Hei! Mikähän auttaisi lasinsirpaleiden pelkoon? Voi kuulostaa oudolta, mutta pelkään että lasinsirpaleita joutuisi työssäni mansikoihin. Siis toimin nykysin mansikanmyyjänä pihakojussa, jossa työskennellään kaupan parkkipaikalla. Joudun työssäni koskemaan tavaroihin, jotka ovat likaisessa maassa, ja jotenkin pelkään että jostakin käsiini tulisi lasinsirpaleita, siis esim. kun nostan maasta jotakin. En pysty työssäni pihakojussa pesemään hirveän usein käsiä. Myös mansikkarasioista joskus saattaa irrota muovinpalasia, koska ne ovat pakattu tiiviisti. Joku tavallinen ihminen ei varmaan huolehtisi tälläisiä asioita, mutta minulla on peloja siitä että mansikoihin menisi jotain sellaista, mikä ei niihin kuulu. Tiedän, että kyseinen työ ei ole kaikista paras minulle, kun kärsin pakkoneurooseista, mutta olen ajatellut jaksaa tämän kesän tehdä sitä työtä, ja elokuussa onnneksi alkaakin jo koulu.
Kävellessä minulle tulee usein ajatus "potkaise maassa olevia kiviä" ja se häiritsee kävelyäni todella paljon. Pelkään että kivet osuisivat esim. ihmisiin, mutta varmaankin pelkoni on turha, mutta se silti vaivaa minua usein ja vaikeuttaa niinkin normaalia asiaa kuin käveleminen.
Miten voisin päästä eroon tästä tyhmästä neuroosista? En jaksaisi huolehtia jatkuvasti. Olen aikamoinen huolehtija muutenkin, esim. pesen käsiä paljon ym. Aion aloittaa terapian, kun saa jostain yksityiseltä psykologilta ajan. Oisiko jollakulla vinkkejä siitä, miten pakkoneurooseiseista pääsisi eroon?
Pakkoneurooseista...
2
102
Vastaukset
- elämänsä kärsinyt...
Lue kirja "kerrasta poikki" siitä saa ainakin hyvin tietoa.
Mitä enemmän pelkäät turhaan että lasinsirpaleita joutuu ruokaan, esim käsiäpesemällä, tarkastelemalla, sitä pahemmaksi ongelma muodostuu, mutta jos et ala tarkistusrituaaleihein ja muihin turhiin pesemisiin, vaan kestät ahdistuksen, saattaapi ongelma alkaa helpottumaan.
-Tuskan kautta voittoon.
-onnea - E.m.i.l.i.a.
Hei, olen aika uupunut... Pelottaa, kun mansikat oli pakattu töissä tiiviisti laatikoihin, ja aloin hermostuneena/kiukkuisena nostamaan yhtä rasiaa, niin pelottaa lentikö siitä rasiasta muovinpalasia muihin mansikoihin (mansikkarasioiden päällä ei ole kansia), rasiat olivat niin tiiviisti pakattuja toisiinsa..Siis kun en ole varma hajosiko muovikippo silloin, kun nostin sitä ja että lentikö muovinpalasia mansikoihin. Toivottavasti ihmiset huomaavat, jos mansikoissa on jotain ylimääräistä.. Stressaankohan mä turhaan tosta asiasta??
Minulla on niin paha olo. Puolison kanssa ollut riitaa, mielessä on usein huolia..masentaa tälläinen... Mä en halua, että pakkoneuroosit pilaa mun elämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376