Ronski&Exodus

...

Tuli tuossa mietiskellessä mieleen jonkin ajan muisteloita, otetaan nyt Ronski nyt. Kuka muuten muistaa?

Oli vielä aikanaan, että huvitella ei oikein saanut kuin lauantaisin tansseissa, tankova jne. Mutta keikoilla kiersi kyllä rokkipändejäkin. Toki jokainen humppapändi osasi soittaa emman, mutta kokoillan rokkijutut oli alussa harvinaisia.

Ja sitten tuli se kiintoisa vaihe, kun kutri heluna ei vetänytkään latoa enää täyteen, mutta hurriganes ei löytänyt tarpeeksi isoja lavoja...

Se meni ainakin mulla silleen, jos lavalla oli joku spede, en mennyt, mutta jos oli rokkipändi, ei vaihtoehtoja. Paljon näki pändejä siihen aikaan, etenkin sitten kun täytti 18 ja pääsi virallisesti rattorilupille.

Mutta noista lavoja kiertäneistä pändeistä. Olihan niitä paljon, osa kuuluisiksi tulleita, osa ihan unohduksiin jääneitä..

Meinaan vaan, heitän linkin, yhteen aika saatanan kovaan livepändiin, mikä kiersi aivan älyttömästi, teki parit levytkin, stanan kova livepändi, mutta eipä siitä sitten sen kummenpaa maailmanvalloitus pändiä ikinä tullut, kai siksi, etä ei ollut omiin nimiin tehtyjä hittipiisejä.mutta ehdottomasti yks aikansa kovimmista livepändeistä suomessa. Ja aina oli lato täynnä.

THE RONSKI GANG - Hippy Hippy Shake:


http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k

=DW=

6

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rokr

      Bändin nimi oli Ronski & Exotic. Myöhemmin se muutti nimensä muotoon Ronski gang. Yhtye oli kotoisin Lohjalta, Länsi-Uudeltamaalta (ainoa edes vähän tunnettu bändi, joka sieltä on ikinä tullut).

      Yhtyettä syytettiin 1970-luvulla Remu & Hurriganesin kopioimisesta niin bändin nimen osalta kuin musiikkityylinkin osalta. No, Ronski kylläkin perusti bändinsä ja valitsi tyylisuuntansa, hard rockin, jo pari vuotta ennen Hurriganesin alkua.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Ronski_Gang

      • spanski baari

        "... Länsi-Uudeltamaalta (ainoa edes vähän tunnettu bändi, joka sieltä on ikinä tullut)."

        Eikö Tammisaari ole länsi-uudellamaalla?:)

        Sieltä oli mainio orkesteri Paul Oxley's Unit.

        http://www.youtube.com/watch?v=XJjKW-1fyw0


      • Rokr
        spanski baari kirjoitti:

        "... Länsi-Uudeltamaalta (ainoa edes vähän tunnettu bändi, joka sieltä on ikinä tullut)."

        Eikö Tammisaari ole länsi-uudellamaalla?:)

        Sieltä oli mainio orkesteri Paul Oxley's Unit.

        http://www.youtube.com/watch?v=XJjKW-1fyw0

        "Pauli Oksala" olikin englantilainen, vaikka kuinka asui Tammisaaressa.


    • ...

      Länsirannikko.

      No suurin lahjaikinä suomelle länsirannikoleta, musaosalta kai oli Broadcast...


      Joop, mä olen välillä todella epätarkka joissain asioissa, pändien nimissä ja vaikkapa linkittämisessä. Toikin Ketola&Myllyrinne tunki aloitukseen siksi, että mä nyt laitan tota linkkiä puliukkopalstalle monta kertaa päivässä :DD

      Laitetaan ny yleisön pyynnöstä ja asiaa tehden oikea linkki kunnon ränttäämiseen, tosin uudemmilta vuosilta, mutta lähtee kyllä. Tämä piti alunperin laittaa:

      THE RONSKI GANG - Hippy Hippy Shake

      http://www.youtube.com/watch?v=o3kAkSis9Aw


      =DW=

      • tequilasunrise

        Vaihto-oppilasrockin suuri sanansaattaja Broadcast:))

        Bändit kundit oli vähän sieltä sun täältä, Helsinki, Lappeenranta, Varkaus...

        Turkulaisia bändissä ei ollut:))


      • ko.ralli

        "No suurin lahjaikinä suomelle länsirannikoleta,....Broadcast"

        Tarkoit kai Boycot (Tommi Läntinen &co).

        Oma ehdokas parhaaksi west coast bändiksi on Claudia

        On Kokkola länsirannikolla, onhan....:))

        http://www.youtube.com/watch?v=HqhPVKLilxo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18584
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5498
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5117
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      33
      5017
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4851
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      77
      4739
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4303
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3967
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3234
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2939
    Aihe