kahdeksan vuotta vankeutta neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken. Tuomittu 39-vuotias mies syyllistyi rikoksiin vuosina 1998-2008 tekemällä neljälle tyttärelleen useita kymmeniä kertoja seksuaalisia tekoja. Lapset olivat tekoaikaan 7-14-vuotiaita.
Helsingin Sanomien mukaan käräjäoikeus katsoi, että teot aiheuttivat lapsille erityistä vahinkoa siksi, koska tekijänä oli oma isä.
Lasten 21-vuotias setä sai kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Syyttäjä vaati myös sedälle tuomiota törkeistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, mutta oikeus luki tuomion neljästä nuorena henkilönä tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lasten setä oli ollut kerran sukupuoliyhteydessä häntä nuoremman, tekoaikaan 15 vuotta täyttäneen, sisarensa kanssa.
Oikeudenkäynnin asiakirjat ovat salaisia 60 vuoden ajan."
Tilastoilla kikkailua
ngjhjghjghj
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481159- 131073
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10106981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723