Olen tosi hiljainen ja siksi myös yksinäinen. Puhun tuttujenkin kanssa oikeastaan vain, kun minulta kysytään jotain. Parin kaverin kanssa olen tosin hieman puheliaampi. En tiedä missä vaiheessa minusta tuli tällainen, kun kuitenkin olin nuorempana suhteellisen normaali. Ujo en kuitenkaan ole, vaan mielestäni keskimääräistä rohkeampi.
Haluaisin olla puhelias, mutta en vain tiedä miten. Monesti kuuntelen sivusta kun toiset puhuvat keskenään jostain ihan yhdentekevästä ja mietin miksi ne nyt puhuvat tuollaisesta. Ja jos joku sattuu sanomaan/toteamaan minulle jotain niin yleensä vastaan joo tai niin tai jotain vastaavaa ihan vaan siksi, kun en keksi mitään muuta.
Tiedän että puhumalla oppii puhumaan. Olen yrittänyt, mutta on niin vaikeaa kun ei koskaan ole mitään sanottavaa tai haluta sanoa mitään. Olen aloittanut harrastuksiakin ihan vain koska haluaisin puheliaammaksi, mutta tuntuu että kehitystä ei vain tapahdu.
Kysymys kuuluu, voiko puheliaaksi oppia ja onko joukossa joku jolle on näin tapahtunut?
Haluaisin olla puhelias, mutta en vain tiedä miten. Monesti kuuntelen sivusta kun toiset puhuvat keskenään jostain ihan yhdentekevästä ja mietin miksi ne nyt puhuvat tuollaisesta. Ja jos joku sattuu sanomaan/toteamaan minulle jotain niin yleensä vastaan joo tai niin tai jotain vastaavaa ihan vaan siksi, kun en keksi mitään muuta.
Tiedän että puhumalla oppii puhumaan. Olen yrittänyt, mutta on niin vaikeaa kun ei koskaan ole mitään sanottavaa tai haluta sanoa mitään. Olen aloittanut harrastuksiakin ihan vain koska haluaisin puheliaammaksi, mutta tuntuu että kehitystä ei vain tapahdu.
Kysymys kuuluu, voiko puheliaaksi oppia ja onko joukossa joku jolle on näin tapahtunut?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kai puheliaammaksi voi oppia, mutta jos mielenkiinnon kohteet eivät täsmää ympärillä olevien ihmisten kanssa, niin vaikeaa on. Jotenkin tuntuu, että sellaisen sujuvan small talkin vääntäminen olisi pitänyt oppia jo joskus teinivuosina.
Hei!
Kyllä voi oppiakin!
Itse olen ollut nuorena tosi ujo ja jännittäjä.
Muut puhuivat sitä smooltookkia
oikeastaan sanomatta mitään ;)
Sitten rohkaistuin opiskelemaan ammattiin, jossa pakostakin
joutui asiakkaiden kanssa juttelemaan.
Ensin kyllä deodorantti "petti" joka mutkassa ;)
mutta puoli vuotta kun meni,
aloin olla siinä työssä, kuin kala vedessä.
Edelleen jännitän joissakin tilanteissa,
mutten läheskään kuten ennen.
Oikeastaan samanlaisia me "ihmisinä" olemme,
samoja asioita pelkäämme,
haluamme,
toivomme,
kaikki käy vessassakin! ;)
voi oppia puheliaaksi. itse pidän small talkia yms turhana paskanjauhamisena, mitä se onkin.
töissä kahvihuoneessa pakotin aluksi itseni puhumaan vaikka säästä -> kyselee vähän mitä kukin on tehnyt. ihmiset tykkää puhua itsestään. aina jos ne kertoo jotain uutta niin kysyy siitä niin kuin se olisi joku maailman kiinnostavin juttu. aluksi se oli aika hankalaa ja rankkaakin jopa pakosti puhua mutta nyt menee kuin vanhalla tekijällä. olenpa tässä huomannut että muutama nuorempi työntekijä on vielä hiljaisempia kuin itse aikoinaan.
Eivät kaikki ole kovin ulospäinsuuntautuneita. Nyt kuitenkin teit aloitteen keskusteluun, ja hyvinhän tuo sujuu. Kun olet tutustunut niin silloin olet puheliaampi, luultavasti teillä on yhteisiä mielenkiinnon aiheita.
Riiippuu niin puheenaiheesta, itse en keksi esim. jääkiekosta muuta puhuttavaa kuin että "kumpi johtaa?". Silloin ei auta muu kuin sanoa kuin se joo.
Itse olin lapsena, teini-iässä ja pitkään sen jälkeen tosi ujo ja hiljainen. Seurustelun aloitin vasta 24 vuotiaana. Jälkeenpäin kuulin kavereilta, että monetkin tytöt koulussa ja kaveriporukassa olivat kiinnostuneita mutta eivät lähestyneet kun pitivät minua torjuvana, mitä en tarkoittanut olla, ilmeisesti se hiljaisuuteni teki sen.
Tuon ensimmäisen seurustelusuhteen ansiosta sain paljon itseluottamusta ja varmuutta ja muutuin sosiaalisemmaksi ja seurallisemmaksi tilanteen niin vaatiessa. Siihen vaikutti myös se, että tämä exä oli tosi puhelias ja sosiaalinen. Sanoisinpa, että hiljaisen/ujon miehen kannattaisi lähestyy nimenomaan vilkasta, sosiaalista naista. Siinä ne omatkin taidot kehittyy.
Mä en usko tohon että kun hakee sosiaaliseen ammattiin tai työhön että itse persoona muuttuis puheliaaksi. Oon mäki hijaisena nysvänä mennyt kauppaan töihin, lastentarhaan tai vanhainkotiin, jossa pitää olla niin pirun sosiaalinen ja ja ja..
Okei. Työssä pystyy olla, ja se tarkoittaa vaan sitä, että eipähän jännitä enää toi puhuminen tai neuvominen, yms yms, kun se nyt kuuluu duuniin.
Mutta vapaa-ajalla olen se sama hiljainen. Ei auta!! Eipä se mun puheenaiheita lisä porukassa tai enemmän avaamaan suutani.
Amfetamiini johdannaisia lääkkeitäkin on ymmärtääkseni olemassa...
Miksi kaikkien pitäisi olla hyperaktiivisia ylisosiaalisia veuhottajia?
Jos et ole, unohda naisjutut.
Voi, mutta pirin vaikeaa ja menee vuosia. Lisäksi sosiaalisia tilanteita tarvisi jatkuvasti eli parisuhteen, sosiaalisen työn jne. Perusluonne ei kuitenkaan muutu kellään eli täysin ylivilkasta hössättäjää ei saa tekemälläkään. (hyvä ehkä niinkin).
Itse näen perusongelma oman estyneisyyteni. En halua jakaa asioitani ja aihepiirit saattavat mennä itselle vaikeaisiin asioihin. Normaalit säästä ja kuulumisista puhuminen ei tuota ongelmaa.