Meidän kaikkien kannattaa jatkossa boikotoida vl-omisteisia yrityksiä!
Kuitti Kalevan boikotille.
Kuitti Kalevan boikotille
12
170
Vastaukset
- Talo 2009
Näin olen tehnyt jo vuosia. Vaikeutena tosin on ollut se, että vl-omisteisuus täytyy selvittää milloin milläkin tavalla. Olisi hyvä palvelus hankkeelle, jos esim. sosiaalisessa mediassa olisi päivitettävä lista näistä yrityksistä kautta maan.
- Tuossa on ideaa
**Olisi hyvä palvelus hankkeelle, jos esim. sosiaalisessa mediassa olisi päivitettävä lista näistä yrityksistä kautta maan.**
Hyvä ajatus. - Ainahan voi kysyä jo
Tuossa on ideaa kirjoitti:
**Olisi hyvä palvelus hankkeelle, jos esim. sosiaalisessa mediassa olisi päivitettävä lista näistä yrityksistä kautta maan.**
Hyvä ajatus.Ainahan voi kysyä jo kaupan ovella, että onko tämän liikkeen omistajina vanhoillislestadiolaisia ja sitten kääntyä pois, jos pedofiliaa suosiva lahko on yrityksen aatetaustana. Samalla tavalla voi ottaa asiasta selvää myös rakennusalan yritystä kilpailuttaessa.
Vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt eräänlaisena saastana myös etelään aivan pääkaupunkiseutua myöten, joten tarkkana saa olla kaikkialla Suomessa, eli ei pelkästään Oulun seutu ole varoalueena.
Tällainen boikotti on täysin asiallinen tapa ilmaista mielipiteensä siihen välinpitämättömyyteen, jota vanhoillislestadiolaisuudessa osoitetaan ihmisoikeuksia ja lähimmäisten kunnioittamista kohtaan. Ilmeisesti vain pedofiileja halutaan suojella.
Olen aiemmin vastustanut tällaista. Olen ollut sitä mieltä, että työnteko ja yrittäminen on pidettävä erillään hengellisistä asioista.
Vanhoillislestadiolaisten käynnistämän Kalevan boikotin jälkeen olen muuttanut mieleni tässä asiassa.- joskususku
Ajattelin tilata Kalevan. Tämä on minun vastavetoni.
- joskususku
Tilasin myöskin.
- Ent.Kotmaan tilaaja
Joo, minä kans.
- hiekkalaatikolla
Boikotoikaa junia. Ostakaa lippu, mutta elekää menkö.
Kyllä VR on harmissaan.- Just!
Hyvä ohje vanhoillislestadiolaisille.
- kun kaupan
ovella täräyttää "jumalan terveen" saamatta vastausta vaan hämmästyneen katseen .. voikin jatkaa asiointia
aikoinaan pantiin siistein kaveri oulussa nahkatakkiliikkeeseen ja "jumalan terveellä" saatiin 15% alennus - eli toimii noinkin päin ;D tosin valikoima ei ollut kovin maailmallinen mutta duunaamalla niiteillä yms kelpasi - Kysymysmerkkinä
Yhä vaan ihmetyttää tuo vl:ien vihanpito tavallisia ihmisiä kohtaan. Onko se raamatunmukaista ja ns. kristillisten arvojen mukaista? No ilmeisesti näin on tarkoitettu. Tulee vaan mieleen poika joka pissaa omille kengilleen tai tyyppi joka sahaa oksaa jolla istuu puussa.
- vihtahousunvihaama
Ootkohan käsittänyt vihanpidon oikein? Lueppa tätä palstaa niin huomaat näiden "tavallisten" ihmisten suorastaan elävän vl-vihasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770