Karimille

Sinä olet näissä keskusteluissa kertonut olleessi aiemmin kristitty ja julistaneesi uskontoa jo silloin kiihkeästi, vaikket asiasta tiennytkään kuin pintapuolisesti. Näin ainakin ymmärsin, korjaa jos olen väärässä.
Nyt samalla innolla ja tietomäärällä julistat islamia.

Suomalaistyttöjen käännynnäisyyden syyt ovat selviä, mutta miesten kääntyminen on yleensä monipuolisemmista syistä johtuvaa.

Kun olen funtsinut suomalaisten mieskäännynnäisten motiiveja niin tekijöinä on joku seuraavista:
- avioliitto muslimitytön kanssa
- pettymys ja uskon menetys vanhoihin uskontoihin (joko lahkolaisuus tai taistolaisuus)
- kasvuympäristö ahdasmielisen uskonnollinen, ei vaikutteita ns. maallistuneilta ihmisiltä
- sopeutumisen vaikeus uuteen ympäristöön muuton yhteydessä ja tarve etsiä vastaavassa tilanteessa olevien seuraa tukiryhmäksi

Kysyisinkin onko vanhempasi jonkin kristityn lahkon jäseniä?
Miten suhteesi vanhempiisi toimii, eivätkö he yritä harhauttaa sinua uskostasi?
Vai oletko saanut käännytettyä heidät muslimeiksi?
14355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

>>>Sinä olet näissä keskusteluissa kertonut olleessi aiemmin kristitty ja julistaneesi uskontoa jo silloin kiihkeästi, vaikket asiasta tiennytkään kuin pintapuolisesti. Näin ainakin ymmärsin, korjaa jos olen väärässä.>Nyt samalla innolla ja tietomäärällä julistat islamia.>Suomalaistyttöjen käännynnäisyyden syyt ovat selviä, mutta miesten kääntyminen on yleensä monipuolisemmista syistä johtuvaa.>Kun olen funtsinut suomalaisten mieskäännynnäisten motiiveja niin tekijöinä on joku seuraavista:>- avioliitto muslimitytön kanssa
- pettymys ja uskon menetys vanhoihin uskontoihin (joko lahkolaisuus tai taistolaisuus)
- kasvuympäristö ahdasmielisen uskonnollinen, ei vaikutteita ns. maallistuneilta ihmisiltä
- sopeutumisen vaikeus uuteen ympäristöön muuton yhteydessä ja tarve etsiä vastaavassa tilanteessa olevien seuraa tukiryhmäksi>Kysyisinkin onko vanhempasi jonkin kristityn lahkon jäseniä?>Miten suhteesi vanhempiisi toimii, eivätkö he yritä harhauttaa sinua uskostasi?>Vai oletko saanut käännytettyä heidät muslimeiksi?

Äänestä
  • ...siis sen paljon mainostetun "hihhuli-olotilan", joten älkää alkako väittämään etten ole ollut "oikeasti uskossa"!

    Tajusin vain mikä se älyvapaa olotila oli ja MISTÄ se tuli, kuvaavaa varmaan on se että 1995 kesällä siellä "maata näkyvissä-festareilla" se yltyi jopa siihen että onneissani ensikertalaisena Helsingissä painelin kuin pilvissä kulkevin askelin (siis kuvainnollisesti, en vielä moneen vuoteen siitä koskenut edes alkoholiin tai tupakkiin) jopa teiden yli ilman katselematta tuleeko sieltä autoja, sanoin omalla riparillani olleelle isoisellenikin hänen saatua sätkyn että "eihän sillä ole väliä vaikka kuolisinkin, sehän olisi vain hyvä asia ja Jumalan tahto!"....

    Ei Jumala halua meitä sammuttamaan aivojamme (silloin pahalla on varsin helppo homma)...

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    ...siis sen paljon mainostetun "hihhuli-olotilan", joten älkää alkako väittämään etten ole ollut "oikeasti uskossa"!

    ... jonkin herätyslahkon jutuilta. Luterilaisen kirkon sisälläkin niitä on useita, joista pahimmat eivät paljon jää islamista...

    Mutta huomaatko _yhtään_ ristiriitaa kirjoituksissasi? Olet paasannut siitä, miten Allah valitsee ja että käännyttäminen on turhaa - ja silti kerrot, että yrität aktiivisesti saada lähiomaisesi kääntymään islamiin?
    Miten käy, jos perheesi ei löydäkään sinun valitsemaasi polkua?

    >Ei Jumala halua meitä sammuttamaan aivojamme(silloin pahalla on varsin helppo homma)...

    Miksi siis islam?

    >>>jopa teiden yli ilman katselematta tuleeko sieltä autoja, sanoin omalla riparillani olleelle isoisellenikin hänen saatua sätkyn että "eihän sillä ole väliä vaikka kuolisinkin, sehän olisi vain hyvä asia ja Jumalan tahto!"....

    Äänestä

  • äRRäpurri kirjoitti:

    >>>Mutta huomaatko _yhtään_ ristiriitaa kirjoituksissasi? Olet paasannut siitä, miten Allah valitsee ja että käännyttäminen on turhaa - ja silti kerrot, että yrität aktiivisesti saada lähiomaisesi kääntymään islamiin?
    Miten käy, jos perheesi ei löydäkään sinun valitsemaasi polkua?>... jonkin herätyslahkon jutuilta. Luterilaisen kirkon sisälläkin niitä on useita, joista pahimmat eivät paljon jää islamista...

    Äänestä

  • logiikka? kirjoitti:

    >Ei Jumala halua meitä sammuttamaan aivojamme(silloin pahalla on varsin helppo homma)...

    Miksi siis islam?

    ...historiassa ja Allahin rangaistuksissa (mm. ristiretket-> Musta Surma Eurooppaan ristiretkien takia kaupan keskukseksi muuttuneen Venetsian kautta. Mongolien invaasio-> kääntyivät Islamiin ja levittivät Islamia Venäjälle ja Balkanille [ottomaanit]. Napoleonin Egyptin valloitus-> kansan suosio ja siksi keisariksi ja siksi miljoonia kuolleita Eurooppaan. Siirtomaa-aika-> niistä johtuvista kiistoista ja liittoutumista syntyi molemmat maailmansodat ja espanjantauti, 20/60/25 miljoonaa kuollutta), Raamatussa ja tieteissä (sekä tietenkin Koraanissa) viittaavat vain ja ainoastaan Islamiin!

    Lisäksi juutalaisuuden lisäksi Islam on ainoa TODELLA yksijumalainen uskonto (mikä on ainoa asia millä lopulta on väliä, buddhalaiset ovat vielä kristittyjäkin suurempia "pyhimyksiä" eivätkä vahingoita edes iljettävimpiäkään ötököitä, mutta paljonpa se auttaa jos ei usko edes Jumalaan..)!!!

    Ja muistutan edelleen että Jeesuksen opetus nykyisessäkin korruptoituneessa UT:ssa on puhdasta monoteismia, mitä se on VT:ssäkin. Jo siellä (ja myös UT:ssa Jeesus) tuodaan selkeästi esille ettei Jumala siedä kenenkään tai minkään korottamista Jumalan rinnalle, minkä kristityt (täysin Raamatun vastaisesti ja sieltä siihen perusteluita löytämättä) tekivät Paavalin sekoitettua pakanat "Jumalan Poika"-termin merkityksellä (VT:ssä profeetta, Paavali kielsi VT:n pakanoilta), ja viimeistään hänen perustamansa kirkon (oikeiden op.lapsien alkukirkot lähes tuhoutuivat Jerusalemin tuhon yhteydessä 60-luvulla jKr.) vahvistettua tämän Nicean kirkolliskokouksessa 300-luvulla ja silloin vielä kaupan päälle nostamalla jopa Pyhän Hengenkin jumalaksi ja Jumalan osaksi, vaikka varsinkaan siihen edes nykyisestä Raamatusta ei voi löytää PIENINTÄKÄÄN perustelua...

    Ja tuossa vain muutama syy, katso esim. vahvinta (SUNNI!)Islamin levinneisyyttä ja sen muodostamaa enkeliä/lintua/perhosta (Turkki päänä, L-Itä vartalona ja S-Arabia pyrstönä/sen asutetut rannikot jalkoina) jolla on symmetriset mutta toisiinsa verrattuna peilikuvamaiset Aasian ja Afrikan siivet, Pohjois-Afrikan rannikon vastatessa Islamin levinneisyyttä Venäjällä Krimiltä Volgan kautta Uralin pohjoisiin osiin, Siperian tataarien vastatessa sen siiven "Saharan" asuttamisesta. Samaten yhtäläisyydet Somalian "Afrikan sarven" ja Intian runsaasti muslimeita sisältävien pohjois- ja keski-osien välillä ovat selkeät, jatkuen yhtenäisenä vyöhykkeenä siitä (kuten Itä-Afrikan rannikolla) Bangladeshin, Myanmarin (Bhurman) ja Thaimaan länsi-rannikoiden kautta huipentuen Malesiaan kuten Afrikassa Mosambikiin, ja molemmilla on vieressä ihan saman kokoiset saaret (Sumatra ja Madagaskar, ajattele Indonesian muita saaria kuin palapelinä täydentämään sitä ettei Intiassa, Myanmarissa ja Thaimaassa muslimit ole enemmistönä vaan 10-20% vähemmistönä).

    Koraanin upeat tieteelliset faktat (jotka tiede on enimmäkseen 1900-luvulla todistanut oikeaksi) kaikista tärkeimmistä tieteenaloista ovat edelleen oma lukunsa.

    Äänestä

  • [ex]sinner kirjoitti:

    >>>jopa teiden yli ilman katselematta tuleeko sieltä autoja, sanoin omalla riparillani olleelle isoisellenikin hänen saatua sätkyn että "eihän sillä ole väliä vaikka kuolisinkin, sehän olisi vain hyvä asia ja Jumalan tahto!"....

    ...sitä että Islamin mukaan JOS ET jää auton alle, silloinhan sekin on Allahin tahto. Eli Allah ei kiellä olemasta varovainen ja käyttämästä järkeään, mutta se mikä tapahtuu on AINA Allahin tahto (vaikka ehkä joudumme itse vastaamaankin pöljyydestämme/synneistämme ja kärsimään mahdollisen rangaistuksemme, ainakin määrä-aikaisen eli ansaitsemamme ajan).

    Tätä en huomioinut kristittynä, vaan luotin kr.uskon tarjoamaan pelkästään uskolla saavutettavaan "varmaan" pelastukseen ja toivoinkin jo kuolevani ja pääseväni taivaaseen (ironista, tietämättömänä/nuorena olisin silloin varmaan pelastunutkin), nyt muslimina en todellakaan haluaisi kuolla vapaaehtoisesti sillä en voi olla varma (Islam kieltää olemasta pelastuksestaan varma) joutuisinko teoistani/sanoistani/synneistäni/laiminlyönneistäni ainakin joksikin ajaksi helvettiin (Islamin mukaan tosin Allah pelastaa jokaisen sydämmeltään todellisen muslimin sieltä ainakin joskus), vaan mieluummin pelaan varman päälle ja yritän oppia uskoani jatkuvasti enemmän ja koko ajan toimia enemmän ja enemmän sen mukaan niin kauan aikaa kuin Allah on minulle täällä aikaa antanut.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    ...historiassa ja Allahin rangaistuksissa (mm. ristiretket-> Musta Surma Eurooppaan ristiretkien takia kaupan keskukseksi muuttuneen Venetsian kautta. Mongolien invaasio-> kääntyivät Islamiin ja levittivät Islamia Venäjälle ja Balkanille [ottomaanit]. Napoleonin Egyptin valloitus-> kansan suosio ja siksi keisariksi ja siksi miljoonia kuolleita Eurooppaan. Siirtomaa-aika-> niistä johtuvista kiistoista ja liittoutumista syntyi molemmat maailmansodat ja espanjantauti, 20/60/25 miljoonaa kuollutta), Raamatussa ja tieteissä (sekä tietenkin Koraanissa) viittaavat vain ja ainoastaan Islamiin!

    Lisäksi juutalaisuuden lisäksi Islam on ainoa TODELLA yksijumalainen uskonto (mikä on ainoa asia millä lopulta on väliä, buddhalaiset ovat vielä kristittyjäkin suurempia "pyhimyksiä" eivätkä vahingoita edes iljettävimpiäkään ötököitä, mutta paljonpa se auttaa jos ei usko edes Jumalaan..)!!!

    Ja muistutan edelleen että Jeesuksen opetus nykyisessäkin korruptoituneessa UT:ssa on puhdasta monoteismia, mitä se on VT:ssäkin. Jo siellä (ja myös UT:ssa Jeesus) tuodaan selkeästi esille ettei Jumala siedä kenenkään tai minkään korottamista Jumalan rinnalle, minkä kristityt (täysin Raamatun vastaisesti ja sieltä siihen perusteluita löytämättä) tekivät Paavalin sekoitettua pakanat "Jumalan Poika"-termin merkityksellä (VT:ssä profeetta, Paavali kielsi VT:n pakanoilta), ja viimeistään hänen perustamansa kirkon (oikeiden op.lapsien alkukirkot lähes tuhoutuivat Jerusalemin tuhon yhteydessä 60-luvulla jKr.) vahvistettua tämän Nicean kirkolliskokouksessa 300-luvulla ja silloin vielä kaupan päälle nostamalla jopa Pyhän Hengenkin jumalaksi ja Jumalan osaksi, vaikka varsinkaan siihen edes nykyisestä Raamatusta ei voi löytää PIENINTÄKÄÄN perustelua...

    Ja tuossa vain muutama syy, katso esim. vahvinta (SUNNI!)Islamin levinneisyyttä ja sen muodostamaa enkeliä/lintua/perhosta (Turkki päänä, L-Itä vartalona ja S-Arabia pyrstönä/sen asutetut rannikot jalkoina) jolla on symmetriset mutta toisiinsa verrattuna peilikuvamaiset Aasian ja Afrikan siivet, Pohjois-Afrikan rannikon vastatessa Islamin levinneisyyttä Venäjällä Krimiltä Volgan kautta Uralin pohjoisiin osiin, Siperian tataarien vastatessa sen siiven "Saharan" asuttamisesta. Samaten yhtäläisyydet Somalian "Afrikan sarven" ja Intian runsaasti muslimeita sisältävien pohjois- ja keski-osien välillä ovat selkeät, jatkuen yhtenäisenä vyöhykkeenä siitä (kuten Itä-Afrikan rannikolla) Bangladeshin, Myanmarin (Bhurman) ja Thaimaan länsi-rannikoiden kautta huipentuen Malesiaan kuten Afrikassa Mosambikiin, ja molemmilla on vieressä ihan saman kokoiset saaret (Sumatra ja Madagaskar, ajattele Indonesian muita saaria kuin palapelinä täydentämään sitä ettei Intiassa, Myanmarissa ja Thaimaassa muslimit ole enemmistönä vaan 10-20% vähemmistönä).

    Koraanin upeat tieteelliset faktat (jotka tiede on enimmäkseen 1900-luvulla todistanut oikeaksi) kaikista tärkeimmistä tieteenaloista ovat edelleen oma lukunsa.

    Siis miten voisi sitten varmuudella tietää mikä näistä tuhansista uskonnoista on se oikea uskonto, miten voisi valita oikean uskonnon, ARVAAMALLAKO? Ja sen takia että vain arvasi väärin yhtä mahdollisista vaihtoehdoista Jumala laittaa helvettiin, ei todisteiden hylkäämisestä? Miten epäoikeudenmukaisena Jumalaa pidätte? Islamissa kaikki on NIIN selvästi annettu niin että totuus on (jo toisten uskontojen kautta) hyvin yksinkertainen ja aivan päivänselvä asia, jos tajuaisitte tämän kaiken helppouden ja yksinkertaisuuden niin nauraisitte.

    Ja se kaikki on juuri kuten Koraani sanoo, oikea tie on selkeästi erotettu vääristä. Jopa kun katsoo kristittyjen historiaa (ja ennen mm. teollistumista/evoluutio-teoriaa jo vaihtoehtojen puutteessa lähes kaikki täällä uskoi Jumalaan ja oli kristittyjä jos ei ollut muslimi) niin sekin kaikessa äärettömässä, aivan tajuttomassa kaikki muut maan kolkat reilusti ylittävässä sotaisuudessaan (syynä suuri yhteinen perimä Neandertalin ihmisiin?) on juuri kuten Koraani sanoo, siellä Allah mm. sanoo laittaneensa kristittyjen keskuuteen vihaa ja kateutta tuomiopäivään asti (2.maailmansodan jälkeen mm. Afrikkalaiset kristityt ovat hoitaneet sotimisen ja massamurhat)!

    Äänestä

  • [ex]sinner kirjoitti:

    >>>jopa teiden yli ilman katselematta tuleeko sieltä autoja, sanoin omalla riparillani olleelle isoisellenikin hänen saatua sätkyn että "eihän sillä ole väliä vaikka kuolisinkin, sehän olisi vain hyvä asia ja Jumalan tahto!"....

    Miksi kiellätte Jumalan tahdon ja painotatte niin paljon mm. "vapaata valintaa"? Tietenkin ihmisellä on vapaus valita kuten kaikki huomaamme, mutta sekin tehdään luonnollisesti vain niissä puitteissa ja rajoissa jotka Jumala on meille asettanut (mm. aivojemme/tapahtumien kautta). Jumala on määrännyt/tiennyt/ohjannut kaiken täällä tapahtuvan kun Hän on luonut meidät juuri tälläisiksi ja määritellyt tänne juuri tälläiset luonnonlait, jos olisimme painottomia limaklönttejä niin historiamme varmasti näyttäisi eriltä, eikös vain?

    Ja onhan se jo RAAMATUSSAKIN useassa kohtaa että kaikki täällä tapahtuu Jumalan tahdon mukaisesti, sitähän termi KAIKKIVALTIAS/KAIKKITIETÄVÄ tarkoittaa! Tähänkin on lukuisia viittauksia Koraanissa, Allah mm. kysyy siellä että mitä olisi tapahtunut Jeesuksen "jumaluudelle" jos Hän olisi päättänyt tuhota hänet, hänen äitinsä ja kaikki muutkin! Allah myös kysyy siellä miksi kristityt ja juutalaiset sanovat olevansa "Jumalan valittuja", kun he selvästi näkevät että Jumala rankaisee ja testaa heitäkin siinä missä muitakin, ja Hän tekeekin selväksi että on Hänen asiansa päättää ketä kohtaa Jumalan rangaistus tai palkinto (muuten, muslimi joka kuolee mm. maanjäristyksessä kuolee Islamin mukaan marttyyrina).

    Ettekö te todella näe että Koraanissa Allah puhuu teille kuin lapsille mutta silti niin säväyttävästi/selkeästi, minkä luulisitte olevan oikea vertailu ihmisen ja Jumalan suhteen, koiran ja omistajan suhde? Ehei, ette ole vielä lähelläkään...

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    >>>Mutta huomaatko _yhtään_ ristiriitaa kirjoituksissasi? Olet paasannut siitä, miten Allah valitsee ja että käännyttäminen on turhaa - ja silti kerrot, että yrität aktiivisesti saada lähiomaisesi kääntymään islamiin?
    Miten käy, jos perheesi ei löydäkään sinun valitsemaasi polkua?>... jonkin herätyslahkon jutuilta. Luterilaisen kirkon sisälläkin niitä on useita, joista pahimmat eivät paljon jää islamista...

    Miten on, voiko muslimimaassa oleva lapsi erota islamin uskosta. Miten se on käytännössä mahdollistettu, jos perheen tyttö haluaa erota uskosta? vai onko kyseessä suvun kunnianloukkaus josta seuraa hengenlähtö. Miten naisilla on käytännössä mahdollista erota islamin uskosta? hehän eivät saa ajaa edes autoa, eikä heillä ole monesti muuta toimeentuloa kuin avioliitto, naiset kun eivät saa osallistua työelämään josta saisi palkkaakin. Olen kuullut myös siitä, että naisilla olisi matkustuskielto jos aviomies ei anna lupaa reissaamiseen. Niin, että aika vaikeaa se ero varmasti on.....

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    Siis miten voisi sitten varmuudella tietää mikä näistä tuhansista uskonnoista on se oikea uskonto, miten voisi valita oikean uskonnon, ARVAAMALLAKO? Ja sen takia että vain arvasi väärin yhtä mahdollisista vaihtoehdoista Jumala laittaa helvettiin, ei todisteiden hylkäämisestä? Miten epäoikeudenmukaisena Jumalaa pidätte? Islamissa kaikki on NIIN selvästi annettu niin että totuus on (jo toisten uskontojen kautta) hyvin yksinkertainen ja aivan päivänselvä asia, jos tajuaisitte tämän kaiken helppouden ja yksinkertaisuuden niin nauraisitte.

    Ja se kaikki on juuri kuten Koraani sanoo, oikea tie on selkeästi erotettu vääristä. Jopa kun katsoo kristittyjen historiaa (ja ennen mm. teollistumista/evoluutio-teoriaa jo vaihtoehtojen puutteessa lähes kaikki täällä uskoi Jumalaan ja oli kristittyjä jos ei ollut muslimi) niin sekin kaikessa äärettömässä, aivan tajuttomassa kaikki muut maan kolkat reilusti ylittävässä sotaisuudessaan (syynä suuri yhteinen perimä Neandertalin ihmisiin?) on juuri kuten Koraani sanoo, siellä Allah mm. sanoo laittaneensa kristittyjen keskuuteen vihaa ja kateutta tuomiopäivään asti (2.maailmansodan jälkeen mm. Afrikkalaiset kristityt ovat hoitaneet sotimisen ja massamurhat)!

    >>>Ja sen takia että vain arvasi väärin yhtä mahdollisista vaihtoehdoista

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Miten on, voiko muslimimaassa oleva lapsi erota islamin uskosta. Miten se on käytännössä mahdollistettu, jos perheen tyttö haluaa erota uskosta? vai onko kyseessä suvun kunnianloukkaus josta seuraa hengenlähtö. Miten naisilla on käytännössä mahdollista erota islamin uskosta? hehän eivät saa ajaa edes autoa, eikä heillä ole monesti muuta toimeentuloa kuin avioliitto, naiset kun eivät saa osallistua työelämään josta saisi palkkaakin. Olen kuullut myös siitä, että naisilla olisi matkustuskielto jos aviomies ei anna lupaa reissaamiseen. Niin, että aika vaikeaa se ero varmasti on.....

    >>>Miten on, voiko muslimimaassa oleva lapsi erota islamin uskosta.>vai onko kyseessä suvun kunnianloukkaus josta seuraa hengenlähtö. Miten naisilla on käytännössä mahdollista erota islamin uskosta? hehän eivät saa ajaa edes autoa, eikä heillä ole monesti muuta toimeentuloa kuin avioliitto, naiset kun eivät saa osallistua työelämään josta saisi palkkaakin. Olen kuullut myös siitä, että naisilla olisi matkustuskielto jos aviomies ei anna lupaa reissaamiseen. Niin, että aika vaikeaa se ero varmasti on.....

    ...eli ei se ole (hadithin mukaan) sallittua kenellekään, ei miehelle eikä naiselle. Ja jos ajattelet asiaa, että kyseessä on ainoa oikea Jumalan uskonto, tajuat että miksi siihen olisi tarvettakaan.

    Miksei vain pidä turpaansa kiinni asiasta vaikkei rukoilisi ollenkaan tai toimisi Islamin mukaan muutenkaan, ja sanoisi vain että usko (eli imaan) on sillä hetkellä heikko (takaan että kun sanoo näin, muslimit ei enää häiritse sinua)?

    Jos Islamiin perustuva yhteiskunta puolestaan ei miellytä, miksi heidän pitäisi joustaa, miksi uskostaan luopunut ei muuta pois toiseen yhteiskuntaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eihän? kirjoitti:

Sinä olet näissä keskusteluissa kertonut olleessi aiemmin kristitty ja julistaneesi uskontoa jo silloin kiihkeästi, vaikket asiasta tiennytkään kuin pintapuolisesti. Näin ainakin ymmärsin, korjaa jos olen väärässä.
Nyt samalla innolla ja tietomäärällä julistat islamia.

Suomalaistyttöjen käännynnäisyyden syyt ovat selviä, mutta miesten kääntyminen on yleensä monipuolisemmista syistä johtuvaa.

Kun olen funtsinut suomalaisten mieskäännynnäisten motiiveja niin tekijöinä on joku seuraavista:
- avioliitto muslimitytön kanssa
- pettymys ja uskon menetys vanhoihin uskontoihin (joko lahkolaisuus tai taistolaisuus)
- kasvuympäristö ahdasmielisen uskonnollinen, ei vaikutteita ns. maallistuneilta ihmisiltä
- sopeutumisen vaikeus uuteen ympäristöön muuton yhteydessä ja tarve etsiä vastaavassa tilanteessa olevien seuraa tukiryhmäksi

Kysyisinkin onko vanhempasi jonkin kristityn lahkon jäseniä?
Miten suhteesi vanhempiisi toimii, eivätkö he yritä harhauttaa sinua uskostasi?
Vai oletko saanut käännytettyä heidät muslimeiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu