Uutinen vuodelta 2002.

Hai!

Romanien edusmies vankilaan
Lokakuun 24 päivä vuonna 2002

Vantaan käräjäoikeus on tuominnut romaniasiain neuvottelukunnan entisen jäsenen Helge Valaman, 51, vankeuteen kolmesta lapseen kohdistuneesta haureudesta. Valama sai puolitoista vuotta ehdotonta vankeutta kolmeen tyttöön kohdistuneista teoista.

Lisäksi Valama määrättiin maksamaan kullekin tytöistä 10 000 euroa vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä korkoineen. Summa on kasvanut merkittävästi, sillä korot ovat juosseet vuoden 1992 lopusta lähtien. Rikokset tapahtuivat vuosina 1985-92. Epäilyt rikoksista heräsivät kuitenkin vasta viime vuoden syksynä, jolloin Vantaan poliisi aloitti esitutkinnan uhrien kuulusteluilla.

http://www.saunalahti.fi/g333/rikosuutiset01.htm

6

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoi!

      huomion arvoinen seikka, suomessa tapahtuu pedofiili tapauksia eritäin paljon ja useasti mutta lähes tulkoon aina joka tapaus on suljettujen ovien takana käräjöity ja tiedot suljetaan salaisiks yleensä 60 vuodeksi. Miten tämä tapaus poikkeaa yleisestä käytännöstä suomen oikeus järjestelmässä että asiakirjat ovat yhtäkkiä julkiset mutta tämän tapauksen jälkeenkin on monta suomalaista pedofiilia ollut käräjillä jotka on suljettu yleisöltä.

      Ihmetellään myös sitä että miksi suomen oikeus järjestelmä on niin epätasapainoinen rangaistuksien jaossa varsinkin pedofiilien ja raiskaajien kohdalla? Molemat rikokset ovat niistä pahimmista päistä mutta suomessa osa saa jopa ehdollista vankeutta, eli ei tarvitse istua päivääkään kakkua, Nimet yleensä suojataan ettei viattomat osaa varoa yms. Poliisitkin tuntuu olevan osallisia juuri näihin rikoksiin ja viimeisen poliisin tuomio lopulta muuttui ehdolliseksi.

      Siinä vähän miettimistä miten on näin mätä yhteiskunta monet kyllä ymmärtää sen mutta osa koettaa peitellä ja puolustaa tälläistä yhteiskuntaa, ehkä se on helpompi vaan työntää pää pensaaseen, vai mitä olet mieltä Hai!

    • zingareze

      Mutta romskuthan ´rakastavat´lapsiaan, huolehtivat kaikin tgavoin, patistavat koulutielle eikä romskulapsia ole missään huostaanotettuina eikä lastenkodeissa ? Tämä tapaus - HV, on vain jäävuoren huippu. Romskut ´häpeävät´aivan luonnollisia asioita - onko ihme että lapsiin kohdistuu tällaista - asioista ei ´ saa ´ puhua - tehdä näemmä saa, aika hassua kun miettii, miten romskut hehkuttavat julkisuudessa lapsi-ja sukurakkauttaan . . . .

      • mustalaisäiti

        hei hölmöläiset , on jo eurot melkein tuhlattu, tyttöjen täytyy löytää uusi uhri. missään mustalaisperheessä ei jää äidiltä huomaamatta jos joku käyttää hänen tyttäriään saman katon alla 7-vuotta hyväkseen meneekö jakeluun kuka tässä on uhri.


      • v78h,m
        mustalaisäiti kirjoitti:

        hei hölmöläiset , on jo eurot melkein tuhlattu, tyttöjen täytyy löytää uusi uhri. missään mustalaisperheessä ei jää äidiltä huomaamatta jos joku käyttää hänen tyttäriään saman katon alla 7-vuotta hyväkseen meneekö jakeluun kuka tässä on uhri.

        luulisi huomaavan...
        mutta on niitä jotka sulkevat silmänsä
        ja sen on kyllä pahinta pahuutta ja pimeintä saastaa mitä ikinä olla saattaa.
        äiti on sellaisesta naisesta liian juhlava nimitys.


    • se on valkolainen.

      siis onks helge nyt sittenki mies vaiko nainen..nauraa kun valkolaiset on saanut tosta kyseisestä henkilöstä miehen sekä naisen aika merkillistä no jaa sellaisia valkolaiset onkin yleensä puhuvat mitä eivät oikeasti tiedä.. ja toiseksi tuo ei ole romani etu nimi sukunimineen on aivan kuin valkolaisilla yleensäkin.

    • djsdosjdsjdk

      ja näin saatiin valkolaisesta romani tehtyä no jopas jotakin..miten jaksatte

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      82
      3917
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      879
    6. 130
      855
    7. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      801
    8. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      774
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      736
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      710
    Aihe