Grillin pihalla pöydässä ruokaillessani kyseiseltä grilliltä ostettua ruokaa, sanoi myyjä tiskiltä, ettei omia juomia saa juoda. Sanoin että asia selvä ja laitoin olueni pöydän alle. Myyjä tuli kuitenkin ihan viereen sanomaan että hänen täytyy takavarikoida olut ja laukkuni, ilmeisesti etten ottaisi sielä uutta juotavaa. Sanoin myyjälle, että siellä on kaikki minun lompakko, puhelin, avaimet sun muut, mutta hän vastasi vaan että saat ne takaisin kun lähdet. Olin vähän hämillän kun en ole ikinä kuullut että missään olisi ikinä toimittu näin. Mutta annoin kuitenkin asian vielä siinä vaiheessa olla.
Pois lähtiessä sitten hain tavarani tiskiltä ja sanoin että epäilen kyllä teillä olevan oikeuksia takavarikoida asiakkaiden omaa omaisuutta, jos ei siitä mitään häiriötä syntynyt.
Ilmeisesti alkoholijuomia on oikeus ottaa talteen ravintolassa, jossa ei ole lupaa nauttia alkoholia. Mutta tässä tapauksessa kuitenkin minulta vietiin koko laukku ilman että myyjä oli edes nähnyt laukun sisältöä ja oikeen erikseen mainitsin että siellä on lompakkoa sun muuta.
Voisiko joku kertoa laista niitä pykäliä, joissa kerrotaan mitä oikeuksia myyjällä on ja mitä ei.
Grilli takavarikoi laukun
2
81
Vastaukset
- kokemusta on
Sinun ei tarvitse edes avata kassia myyjän käskystä, kuin poliisin ollessa paikalla.
- 15
Joo
Tilanne on hiukan kinkkinen, mutta Alkoholilan 46 §:n tulkinnasta se selviää. Siitä käy ilmi, ettei anniskelupaikassa saa nauttia muita alkoholijuomia, kuin sinne laillisesti toimitettuja.
Alkoholilain 45 pykälä määrää, että anniskelua on voitava myös tehokkaasti valvoa.
Tällöin anniskelupaikan henkilöstö voi vedota siihen, etteivät he voi valvoa sitä, juotaisiinko siellä omia juomia ja kieltää sen vuoksi omien alkoholijuomien tuomisen kokonaan, jos sisään tultaisiin omien juomien kanssa.
Periaatteessa myyjä toimi aivan lain mukaan. Sinä olisit tietysti voinut avata laukkusi ja näyttää, ettei siellä ole lisää omia juomia ja antaa myyjälle vain oluet
säilytettäväksi siksi aikaa, kun ruokailit ja pitää laukkusi.
Jos se ei olisi myyjälle sopinut, niin anniskelupaikka saa valita asiakkaansa. Hän olisi voinut käskeä sinua poistumaan tai sitten olisit poistunut itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251