Kuuma viikonvaihde pian muisto vaan.
tapahtumia oli niin että ihan heikompaa hirvittää.
pyhäjärvi on kesämaalaiskaupunki. hieno ja monipuolinen. taitavia ihmisiä tekjijöinä ja toteuttajina.
KIITOS.
ps. myös kihuviikon varrella oli mieluista koettavaa.
Mielipide tästä
59
430
Vastaukset
- turnauksia väliin
niin lähes kaikki samalle viikonlopulle,kait se niin pitää olla ?
- kesäpaarma
Kesä on lyhyt kuin polvihame vain.
Nyt on aika käynnistää ensi-kesän tapahtumasommittelu. Hyvää on tarjottu, hyvää ja osaavaa.
Järjestelijät, pitäkää palautekokous kesän lopulla ja pistäkää aikataulut kehittelyyn ja tukemnaan toisiaan.
Kyllä se onnistuu,, tsemppiä ja kiitosta tapahtumissa mukana olleelta.Kihutori oli erittäin toimiva. - ensi vuonna, jos Luo
Suuri Kiitos.
Meillä on nyt hyvä hallitus ja aktiivinen kaupunginjohtaja. Se näkyy jo nyt. Selvästi nuorennusleikkaus on tapahtunut ja tosi onnistunut.
Kaupunginjohtaja muutamilla sanoillaan kiteytti sen todellisen pyhäjärvisyyden ja ystävällisyyden, mitä hän on saanut osakseen tullessaan vuosi sitten Pyhäjärvelle. Hän esitti kauniita sanoja PPP:stä, jonka hän oli tavannut aivan ensi päivinä Pyhäjärvelle tulonsa jälkeen. Siis Kaisa Laitilan.
Nämä kihut olivat mielestäni Parhaat. Tunnelma oli kuin Keski-Euroopan toreilla . Kihutoimikunta, sen puheenjohtaja, työkavereineen on onnistunut täydellisesti. Kihut eivät tule tekemättä. Vapaaehtoistyöt eivät tule tekemättä.
Kiitos Teille kaikille torilla tapahtumiin osallistuneille ja hymyileville pyhäjärvisille.
Kaupunki on puhdas, sitä on tuunattu aivan todenteolla. - 37 kertaa
Kyllä näin on, hieno viikonvaihde kaiken ikäisille ja kaikkea viihdyttävää saimme nautisekella. Kiitos iso kiitos.
Aikataulua on varmasti ihan aidosti luotava järjestelyjen ohella. Pian koittaa elmusin musiikkiviikonvaihde, täydenkuun festarit, hiijensoutua yms.
Menomestoja on tulossa vielä...
Huikea kesäjuttujen sarja takana ja lisää tulossa!
Voiko pieni kaupunki muka olla jotenkin tylsä, ei totisesti voi, ei ainakaan Pyhäjärvi.. Kiitos ja kumarrus. - onnittelut!
Hienoa pyhäjärven tytöt! hienoa pyhäjärven pojat!
- Koordinointi haltuun
Pyhäjärvelle pitää palkata kulttuurihteeri tai vapaa-ajan ohjaaja tai tapahtumatuottaja!
Pyhäjärvi on vakuuttavan vilkas tapahtumien paikkakunta, ja vasemmalla kädellä jos joutuu virkamies asioita koordinoimaan käy just kuten nyt, tapahtumien päällekkäisyyttä ei voida estää jaloista puheista huolimatta.
Kulttuurisihteeri tai muulla nimikkeellä otettava henkilö on keskitettävä palvelemaan ja kokoamaan paikkakunnan aktiiviset tekijät paikkakunnan maineeksi.
Mainetta on todella se, että kalenterien tehopäivät ja eurojen kilinä on tasaista pitkin vuotta, pitkin kesää ja sesonkia.
Talousarvioon palkkavaraus ja henkilö hakuun, ei enää voida rullata vuodesta toiseen vapaaehtoisvoimin ja jonkin viranhaltijan työn oheen liitettynä koordinointina. Heillä on jo vyörytystöitä selänteen ansioista tukuttain!
Ei enää näin, vaan nyt virkasuunnitteluun pitää satsata esim. niin että
-kulttuuritoimen hoitoon työajasta 70%
-ja kirjastoon työajasta, jos näin on tarvis. - ohjautuminen
Oikea asiaa. Pitääkin puhua valtuutetuille.Puhukaa tekin.
- Masentajat Ry.
Todella ilmat olivat suotuisat joka vaikutti onnistumiseen ,entäs jos olisi satanut vettä ?
- täys 10
mitäpä tuota jossittelemaan..
- kävijä
Hyvää kunnalle tässä tehtiin oallitumalla ja seurustelemalla mukana olijoiden kanssa. Hyvä me, tapahtumaa ei myöskään muistella ilman iloista osallistujajoukkoa.
- parista paras
Tapahtuma tarvii kävijät. homma pelaa just niin, ei tapahtumaa jos jotkut ei järjestä ja ei tapahtuma oo nastaa ellei tule kansaa paikalle.
kiitosta molemminpuolin. - katson taaksepäin...
Pyhäjärven kannalta positiivinen asenne on rautaa jos ei peräti kultaa.
Tsemppiä kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallitukselle!
Siperiaan käyttäytymistä ohjaavaalle opetteluleirille lähettävien / lähtevien listalla on jo 1 10 12.
Miehiä, naisia, luottamuhenkilöitä (nykyisiä ja entisiä), viranhaltijoita ja kuntalaisia...tosin heitä vähiten. - kaksinaamaista.
kylläpä nyt kehutaan,viime viikolla lähes hirtettiin yks Pyhäjärvinen
- Eikö vain ?
Aivan oikein.
Paskaako tuota kehumaan, kehu haisee !
- Loppu-Piste!
Hänen aikakautensa ja Poliittinen Aikansa ovat rajussa muutoksessa, tiensä päässä.
Se on vaan niin, onneksi meille pyhäjärvisille ja valitettavasti Hänen ryhmälleen.
Tapahtumat ovat olleet ihan onnistuneita, vihreän kojun oksennuksenvihreät ja etovat naamat pihisevät kuin kalat kuivalla maalla.
Kun näin kepun kojun torilla, ihan sääliksi kävi. Häveliäisyyttä ei näytä ripeporukoilla olevan, esille vaan vaikka koskee.
Suomen Keskusta nousee kunhan nuo paskaa puhuvat poistuvat yöhön ja eivät enää sormeile ei kunnan, ei seutukunnan eivätkä mitään asiaa mikä liittyy ihmsiin ja arkipäivään. - en varmaan
Mitä helvettiä punalippuako tässä pitää ruveta liehutteleen ku kommunistit
- änkyrä ykä
Ei punalippua, vaan apilanvihreää neliapilaa se on paikkakunnan ja koko suomen perusväri. siis KUNHAN vanhat pierut älyävät ite tai avustettuna kovakouraisesti lähteä rivejä hajottamasta.
Kihupäivät ja futismesta olivat loistavia. kiitosta saatte ja ansaitsette. - raktorimies varmaan
No minä jo vähän arvelin,ohjuslavetteja ja koppalakkeja meillä ei ole joten ajamme vielä Valmetilla..
- kihut ei popita
Kyllä oli taas kihut ihan pyllystä samaa paskaa vuodesta toiseen kairatkaa niitä ideoita sieltä pintaa syvemmältä toopet!!Pitäisi lailla kieltää tämmöiset tapahtumat.
- velkaa 0 €
jatka köyhä lessu sen sankarin suremista!!
- konnari.
Minusta taas oli oikein onnistuneet,meitä on moneen junaan.
- hyh hyi
olitko selvinpäin?
ilmeisesti, koska tyypit jotka eivät olleet hutikassa tai hymyilleet, olivat kepun vanhoja hapannaamoja.
ei voi niin mitään kun et osallistu uunnitteluun, eli siitä seuraa. ideat jäävät mutu-asteelle. niinku ite ihminenkin.
olis titekkin erästä, vaan haisee liikaa perästä.- lättykauppias
KIITOS kihujen järjestäjille ja mukaville kihustelijoille!!!Oli mitä parhain paikka tapahtumille tuo uuven torin alue.
- viihtynyt
Kylläpäs oli mainiot päivät kotiseudun keskellä.
Kauniisti kiitoksella historiaan. - ensi vuonna
aivan. aivan, joukkio puheenjohtajineen ja johtajineen oli tehnyt hyvää työtä.
Kaunis kiitos. - jonkun on
olishan valtuuston puheenjohtajan kuulunut julistaa "rauha" ja kertoa sotkunsa, mitä oli järjestänyt, aivan radion välityksellä, mutta kun ei.
Kaveri vain teettää toisilla onnettomilla tätä kaikkea.
Toivottavasti johtajan ja hallituksen oven takana seisoo joukko valtuutettuja. He ovat selityksen velkaa toimilleen. Tietämättä tai tietäen tehtynä.
ei taida käteen jäädä-- ei edes sitä ns. kourallista. -- ei kai se ole sitä itseensä.
Keskustan on pantava rivit suoraksi, muutoin ei tule hyvää jälkeä pyhäjärvellä. - juhlakävijä
Kihut, voi kuinka ovatkin vuosi vuodelta odotetun kotoiset. kiitos omasta ja kesävieraitteni puolesta. ensi-kesänä taas nähdään. oli muuten kiva veto viimekesäisen kesäpyhäkkään runoesitys!
- Jokikylänmies
Eipä tullut käytyä kihuilla, enkä tosin ole käynyt vuosikausiin. Ne makkarat saa käristettyä omassakin grilissä. Mukava kuitenkin nähdä että porukat on viihtyneet, joten toimintaa kannattaa jatkaa ja kehittää.
- oma asia toki
No miksi jokikylänmies ei osallistu julkiseen läsnäoloon?
täällä olet ainakin aktiivinen, uskoisin että sinulla olisi sanansäilää antaa kesävieraille ,,no vaikka kihujen aikana. olisit mukana viihdyttämässä vieraita.
ja onhan stä muutakin kioskimyyntiä kuin vain makkara. jos et siihen innostu.- hieman itsekkyyttä
Ei kait kihujen päätarkoitus ole VIIHDYTTÄÄ vieraita.
Kait kihut pitää tehdä nimenomaan PYHÄKKÄILLE, ja siitä seuraisi että jokikylänmieskin tulisi mukaan. - Jokikylänmies
Jokikylänmies on mökittynyt tänne peräkammariin koneen äärelle. Enhän minä niitä niitä ihan hiljaisimpia ole, mutta moisista isoista kansanjoukoista en välitä, ennemmin painun vaikka kalaan, tai jonnekkin Lapin perukoille.
Oli kyllä mukava nähdä että porukat olivat kihuilla viihtyneet, sillä sillä turhan paljon tänne kirjoitellaan vain negatiivisista asioista. Pyhäjärvi on hyvä paikka asua ja täällä on paljon mukavia ihmisiä.
Pitää käydä kihut katsastamassa tulevana kesänä, ihan jo täällä olleen positiivisen palautteen takia.
- eteisen elli
Ei hään uskalla, hään on arka peräkammarin uros, ilman keinoa olla kanssakäymisissä rotunsa edustajiin muutoin kuin suomi24 ja nimmarin takaa?
oonko oikiassa:)
Messeviä puhujia kaivattas lavalla täyttämään kuolleita hetkiä, kuuluttajiksikin varmaan pääsisi.- pettynytooon
kihut saisi lopettaa kokonaan, siellä vaan juopottelevat ja saarnaavat turhanpäiväsiä asioita, nekin rahat pitäs antaa köyhille mitä kunta tuhlaa
- Jokikylänmies
Mää oon tossun alla, pirttihirmu pitää minut kurissa ja nuhteessa, muuten voisin kyllä puhua ellinkin pyörryksiin alle kymmenessä minuutissa. Lieenekö minuun tipahtanut vähän Savolaista verta, eli vastuu siirtyy heti kuulijalle. ;)
- a.l.k.o ja loppu
Mielipide tuokin.
kihuilla saa kuulla, nähdä, haistaa ja maistaa elämää tavallinen kansa, niin köyhä kuin rikas tasaverroin ohjelmista. ei peritä pääsymaksua eikä pakoteta tulemaan.
ei kihuja pidä lopettaa, ei. se minkä voi kipua tuntematta lopettaa, on viinakaupan.- öyköytk
juoruämmäthän siellä viihtyy, halpaa huonoo makkaraa myynnissä, menisivät risukkojaan raivaamaan
- umpi=suoli
sovit hyvin sakkiin, et erotu.
- Hämäläinen.
Milloin ne kihut on tänä kesänä ?
- pohoojalainen
eläpäs hämäläinen hidastele, juna meni jo.
- Hämäläinennii.
Entä seuraava juna onko seki mennynnä.
- kyselee hän
tässä olen mietiskellyt, että
- luottamushenkilö vähättelee lentokenttä oY:n sotkujen selvittämisen tärkeyttä.
No, en ole luottamustehtävissä, mutta jos näin on, onko muutakin kaupungilla sellaista, jota ei tarvitse tutkia, kun on niin vähäpätöistä.
Onko 10 000 euroa/vuodesta toiseen, vähäpätöinen, etteivät tilejä tarvitse selvittää.
ihmetyttää asenne?? - kepukierot
niimpä,nyt selvittäjiä syytellään,,ihmettelen suuresti tätä kieroilu ja pimitys touhua??
- ajax-mies
Nyt te saatte elää todeksi aikakauden, jolloin sivu jos toinenkin käännetään.
on poliitiikaan suurpyykin aika, ja likasimmat huuhdotaan viemäriin. - onneksi selviää
niin ilmeisesti Kaupungin isät on tarkempia tileistään ja kirjanpidostaan omistihan se Yhtiön.
Jatkossa varmaan tilitarkastajat hoitavat hommansa ettei sekaannuksia syntyisi ja syyttömät joutuisi silmätikuksi. - uusia kehiin
tilintarkastusyhtiö ja tarkastuslautakunta.
mitä ihmettä varten teidät on valittu valvomaan?
nyt on niin että kun pukit ovat kaalimaan vartijoina ja eiköpähän itekukin tiedä, kuinka kaaleille käy kun ahneet vartijat touhuavat yössä?
eipä edeltäjäkään tarkatuslautakunta saa pisteitä. kuspäitä tileistä tuli.
kiitos kaupunginjohtaja ja hallitus.
virastosta saa häipyä koko mädäntynyt virkamieskoneisto, pienimmistä suurimppin. uusia saadaan tehtäviin ja tilanne rauhoittuu. - Usko ja luottamus
Jos on oletettu, että eihän niissä tileissä voi olla virheitä, ja sekä uskottu että luotettu että näin on, ei varmaan vahingossakaan ole tullut mieleen muuta vaihtoehtoa. Vahinko vain on kertautunut vuosi vuodelta. Tulee mieleen vastaava tapaus eduskunnasta, missä taloudenhoitaja hoiti pari kymmentä vuotta taloutta "omaperäisellä tavalla", seuraavassa tekstiä wikipediasta:
"Björn Feiring joutui jättämään virkansa vakavan sairauden vuoksi syksyllä 1967, jolloin eduskunnan oli palkattava hänelle sijainen. Sijainen löysi eduskunnan taloustoimiston kassaholvista − pöytälaatikoista, kirjekuorista, matkalaukuista, pahvilaatikoista ja lattialla lojuneiden paperien alta − käteistä rahaa yli 16 miljoonan markan arvosta. Oikeuskansleri Jaakko Enäjärven asiassa keväällä 1968 tekemästä tutkimuksesta ilmeni, että Feiring oli vuosina 1944−1947 osittain ja sen jälkeen kokonaan jättänyt suorittamatta valtiolle ennakonpidätyslain mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut maksettuaan sitä ennen kansanedustajille palkat käteisenä. Tästä huolimatta eduskunnan tilintarkastajat olivat vuosittain hyväksyneet tilit; tilintarkastuskertomuksia ei kuitenkaan löytynyt kaikilta vuosilta. Tapahtuneen paljastuminen vasta sen jatkuttua pitkälti yli 20 vuotta johtui siitä, että Suomen Pankin virkamiehet olivat eduskuntaa kohtaan tuntemansa kunnioituksen vuoksi uskoneet kaiken olleen kunnossa. Feiring ei myöskään ollut päästänyt ketään muita kassaholviin."
Niinpä niin. Toisen kunnioittaminen ja uskominen että kaikki on kunnossa. Ratkaisevassa asemassa lentokenttä asiassa on varmaan se, kuka on lentokenttäyhtiön puolesta hoitanut yhteyttä kaupunkiin päin? Tämän on täytynyt olla niin uskottava, että tilintarkastajat ja tarkastuslautakunta ja sitä myötä kaupunki on uskonut kaiken olevan kunnossa. Turha tätä tietenkin tässä on spekuloida, kaikki selviää aikanaan.
Osakeyhtiön tileistä vastuussa ovat yhtiön asioita hoitamaan valittu hallitus ja sen puheenjohtaja yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Osakkaat vastaavat yhtiöön sijoitetulla pääomallaan ja käyttävät valtaansa yhtiökokouksissa. Osakkeenomistajat voivat siis käyttää valtaansa myöntäessään tai jättäessään myöntämättä tili- ja vastuuvapautta vastuullisille. - tylytystä tulee
Erinomaista, erinomaista.
Pyhäjärvi avaa latua kunnallisella tasolla tapahtuneiden ja väärintehtyjen (-tahallaan, tarkoitushakuisesti,tietämättä?) tilinpäätösten tulkintaan. Ja tutkintaan. Ja selvittämiseen.
Sekä vaalikelpoisuuden arviointiin kesken vaalikauden.
Uskokaa ken tahtoo, että kunhan tämä prosessi on saatettu loppulausumaa vaille valmiiksi, ympäristössä ja kautta Suomen alkaa palajastua maallikkovastuulla toimitettujen tarkastuslautakuntien jäljiltä "mustia aukkoja"!
Oma inhottava lukunsa on keskusvaalilautakunnat! - 666+ peto
Totta turiset, epäilyttävää ja syytä epäillä.
- tarja tuulikki
ei olisi voinut uskoa eikä kuvitella, että Lentokenttä Oy:n tilien selvittäminen aiheutti tällaista.
Mutta niinhän se on että P-haisee, kun tunkiota tongitaan.
On tullut esille yhtä ja toista ja vielä lienee tulossa sitä toista.
Annetaanhan asioiden mennä omaa latuaan.
Selvitetllään tilit, selvitellään kotipaikkaoikeudet, selvitetään vaalikelpoisuus, selvitetään tarkastuslautakunnan menettelyt, selvitetään keskusvaalilautakunnan toiminnot
selvitellään kaikki muutkin kytkökset.- selvitetään,selvitet
selvitetään tilintarkastusyhteisön toiminnot tässä yhteydessä.
- joukossa tyhmyys
kunhan jarruäijät-ja muijat lopettavat ulosmarssit tiukoissa paikoissa. kun on otsaa räkyttää hallitusta ja johtajaa vastaan puskissa, kerätä nimiä aloitteeseen..Niin luulis että on kanttia vastata kuntalaisten edessä haasteeseensa.
oompa kuullu huhuja että kepun ryhmästä on nämä "oikeassa olevat ja oikeaoppisimmat" jo lähteneet---haha haa.
rotan lailla jättävät jyvälaarin ja isännän. - sivustaveto stop
Ihan tottako?
että ihan om-aloitteisesti lähtevät!
voi ilon päivä, voi onnen kesä, voi riemun syksy!
pitääpä pohtia ketkä ovat oikean draivin ja hengen kepulaisia ( ns. kokeneet).
kauranen, hankila, tikanmäki, rapo, kangasharju,,aholakin.
liittynevät ryhmäksi"uusKepun karkoittamat",
no jos nämä menee nurkkaan häpeämään seuraako siitä yhtikäs haitallista nykyhallitukselle ja johdolle?
sitäpaitsi toivon että ahola ainakin ymmärtää pysyä tuosta kokemuksen ruumiillistumaryhmästä pois. on hänessä sen verran avarakatseisuutta ja uutta mieltä että uudistuva keskusta voi käyttää hänen taitojaan jatkossa.
Tosi-asiassa paljon pitää muutamien itsesääliä vielä kehittää, että ainakin yksi edes tajuaa jääneensä itsekseen, pienen apurinsa kanssa. - hyvä tiina
niin minustakin tuntuu, että aholan kannattaisi ajatella vähän pitempään. jos jt on luvannut poliittisen uran, ei se tänä aikana "kanna". sillä teot ovat näyttäneet niin jt:lle kuin haapaveden valtuuston puheenjohtajalle, että teot, tuollaiset, eivät kanna, tänä päivänä.
Lieneekö valtakunnan kepu kanki-kaikkonekin muuttanut linjaansa, näyttää siltä.
aholaa ajatellen ajattelen, että kannattaa ajatella. varmaan ajatteleekin, ilman opastusta.
piti muuten ihan hyvän juonnon kihuilla. että kyllä siitä opettaja tulee, kuten jutta urpilaisestakin. tuli. ja sitten.
täytyy olla kovaääninen ja suuri suinen, niin pärjää. pitää vain katsoa, että on oikealla keskustalinjalla. - ulos, nähty tulos!
Pidämme toivoa yllä.kansa tukee ja tulittaa.
on se yks pers--- jos hän jaksaa istua vallassa kuin libyan kaddafi vaikka luottamus on totaalisesti mennyt. - 20vuotta
olipa kostee viikonloppu, taivahalta vettä ja kupista kokista.
sitä minä vaan, että mitenkäpä juhlat onnistui kaustisella, kirjurinluodolla ja tuhansissa muissa paikoissa?
pyhäjärviset ossaavat kait olla välilöissä säänmäärääjän kanssa, kihuja vietettiin auringonpaisteessa ja silleen.
nyt kun alkaavat 20 vuotistäyskuun festarit, tuskaa on juhlia ja innotonta kansaa, vai mitenkä on?
festareiden tarina joko päättyy tähän juhlavuoteen tahi ei.
veroeuroja on syydetty jättijytky repullinen 20 vuojen aikana kehittämiseen.
10 vuotta tästä taaksepäin a/vuosi 30 000 e. ja muut kustannukset vuositasolla n 15 000 e tukena muutoin.
ja kukapas muu se on kuin isobobby hallituksen pj. - pyhäsalmen ihme
Kyllä, nyt on aika tehdä tilinpäätös festareille.
Kun on kulunut 20 vuotta ja tapahtuman tuottaminen tarvitsee kokojan ja jatkuvasti pienen kunnan veroeuroja noinkin huomattavnt summat, on aika todella katsoa
-onko perusteltua maksaa helsingin sanomien uutisoinnista ko. aiheesta?
(viittaan kihuset puhujan aiheeseen mediasta)
-tuoko tapahtuma paikallisesti työtä?
-onko tapahtuma onnistunut vahvistamaan omaa rahoituspohjaansa, ts. lipputulot, kurssitulot, koulutus, mainosarvon nousulla hyvää paikkakunnalle?
-lyhyt viikon festari, tukirahat kuitenkin kuin ympärivuotisen asian?
Tanssia saa, vaan miksi vieläkin samalla kaavalla, eihän siitä jää pyhäjärvelle kuin jokunen maininta "pyhäsalmen ihmeestä".
No sitähän se tosiaan on, ihme porukkaa valtuutetut kun aina vaan tukevat ihmettä. - polkkatukkanen
Festari on upea, vaan riittääkö glamour sittenkään perusteeksi antaa tukea vielä 20 vuotta?
Talousarviovalmistelussa voikin hyvällä syyllä ottaa leikkurin käyttöön, puolittaa avustuksen, pudottaa sen 15 000 euroon ja sitä seuraavana vuonna 10 000 euroon.
Mielestäni Täydenkuun Tanssi ry hallituksen pitää esittää 5-vuotissuunnitelma festarien tulevaisuudesta. Rahaa ei pidä jakaa "niinkuin on aina ennekin tehty"-päätöksellä.
Hallituselta pitää tulla sitoumus, koska ja missä vaiheessa festivaalin tulot kattavat menot, toki pienellä tuella.
Pyhäjärven kuntatalous kestää tänään, kestääkö viiden vuoden päästä?
ja onhan olemassa muitakin kohteita, tapahtumia jotka voivat vuorostaan saada kehittämistukea 10 vuotta alkuun ja sen jälkeenkin. - 20v
totta niin totta!
- Peräkammarista taas
Laetetaan Täyvenkuun tanssit jäähylle pariks vuojeks ja katotaan kuolooko Pyhäjärviset taeteen puutteeseen.Voeshan se Kaorasen Asko järjestee linja piili kuletuksen tuonne Kuopion suuntaan riippuvuus oireista kärsiville.Ite mitä oon nähny ei tuu ikävä, Yhen kerran kantovat sohvoo ja toisen kerran semmonen riipputissinen akka istu vähissä ketineissä,sitte vielä kerran ne koekkelehti kaopan katolla. Sillon minä aattelin ettei tuola oo ihan leäkitys kohallaan aennae ne Niuvan niemen poijat kun koekkelehti silläviisiin pistivät vähä leäkitystä lissee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913