Nyt kun erilaiset boikotit ovat tulleet puheeksi, täytyy vain todeta, ettei vanhoillislestadiolaisten boikotoinnilla ole mitään muita kuin hyviä perusteita.
Me tarvitsemme tässä maassa ennen kaikkea vapaata lehdistöä, joten sanomalehti Kalevaa ei voida boikotoida, päin vastoin sen tilauksia kannattaa uudistaa ja hankkia jopa uusia tilaajia. Siitä hyötyy koko Oulun seutu, ja vapaasta lehdistöstä hyötyy koko valtakunta.
Sen sijaan me emme tarvitse tässä maassa ollenkaan pedofiliaan taipuvaisia lahkoja, jotka näyttävät olevan itsensä Perkeleen vallassa. Me emme tarvitse vanhoillislestadiolaisuutta, sillä se saastuttaa koko maan ja erityisesti Pohjanmaa ja Perä-Pohjola on ollut sen saastaisuuden vallassa. Meidän pitää päästä eroon vanhoillislestadiolaisesta saastasta, ja siksi on täysin asiallista boikotoida kaikkia vanhoillislestadiolaisia yrityksiä.
Tällä boikotilla me voimme antaa vanhoillislestadiolaisille selvän viestin, että me kunnioitamme tämän maan lainsäädäntöä, me kunnioitamme kaikkien ihmisten ihmisarvoa emmekä halua tukea mitenkään lahkoja, jotka nujertavat jäsenensä jo lapsina. Jokainen pienikin ihminen on tärkeä tälle maalle, mutta vanhoillislestadiolaisesta lahkosta ei ole mitään muuta kuin suurta haittaa ja sen toiminta aiheuttaa tuhoa, hätää ja kärsimystä.
Boikotoinni perusteet ovat
6
119
Vastaukset
- Näin puhuu
tekohurskas fariseus. Kirjoitan maahan ja kysyn, kuka teistä heittää ensimmäisen kiven.
- Luovu tekohurskaudes
Etkö sitten voisi tehdä parannuksen ja luopua tekohurkaudestasi? Kristus ei suvainnut fariseuksia, mutta miksi ne ovat niin suuressa suosiossa vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Nämä lesta-fariseukset ovat valmiita neuvomaan, miten kauniisti lehdistön pitäisi kirjoittaa heidän omista rikoksistaan.
- Älä viitsi!
Älä viitsi vl-nimimerkki "Näin puhuu" kirjoittaa palstalle silkkaa paskaaa!
- oma boikottipäätös o
Näitä asioita pitää harkita jo kesälomien aikana, jotta oma boikottipäätös on valmis ja todella pitää sitten elokuusta alkaen.
- 20+4
Tarkoitatko, että ihmisllä on nyt kaikki oikeus ja jopa tämän jälkeen velvollisuus boikotoida vl-yrityksiä kun suojelevat .....
- panemme vl:t ajattel
Näin me voimme osoittaa vanhoillislestadiolaisille, että heidän sisäänlämpiävä maailmansa tarvitsee tuuletusta. Jotta he huomaisivat, kuinka pahoin heidän oma väkensä voi, siksi me boikotoimme ja panemme vl:t ajattelemaan myös itseään.
Tämä boikotti on vain vl:ien parhaaksi, sillä me emme tuomitse ihmisiä, mutta olemma asiakkaina oikeassa emmekä hyväksy vanhoillislestadiolaista lähimmäisten alistamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920