Lääkekannabis luultua tehottomampi

http://www.kaleva.fi

Lääkekannabis luultua tehottomampi
Helsingin yliopiston kivun tutkimuksen ja hoidon professori Eija Kalson mielestä julkisuudessa on annettu liian valoisa kuva kannabiksen mahdollisuuksista kivunhoidossa.
Tutkimuksissa lääkekannabiksen käyttö on alentanut tutkittujen kipua vain pari pykälää kipumittarilla, jonka asteikko ulottuu yhdestä kymmeneen.

"Kivun pitäisi lievittyä joko kolmanneksen tai puolittua, jotta lääkkeen käytöllä olisi potilaalle merkitystä."

Suomessa kannabiksen käyttö lääkärin määräämällä reseptillä on ollut sallittua vuodesta 2008 alkaen.

Lääkinnälliset kannabisvalmisteet, eli tablettimuotoinen Nabilone ja Sativex-suusuihke, eivät ole rekisteröityjä, joten niiden saaminen edellyttää Fimean hyväksyntää.

Prosessi käsittelyineen kestää yleensä yhdestä kahteen kuukautta.

Lääkinnällisellä kannabiksella on vain kourallinen käyttäjiä.

"Kasvipohjaista kannabista käyttää muutama yksittäinen potilas. Lääkevalmisteiden osalta voin oman kokemukseni perusteella sanoa, että potilaat ovat kokeneet, että niillä on enemmän haittavaikutuksia. Käyttäjiä ei ole monta", Kalso tietää.

Iso–Britanniassa tutkittiin vasta, yleisön painostuksesta, laajalti kannabiksen tehoa leikkausten jälkeisen kivun hoidossa.

"Siinä tutkimuksessa kävi siten, kuten epäiltiinkin. Kannabis ei pysty kivunlievityksessä kilpailemaan särkylääkkeiden, opiaattien ja puudutusten kanssa. Pahoinvointilääkkeidenkin kehitys on ajanut kannabiksen ohi. Siitä on kuitenkin ollut jonkin verran apua solunsalpaajahoitojen aiheuttamaan ruokahaluttomuuteen", Kalso sanoo.

Tutkimuksista saadun näytön perusteella lääkinnällisestä kannabiksesta on ollut eniten hyötyä MS-tautiin (multippeliskleroosi) liittyvän kivun ja spastisuuden eli lihasjäykkyyden hoidossa - tai ainakin kannabispohjaiset lääkkeet on todettu lumelääkettä tehokkaammiksi.

Valtaosa lääkekannabiksesta hyötyä kokeneista potilaista on aikaisemmin käyttänyt kannabista.

Näin on etenkin niiden kohdalla, jotka kokevat saavansa kannabiksesta apua krooniseen kipuunsa.

"On ymmärrettävää, että kipu lisääntyy, kun omaehtoinen kannabistuotteiden käyttö loppuu. Näiden tapausten kohdalla on usein päädytty siihen, että potilaille annetaan Nabilonea korvaushoitona", Kalso toteaa.

Vastaavasti ne, joille kannabis ei ole ollut huumausaineena tuttu, ovat kokeneet lääkekannabiksen käytön haitat suurempina kuin sen hyödyt ja ovat jättäneet käytön kesken.

"Haittavaikutuksia ovat olleet älyllisten toimintojen heikkeneminen. Lisäksi potilaat ovat kokeneet, etteivät he ole täysin hereillä. Jos kannabista poltetaan, sen haitat ovat lisäksi samat kuin tupakalla", Kalso kertoo.

Hän toivoo, että kannabispohjaisia lääkkeet kehittyisivät niin, että ne eivät vaikuttaisi keskushermostoon, jolloin lääkkeiden käytön sivuoireina ei tulisi
esimerkiksi depressiota tai psykoosia.

Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Heikki Pälveen mukaan kannabiskeskustelussa on jännitteitä sen vuoksi, että kyseessä on huume.

"Se, että kannabis on huume, ei tee siitä automaattisesti pahaa. Morfiinikin on huume, ja sitä käytetään kivunlievityksessä, koska sen teho on todistettu. Myös kannabikselta edellytetään vastaavaa näyttöä tehokkuudesta", Pälve vaatii.

Hänen mukaansa lääkärikunnassa yleistynyt näkemys on, ettei kannabiksella ole juurikaan käyttöä kivunhoidossa, mutta sen haitat ovat hyvin tiedossa. Ja hyödyt eivät millään näytä voivan ylittää haittoja.

"Lisäksi Suomi on konservatiivinen maa - lääkäritkin ovat konservatiivisia ja myöntävät kannabista varovaisesti lääkekäyttöön."
http://www.kaleva.fi/uutiset/laakekannabis-luultua-tehottomampi/904980

2

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M

      Nabilone onkin synteettinen kannabinoidi, lääkeyhtiön tekemä, ei siis kannabista. Joten jos se ei toimi, niin se ei taida olla kannabiksen vika vieläkään. Ja jos kannabista pitää väkisin verrata peräti opiaatteihin tai puudutukseen ja niiden tehoon, niin lähtökohtaisesti asenne on jo sitä luokkaa, että pelkkä propaganda on ainoa sana kuvaamaan taas tätäkln asiaa.

    • Inga_88

      Miksi ipuprofeiinia on ylipäätään sitten olemassa, kun sekin on paljon tehottomampaa kuin morfiini? Pitääkö kannabista verrata kaikista voimakkaimpiin kipulääkkeisiin, ja jos se on niihin verrattuna vähemmän tehon omaavaa, niin sitten se on täysin hyödytöntä, kuten myös ipuprofeiininkin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe