En halua sanoa hyvästi. En ole nukkunut levollisesti viikkoihin. Herään keskellä yötä, keskellä aamua, ja se ei ole kesän valo, joka minut havahduttaa. Se on tämä nouseva tuska, katoamisen kipu, joka on hitaasti kasvattanut rönsyjään, ja elämäni vie niin nopeasti pois, pois, pois.
Se on mahdoton valinta, eikä edes valinta laisinkaan. Toisaalla minulla on koti, juuret, kaikki kauneus käsissäni. Toisaalla murusia, kultaisia murusia, jotka koostuvat siitä että näen edes silloin tällöin sinun hymyilevän.
Miksi on niin vaikeaa laskea irti? Miksi nämä tunteet eivät kaiken jälkeenkään suostu hiipumaan? Olemme kumpikin satuttaneet toista tahtomattamme, ehkä aina vähätelleet tätä tilannetta, ajatelleet että se on ohimenevää, jotain joka unohtuu ja hiipuu ajan myötä.
Niin ei kuitenkaan ole ollut. Mitä tahansa teetkin, niin silti rakastan. Se on jossain niin syvällä, jotain niin oleellista olemisessani, etten voi sitä leikata, kitkeä, raastaa pois.
Näillä sanoilla täällä ei ole merkitystä. Ne ovat vain kipua avaruuden kohinassa.
http://youtu.be/cYMCLz5PQVw
Se on mahdoton valinta, eikä edes valinta laisinkaan. Toisaalla minulla on koti, juuret, kaikki kauneus käsissäni. Toisaalla murusia, kultaisia murusia, jotka koostuvat siitä että näen edes silloin tällöin sinun hymyilevän.
Miksi on niin vaikeaa laskea irti? Miksi nämä tunteet eivät kaiken jälkeenkään suostu hiipumaan? Olemme kumpikin satuttaneet toista tahtomattamme, ehkä aina vähätelleet tätä tilannetta, ajatelleet että se on ohimenevää, jotain joka unohtuu ja hiipuu ajan myötä.
Niin ei kuitenkaan ole ollut. Mitä tahansa teetkin, niin silti rakastan. Se on jossain niin syvällä, jotain niin oleellista olemisessani, etten voi sitä leikata, kitkeä, raastaa pois.
Näillä sanoilla täällä ei ole merkitystä. Ne ovat vain kipua avaruuden kohinassa.
http://youtu.be/cYMCLz5PQVw
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kerro mistäpäin kirjoitat? Olen paininut samaa painia jo viikkoja, ajatellut vain sinua. Nyt aamullakin heräsin kesken unien ja olit heti mielessäni. Kauanko joudun vielä kärsimään?
palstoille tyypillistä yliampuvaa kliseistä paskaa!
Voisinkin ryhtyä palsta-ammattilaiseksi kuukausipalkalla. Kliseistä tai ei, tuli silti parempi mieli.
En minäkään voi sanoa hyvästi, vaikka itse häneltä sitä melkein anelen.
Miksi rakkaus iskee juuri silloin kun sitä vähiten toivoisi siksi kun tietää ettei toinen koskaan voisi...rakastua minuun.
Tuska on suuri ja levottomuus raastaa.
Miten voi tehdäkään niin kipeää kun ajattelee häntä suutelemassa jotakin toista.
Vaikuttavaa kirjoitusta - pysähdytti jo aamulla lukiessa, mutta vastaamaan en kyennyt. Tuntuu niin tutulta ja samanlaiselta tilanteelta kuin oma elämäni.
On niin käsittämätöntä kun ei ymmärrä - selitän tilannetta järjellä, vaikka tiedän että järjellä ei voi tunnetta selittää. Se vain on minussa, teen vaikka mitä. Mitä enemmän olen pyristellyt siitä irti, sen tiiviimmin se on kiinnittynyt.
En taatusti ole ainut, näin käy muillekin rakastuneille. Tämä ei ole ollut tietoinen valinta, vaan "sattuma". Tätä elämä on. .korkean tason oppikurssi minulle.
Niin..miksi se tuntuu olevan sitä enemmän minussa mitä enemmän yritän pakoon. Tunnetta, jota ei voi käsitellä saati käsittää.
Mietin myös, mitä elämä tällä minulle yrittää sanoa ja aavistus siitäkin on, että
mun vaan täytyis tehdä isoja ratkaisuja, hänen esimerkillään.
Isot ratkaisut eivät koskaan ole helppoja. Me usein lykkäämme niitä viimeiseen asti, kunnes kaikki yksinkertaisesti vain kaatuu yllemme ja joudumme muuttumaan pakon edessä, emmekä vapaasta tahdostamme.
Omat valintanikin ovat osittain pakon sanelemia, enkä täysin tiedä mitä olen tekemässä ja mitä tulee tapahtumaan. Elämä vain pakottaa jatkamaan matkaa, ikään kuin jonkinlainen kohtalo haluaisi sanoa että aikana tuossa paikassa on tullut täyteen. En kuitenkaan halua jättää kaikkea taakseni. Millään ei ole mitään tarkoitusta ellemme itse sitä sille anna.
Itse olen siinä tilanteessa, että en pysty ilman sitä puoliskoa jota haikailen tekemään niitä isoja ratkaisuja. Junnaan vain samassa paikkaa vaikka tunnit, päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet vierii.
Koskettava kirjoitus. Sanasi herättävät kuvailemaan omaa tuskaani luonnon ollessa kauneimmillaan. Vuosi toisensa jälkeen kesän vihreys voittaa. Tänä kesänä joitakin kukkasia on noussut maasta, joita vuosi tai kaksi sitten ei näkynyt lainkaan. Luulin jo niiden hävinneen lopullisesti. Onkohan se viesti jostain juuri tänä kesänä. Tai pysähtymisen tarve, silmien avaamisen tarve näkemään. Aivan kuin ymmärrys sille, että ikuinen ei ole täällä kukaan, heräisi. On muutoksen aika.
Miksi se toinen ihminen ei välitä yhtä paljon ? miksi se ei pysähdy edes yrittämään, mutta niin salakavalasti hiipi suoraan sydämeeni. Minä joka aina tähän asti pyrin ja yritin ajatella vain järjellä. Huomaan etten voi olla edes päivää, iltaa tai yötä ajattelematta sinua :´( sitä miten minulle olet niin tärkeä. Ajatus siitä että et jonakin päivänä enään kuuluisi millään tavalla elämääni pelottaa. Mutta myös ajatus siitä että joku toinen on jossakin jota kohtaan sinä tunnet näin kun minä sinua. . . Miksi elämä on näin epäreilua. Olen tehnyt aikanani ennen sinua pajon väärin ja olen mielestäni oppinut niistä ja pyytänyt anteeksi, mutta nytkö minua rangaistaan niistä kaikista jutuista sinun kauttasi?
Sydän itkee verta janoaa kosetustasi ja tuoksuasi, lämpöäsi, katsettasi ja läheisyyttäsi... Miksi minä en ole sinun rakkaasi niinkuin sinä olet minun???
Olet enkelini elävä sellainen
Osuin sattumalta tänne ja viestisi sai aikaan ajatuksia. Lueskelin artikkeleita jälleensyntymisestä ja mietin karman lakia. Rangaistus? Voiko rakkaus olla rangaistus?
Ilman häntä kamppailen elämässä eteenpäin kuin yksikätinen nainen tai mies - hänen kanssaan koen voivani luoda, tehdä, saavuttaa enemmän.
allekirjoitan ton.
tiedän tosta kaiken :/
ihmisestä, ei tarvitse päästää irti hyvistä muistoista.