Koska valoa?

Eli sairastanut jo 3v vakavaa masennusta ja yksi psykoosi viime syksynä. Tämän psykoosin harhat vaivaavat edelleen mielessä, koska en tiedä mikä on totuus? Olen lukenut että psykoosin aikana voi olla tavallaan todellisuudessa tai henkimaailmassa. Itse koin niin että olin huonoin ja surkein ihminen maailmassa ja jouduin tuomittuna yksinäisyyteen ja ikuisuuteen ja muut olivat onnellisia ja hyötyivät minusta ja muut pääsivät tavallaan minun ansiostani taivaaseen/paratiisiin. Se vaivaa. MInulla takana koulukiusaaminen josta olen vasta nyt puhunut. Nyt olen siis 34v ja nainen, jolla mies ja talo ja kaksi lasta. Kuitenkin vuosia tuntunut että mies ei ole oikea ja hän välillä käyttää jonkinlaista henkistä väkivaltaakin. Tätä enempi silloin kun ärtynyt muuten kyllä ihan tavallinen mies ei kovin kummoinen. Olenkin ajautunut pettämään häntä ja mies sai tietää. En ole ylpeä tästä mutta koin että suhteemme voi niin huonosti. Läheisyyttä tai seksiä meillä ei ole. Kumpikaan ei tee aloitteita.
Harmittaa että menin aikoinaan yhteen ehkä vääristä? syistä.
Mutta välillä taas on tunne että hullua olisi erota ja rikkoa perhe ja voisin mennä yksinäni huonompaan kuntoon kun kukaan ei auttaisi taloudellisesti tai kotitöissä.
Myös työ masentaa ja koen etten ole hyvä siinä tai etten ole tarpeeksi motivoitunut. Opiskelu uuteen ammattin vaan vaatisi jaksamista ja rahaa. Mitä ei ole ja vaikea päästä niihin ammatteihin mihin haluisin. =(
Eli paljon ongelmia. Onnellisuus on vain pieniä hetkiä ja sitten pitkä aika synkkyyttä. Lapsetkaan ei tuo samaa iloa kuin silloin kun olivat vauvoja.
Haluaisin 3:nen lapsenkin joskus mutta en tiedä haluanko nykyisen miehen kanssa ja saanko sitten tapeeksi hyvää miestä eron jälkeen enään.
Ystäviä ei juuri ole ja hankala tässä iässä hankkia. Kaikilla jo omat hyvät ystävät ja ei halua mennä sotkemaan soppaa.
Tuntuu että lapsetkaan ei halua olla kanssani tai pidä minusta vaan enempi isästä. Ja minkälaista on lapsien tulevaisuus masentuneen äidin kanssa? Katkeroituvat minua kohtaan eivätkä halua nähdä. Parempi olisikin jos masentunut kuolisi. En voi taata heille hyvää tulevaisuutta ja sekin masentaa kun en voi taata edes itselleni hyvää tulevaisuutta.
Tuntuu ettei elämässä ole mitään järkeä sen jälkeen kun sairastuu ja masentuu ja ei ole enään se "täydellinen" joksi muut luulivat.