Asiallisempaa kirjoittelua toivoisin

Tykkäisin kovasti jos tälle palstalle kirjoittelevat pysyisivät asiallisemmassa sävyssä. Varsinkin Silja Linen imagolle olisi hyväksi, jos ei aivan sorruttaisi kilpailevan yhtiön mustamaalaamiseen ja perättömiin tai harhaanjohtaviin mainostamisiin. Tuollaisesta kirjoittelusta, mitä täällä on, tulee mieleen että mikä siinä SIlja Linessa muka on vikana kun sitä pitää noin asiattomasti mainostaa.
20171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nimetön nettikirjoittelu saa monet ihmiset esittämään kärjistettyjä mielipiteitä ja luulemaan ettei sanomisilla olisi mitään merkitystä. Vääränlainen vallan tunne voi aiheuttaa luulon siitä että jos voittaa ahkeralla kirjoittelullaan väitelyn tai peukuttaa omaa kirjoitustaan eniten, on oikeassa. Tämä nettikirjoittelu lastentauti näkyy tällä palstalla oikein hyvin. Voisi miettiä, sanoisiko saman asian ääneen myös kasvotusten julkisella paikalla.

http://www.talouselama.fi/uutiset/nimeton nettikirjoittelu tuntuu samalta kuin humalaan tulo/a647915

Äänestä

"silja linen iimagolle olisi hyväksi"

Olisiko Tallink siljan imagolle, sen fanien imagolle katsoa peiliin. Silja linen imagolle ei tänä päivänä voi enää mitään, se kun on ollut jo vuosia Tallink siljan imago, yhtä firmaahan tuo virolainen yritys on, ei siis voida puhua enää silja linen imagosta vaan vuoden 2011 mukaisesti Tallink siljan ima...

Äänestä
  • huomaathan että alkuperäisissä siljan laivoissa on edelleen silja linen logo ja teksti kyljessä? Ja laivalla on enimmäkseen silja ''meininkiä'' (logot yms.)? Silja Line on BRÄNDI jolla on niin ikään oma imago kuin millä vain yhtiöllä esim. Tallink, Viking Line, Nokia, Fortum. TallinkSilja (ja pohjimmiltaan Tallink Grupp) vain omistaa laivat ja eivät liity mitenkään silja linen imagoon...

    Äänestä

  • hupsistakeikkarallaa kirjoitti:

    huomaathan että alkuperäisissä siljan laivoissa on edelleen silja linen logo ja teksti kyljessä? Ja laivalla on enimmäkseen silja ''meininkiä'' (logot yms.)? Silja Line on BRÄNDI jolla on niin ikään oma imago kuin millä vain yhtiöllä esim. Tallink, Viking Line, Nokia, Fortum. TallinkSilja (ja pohjimmiltaan Tallink Grupp) vain omistaa laivat ja eivät liity mitenkään silja linen imagoon...

    Kyllä se on vuonna 2011 Tallink siljan imago, onhan niissä silja linen logo koska tallink silja varustamo toimii sekä tallink että silja markkinointinimellä reitistä johtuen. Tallik grub littyy siljalinen imagoon omistamalla alukset, kaikki mitä aluksilla tapahtuu kuvastuu tuosta imagosta.

    Ei sitä sinun muistoissasi olevaa silja linea enää ole kuin historiassa, laivojen kyljessä saattaa vielä lukea mutta kaikki muu onkin muuttunut halusit tai et

    Äänestä

silja linea silkkikäsineiden kera ....

Äänestä

Eiköhän kummankin yhtiön paatit ole yhtä hyviä. Mahdollinen ero selittyy lähinnä matkustajan omista mieltymyksistä.

Äänestä

Eikö se ole hyvä että nähdään mitä ja minkälaista porukkaa siellä siljalla todellisuudessa on, omahyväisiä sikailijoitako ovat ja kuvittelevat olevansa sitä parempaa luokkaa ....

Äänestä
  • Vahinko, että pieni ja kovaääninen porukka antaa sellaisen kuvan, että kaikki Siljan matkustajat kuuluisivat tuohon "omasta mielestään parempaan porukkaan".

    On meitä hiljaisia ja asiallisiakin matkustajia, jotka myös matkustetaan Siljalla. Ne on isoja laivoja ja joukkoon mahtuu aina kaikenlaista Euroopanomistajaa. Suurin osa ei kuitenkaan ole kultakorttisia Commodore-matkustajia vaan ihan tavallisissa hyteissä mennään.

    Ei ihme jos henkilökuntakin on siellä välillä aika kovilla. Vaikka tietenkään ei saisi tiuskia kenellekään niin kyllä sitäkin tosiaan sattuu. Olen saanut osani minäkin, ja aivan ilman omaa syytäni. Oma toivomukseni olisi että Commodore-luokka poistettaisi. Laivalla pitäisi olla tasa-arvoinen kohtelu kaikille niin eivät tulisi sinne pätemään.

    Äänestä

  • Ihan tavallinen kirjoitti:

    Vahinko, että pieni ja kovaääninen porukka antaa sellaisen kuvan, että kaikki Siljan matkustajat kuuluisivat tuohon "omasta mielestään parempaan porukkaan".

    "pieni ja kovaääninen porukka"

    Antaa juuri sen kuvan mitä varustamon aluksilla voi olla odotettavissa.
    Heikoin lenkki määrittää aina kokonaisuuden, monet vain sulkevat silmänsä siltä!

    Äänestä

  • Ihan tavallinen kirjoitti:

    Vahinko, että pieni ja kovaääninen porukka antaa sellaisen kuvan, että kaikki Siljan matkustajat kuuluisivat tuohon "omasta mielestään parempaan porukkaan".

    On meitä hiljaisia ja asiallisiakin matkustajia, jotka myös matkustetaan Siljalla. Ne on isoja laivoja ja joukkoon mahtuu aina kaikenlaista Euroopanomistajaa. Suurin osa ei kuitenkaan ole kultakorttisia Commodore-matkustajia vaan ihan tavallisissa hyteissä mennään.

    Ei ihme jos henkilökuntakin on siellä välillä aika kovilla. Vaikka tietenkään ei saisi tiuskia kenellekään niin kyllä sitäkin tosiaan sattuu. Olen saanut osani minäkin, ja aivan ilman omaa syytäni. Oma toivomukseni olisi että Commodore-luokka poistettaisi. Laivalla pitäisi olla tasa-arvoinen kohtelu kaikille niin eivät tulisi sinne pätemään.

    "Oma toivomukseni olisi että Commodore-luokka poistettaisi. Laivalla pitäisi olla tasa-arvoinen kohtelu kaikille niin eivät tulisi sinne pätemään"

    Minä taas en toivo sitä. Olen ihan tavismatkaaja, joka Helsingin-laivalle eksyessään matkustaa aina commodoressa. Usein ei ole mahdollisuutta napata kahden yön risteilyä, kun ei asu ihan siinä Katajanokalla... Mutta silloin kun siihen on mahdollisuus, haluan hemmotella itseäni ja puolisoani. Pätemistä emme harrasta, kukaan ulkopuolinen ei edes tiedä, että olemme commodore-luokassa. Enkä usko, että suurin osa commodore-matkaajista on pätemisentarpeisia (vaikka toki niitäkin varmaan on, meitä kun on joka proomuun). Ne on vaan ne stereotypiat, joita tälläkin palstalla niin uskollisesti halutaan viljellä. Joten, jos joku on niin hupsu, että haluaa commodoren lisäpalveluista maksaa, miksi se pitäisi häneltä kieltää "tasa-arvon" nimissä?

    Äänestä

  • ei ymmärrä kirjoitti:

    Ne jotka lähtee Katajanokalta, on Viking Linen laivoja. Ei niissä ole Commodore-luokkaa, jonne olisi taviksilta pääsy kielletty. Vikingillä on hyttjä ja sviittejä ja kaikki ovat samassa laivassa ilman eri karsinoita.

    Äänestä

  • Et taida sittenkään kirjoitti:

    Ne jotka lähtee Katajanokalta, on Viking Linen laivoja. Ei niissä ole Commodore-luokkaa, jonne olisi taviksilta pääsy kielletty. Vikingillä on hyttjä ja sviittejä ja kaikki ovat samassa laivassa ilman eri karsinoita.

    No voi hellanpieksut rouvanjaloissa, Katajanokalla voi asua, vaikka matkaisi Siljalla tai ei matkaisi laivoilla ollenkaan. Pointti oli nyt vaan siinä, että stadilaisille on helpompi pompata laivaan kuin "susirajan takaisille". Jos et tosiaan muusta keksi sanottavaa, kannattaako tuostakaan, pitikö päästä pätemään? Miksi siis olisit viemässä minulta commodoreni silloin harvoin, kun Hesasta pääsen laivalla matkaamaan?

    Äänestä

Jotkut toivovat kuutakin taivaalta ...

Äänestä

Tuo aloitus haiskahtaa aika vahvasti provolta, jossa mukamas asialliseen tyyliin siirrytään morkkaamaan yhtä varustamoa tai sen matkustajia. Eli aloittajan tarkoitus ei minusta ole ollenkaan olla huolissaan palstan tilanteesta vaan haukkua yhtä ja siten kehua toista toimijaa.

Minulle ainakin tuli heti mieleen, että aloittajalla ei ole puhtaat jauhot pussissa vaan tarkoitushakuisuus paistaa läpi todella paljon.

Jos lukee palstan avauksia hiukankin niin kyllä voittopuolisesti haukkumiset kohdintuvat toisinpäin kuin aloittajan avauksessa mainitusti. Eli aloittajan moitteet voisi suunnata oikeastaan toiseen suuntaan.

Itse olen matkustellut todella paljon sekä Silja Linella että Viking Linellä. Niitä kirjoitelmia esimerkiksi Silja Linen palvelun heikentymisestä ja muusta en mitenkään voi allekirjoittaa omien kokemusteni perusteella. Samat pääosin suomalaiset työntekijät ovat Siljalla edelleen.

Viking Linellä on tilanne samankaltainen. Ei sielläkään moittimista noista asioista. Laivojen status on sitten oma asiansa

Minusta aloittajan kaltaiset viestit ovat tämän palstan huonoimpia. Ne kun juurikin ovat sitä asiatonta mustamaalaamista.

Kaikenkaikkiaan aika tökerö yritelmä aloittajalta.

Äänestä
  • Lueppa uudelleen tämän palstan kirjoituksia, avaus on juuri näistä keskusteluista. Älä siis yritä estää vapaata keskustelua aiheesta.
    Viestistäsi on tehty poisto ilmoitus ylläpidolle asiaan kuulumattomana.

    Ehkä sinä et ole halukas katsomaan totuutta silmiin, älä kuitenkaan estä toiminnallasi sitä muilta.
    Jos et kestä palsttan viestejä, voit olla lukematta/kommentoimatta niitä!

    Äänestä

Oletko sinä joku viking-linen työntekijä kun tänne täytyy tuolla lailla tulla pätemään? :O
Kyllä se on sillä lailla se asia että ihmisillä on mielipiteitä. Ei sitä voi estää kukaan, et edes sinä

Ja jos sinua ei kiinnosta lukea ihmisten mielipiteitä, niin kannattaisiko vaihtaa asia-aluetta ?!

Äänestä
  • Kiitos kun vastasit, olen aivan tavallinen matkustaja. Mielipiteitä toki voi esittää, mutta on väliä miten ne esitetään. Minusta on ikävää, että teidän muutamien vuoksi meitä mutakin Silja Linen matkustajia luullaan tuollaisiksi öykkäröiviksi Commondore-matkustajiksi. Hyviin tapoihin ei kuulu esittää kilpailevan yhtiön aluksista perättömiä väitteitä. Ettekö te ymmärrä, että tuolla menolla pilaatte maineen sekä laivoilta attä matkustajilta? Kytöksenne on jo kääntynyt teitä itseänne vastaan.

    Äänestä

Jostakin syystä tänne on valikoitunut kirjoittelemaan enemmän commodoreista ja executive suiteista kiinnostuneet snobbarit, vaikka suurin osa meistä matkustaa tavallisissa hyteissä.

Äänestä
  • En ole samaa mieltä että kyse olisi minkäänlaisesta "snobbailusta". Se, että kyselyjä tulee enemmän juuri noista paremmista hyttiluokista, johtuu nimenomaan siitä että useimmilla on jo kokemusta niistä tavallisista hyteistä. Ja jos ei ole kokemusta, niin ystävillä ja sukulaisilla luultavasti on, joten heiltä voi kysyä.

    Noissa paremman luokan hyteissä matkustaminen on monille suht. harvinainen tapahtuma, jolla juhlistetaan jotain erikoista, esim. merkkipäivää. Tottahan silloin niistä haluaa kuulla myös muiden kokemuksia.

    Mikäänhän ei estä sinua aloittamasta keskustelua tavallisesta hytistä, jos on jotain mitä halua tietää.

    Äänestä

  • En ole snobbari kirjoitti:

    En ole samaa mieltä että kyse olisi minkäänlaisesta "snobbailusta". Se, että kyselyjä tulee enemmän juuri noista paremmista hyttiluokista, johtuu nimenomaan siitä että useimmilla on jo kokemusta niistä tavallisista hyteistä. Ja jos ei ole kokemusta, niin ystävillä ja sukulaisilla luultavasti on, joten heiltä voi kysyä.

    Noissa paremman luokan hyteissä matkustaminen on monille suht. harvinainen tapahtuma, jolla juhlistetaan jotain erikoista, esim. merkkipäivää. Tottahan silloin niistä haluaa kuulla myös muiden kokemuksia.

    Mikäänhän ei estä sinua aloittamasta keskustelua tavallisesta hytistä, jos on jotain mitä halua tietää.

    Asiallinen tietojenvaihto olisikin kyllä tervetullutta. Jostain syystä useimmat commodore-hyttejä koskevat kirjoitukset ovat sävyltään öykkärimäisiä ja niihin liittyy perättömien väitteiden esittämistä ja turhanpäiväistä kissanhännänvetoa. Sinä et varmaan noihin ole sortunut, joten jatka vaan asiallista kirjoittelua. Ehkä snobbarisyytös ei koskenut sinua .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asialinjaa, kiitos kirjoitti:

Tykkäisin kovasti jos tälle palstalle kirjoittelevat pysyisivät asiallisemmassa sävyssä. Varsinkin Silja Linen imagolle olisi hyväksi, jos ei aivan sorruttaisi kilpailevan yhtiön mustamaalaamiseen ja perättömiin tai harhaanjohtaviin mainostamisiin. Tuollaisesta kirjoittelusta, mitä täällä on, tulee mieleen että mikä siinä SIlja Linessa muka on vikana kun sitä pitää noin asiattomasti mainostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu