Eli ollaan menossa syyskuussa Pariisiin ja majoitutaan ihan disneylandin vierustalle. Lapsien, rattaiden, laukkujen jne. kanssa ei jakseta lähteä lennon jälkeen illalla pyörimään jonnekin juna-asemalle, vaan otetaan etukäteen varattu "shuttle" kentältä hotelille.
Olisi kiva kuulla hyviä ja niitä huonojakin kokemuksia eri kuljetusfirmoista, kun tuosta tarjonnan paljoudesta on vaikea valita. Firman pitäisi kuitenkin olla luotettava eli siellä silloin, kun sovitaan sekä sovitut lastenistuimet mukanaan.
kokemuksia etukäteen varatusta taxista?
4
129
Vastaukset
- Pariisin matkaaja
Ainoa yllätys oli, että olisivat ottaneet maksun mielummin rahana kuin kortilla. Minulle jäi kuva, ettei taksissa ollut nettiyhteyttä, jolla varmistaa kortti.
Olen muutamaan kertaan ihmetellyt taksien reitinvalintoja. Kun niitä sitten vertaa ruuhkatiedotteisiin, olen ymmärtänyt syyn.- Pariisissa asustava
Olen itsekin harmitellut muutamaan otteeseen sitä, etteivät taksit tahdo ottaa vastaan maksua kortilla. Siihen on tutun kuskin mukaan kaksi syytä: korttipääte on kallis investointi, siksi sitä ei ilmeisesti kerta kaikkiaan ole vielä kaikissa autoissa. Toisekseen, jokaisesta korttimaksusta koituu kuluja taksille, joten ymmärrettävästi he yrittävät niitä välttää. Niinpä olen usemmankin kerran pysähtynyt perillä lähimmän pankkiautomaatin kohdalla - tai varautunut käteisellä jo ennen matkaa.
Reiteissä sanoisin, että kannattaa yleensä luottaa kuskiin. Poikkeuksia toki varmasti on, mutta itselleni on osunut yleensä kuskeja, jotka ovat hyvin selvillä ruuhkista, mielenosoituksista ym. reitteihin vaikuttavista seikoista. Ennen matkaa voit ehdottaa kuskille toivomaasi reittiä, jolloin kuski sitä noudattaa (jos niin haluat).
- Hienot helmat
Meillä hyvää kokemusta SuperShuttlesta (http://www.supershuttle.fr/en/). Maksettiin luottokortilla etukäteen varattaessa. Ja koska lento tuli niin myöhään niin mihinkään ei tarvinnut soitella, vaan kävelimme suoraan sille paikalle mikä oli mainittu. Taksi tuli parin minuutin odottelun jälkeen. Olimme ainoat kyydissä. =D
Ensimmäisellä Pariisin matkallamme olimme varanneet Paris Shuttle Servicen kautta (http://www.parisshuttleservice.com/). Sekin olisi ollut sellainen missä ei tarvitse soitella, mutta taksia koskaan kuulunut. ??
Itseasiassa mitään varausta ei koskaan tullut sähköpostiini ja vaikka laitoin asiasta vielä viestiä sivujen kautta, siihenkään ei vastattu. Eli näiden seikkojen takia, emme odotelleetkaan mitään tuntia taksin saapumista vaan hyppäsimme tavalliseen taksiin.- palvelupelaa
MOI!!
me olemme käyttäneet tätä:
http://www.askshuttle.com/
Ei tarvitse maksaa etukäteen, varata vaan ja kuski odottaa kentällä nimilapun kera. maksu perillä.Tilataksi ollaan otettu että mahtuu kaikki nelhä ja laukut kans. Luulen että mahtuu myös lastentarvikkeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958