Kromi tabut

Moi! Söin tässä pari päivää GLA kromi tabuja ja sen jälkeen pisti mahan kipeeksi. Onko muilla ollut samankaltaisia oirehia? Vai vatsaflunssako se vain kummitteli?
2480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olla ja onkin,etenkin suuremmilla annoksilla,laksatiivinen vaikutus.

Äänestä

Laihduin kromipikolinaattia sisältävällä jauheella, josta ei tullut mitään vatsavaivaa. Päinvastoin, vatsani voi entistä paremmin, koska jauheessa on myös maitohappobakteereja, frukto-oligosakkarideja ja hedelmäkuituja. Siitä lehtien olen seurannut kromipikolinaatista julkaistuja tutkimuksia. Niiden mukaan kromipikolinaatti parantaa insuliinin toimintaa ja estää makeanhimoa.

Äskettäin aiheesta on julkaistu kaksi amerikkalaista tutkimusta. Toisen niistä teki Yhdysvaltain Terveysvirasto ja toisen Duke-yliopisto.
Terveysviraston kokeeseen osallistui 113 henkilöä, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään, joista toiselle annettiin kromipikolinaattia 400 mikrogrammaa päivässä kaksi viikkoa ja sen jälkeen 600 mikrogrammaa 6 viikkoa ja toiselle ryhmälle lumevalmistetta. Kromi vähensi merkitsevästi makeanhimoa sekä mielialanvaihteluita.
Samanlaiset tutkimustulokset saatiin Duke-yliopistossa tehdyssä 15 masennusopotilaan aineistossa., jossa he söivät kaksi kuukautta 600 kromipikolnaattia 600 mikrogrammaa päivässä.
Tutkijat selittävät kromin vaikutusta seuraavasti: Kromi toimii insuliinin apuaineena ja tehostaa sen toimintaa. Siksi kromi ehkäisee verensokerin voimakkaita vaihteluita ja epätyypillisen masennuksen oireita. Insuliini ja kromi saattavat myös lisätä aivojen serotoniinipitoisuutta; pieni pitoisuus lisää makeanhimoa. Makeanhimo johtuu siitä, että siitä seuraa hyvänolon tunne, koska aivojen serotoniinipitoisuus nousee myös sokeria syömällä.
Kromipikolinaattia on saatavana Suomessakin eräissä laihdutusvalmisteissa, tosin vähemmän kuin mitä Amerikassa käytetään. Pitää siis ottaa isompia päiväannoksia. Käyttämäni valmiste on jauheena annospusseissa. Kannattaa kysyä luontaistuotekaupasta. Tuotteen nimeä en voi tässä mainita, kun tällä palstalla ei saa mainostaa mitään tuotetta nimeltä. Hakukoneilla löytyy paljon tietoa pikolinaatista englanniksi sen nimi on picolinate.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taisku kirjoitti:

Moi! Söin tässä pari päivää GLA kromi tabuja ja sen jälkeen pisti mahan kipeeksi. Onko muilla ollut samankaltaisia oirehia? Vai vatsaflunssako se vain kummitteli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu