Minkähän verran Kajaanissa on perutettu Kalevan tilauksia? Onko niitä lestojen pedofiilitapauksia tällä saatettu julkisuuteen ja kuinka paljon on uskallettu puhua täällä Mahdollisesti tapahtuneista hyväksikäyttötapauksista? Onko liikkeen paikalliset, politiikassakin enemmän ja vähemmän esiintyneet johtohahmot ottaneet kantaa pedofiliaan ja sen suojeluun?
Kajaanin lestadiolaiset.....
5
2760
Vastaukset
- A.Juutinen
Vanhollislestojen viimeinen epätoivoinen yritys harata yheiskuntaa vastaan ja muka yrittää näyttää mahtinsa: emme tilaa Kalevaa, koska se käsittelee meidän tekemiä rikoksia.Luulevat onnettomat vielä että Kaleva tekee konkan ilman heidän tilauksiaan.
Hyväksikäyttötapauksia on hyvinkin voinut olla runsaasti. Kynnys tuoda asia julkisuuteen tai edes kertoa kellekään on luultavasti ollut korkea.
Ajatellaanpa tilannetta aiemmin Kainuussa. poliisi on ollut lestadiolaisten valloittama, myös Kajaanissa.
Miten olisi käynyt jos joku olisi mennyt sinne tekemään ilmiannon lapsen hyväksikäytöstä.Eiköhän hänet olisi vaiennettu ja nujerrettu.
Ei muuta kuin osanotto uhreille. - herran pelko
Ei taida Kalevaa tulla kovin paljon Kainuuseen. Kainuun Sanomat on uutisoinut minusta ko asiasta jonkin verran. Kainuussa en ole myöskään kuullut lestadiolaisten tekemistä hyväksikäytöistä. Vieläköhän nyky-yhteiskunnassa tämä jonkin uskontosuunnan tai järjestön ujuttautuminen päättäville paikolle, vaikuttaisi toisten suun tukkimiseen ja vallan käyttöön. Sairasta .
- K. Sisu
"Poliisi on ollut lestadiolaisten valloittama, myös Kajaanissa."
Milloinka on mahtanut olla?- Anonyymi
Koko tiehån tuossa täyttyy laestadiolaisista.
-Kovsti sikiävätä porukkaa.
-Van neku sikijää.
Kovia hässimmän,
eikä ssaa käyttää ehkäsykeinoja.
Hittu, tämän kadunko minä sain kontolleni.
- Anonyymi
Ei kun minä,
-Että nekun tekkee niitä kakaroitaan.
'Yhttään niinku huolehi, eikä valista niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760