Kokkolan kaupungin kämmi merirosvopuistoa vastaan.

Urmas Lepakko

Kyllä kokkolan kaupunki on taas möhlinyt ja siitä saadaan kiittää kaupungin päättäjiä.
Minkä ihmeen takia hieno idea piti heti murskata.
Tuo merirosvo puistohan olisi ollut todella erikoinen, eksoottinen ja ainutlaatuinen matkailun vetonaula Kokkolalle.
Merirosvopuisto olisi tuonut paljon matkailijoita Kokkolaan ja samalla nämä matkailijat olisivat asioineet paikallisissa myymälöissä, yöpyneet hotelleissa ja majoitus liikkeissä, syöneet ravintoloissa ja ruokapaikoissa ja kahviloissa.
Nyt kaupunki hääti yrittäjän toiselle paikkakunnalle.
Varmaa on, että siellä toisella paikkakunnalla alkaa menestys, kun merirosvopuisto nousee suureen suosioon ja Kokkolan matkailu sen kun menee alamäkeen ja nämä samat päättäjät sitten harmistelevat, että kun tuli tehtyä tuollainen hullu päätös, mikä silloin tuntui ihan hyvältä.

Lindroosilla oli hienoja visioita ja ideoita.
On se kumma, kun jotkut ei vaan pysty antamaan anteeksi vanhoja asioita.
Olis annettu Lindroosille mahdollisuus yrittämiseen, kun hän oli kuitenkin niin innokas tämän eksoottisen projektin kanssa.

114

1213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosirealisti Kokkola

      "Urmas Lepakko" puhuu samaa asiaa, jonka aloitin jo 20.4.2010 onnittelemalla Lindrooseja Merirosvopuistoidean julkaisun jälkeen. Onnitteluni luettiin mm radio Keskipohjanmaassa 20.4.2010 klo 13.44.
      Nytkö vasta "LerppuLepakko" ja tuhannet muut tajuavat mitä Kokkola oli saamassa ja mitä se menetti?
      Mutta siitä vaan yrittämään kaikki jälkiviisaat ottamaan ansiotonta kunniaa itselleen. "Saatanan tunarit"...
      Jokainen tämän sivuston lukija lukija ja radio Kp:n kuulija tietää, että Tosirealisti Kokkolasta on ollut Merirosvopuiston "ainut" kannattaja sen ensi hetkistä alkaen.
      Ja on edelleen...

      • Urmas Lepakko

        Niinpäs, mutta ei se kuule olis mitään asiaa muuttanu, vaikka olisin mennyt tuonne kaupungintalolle möykkäämään tuosta päättäjien päätöksestä.
        Ei ne kuule siellä ota kuuleviin korviinsa tavallisen tallustajan mielipidettä.
        Käskevät lähtemään kotiin.
        Ei met mahda mitään noille kaupungintalon paviaaneille.


      • Tosirealisti Kokkola
        Urmas Lepakko kirjoitti:

        Niinpäs, mutta ei se kuule olis mitään asiaa muuttanu, vaikka olisin mennyt tuonne kaupungintalolle möykkäämään tuosta päättäjien päätöksestä.
        Ei ne kuule siellä ota kuuleviin korviinsa tavallisen tallustajan mielipidettä.
        Käskevät lähtemään kotiin.
        Ei met mahda mitään noille kaupungintalon paviaaneille.

        Kumpa Kokkolan asukkaat olisivat tajunneet HETI (kuten itse tajusin 20.4.2010) Merirosvopuiston merkityksen, niin puisto olisi takuulla jäänyt Kokkolaan eikä olisi "saanut häätöä" Lempäälään.
        Tosin puiston laivojen seilaaminen alkaa aikaisintaan ensi syksynä.
        Käykääpä katsomassa miten mahtava Merirosvapuisto on jo nyt, vaikkei siellä ole kuin kaksi laivaa.
        Siihen kun lisättäisiin ehostettava Krunni ja ne suunnitellut, lähes kymmenen laivaa yhteensä, olisi Merirosvopuisto lyönyt KAIKKI Suomen puistot kertalaakilla.
        Kyllä olisi kävijöitä riittänyt kaikista ikäluokista. Etenkin Suomen lapsiperheet olisivat tulleet tätä sensaatiota ihmettelemään ja nauttimaan sen palveluista. Lapsiperheitä "sikiää" koko ajan lisää, joten kävijät eivät puistosta loppuisi.
        "Puskaradion" kautta kävijämäärät vain lisääntyisivät vuosi vuodelta jopa ulkomaita myöten. Pienillä lisäideoilla puisto olisi ollut käytössä ympäri vuoden.

        Valitettavaa on Kokkolan kannalta se tosiasia, että nämä valtavat turistimassat tulevat rikastuttamaan Lempäälää uskomattoman suurilla summilla...


      • Kossu Alma
        Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

        Kumpa Kokkolan asukkaat olisivat tajunneet HETI (kuten itse tajusin 20.4.2010) Merirosvopuiston merkityksen, niin puisto olisi takuulla jäänyt Kokkolaan eikä olisi "saanut häätöä" Lempäälään.
        Tosin puiston laivojen seilaaminen alkaa aikaisintaan ensi syksynä.
        Käykääpä katsomassa miten mahtava Merirosvapuisto on jo nyt, vaikkei siellä ole kuin kaksi laivaa.
        Siihen kun lisättäisiin ehostettava Krunni ja ne suunnitellut, lähes kymmenen laivaa yhteensä, olisi Merirosvopuisto lyönyt KAIKKI Suomen puistot kertalaakilla.
        Kyllä olisi kävijöitä riittänyt kaikista ikäluokista. Etenkin Suomen lapsiperheet olisivat tulleet tätä sensaatiota ihmettelemään ja nauttimaan sen palveluista. Lapsiperheitä "sikiää" koko ajan lisää, joten kävijät eivät puistosta loppuisi.
        "Puskaradion" kautta kävijämäärät vain lisääntyisivät vuosi vuodelta jopa ulkomaita myöten. Pienillä lisäideoilla puisto olisi ollut käytössä ympäri vuoden.

        Valitettavaa on Kokkolan kannalta se tosiasia, että nämä valtavat turistimassat tulevat rikastuttamaan Lempäälää uskomattoman suurilla summilla...

        Pelastusarmeijan Joulupatakin tuottaa enemmän. Aamen.


      • HeinäMies64
        Kossu Alma kirjoitti:

        Pelastusarmeijan Joulupatakin tuottaa enemmän. Aamen.

        Jep, harva meistä onnistuu vääntämään suurista suunnitelmista kovaa valuttaa. Epäonnistumisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin hankkeen vetäjiä, varmasti homman olis saanut toimimaan toisella lähestymistavalla ja asenteella. No jäipähän Kokkolan olohuone ennalleen, hyvä niin.


      • kyllästynnyt
        Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

        Kumpa Kokkolan asukkaat olisivat tajunneet HETI (kuten itse tajusin 20.4.2010) Merirosvopuiston merkityksen, niin puisto olisi takuulla jäänyt Kokkolaan eikä olisi "saanut häätöä" Lempäälään.
        Tosin puiston laivojen seilaaminen alkaa aikaisintaan ensi syksynä.
        Käykääpä katsomassa miten mahtava Merirosvapuisto on jo nyt, vaikkei siellä ole kuin kaksi laivaa.
        Siihen kun lisättäisiin ehostettava Krunni ja ne suunnitellut, lähes kymmenen laivaa yhteensä, olisi Merirosvopuisto lyönyt KAIKKI Suomen puistot kertalaakilla.
        Kyllä olisi kävijöitä riittänyt kaikista ikäluokista. Etenkin Suomen lapsiperheet olisivat tulleet tätä sensaatiota ihmettelemään ja nauttimaan sen palveluista. Lapsiperheitä "sikiää" koko ajan lisää, joten kävijät eivät puistosta loppuisi.
        "Puskaradion" kautta kävijämäärät vain lisääntyisivät vuosi vuodelta jopa ulkomaita myöten. Pienillä lisäideoilla puisto olisi ollut käytössä ympäri vuoden.

        Valitettavaa on Kokkolan kannalta se tosiasia, että nämä valtavat turistimassat tulevat rikastuttamaan Lempäälää uskomattoman suurilla summilla...

        kävin katsomassa viimeksi tänään eikä hyvältä näytä.sepelipiha ja 12metrin merikontti jossa lukee baari .ja tolppamainoksien mukaan avoinna 11.07-16.08.että revi siitä rahat.


    • Kapteeni Koukku

      Ei haittaa yhtään vaikkei merirosvopuistoa tänne tulekaan. Uskon, että tämä oli loppujen lopuksi oikein hyvä päätös sekä Kokkolalle että Lindrooseille - olipa Perhosta ja muulta tulleet sitten mitä mieltä hyvänsä.

    • Meillä perhossa

      tehdään töitä.Ei tänne istumaan ole tultu.Vaikken ite ole muita kummempi,usein jopa huonompi,pidän itseäni helvetinmoisena työmiehenä ja käyn salaa haukkumassa mestarille muita.Töihin.

      • Eheiii...

        Kuulin että perhosa touhutaan ihan jottain muuta.


    • menkää kahtomaan

      Samaa mieltä. Nyt voi jo nähdä kuinka paljon ihmisiä kiinnostaa tämä menetetty puisto. Paikalla pyörii jatkuvasti porukkaa odottamassa avajaisia. Nämä kaupungin pellet ja puupäät jatkoivat emämunausten sarjaa jonka Tangomarkkinoiden menettäminen aloitti. Että tällaisia virkamiehiä sitä elätetään.

      • paikalla pyörii

        perholaisia.Ne on kuullut että siellä saa napollisen ilamaista kiljua ja paikalla on paljon ala-ikäisiä lapsia.


    • Ihme ja kumma?

      Mitäs näkemisen arvoista siellä nyt sitten on? Tuskin kuitenkaan mitään sellaista, jonka näkemisestä viittisi maksaa pääsylippuja.

    • Tulkoon oopperaa

      Ensikesäksi toivomme PiratesPuistoon Ooopperaa! Lentävä Hollantilainen!!

    • 35

      Rosvot on rosvoja ilman puistojakin. Enään ei muisteta mitä tämä sama heppu teki aikoinaan, kun jätti kokkolan veronmaksajille ison kuprun ja häipyi paikalta. Hyvä vain että päättäjät muisti tapahtuman.

    • Markkinointia

      Elvis näyttely kiinnostaa ulkomaita myöten.Pirates Park ja Elvis näyttely vetää matkailijoita ulkomailta.Saksasta on tulossa 4 linjaautollista turisteja.Myös Venäjältä on tulossa useita ryhmiä.

      • Anemonaamanda123

        Itse kävin tänään, maksoin 10 € pääsymaksun. No se ketä tollanen kiinnostaa, mutta minun mielestä rahat meni killin peehen. Elvisnäyttely, pari autoa, kitara ja jotain muuta. Merirosvolaiva, tunkkanen, pölynen ja clasolssonin kassi kannella ja hommat taisi olla vaiheessa. Varsinainen merirosvolaiva, jossa majoitustiloja, olikin jo vähän parempi. Mutta kuka yöpyy siinä ja maksaa 110 €..

        Lycka till!


      • Lankulle vaan iiohoi
        Anemonaamanda123 kirjoitti:

        Itse kävin tänään, maksoin 10 € pääsymaksun. No se ketä tollanen kiinnostaa, mutta minun mielestä rahat meni killin peehen. Elvisnäyttely, pari autoa, kitara ja jotain muuta. Merirosvolaiva, tunkkanen, pölynen ja clasolssonin kassi kannella ja hommat taisi olla vaiheessa. Varsinainen merirosvolaiva, jossa majoitustiloja, olikin jo vähän parempi. Mutta kuka yöpyy siinä ja maksaa 110 €..

        Lycka till!

        Kyseessä ei ole Silja Linen Europa, pöly ja tunkkaisuus kuuluu asiaan.


    • gater

      Enemmän ihmeteltävää on siinä englatilaisilta kaapatulta barkassissakin joka on suntin suulla lasikaapissa, kuin jossain pirates parkissa, oli aitoa merirosvousta .
      Ja jos noi elvis kamppeet olis niin ihmeellisiä kuin annetaan ymmärtää ,olis ne buukattu näyttelyihin ympäri maailman vuosiksi eteenpäin, ei ne joutais oleen varastoituna jossain tallin nurkassa.
      En kuitenkaan haluisi torpata idearikasta yrittäjää, kahmikoon vain turisteilta niin paljon euroja taskuunsa kuin vain irti saa, ei ole meiltä pois ne eurot, mutta jos kaupungin pitää kustantaa puitteet niin, thanks, but no thanks.
      Jos idea on hyvä ja terve niin rahaa saa pankista , ei kaupungin verorahoja tollaseen

    • Tosirealisti Kokkola

      Siinäpä näette Merirosvopuiston vastustajat.
      Jopa nyt on tiedossa ulkomailta linja-autolasteittain turisteja suurimmat euron setelit taskuissaan. Poikkeavat takuulla Kokkolan muissakin kohteissa ja liikkeissä.
      Hiekanveiston SM-kilpailut järjestetään Merirosvopuiston "pihalla" 14.-17.7.2011.
      Tapahtuma saa varmasti huomiota ympäri maailman.
      Merirosvoaiheisia veistoksia lienee tulossa ainakin kymmenen.
      Säilyvät jopa kuukausia mikäli saavat riittävästi kosteutta. Ja mikä etteivät saisi.
      Vettä sataa tuon tuosta ja kuivilla keleillä sitä saadaan Kokkojoesta.
      Pakkaskeleillä ne jäätyvät, joten saattavat säilyä vuosikausia, jos niitä "hoidetaan" säännöllisesti.

      • Kokkojoesta???

        Sunti. Kokkolan olemassaolon elämänuoma. Nykyään pelkäksi ruskeaksi liejuksi ja yleiseksi kusilaariksi kutistunut Sunti on entisestä likaisuuden hurmiotilastaan vain onneton muisto, vaikkakin yhä erittäin sinnikkäästi kesäisiä tuoksuja levittävä nähtävyys. Tämä uoma, ei joki, uoma, kiemurtelee läpi Kokkolan kuin likavesiränni, joka se periaatteessa onkin.
        Huolimatta urheista yrityksistä naamioida Sunti kukilla, silloilla, saarilla, upeilla veistoksilla sekä suihkulähteillä, on Sunti yhä törkyisyydessään voittamaton.
        Kerrotaan myös, että Suntissa ui yhä silloin tällöin kaloja, jotka tosin saattavat olla vain juoppojen kuvitelmaa


    • tosire-alisti

      Tosirealistille tiedoksi että hakalax pubin kiinteistö ei ole osa atomon tonttia ja sen omistaa Lindroos niminen henkilö

    • Tosirealisti Kokkola

      Kiitos tiedosta. Rakennus on silti ruma, omistaisi sen vaikka itse "Ukkoylijumala".
      Purkaa se pitäisi heti. Tulee siinä olemaan ihastuttava kontrasti. Uusi upea kerrostalokortteli ja rapistunut vanha haiseva ikivanha punatiilinen läävä...
      Lähes yhtä kamala kuin se hevostalli siinä melko lähellä.
      Muuten. Kukahan SEN omistaa?

      • MinkinRuiskaus

        Siihen talliin tulee uusi uljas kyläkauppa, egomme pelastaja
        ja taloutemme ruokkija, että odotas vaan muuta en kerro ;)


      • Jonni Pep

        Tosirealisti oli oikeasti pelastusarmeijan "Ukkoylijumala" ja silittelee nykyjään
        koin syömän virkapuvun kantteja eläkepäiviensä ratoksi.


    • ii jokkii

      Pirates Park kiinnostaa myös Oulussa..väkeä tulossa Kokkolaan.

    • Tosirealisti Kokkola

      Tuli sukulaisia ja tuttavia Helsingistä. Ensihalausten ja tietojen vaihtamisen jälkeen kysyivät, että missä on se kuuluisa Merirosvopuisto. Lähdetään heti tutustumaan siihen ja Elvis-näyttelyyn.
      Valittaen oli todettava, että se avattaneen vasta ensi perjantaina.
      Vieraat totesivat, että hyvä niinkin, sillä aiomme viettää Kokkolan seudulla seuraavat kaksi viikkoa käymällä mm Kannuksen Maaseutumessuilla, Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla ja tietysti Kokkolan asuntomessuilla ennen kotimatkaa.
      Kokkolan vanhaa kaupunkia ja kivikkoisia luotoja ei tarvitse esitellä. Noita vanhoja homeisia puutaloja ja katajaisia ulkoluotoja on Helsingissäkin aivan omiksi tarpeiksi.

    • Kenelle vittuilet?

      Luuletko TrK, että on jotenkin siunattua omistaa vanhastakaupungista suojeltu rakennus, joka on rakenteiltaan tiensä päässä, mutta purkaa sitä ei saa ja kunnostaminen olisi saman hintaista kun uuden rakentaminen? Kalellaan könöttävät piharakennukset on myös sr merkinnän alla ja niiden käyttäminen matalinen ovineen ja huonekorkeuksineen on mahdotonta nykyajan vempeileille. Mutta täällä yritetään asua ja pitää huolta suojeltavista rakennuksista, joita eivät ole suojelleen suinkaan kiinteistön omistajat vaan Suomen museo, josta Kokkolan kaupunki kävi aikaan hakemassa vanhankaupungin kaikille rakennuksille suojelun joka on ollut sulaa hulluutta. Vanhassakaupungissa on muutama arvokas rakennus joita pitää suojella, mutta että kaikkia, niin hölmöläisten hommaa!

    • Tosirealisti Kokkola

      Olet oikeassa. On todellakin arvokkaita suojeltavia kohteita siirrettynä (tai tulee siirtää) museoalueille, joissa niistä pidetään arvoisensa huolta:
      Entisöimällä, korjaamalla...silti tärkeintä, alkuperäisilme säilyttäen.
      Mutta ei kait niitä voi olla Kokkolassa satoja, siellä täällä pitkin kaupunkia?
      Ja keitä tai mitä varten niitä pitäisi suojella.

    • Missä realismi?

      Onko vanhaankaupunkiin siirretty taloja? Mitä rakennetaan tilalle jos taloja aletaan siirtämään pois yksityisten omistuksessa olevilta tonteilta? Kuka maksaa siirrot ja museoalueella tapahtuvan "arvoisensa huolta"?

      • Halkokarin Kahakka

        Pirates Park vetää enemmän turisteja ,kuin asuntomessut.Hyvä.


      • Merirosvolaivoja

        >>>Mitä rakennetaan tilalle jos taloja aletaan siirtämään pois yksityisten omistuksessa olevilta tonteilta?


    • Ei voittoja......

      Kumpikin härdelli ei saa tehtyä merkkistä tulosta.

    • Gan-May

      Pirates Parkissa esitetään ensikesänä oopperaa,,Lentävä Hollantilainen? Pitääkö paikkansa??Puiteet ovat komeat oopperalle.

      • kukkaLaatikko

        No mitäs tämä city kokkola on tehnyt Pirates Parkin eteen??Kaikissa kissanristiäisissä ollaan mukana,mutta missä nyt luurataan??


      • Flying money

        Pääosia esittää kalle ja Esa...


      • Jotain tolkkua
        kukkaLaatikko kirjoitti:

        No mitäs tämä city kokkola on tehnyt Pirates Parkin eteen??Kaikissa kissanristiäisissä ollaan mukana,mutta missä nyt luurataan??

        Tarkoitatko, että kaupungin veronmaksajat maksaisivat tämän tai osan tämän kustannuksista? Minun mielestäni tämä Pirate Park ei liity millään tavalla kunnan peruspalveluihin ja sen takia tällaisen huvipuiston pitäisi itse hoitaa rahoituksensa.


    • pirates suck

      oujea...kun piratespark avataan , on kokkolaan saatava moottoritie ylöjärveltä, muuten ei kaikki miljoonat kiinnostuneet pääse paikalle.
      Suora lentoyhteys myös ruunupyystä memphisiin on saatava jotta elwis diggarit pääsee ihmettelemään aaronin vanhoja romppeita.
      Kun kaikki tuloo niin kohta sukari siirtää ideaparkkinsa morsiussaareen ja mr big säästyy krunninrahtaamiselta..
      ....ja sitten heräsin käsi potassa, herätkää tekin

    • Rantakaunotar m/2011

      Hah hah, luuletko olevasi hauska.
      Kaikenlaisia sitä on maailmaan siitetty...

    • omituista

      Merirosvopuisto pitäisi avautua mainosten mukaan huomenna, mutta ainakin vielä paikka näyttää olevan ihan levällään.

    • Sorsan näkökulma

      Eikäs oo mitään levällällään, kenttä on tasotettu eikä jalka enään nuljaha ja
      äskön oli juna vaunuineen siellä valmiina tositoimiin mut sitä hiivatin veturia
      mä en ymmärrä, ko se on semmonen tavallinen tarzan jeeppi joka ei takuulla
      kulje koksilla ja keulassaki luki jotain biolöpö höpötystä svenskien kielellä.
      Hyvä ku pääsee junalla rantsuun niin ei kulu oman pyörän kumi.

      Jk. Ja kaikki kiitos iloselle Kallelle

    • Karin näkökulma

      Pirates Park,,lehdistöä ulkomailta tulossa filmaamaan.Mukava,että Kokkolaan saatiin tälläinen vetovoimainen lastenkohde!

      • JonBony

        O_o, toivottavasti ei leviä maailmalle tuo julistekuva, jossa varmaanki luvatta käytetään Deppiä mainoksessa...


      • Kupru2x
        JonBony kirjoitti:

        O_o, toivottavasti ei leviä maailmalle tuo julistekuva, jossa varmaanki luvatta käytetään Deppiä mainoksessa...

        Taitaa JonBonyllä olla päässään paasikivenaikaiset pokat. Eihän tuo mainoksessa oleva spanielisilmäinen räkänokka ole Deppiä lähimainkaan.


    • Omaa kehuako?Köh-köh

      Eikös se ole Pirate Park? Miten voit jo nyt kutsua kohdetta vetovoimaiseksi??

    • Tosirealisti Kokkola

      Mitäs minä olen sanonut jo lähes puolitoista vuotta (20.4.2010 alkaen).
      Nauttikaa ja naurakaa nyt Merirosvopuiston vastustajat...!!!

      • puistossa nähdään

        Hyvä matkailu kohde,tulemme Iisalmesta.


    • Burma the kid

      Sen mustan kuunarinraadon keulasta kannattaa ottaa se ruma gorilla alas
      ja teipata se jeesusteipillä merirosmojunan katolle niin erottuu paremmin
      paikallisbusseista eikä kaiken maailman kännikalat änkeä kyytiin, kun
      luulevat näkevänsä pikku-ukkoja.

    • Paljon mölyä tyhjäst

      Kävin kävelylllä eilen leirintäalueella ja sen rannasssa ja samalla kävin katsomassa vähän tuota piraattiparkkia. Suurin osa alueesta olikin parkkipaikkaa, joten tuo nimikin on varmaan kohdallaan. Mustan laivanraadon lisäksi siellä näytti olevan muutamia kontteja pitkin poikin, jotain puulaatikkopinoja, terassityömaa ja puhallettava lohikäärme tai vastaava ja joku valkoinen kalja(?)teltta. Mainosten perusteella odotin kyllä aika paljon enemmän, joten toivottavasti maksavat asiakkaa eivät sitten joudu pettymään siellä käydessään.
      Taitaa jäädä parin kuukauden ihmeeksi tämä piraattiparkki.

    • hieno se on

      Alue on laaja ja erilaisia teemoja ja esineitä on alueella.Parkista tulee nähtävyys.

    • bvsiz

      Huippu Elvis show !

      • MinkinRuiskaus

        Miten niin Elvis? Robotti merirosvothan siellä sätkii. Taisit säikähtää niin
        sitä luuranko kapteenia, että luulit kingin nousseen haudastaan.
        Tälle palstalle on näitä fanittajiaki kertyny jo 300 ja risat, että vois sitä
        vähän kommentoida muutkin noista avajaisista eikä vaan miinustaa.
        Mun mielestä lepakko alotti hyvän palstan ja ansaitsisi välistä vähä
        plussaa ajatuksillensa, että koittakaapa vähän ryhdistäytyä ja menkää
        lapsienne kanssa sinne merirosvopuistoon niin yllätytte.


    • Suntin Veneilijä

      Yleisöä on ollut kuulemma tuhansia ensipäivistä lähtien.Pirate Park kiinnostaa.

    • KingKong King

      Kyllä siellä lontoolainen Elvis oli esiintymässä. Ja hyvin vetikin. Tunnelma terassilla oikein mukava. Perheen kanssa alueella koko kierros alkuviikosta.

    • ameriikkalainen

      Käsittääkseni se LIndroos on talousrikollinen, joak vietti USA.ssa useita vuosia "maanpaossa" eli paossa velkojiaan. Sillekko kaupungin olis pitännyt tehdä valmiiksi tilat "puistoa" varten? Niinko USAssa toimitaan, että valtio tekee yrittäjälle kaiken valmiiksi jotta yrittäjä voi "yrittää" ja taas kadota Amerkian ihmemaahan "meidän rahojen" kanssa????

      • Tässä ja nyt

        Olisikohan sinun jo aika lopettaa menneisyydessä eläminen ja ryhtyä katselemaan asioita tämän päivän näkökulmasta, saatat yllättyä itsekkin.


      • kasööri nietula

        Nim.amerikkalainen,,mieti vähän kuinka paljon turistit tuovat kaupunkiin tuloja.Ja menneisyys on eletty,,nyt eletään 2000 luvulla.Kokkolalle Pirate on tuloja ja paljon.


    • Helia

      Paitsi turisteille myös kokkolalaisille paikka olisi ollut toivottu. En todella ymmärrä päättäjiä. Kuullessani ideasta iloitsin että nyt voin minäkin hieman köyhempänä tarjota lapsilleni, ja samalla itsellenikin, jotain hienoa elämystä. No, tähän on täällä jo totuttu, lasten ja nuorten kaupungissa... Ja pyh.

    • Tosirealisti Kokkola

      On se kumma, kun olen ainoana Kokkolalaisena kannattanut lähes puolitoista vuotta Merirosvopuistoa ja kaikki muut ovat sitä vastustaneet.
      Nyt yhtäkkiä todetaankin, miten erinomainen idea se on - parin viikon sisällä käännetään kelkkaa ja ollaan niin maar samaa mieltä mitä olen itse ollut.
      Hävetkää. Olisitte olleet kannattamassa Merirosvopuistoa kuten minä heti alusta alkaen, niin se olisi jäänyt Kokkolaan. Nyt se on "seilaamassa" Lempäälään kuten tangomarkkinat aikanaan Seinäjoelle.
      Saatanan tunarit ja jälkiviisaat paskiaiset...

      • EmpäKerro

        On täällä muitakin puolestapuhujia lörpötelly aikojen alusta asti. Älä yritä omia
        puolestapuhujan titteliä no:1 sillä kommenttien määrässä edustat häntäpäätä ;)


    • Tosirealisti Kokkola

      Onneksi kaikki mielipiteet ovat luettavissa tämän sivuston historiassa.
      Käypä selaamassa ne runsaat 50 sivustoa ja ainakin sivustot 20.4.2010 alkaen.
      Näet itse Merirosvopuiston vastustajien määrän ja etenkin KAIKKI Tosirealistin Merirosvopuistoa kannattavat kommentit 20.4.2010 alkaen.
      Samoin voisit käydä lukemassa radio Keskipohjanmaan julkaisemat kommenttini aiheesta.
      Joten vedä kateellinen "EmpäKerro "paskiainen" käteen...

      • EmpäKerro

        En vedä käteen ! Palstan käsikirjoituksessa on käteen veto kielletty.
        Mainitsemasi vastustajien määrä syntyy yhden ja saman eri nimimerkeillä
        esiintyneen välkyn kommenteista, jotka takahikiän pässikin erottaa joukosta.
        Olen kyllä lukenut kaikki palstat, joten turhaan siinä uhoat. Ps. Rosvoillaan ;)


      • Tosirealisti Kokkola
        EmpäKerro kirjoitti:

        En vedä käteen ! Palstan käsikirjoituksessa on käteen veto kielletty.
        Mainitsemasi vastustajien määrä syntyy yhden ja saman eri nimimerkeillä
        esiintyneen välkyn kommenteista, jotka takahikiän pässikin erottaa joukosta.
        Olen kyllä lukenut kaikki palstat, joten turhaan siinä uhoat. Ps. Rosvoillaan ;)

        No mutta "EmpäKerro"! Missä sitten ovat ne "takahikiän" KANNATTAJIEN kommentit 20.4.2010 - 17.7.2011? Ovat tainneet jäädä jonnekin takahikiän takametsiin tai pässin häntäpäähän...
        Näitä Merirosvopuiston kannattajien mielipiteitä on alkanut nousta parin viime viikon kuluessa jostakin ihmeen syystä kuin sieniä sateella.
        Ja juuri sen jälkeen kun tuli tietoon, että Merirosvopuisto on lähdössä Lempäälän. Taisi tulla vastustajille hätä puseroon, kun vasta nyt ymmärsivät mitä Kokkola ja koko Keski-Pohjanmaa ovat menettämässä.
        Ja jotenkin naurettavaa on, että niissä kommenteissa kopioidaan lähes sanatarkasti omia mielipiteitäni runsaan vuoden ajalta (esimerkiksi nimimerkki "Urmas Lepakko").


      • Sorsan näkökulma
        Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

        No mutta "EmpäKerro"! Missä sitten ovat ne "takahikiän" KANNATTAJIEN kommentit 20.4.2010 - 17.7.2011? Ovat tainneet jäädä jonnekin takahikiän takametsiin tai pässin häntäpäähän...
        Näitä Merirosvopuiston kannattajien mielipiteitä on alkanut nousta parin viime viikon kuluessa jostakin ihmeen syystä kuin sieniä sateella.
        Ja juuri sen jälkeen kun tuli tietoon, että Merirosvopuisto on lähdössä Lempäälän. Taisi tulla vastustajille hätä puseroon, kun vasta nyt ymmärsivät mitä Kokkola ja koko Keski-Pohjanmaa ovat menettämässä.
        Ja jotenkin naurettavaa on, että niissä kommenteissa kopioidaan lähes sanatarkasti omia mielipiteitäni runsaan vuoden ajalta (esimerkiksi nimimerkki "Urmas Lepakko").

        Eihän toi näy enään mitään vastaavan, pahotti tietty mielensä,
        ko kuritit niin asiattomasti ja eihän noi vastustajat voi pahemmin
        vastustaa, ku ei oo enään paljo mitään vastustettavaa paitti
        merirosvopuiston pieni muinaismuisto, jota joku vähän vielä
        vastustelee. He on niitä, joille pieniki kiusa on ees joku kiusa.

        Jk. Taitaa toi Hurmas Lepakko olla Tosirealistin reinkaartilainen.


    • Messuilla töissä

      Ihmetyttää, että jonkun mielesä Pirate parkissa olisi muka ollut tuhansia kävijöitä. Useamman kerran olen nyt parina päivänä paikan ohi ajellut eri vuorokauden aikoina, ja itse sanoisin kävijämäärän liikkuvan mielummin kymmenissä kuin tuhansissa. Esim. asuntomessuillahan on käynyt kahtena ensimmäisenä päivänä reilut 7000 kävijää ja siellä on ollut kyllä ihan eri meininki.

    • Maisa Kokkolasta

      Minua taas ihmetyttää se, että miksi kaupungin olisi pitänyt maksaa yrittäjälle kuuluvia kuluja, kun yrittäjä kuitenkin ottaa parkista tuotot? Tosin ei taida mikään rahasampo tämä puisto olla.

      No joo helppo olisi perustella tätä sillä että puisto lisäisi alueen vetovoimaa ja siitä hyötyisi kaupunki yleisemmälläkin tasolla. Tällä perusteella tosin kaupungin olisi syytä sitten tukea vähän yhden jos toisenkin yrityksen toimintaa. Eli ei vielä mielestäni tällä perusteella tule euroja Piraateille riviin laittaa.

      Taisi kyllä olla tässä kyseessä vastaavanlaisen yleisömagneetin tekeminen kuin aikanaan Pietarsaareen vesipuiston teko asuntomessuaikaan....

    • rjaas

      Siis mitä yrittäjän kuluja kaupungin olisi pitänyt maksaa???? Haloo,jo sais loppua väärien tietojen levittäminen ja mustamaalaus.

    • Tosirealisti Kokkola

      Kukaan ei viitsi lukea "miljoonia" pöytäkirjoja.
      Kerro suoraan mistä poimit 209 000 euroa.
      Tietääkseni Lindroos maksaa vuokraa siinä kuin kuka tahansa yrittäjä.
      Ja onko muillakin yrittäjillä 20 000:n euron vakuudet?
      Ja rohkenempa väittää, että Lindroosilla on euroja enemmän kuin koko Kokkolan kaupungilla, joten ei hän tarvinne kuin hyvää tahtoa ja lämmintä kättä Kokkolan kaupungin johdon ja meidän kaikkien asukkaitten taholta.

      Saatanan kateelliset tunarit!!!

    • demari 63

      Tosirealistille kaupungin kunniamerkki ja vaikkapa perämiehen natsat kaulaan ja niihin leima 20.4.2011.On se harmi,kun tuollainen asiantuntija ja tietäjä ei ole bpäättävissä elimissä.

    • Tosirealisti Kokkola

      20.4.2010 ei 20.4.2011. Kiitos.
      Kunnioitettu Herra Demariperämies 63 natsoineen ja leimoineen.
      Ette ole oikein ajan tasalla (olette vain vuoden myöhässä)...
      Todellakin. Jos olisin viitsinyt hakeutua Kokkolan päättäjien "aatelistoon", kuten Nurmen Pedroff (hah...) laittaisimme Keski-Pohjanmaan maakunnan ohella koko valtakunnan asiat (tärkeys)järjestykseen TS:n ja kumppaneiden kanssa...

      Jk Parempaan suuntaan ollaan toki menossa!

    • Historoitsija

      20.4.2010 on Tosirealistin keksimä urbaanilegenda. Eihän silloin ollut aloitettu
      vielä ensimmäistäkään merirosvo keskustelua.

      Tietääkseni aihe poiki ensimmäisen keskustelun 21.4.2010 eikä ketjussa ole
      ensimmäistäkään Tosirealistin kommenttia. Vuoden 2010 loppuunmennessä
      aihe poiki jokusen ketjun mutta ei niillä kukaan Tosirealisti jäkättänyt.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9017040

      • Tosirealisti Kokkola

        Kävelepä "Historoitsija" radio Keskipohjanmaan studioon ja pyydä näyttämään 20.4.2010 iltapäivän ohjelmat tai kaiva ne esiin radion historiasta.

        Radion nettisivuilla lukee mm Merirosvo-teemapuisto Kokkolaan.

        Kokkolan Suntinsuulle suunnitellaan merirosvoteeman ympärille.........
        Kokkolan kaupunginhallitus on hyväksynyt Karl ja Nina Lindroosin hakemuksen saada tilaa teemapuistolle.

        Pyydä samalla saada kuunnella suorassa lähetyksessä luettu onnitteluni Lindrooseille 20.4.2010 noin klo 13.44:
        "Hienoa Lindroosit - parhaimmat onnittelut. On jo aika fiksata Suntinsuuta ja kunnolla. Olen täysin varma siitä, että suunnitelmanne tulee onnistumaan ja tekee Kokkolaa entistä tunnetummaksi........
        Nyt se "Kokko-Lotto" on valmistumassa."
        Terveisin Tosirealisti Kokkolasta.


      • Lautamiehen päätös
        Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

        Kävelepä "Historoitsija" radio Keskipohjanmaan studioon ja pyydä näyttämään 20.4.2010 iltapäivän ohjelmat tai kaiva ne esiin radion historiasta.

        Radion nettisivuilla lukee mm Merirosvo-teemapuisto Kokkolaan.

        Kokkolan Suntinsuulle suunnitellaan merirosvoteeman ympärille.........
        Kokkolan kaupunginhallitus on hyväksynyt Karl ja Nina Lindroosin hakemuksen saada tilaa teemapuistolle.

        Pyydä samalla saada kuunnella suorassa lähetyksessä luettu onnitteluni Lindrooseille 20.4.2010 noin klo 13.44:
        "Hienoa Lindroosit - parhaimmat onnittelut. On jo aika fiksata Suntinsuuta ja kunnolla. Olen täysin varma siitä, että suunnitelmanne tulee onnistumaan ja tekee Kokkolaa entistä tunnetummaksi........
        Nyt se "Kokko-Lotto" on valmistumassa."
        Terveisin Tosirealisti Kokkolasta.

        Hoyryradiota ei hyväksytä todistusaineistoksi tässä tapauksessa.
        Vain painettu piraatti aiheinen teksti kelpuutetaan. Kops !


      • Tosirealisti Kokkola
        Lautamiehen päätös kirjoitti:

        Hoyryradiota ei hyväksytä todistusaineistoksi tässä tapauksessa.
        Vain painettu piraatti aiheinen teksti kelpuutetaan. Kops !

        Oletko sinä tosiaankin noin tyhmä s.......paskiainen.
        Usko jo kateellinen "höyrypää" pissiäinen...
        Ja vaihda vain joka kerta nimimerkkiäsi...


    • asiatniinkuineon

      torirealisti voi kattoo faktat
      Kaupunginhallitus
      Pöytäkirja 20.12.2010
      592 Alueiden varaaminen Suntinsuusta Merirosvoranta Oy:lle

      Liitetiedostot;
      Merirosvoranta,suunnitelma vastarannalle
      Merirosvoranta, suunnitelman tilapäisratkaisu
      Merirosvoranta, kustannusarvio
      Merirosvoranta, alueen yleiskaava

      herra tutkii asian ensin ennen kuin alkaa paasaamaan omia olettamuksia jotka perustuu mielikuvitukseen.

    • Kalle AnkatonMies

      Täällä sitä taas todistetaan sanonko mitä, no jätänpä sanomatta.
      Sanoisin itse tähän tuottavuus spekulointiin, että jos puisto olisi
      avattu heti Vappuna kaikki valmiina puhtaalta pöydältä ja sesonki
      olisi jatkunut Venetsialaisiin saakka niin rahaa olisi kilissyt kassaan
      niin, ettei "paskalle" taivu. Se kyllä kuulkaa jämtti on niin.
      Hyvin toteutettu tv markkinointi olisi lyönyt kansan ällikällä ja
      Linnanmäet sun Särkänniemet olisivat jääneet nuolemaan näppejään
      luu kurkussa, kun merirosvoilusta hullaantuneet fanittajat rynnivät
      lippuluukuille suu vaahdossa. Toisin kävi ja jäimme nuolemaan
      näppejämme ja miettimään rahantörsäys reissua Jukujukumaahan.
      Pieni merirosvopuiston muinaisjäänne ei paljoa liikuta se, kun on
      kohta vain pala Kokkolan historiaa. Elvis livs.

      • vision maybe

        Näin olisi käynyt.Nyt ensikesänä matkailijat ja lapsiperheet painavat kaasua Kokkolan kohdalla.No onhan meillä neristan ja tankar sekä laajilahti,sekä keskustan grillit.


    • Pirates La Casino

      Kahtokaas ny jo vähän, ku Kallen loistavalla idealla siivestäminen on alkanut ja
      käpykylät korjaavat potin. Luvassa on roppakaupalla pirate aiheisia klooneja,
      kuten pirates koskenlasku, pirate mutapaini, pirates los eläinpuisto, pirate judo,
      pirates con carnes elämys ravintola ja ties mikä pirates origima hieromalaitos.
      http://www.pirateadventuregolf.fi/

      • Rantakaunotar m/2011

        On se aivan loistava tuo Merirosvopuisto Kokkolassa.
        Harmi vain, että se siirtyy Lempäälään ja siellä luolaan.
        Ei kait sinne maan alle kukaan uskalla mennä rosvoilemaan.


    • Pirate News
    • News from Tampere

      Lempälään on tulossa vetovoimainen yritys,johon Kokkolassa ei uskottu.

    • lama-ajan elvis

      Hyvä, onnea lempääläläiseille, sinne ostoshelvettiin tarvitaankin jotain uutta kun se tekee tappiota vuodesta toiseen.
      Joko Sukarin uimahalli on valmis?

    • Tosirealisti Kokkola

      Voi hyvät ystävät ja kylän miehet.
      Miksi ihmeessä te vastustitte ja halveksitte Merirosvopuiston tuloa Kokkolaan.
      Olin itse heti (20.4.2010) puiston kannalla ja olin heti valmis vaikka maksamaan "maltaita" sen puolesta, että se olisi jäänyt Kokkolaan ja olisi kehittynyt Kokkolassa maailman parhaimmaksi ja vetovoisimmaksi huvipuistoksi.
      Mutta ei. Nämä nykyiset Kokkolan johdossa olevat paskiaiset eivät tajunneet Merirosvopuiston merkitystä kaupungille ja koko Keski-Pohjanmaan maakunnalle.
      "Saatanan tunarit"!

    • aina ei käy

      Kyllä puisto olisi ollut jotain aivan ainutkertaista,kaikkien kylpylöiden,ja muiden härvelipuistojen joukossa.Olen aivan samaa mieltä,se olisi ollut sanoisiko,,Kokkolalle ,iso sellainen.

    • Tosirealisti Kokkola

      Kiitos. Joku muukin ymmärtää.

      • Tosi Satikutia

        Etkö ole jo huomannut, että sama kenelle yhteisön jäsenelle sanot tarpeeksi
        rumasti niin joudut jatkossa käymään vuoropuhelua vain itsesi kanssa?
        Korjaahan tilanne tälläkin palstalla varsin pikaisesti niin saat taas seuraa !!

        Jk. Sinä olet vain sinä ja yhteisö on YHTEISÖ !


    • Aito, ei piraatti

      Todella kaupunki kämmii, romut piti siirtää syksyyn mennessä pois. Miten piraatti mies toimi, rakennutti aluetta koko ajan en tiedä kenen luvalla. Tavallinen tallaaja ilman tukijoita olis kerännyt kamppeet pois ja häipynyt vähin äänin. Well valloista osaa nämä hommat, eihän ilman osaamista voi hankkia maailman suurinta Elvis kokoelmaa. Toki Elviksiä on maailmassa useita, joten on tavaroitakin.

    • näin se menee

      Niin ja omilla rahoilla.Kaupunki ei satsannut euroakaan alueeseen tai laitteisiin.Ja yritys tuo tuloja kaupunkiin.Tämä on todellista yrittäjyyttä.Joten lopettakaa tämä kaupungin avustusten "mainostaminen".

    • asiatniinkuinneon

      Kaupunki on kumminkin antanut laiturit, ym infran kaupungin parhaalta paikalta
      yrittäjän käyttöön . Vuokra alueesta ja laituripaikasta ei ole "markkina"hintainen vaan yrittäjän subventointia.
      Jos yrittäjä olisi halunnut ,olisi kaupunki myöntänyt osarahoitusta 30000e vuosi eu-rahoitus projektin osana.

    • kuhju

      Vai kaupungin parhaalta paikalta. Johan sitä herättiin sielläkin. Vesijättömaata oli tuokin vielä vähän aikaa sitten. Ja tiedoksi että kas kummaa, Eu-rahaa totta vieköön on myös yritysten saatavissa, koska meillä on Euroopan unioni-niminen yhteisö joka rahoittaa jäsenmaissa esimerkiksi sellaisia hankkeita, joilla luodaan kyseiselle alueelle työpaikkoja ja toimeentuloa. Mutta Kokkolassahan sekin on jotenkin väärin, koska täällä kaikki on loppujen lopuksi jotenkin väärin koska tämä on kaupunki jossa yksinkertaiset pitävät suurinta ääntä ja viisaammaat ovat jo antaneet tyhmyydelle periksi. Valitettavasti!

    • Tosirealisti Kokkola

      Näin on. Saatanan tunarit.

    • kävin tutustumassa

      Nostan Kallelle maljan.Hän on yritteliäs,,ja näyttä kokkolalaisille kuin Pirates kiinnostaa.Miettikkä mikä magneetti se olisi ollut koko laajuudessaan 8 laivan puistona .Nyt matkailu rahat menevät Tampereelle nääs.

    • suntti visionär

      Suntti olisi heti miten ruopattava,levennettävä,sekä rakennettava tekojärvi koppisen pelloille måttiseen.Näin Pirates laivat pääsisivät komentaja Moilasen luotsaamana risteilemään ja esittelemään kaupungin nähtävyyksiä ja kävelykatua.Torin kohdalla olisi kunniaparaati.

    • Rantakaunotar m/2011

      Ajakaa ne laivat Tankkariin.
      Siellähän ei ole kuin kivikkoa ja kanervikkoa...
      Kokkolan suuri nähtävyys - voi juma------...

    • Tosirealisti Kokkola

      Huomenna 16.8.2011 vietetään Pirate Parkin "läksiäisiä" Lempäälään.
      Tänään (15.8.) aamupäivällä haastateltiin radio Keskipohjanmaassa Kokkolan kaupunginjohtajaa. Eikä halaistua sanaa Merirosvopuistosta. Miksi?

      Puistosta, joka olisi tuonut Kokkolan kaupungin maailmankartalle ja tuonut Keski-Pohjanmaalle miljoonia euroja jo muutaman vuoden kuluessa.
      Ja jatkoa olisi seurannut...

      • antirosmo

        Hm! Ehkäpä alueela ei yhtäkesää olisi pitempään metakkaa ympäristön painostuksesta saannut pitää mutta olispa ostanut Hikkaron ja tehnyt sinne
        kunnon huvittelukeskuksen ja laittanut ilmaisjunan kulkemaan niin kyllä olis ollut hyvä juttu.


    • Tosirealisti Kokkola

      Onpa kiinnostavaa nähdä tuleeko yksikään Kokkolan valtuuston tai hallituksen jäsen läksiäisiin.
      "Saatanan tunarit".

    • Trans Port Boat lg

      Täytyy poiketa Lempäälässä kun ajelee hesaan ain a viikottain ja katsoa kuinka puisto kehittyy.

    • Kahvinkeittäjä

      Jos työtä haluaa niin se on nykypäivänä vaikeata löytää ja vielä hyvä työnantaja, minulla oli onni että sain työtä täältä ja työnantaja on ollut todella mahtava, työvoimatoimisto ja rekryt eivät onnistuneet tässä asiassa kovin hyvin joten miettikää sitä ennen kuin te haukutte ihmisiä, moni jatkaa ehkä muualla kun piratepark loppuu ja miettikää paljonko se maksaa valtiolle jos vain makaa kotona eikä löydä näitä hyviä mahdollisuuksia !!!

    • Tosirealisti Kokkola

      Lempäälä saa kymmeniä työpaikkoja - kahvinkeittäjiä, myyjättäriä, puhtaanapitäjiä, rakentajia ym ym ja miljoonia euroja muutamassa vuodessa.
      Hävetkää Kokkolan johto...

      • Tosirellestäjä

        Mene torille "Tosirealisti" kahvinjuontiin !! Riittää yksi kommentti/keskustelu, kirjoita pitempi, mutta nasevampi. Harmi, ettet juonut olutta. Sain numeroillasi euroja.


    • Tosirealisti Kokkola

      Mitkä lienevät Kokkolan kaupungin seuraavat "ajojahdin" kohteet, kun Merirosvopuistosta (Pirate Park) päästiin eroon.
      Aina jokin pitää olla johon purkaa huonoa tuultaan, kateuttaan ja katkeruuttaan.
      Arvaan että ne voisivat olla Sannanrannan "aavemainen" mökkiasutus ja/tai Morsiussaaren ns huvila-asutus.
      Pois ne on joka tapauksessa saatava ihanan - jo entisen - ja laajentuvan asuntomessualueen tieltä.
      Ja tilalle rakennettakoon entistä ehommat asutusalueet.
      Tosin hyvä niin. Näitä toimenpiteitä puoltaisin itsekin.
      Lisäisin joukkoon vielä nuo, niin ah ihastuttavat 1700-luvulta peräisin olevat rumat, lahot, monenkirjavat ja maahan vajonneet ladot (lue kotitarvevarastot) Suntinrannalla.
      Valitettavasti joudumme odottamaan sitä ihmettä vielä reilut 6 vuotta, sillä vuokrasopimus päättynee kyseisten alueitten osalta vasta vuonna 2017.

    • VesiVempula

      Ovathan ne kaupungin ja seurakunnan väliset maakaupat vireillä...

    • hieno visio

      Hetken aikaa Sukari ehti pitää 20 miljoonan euron investointia tyhjään luolaan elämänsä suurimpana takaiskuna, kunnes kokkolalainen liikemies Karl Lindroos otti yhteyttä. Kokkolassa merirosvolaivat purjehtivat vastatuulessa, jolloin Lindroos ryhtyi etsimään vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja laivastolleen.

      Tämä oli oikea ratkaisu. Tästä tulee jotain elämää suurempaa. Tämä ei ole Power Parkin, Särkänniemen tai Linnanmäen kilpailija, vaan se on ihan erilainen.

      • Ihahahaa

        Se ei pelaa, joka pelkää. Sukarilla on munaa.


    • Tsuhnu

      Ehkäpä se on nähtävä näin, ettei täältä löydy innovatiivisuutta oikein minkään asian suhteen. Ja tästä johtuen meidän "viisaiden" kaupunki on mitä on. On siis ilmeisesti myönnettävä vaan, että täällä se innovatiivisuus voisi löytyä omasta puutteellisuudesta. Esim. kaupunkiin voitaisiin saada ihan ikioma sirkus eikä tarvitsisi muuta kuin kiinnittää kaupungintalon ulko-oville plakaatit. Kulttuurikesän voisi aloittaa torilla (nyt kun siellä on tilaa) kissanlypsyfestivaaleilla, minne sankoin joukoin kertyisi ihmisiä ruikuttamaan, kuinka kissankusi haisee. Urheilupuolesta vastaisi Suntin läpisoutu-regatta. Tähän olisi syytä varata koko viikonloppu siltä varalta, että kaivinkoneet loppuisivat yllättäen kesken. Entä mitä kuuluu Kokkola-rallille? Nyt kun meillä on kävelykeskusta (niin kuin kaikissa vähänkään isommissa cityissä on), voitaisiin ajatella Baari-Rallia. Siinä kahden hengen joukkueissa (kuvaa entistä kuljettaja/kartturi asetelmaa) kierrettäisiin kuin suunnitusrasteilla ikään koko viikonloppu paikallisia juottoloita. Voittajakaksikko löytyisi sillä perusteella, keiltä löytyisi kisan päättyessä vankimmat ralliraidat alkkareistaan. Pimeää talveä piristämään Vittuiluviikot. Siinä kytätään naapureita kulmien alitse, ikkunan takaa tai mistä hyvänsä vain siksi, että ottaa niin pataan kaikki ympärillä oleva. Tämä olisi kaikille perusluonteeltaan hankalille tapauksille vuoden kohokohta. Kokkola-lehden palstatila voisi kasvaa aivan uusiin svääreihin kaiken maailman kitisijöiden hengentuotoksista.

      No, voi yhden kerran! Nyt pitää rajoittaa. Mutta mikäli keksitte lisää näitä tällaisia taloudellisesti matalan riskin omaavia ideoita, niin tänne vaan raapusteluja jonon jatkoksi. Sitä ei tiedä, kuinka innovatiivisia löydöksiä vielä teemme.

    • Kumipyörä

      Hyvä alku "Tsuhnu". Missä talviset lajit? Toimintaa talvelle!

      1. Olisiko "Petrof Nyrmi"-luistelukisa. Tyyli vapaa. Luistimet vapaat. Asu vapaa, mutta pakollinen. Kaksi kierrosta Elban lahdella. Voittajalle ikuinen tontti Morsiussaaresta.
      2. Suntin pikaluistelu. Heinolankaaresta Mustakarille. Voittajalle ikuinen vapaapääsy ravintolaan ja joka käynnillä yksi ilmainen konjakkijuoma 8 cl.
      3. Suntin pilkkikisa rajana torin kulmat. Kaikki kalat hyväksytään. Voittajalle ilmainen myyntipaikka torille kymmeneksi vuodeksi. Omat kalat saa pitää.
      4. Pariluistelukisa Suntissa. Vain 1 mies- ja 1 nainen/pari. Yhteisikä max 30-200 vuotta. Voittajaparille vapaalippu kaupungin toimesta Seinäjoen Tangomarkkinoille kymmeneksi vuodeksi.
      5. Jääveiston kaupungin mestaruuskisat. Aihe: "Ja pelko oli suuri vielä Kokkolassakin". Voittajalle 10 vapaalippua Lempäälän Pirate Parkkiin.

      • Tsuhnu

        Kuulostaa hyvältä. Miten olisi (näin äkkiseltään tuli mieleen) joku vuoden vittumaisin kokkolalainen tai vuoden vittumaisin virkamies-palkinto? Kerättäisiin taatusti huomiota. Siitähän voisi saada Vanhan Kallen viikon tapaisen jutun. Äänestykseen osallistuvien kesken voitaisiin ajatella vaikkapa palkintomatkaa Suntin syntylähteille tai tutustumispäivä kaupungintalolla. Lisäksi (kun täällä panostetaan kaikkeen kulttuuriin mm. 116 000 €:n arvoinen pajukori asuntomessualueella) voitaisiin ajatella patsasta, jonka nimeksi tulisi "Vastarannan kiiski".


      • Tosirealisti Kokkola
        Tsuhnu kirjoitti:

        Kuulostaa hyvältä. Miten olisi (näin äkkiseltään tuli mieleen) joku vuoden vittumaisin kokkolalainen tai vuoden vittumaisin virkamies-palkinto? Kerättäisiin taatusti huomiota. Siitähän voisi saada Vanhan Kallen viikon tapaisen jutun. Äänestykseen osallistuvien kesken voitaisiin ajatella vaikkapa palkintomatkaa Suntin syntylähteille tai tutustumispäivä kaupungintalolla. Lisäksi (kun täällä panostetaan kaikkeen kulttuuriin mm. 116 000 €:n arvoinen pajukori asuntomessualueella) voitaisiin ajatella patsasta, jonka nimeksi tulisi "Vastarannan kiiski".

        Erinomainen esitys. Kannatetaan.
        Ei kai se lahoava ja syysmyrskyllä kaatuva risukasa (Lokinmuna?) voinut maksaa niin paljon???
        Omakotitalon hinta.


      • Tsuhnu
        Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

        Erinomainen esitys. Kannatetaan.
        Ei kai se lahoava ja syysmyrskyllä kaatuva risukasa (Lokinmuna?) voinut maksaa niin paljon???
        Omakotitalon hinta.

        Näin muistaisin lukeneeni. Oikaiskaa, jos olen väärässä.


    • tietääksjoku

      missä idean isä on tänä päivänä

      • red neck

        Capt Karl on kaapissa, vangitsemimen jatkuu sanottiin rariossa just.
        Rikosepäilyjä on kuulemma löytynyt lisää


    • fla-alf

      Luoja varjelkoot Kokkolaa näiltä TR'iltä, tsuhnuilta ja urmaksilta.

      • Houli*****

        Säälittävintä on että jotkut ihmiset eivät opi mistään, vaan aina mennä samaan vipuun (vrt. erilaiset kiertokirjeet ja pyramidihuijaukset yms.). Tuohon kusetukseen oli jo ilmeisesti kaupungin päättäjätkin vähällä mennä, mutta yleinen mielipide pelasti tilanteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe