Onko väärin olla ihastunut, vaikka on varattu? Onko väärin nauttia tästä tunteesta?
Minulla ei ole aikomustakaan ryhtyä mihinkään tekoihin, eikä kertoa tunteistani ihastukselleni (tosin pelkään, että ihastumiseni näkyy noin kilometrin päähän, vaikka yritän olla ihan tavallisesti hänen seurassaan ja hänestä puhuessani...).
Minulla on kaikki hyvin, olen tyytyväinen elämääni, puolisossani ei ole mitään vikaa enkä halua sössiä kenenkään osapuolen elämää piloille. En ole kaivannut tätä kokemusta, mutta niin se vain -kenties juuri siksi- iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihmettelen, mietin, vaivaan päätäni sillä, mikä lienee tämän tarkoitus.
Asiantuntijat kehoittavat unohtamaan tämmöiset tunteet ja sanovat, että on parempi, ettei tunteitaan ruoki vaan ajattelee järjellä ja antaa tunteiden kuolla. Ja että energiaa menee hukkaan omalta parisuhteelta ja perheeltä, jos ajatukset pyörivät jossakin muussa osapuolessa. Mutta kun minusta tuntuu, että minä SAAN sitä energiaa VALTAVASTI tästä tunteesta! Kaikki sujuu loistavasti niin kotona, töissä kuin ystäväpiirissä, olen iloinen ja energinen, hyväntuulinen, jaksan paremmin! Melkein toivon, ettei tämä tunne menekään ohi! Kenellekään en ole asiasta kertonut enkä aiokaan, jääköön tämä tänne, mutta kommentteja kaipailisin.
Nautin tästä tunteesta
5
352
Vastaukset
- VaRaGod
Minusta teet väärin.Onko sinulla lapsia?Jos ei ole,mielestäni kannattaisi olla hänen kanssaan joka herättää tuollaiset tunteet sillä kerranhan täällä vain eletään.
- Tunnen = Elän
On lapsia ja rakastan puolisoani, olisi sekä typerää että kauhea loukkaus heitä kohtaan alkaa säätämään jotain muuta. Pahimmassa tapauksessa piloille menisi kaikkien elämä.
- kipua kipua
Mulla sama tilanne. Lapsia on enkä rakasta enää puolisoani, vaan tätä ihanaa ihastustani, jota en ikävä kyllä tule saamaan koskaan.
Mutta mitä tässäkin tekis ja ajattelis:(( - mieheltä
saman tyyppistä täälläkin.lapsiani rakastan ylikaiken.tunteet puolisooni viilenivät jo muutama vuosi sitten.syitä oli erinäisiä ei niistä sen tarkemmin.pettänyt en ole.koska mitä järkeä on jossain pika panossa.intohimo ja kosketus on se mitä minä haluaisin.jos vaihtelua nykyiseen haluan niin vaihdan kättä.nyt kuitenkin olen ollut ihastunut toiseen jo jonkin aikaa.ja jotenkin minusta tuntuu että hän pitäisi myös minusta.
- piristystä!
Aivan kuin minun kirjoittama! Voi tätä energian määrää...unen tarve vähentynyt puolella! En tiedä onko tämä mitää ihastusta vai mitä...kuitenkin tästä on saanut sellaisen piritysruiskeen, että oksat pois. Kotona, työssä ja oman miehen kanssa seksielämä kukoistaa...vain sen takia, että olen tapaillut erästä miestä muutamat kerrat ja tunnemme toisiamme kohtaa seksuaalista vetovoimaa..tapailut ovat olleet vielä lähinnä "käpälöintiä". Aika näyttää mihin suuntaan mennään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?46631Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t228543- 51529
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502