Mistähän te Windows-peelot oikein revitte aina tämän teorian, että Linux on jotenkin laiton Suomessa? Linux on nimittäin avoimen lähdekoodin käyttis, joka on Suomen lain mukaan täysin laillinen, maksuton ja avoin käyttis ihan jokaisen ladattavissa kaiken lisäksi. Lain edessä Linux ei ole laiton millään tavalla.
Se, että Linux saattaa joissakin distroissa rikkoa Microsoftin patentteja, EI tee Linuxista laitonta Suomessa. Microsoftin ohjelmistopatentit kun EIVÄT OLE lainvoimaisia täällä Suomessa. Eli Linux-väki saa rauhassa kopioida luvatta ja käyttää Microsoftin koodia eikä se ole rikos. Tätä on kai tapahtunut joissakin yksittäisissä videokodekeissa ja nekin on jo korvattu laillisilla kodekeilla ajat sitten.
Itse asiassa Microsoftin patenteilla ei ole lainvoimaa USA:ssakaan, koska Linux on sielläkin täysin laillinen. MS:n patentit on riitautettu muutenkin laajasti oikeudessa USA:ssa.
Suomen lain edessä Linux on täysin ja totaalisesti laillinen. Sen käyttäminen ja levittäminen on täysin laillista. Linuxille open source-ohjelmien lataaminen on täysin laillista.
Ketään ei ole tätä kirjoittaessani tuomittu Suomessa Linuxin käyttämisestä sen perusteella, että siinä on mukana varastettua koodia. Linuxin suomalaisia kehittäjiä ei ole tuomittu oikeudessa, eikä edes haastettu oikeuteen tekijänoikeusrikoksista.
Mikäli joku teistä Windows-pelleistä pystyy osoittamaan Linuxissa jotakin mikä rikkoisi nimenomaisesti Suomen lakia, niin olkaa hyvä ja esittäkää siitä kyseisen lain pykälän kanssa varustetut todisteet. Sen jälkeen mitataan poliisin esitutkinnassa onko kyseessä rikos vai ei.
Ilman todisteita tai Linuxista Suomessa käytyä oikeudenkäyntiä ette voi esittää faktana, että Linux on laiton.
Tätä kirjoitettaessa Linux on laillinen Suomessa, kaikilta osin.
Kysymys Windows-käyttäjille
19
120
Vastaukset
- Wind-Tiedottaja.
Kyllä varastaminen on rikos Suomessakin. Patentti tarkoittaa että Microsoftilla on oikeus rangaista kunnioitetun Steve Ballmerin luvalla, koodia laittomasti ja yksin-teoin vääryyden kengillä etenevia anastajia jotka usein ovat risupartaisia hippejä peräkammareissaan luvatonta kerneltä kääntäen yötäpäivää naputtaen transsissa silmänvalkuaiset muljahdellen ja vaahdon suusta valuen satoja sudoja päättelle jaloilla kiihtyvää rytmiä takoen eikä printteri silti toimi.
- jaa häh
"Microsoftilla on oikeus rangaista kunnioitetun Steve Ballmerin luvalla"
mikki$otkulla ei ole oikeutta rangaista MISSÄÄN maassa. Ainoastaan kyseisen maan oikeuslaitoksella on lupa rangaista. mikki$sotku ei ole minkään maan oikeuslaitos. - Hoitajasi
Ne lääkkeet!
- LINUX ON LAILLINEN
Usko nyt jo että Linux ON LAILLINEN SUOMESSA kaikilta osin. Microsoftin patenteilla ei ole EU-alueella lain voimaa, eikä muuten ole suurimmassa osassa muitakaan itsenäisiä valtioita. Monissa USA-vastaisissa maissa on ihan valtion tasolta asti tuettu Linux kansan käyttiksenä, mm. P-koreassa, Venezuelassa, Kolumbiassa, Mexicossa, monissa entisen itä-blokin kommunistisissa Aasian maissa jne...
Suomessa ei ole rikos varastaa koodia Microsoftilta ja käyttää sitä Linuxissa. Minullakin on omassa Linuxissani MS:lta varastetut kodekit DVD-levyjen katseluun. Eipä ole poliisi käynyt hakemassa kuulusteluun.
Miten muka Linuxin kerneli on luvaton? se ON OPEN SOURCE-OHJELMA joka on TÄYSIN LAILLINEN. Suomessa on LAILLISTA KÄYTTÄÄ, KEHITTÄÄ JA LEVITTÄÄ LINUXIA. Itsekin olen sen levittänyt monille kavereilleni ja työtovereille. Aion myös jatkaa tätä toimintaa joka on suoraa varastamista pois Microsoftin kassasta kun ihmiset lakkaavat käyttämästä Windowsia ja vaihtavat Ubuntuun.
Suomessa ei ole tuomittu ketään Linuxin käyttämisestä. Yhtään oikeustapausta ei ole.
- M-Kar
Pitää valehdella kun eivät keksi oikeata vikaa.
- ATK-asiantuntija_
Linux itsesään ei ole laiton mutta Linux-pohjaisissa käyttöjärjestelmissä on patenttiongelmia joista Microsoft ystävällisesti huomautti esim. Googlea. Jalona sieluna Microsoft ei heti torppaa Androidia ja yritä estää sen leviämistä vaan tarjoaa lisenssisopimuksia kun kerran Android-väki haluaa Microsoftin patentteja hyödyntää.
DVD-toistossa Linux-käyttäjät rikkovat useimmiten lakia, esimerkiksi Ubuntukin huomauttaa jo että eräs pakettilähde sisältää patentti/lisenssiongelmallista materiaalia (esim. juurikin DVD-purku). Koska Linuxistien mielestä kaiken pitäisi olla ilmaista heistä kovin moni ei osta laillista kodekkia DVD-purkuun vaan valitsee tuon lisenssiongelmaisen lähteen.- M-Kar
Microsoftilla ei ole patentteja Androidiin. Laitevalmistajat ovat itse lisäilleet Exchange tukea jota ei voi tehdä ilman Microsoftin patentteja.
DVD-purkamisessa ei ole mitään lisenssiongelmaa. Mpeg-2 videokodekissa voi olla patentteja mutta tiettävästi lisensointi menee siinä niin, että koskee vain myyntiä tai pakatun materiaalin levitystä. Ubuntussa sitten on politiikkana tukea ensisijaisesti vain kaikista mahdollisista rajoitteista vapaata tekniikkaa. - ATK-asiantuntija_
M-Kar kirjoitti:
Microsoftilla ei ole patentteja Androidiin. Laitevalmistajat ovat itse lisäilleet Exchange tukea jota ei voi tehdä ilman Microsoftin patentteja.
DVD-purkamisessa ei ole mitään lisenssiongelmaa. Mpeg-2 videokodekissa voi olla patentteja mutta tiettävästi lisensointi menee siinä niin, että koskee vain myyntiä tai pakatun materiaalin levitystä. Ubuntussa sitten on politiikkana tukea ensisijaisesti vain kaikista mahdollisista rajoitteista vapaata tekniikkaa.Ei ole kyse vain Exchange-patenteista, jos olisi niin tottahan valmistajat olisivat samantien tehneet nuo sopimukset ilman että Microsoftin pitää noista huomauttaa.
Tässä M-Karille (ja miksei muillekin) opiskeltavaa:
http://news.idg.no/cw/art.cfm?id=0A92F133-1A64-6A71-CEAC56B276F79F12 - M-Kar
ATK-asiantuntija_ kirjoitti:
Ei ole kyse vain Exchange-patenteista, jos olisi niin tottahan valmistajat olisivat samantien tehneet nuo sopimukset ilman että Microsoftin pitää noista huomauttaa.
Tässä M-Karille (ja miksei muillekin) opiskeltavaa:
http://news.idg.no/cw/art.cfm?id=0A92F133-1A64-6A71-CEAC56B276F79F12Mitä noita luin minuutin lukemisen perusteella sain melkein kaikki mitätöityä sillä perusteella, että ne on keksitty aikaisemmin jonkun muun toimesta. Hyvänä esimerkkinä vaikka context sensitive menu joita käytettiin laajasti 90-luvun alun seikkailupeleissä ennen kuin ne saatiin Windowsiin jonka jälkeen Microsoft patentoi sen. Tuollaiset ei patentit eivät pitäviä.
Vastaavasti jaetut kirjastot, interfacet, incremental kopiointi yms. on keksitty kauan sitten mitä noissa väitetään Microsoftin keksinnöiksi. - ATK-asiantuntija_
M-Kar kirjoitti:
Mitä noita luin minuutin lukemisen perusteella sain melkein kaikki mitätöityä sillä perusteella, että ne on keksitty aikaisemmin jonkun muun toimesta. Hyvänä esimerkkinä vaikka context sensitive menu joita käytettiin laajasti 90-luvun alun seikkailupeleissä ennen kuin ne saatiin Windowsiin jonka jälkeen Microsoft patentoi sen. Tuollaiset ei patentit eivät pitäviä.
Vastaavasti jaetut kirjastot, interfacet, incremental kopiointi yms. on keksitty kauan sitten mitä noissa väitetään Microsoftin keksinnöiksi.Eli monet Android laitevalmistajat maksavat siis huvikseen Microsoftille? Just.
- exergy
ATK-asiantuntija_ kirjoitti:
Eli monet Android laitevalmistajat maksavat siis huvikseen Microsoftille? Just.
Ilmeisesti noitakin muka-keksin-lisenssejä lienee vaikea kumota oikeudessa, ilmeisesti firmat laskevat että maksaminen on helpompi tapa kuin tapella Microsoftin kaltaista lawsuit-jättiä vastaan vuosikausia etenkin jos lopputulos on epävarma, onhan Microsoftin lobbaaminen myös oikeustaloilla varmasti vertaansa vailla.
Noissa patenteissa ja lisensseissä tuntuu olevan sellainen ominaisuus että vaikka sokea ellukin näkee miten tyhmiä ne ovat niin niistä säädetyt lait ja asetukset tekevät kait vaikeaa purkaa hölmöyksiä.
Jokainen jolla on oikeudentaju kohdallaan ymmärtää ettei ole oikein omia muiden tekemiä keksintöjä siinä mielessä että tekee niihin ehkä jonkun pienen muutoksen, patentoi ja alkaa väittämään niitä omiksi keksinnöikseen, aivan tuolta tuo toiminta nyt näyttää esitettyjen dokumenttien perusteella. - Wndows=paskaa
Mitä sitten. Kotikäyttäjällä on oikeus katsoa ostamiaan DVD-levyjä vaikka laittomasti, koska koneessa on kuitenkin DVD-asema. Kodekkien laittomuudella ei ole mitään väliä. Me linux-käyttäjät emme tosiaan maksa kaupallisista kodekeista joiden KUULUU TULLA ILMAISEKSI käyttöjärjestelmän mukana. DVD:n katselun myös Linuxilla TULEE ONNISTUA siinä missä Windowsillakin. Apple ei muuten maksa niistä samoista kodekeista Microsoftille vaan ne ovat lisenssiehtojen vastaisesti mukana ilmaiseksi Apple Os X käyttiksessä. Voit tarkistaa asian ihan itse.
Käytän itsekin lisenssiongelmaisen lähteen kodekkeja ja ihan ilmaiseksi. Sen verran olen halukas ja valmis varastamaan Microsoftilta.
Android-väki ei maksa Microsoftille mitään. Laitevalmistajat maksavat sen lystin meille. Eivätkä maksa nekään kauaa koska laitevalmistajat riitauttavat patenttien laillisuuden varmasti tai kieltäytyvät maksamasta lisenssimaksuja Microsoftille.
Ubuntun kodekkien laittomuudella ei ole merkitystä. Kodekkien patentti ei ole EU-alueella edes voimassa, joten niitä saa käyttää vapaasti maksamatta Microsoftille mitään. Jos vie koneensa USA:han niin tilanne voi olla toinen, tosin sielläkään Microsoft ei ole lähtenyt niistä kodekeistaan tappelemaan Ubuntu-säätiön kanssa.
Kaiken tosiaan tulee olla ilmaista. Ubuntun lupaus on olla ilmainen käyttöjärjestelmä täältä ikuisuuteen. Ubuntun tekijät lupaavat ilmaisen käyttiksen, mitään muuta he eivät lupaa. Minulle ratkaisee se, että käyttis on ilmainen ja sen lisäohjelmat ovat ilmaisia, eli hinta. Hyväksymäni hinta immateriaalia edustavalle tuotteelle on pyöreä 0 euroa, eli en maksa ohjelmistoista mitään kenellekään. Se on eettinen ja poliittinen ratkaisu ja siinä en jousta yhtään enkä mihinkään suuntaan. Kantani pysyy.
Linux on ilmainen ja pysyy ilmaisena. Se, että Linux-yhteisö rikkoo patentteja on vain oikein. Aloitamme uuden aikakauden ilman patenttioikeuksia ja patenttiriitoja. Aikakauden, jossa softan kehittely on vapaata, koko ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi. Alkaa uusi ei-kaupallinen aika. Käyttöjärjestelmät ja softat paranevat kun kaupalliset toimijat eivät enää pääse suojaamaan keksintöjään vaan ne joutuvat jakamaan innovaationsa muiden kanssa, jolloin kaikki yhdessä parantavat softan tasoa.
Microsoft on pois kuoleva, röyhkeä suuryritys jonka tuotteet eivät kelpaa enää kenellekään. Kuka haluaa ostaa Windows-puhelimen? Ei kukaan! Android ja Applen käyttis määräävät jo markkinoita. Enenevissä määrin kukaan ei halua myöskään tietokoneeseensa Windowsia vaan valitaan Apple OS tai Linux. Mutta ei Windowsia. Windowsin osuus laskee koko ajan 9% vuosivauhtia ja nopeamminkin.
Toivon näkeväni sen päivän kun Microsoft menee konkurssiin. Haluan nähdä kun kaupallisen Windowsin tarina päättyy ja Steve Ballmer sammuttaa valot Microsoftilla. Haluan nähdä sen päivän kun Linux on viimein vapaa Microsoftin painostuksesta. Microsoftin kohtalo on kuolema. Kysymys on vain ajasta. Nautin pitkän kylmän kaljan sinä päivänä kun Microsoft lakkaa olemasta. Vihaan Microsoftia ja sen kauapallisia pakkotuotteita jotka pakotetaan ihmisten tietokoneisiin ja sitten tämä paskafirma vielä pakottaa maksamaan lisenssimaksuja patenttiensa perusteella. Tämä on torjuttava siihen päivään saakka kun Microsoft viimein kuolee pois.
VIHAAN MICROSOFTIA KOKO SYDÄMESTÄNI! - ATK-asiantunija:
Wndows=paskaa kirjoitti:

VIHAAN MICROSOFTIA KOKO SYDÄMESTÄNI!Ei kukaan ole väittänyt että Ubuntu tai muut Microsoftille mistään DVD-kodekista maksaa, mutta laittomasti niitä DVD-levyjä tosiaan Linux-väki katselee vaikka laillisia vaihtoehtoja olisi tarjolla:
http://www.fluendo.com/shop/product/fluendo-dvd-player/
Microsoft on jo sopinut tukun noita lisenssisopimuksia kun Android loukkaa sen patentteja ja lisää on tulossa, ilmeisesti Samsung on nyt seuraavana sitten vuorossa.
http://www.reuters.com/article/2011/07/06/us-samsung-microsoft-idUSTRE7651DB20110706
Samsungin ja kumppanien olisi ehkä kannattanut tutkia Androidia tarkemmin. Google ei puolusta kumppaneitaan näissä oikeudenkäynneissä toisinkuin Microsoft tekee vastaavassa tilanteessa. - M-Kar
ATK-asiantunija: kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänyt että Ubuntu tai muut Microsoftille mistään DVD-kodekista maksaa, mutta laittomasti niitä DVD-levyjä tosiaan Linux-väki katselee vaikka laillisia vaihtoehtoja olisi tarjolla:
http://www.fluendo.com/shop/product/fluendo-dvd-player/
Microsoft on jo sopinut tukun noita lisenssisopimuksia kun Android loukkaa sen patentteja ja lisää on tulossa, ilmeisesti Samsung on nyt seuraavana sitten vuorossa.
http://www.reuters.com/article/2011/07/06/us-samsung-microsoft-idUSTRE7651DB20110706
Samsungin ja kumppanien olisi ehkä kannattanut tutkia Androidia tarkemmin. Google ei puolusta kumppaneitaan näissä oikeudenkäynneissä toisinkuin Microsoft tekee vastaavassa tilanteessa.Laillisia vaihtoehtoja saa DVD:n katseluun myös maksutta.
- Jalona sieluna...
"Jalona sieluna Microsoft ei heti torppaa Androidia..." pröööööööt...
- exergy
Taatusti torppaisi välittömästi kokonaan jos pystyisi.
- Windows=paskaa
exergy kirjoitti:
Taatusti torppaisi välittömästi kokonaan jos pystyisi.
Microsoftin heikkevät voimat eivät enää riitä torppaamaan Androidia. Apple on noussut liian vahvaksi kakkoseksi Google Androidin rinnalle, käytännössä Google ja Apple hallitsevat puhelinkäyttisten markkinoita kahdestaan. Microsoft ei kykene taistelemaan vahvaa hallitsijakaksikkoa vastaan edes oikeudessa. Windows-puhelin tulee, mutta sitä ei osta kukaan. Peli on ohi Microsoftille.
Tabletien puolella Android määrää pian kokonaismarkkinoita. Missä Microsoft on?
Kotitietokonepuolella yhä useampi ihminen jälkiasentaa Linuxin koneeseensa. Linuxin Käyttäjämäärä siis nousee koko ajan. Ihmiset tekevät nykyisin eettisiä valintoja, kuten käyttävät oikeudenmukaista ilmaista käyttistä.
Ihmiset myös boikotoivat herkästi röyhkeästi toimivia kaupallisia toimijoita. Linnanmäki päätyi monessa perheessä boikottiin koska se kohtelee nuoria kesätyöläisiä epäasiallisesti. Myös meidän perheessä Linnanmäki on pysyvästi boikotissa toimintansa takia. Toki meillä on boikotissa useampikin röyhkeästi viime vuosina toiminut firma, joista yhtenä esimerkkinä Finnair. Emme osta sellaisen yhtiön tuotteita joka polkee työntekijöidensä luonnollisia oikeuksia kaupallisista syistä. Jos Finnair ei pärjää kaupallisesti sen on aika kaatua ja antaa tilaa halpalentoyhtiöille. Asiakas voittaa silloin saamalla lentonsa halvemmalla.
Microsoft on meillä itsestäänselvästi boikotissa ja pysyvästi.
Niin ikään ihmiset ostavat nykyisin luomua ja reilun kaupan tuotteita, koska moni haluaa torjua ylikansallisten jättiläisten kaupallisia voittoja ostamalla nimenomaan lähiruokaa, luomua ja reilun kaupan kaupoista vaihtoehtoisia tuotteita. Sekin on vahva eettinen valinta. Tämä antaa toivoa, että ihmiset ovat alkaneet kypsyä vapaaseen kapitalismiin ja hakevat sille oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa. Tämä viittaa myös Microsoftin torjuntaan ja sen kaupallisten voittojen minimoimiseen. Yhä useampi ei valitse Windowsia.
Linux, luomu, reilu kauppa ja lähiruoka sekä läheltä pientoimijoilta hankitut palvelut ovat vaarallisin mahdollinen uhka nykyiselle kaupalliselle järjestelmälle. Nämä ovat kaikki tekijöitä joita vastaan ei voida enää taistella edes oikeudellisin keinoin.
Totta kai ostan paikalliselta luomutuottajalta mieluummin puhdasta ruokaa kuin tuen suurtoimija Citymarketia ostamalla ruokaa sieltä täysin tarpeettomasti. Totta kai ostan koneremontin esimerkiksi paikalliselta pienyrittäjältä kuin joltain tunnetulta isolta ketjulta joka toimii kaupallisesti. Totta kai käytän ilmaista käyttistä enkä osta Microsoftilta mitään. Ja totta kai ostan reilun kaupan hedelmiäkin enkä suurtoimijan tuotetta, jolloin tukisin kapitalistista toimijaa.
En ole kapitalisti vaan olen sosialisti. En aio enkä halua tukea kaupallista toimintaa suuressa mittakaavassa. Pienyrittäjyys on ok niin kauan kuin hinta ei ole kiskontaa.
Eettinen valinta on aina valinta hankkia jotakin muuta kuin Microsoftin tuotetta. Microsoft on ohjelmistoalan Saatana tai Osama Bin Laden. Microsoft on myös ohjelmistoalan keisari Palpatine, joka tapauksessa Microsoft on lähinnä sitä mitä voisi kuvailla puhtaaksi pahuudeksi ilman hyvyyden häivääkään. Itse asiassa Microsoft on ohjelmistoalan pahuuden henkilöitymä Adolf Hitler. Hitlerin naama kuvaa parhaiten Microsoftin pahuutta. Sen naaman jokainen tietää pahan ihmishirviön naamaksi. Microsoft on iljettävä, ylikansallinen kapitalistinen rikollinen, jolla ei ole pienintäkään oikeutta olemassaoloonsa.
Vihaan Microsoftia koko sydämelläni. Vähintä mitä voin tehdä on olla ostamatta sen tuotteita. Sekin on vahva kannanotto Microsoftia vastaan. Yhteiskunnallisella tasolla voin torjua Microsoftia ja yhteiskunnan lain muotoon kirjoitettua hirmuvaltaa vain totaalikieltäytymällä kaikesta palveluksesta. Sen olen jo tehnyt. Se on selkeä, yksiselitteinen EI eduskunnalle joka säätää lait, joiden nojalla Linuxistakin yritetään tehdä laitonta patenttien takia. Entä kun kansalainen kieltäytyykin noudattamasta lakia? - ATK-asiantuntija_
Microsoft ei yritä ensisijaisesti estää laitteiden myyntiä vaan tarjoaa tekniikoidensa lisensointia. Jaloa.
- M-Kar
ATK-asiantuntija_ kirjoitti:
Microsoft ei yritä ensisijaisesti estää laitteiden myyntiä vaan tarjoaa tekniikoidensa lisensointia. Jaloa.
Ei Android ole Microsoftin tekniikkaa vaan Googlen. Microsoftin koodia kun ei siellä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904