Onnistuin bentsovieroituksessa!

Käytin toistakymmentä vuotta säännöllisesti Diapamia, Oxepamia ja loppuaikoina myös opiaatteja (codein) ja satunnaisesti muita kolmiolääkkeitä. Keväällä 2010 mittani tuli täyteen. Hakeuduin A-klinikalle päihdelääkärin vastaanotolle ja hanen ohjauksessa toteutin kuuden kuukauden aikana vieroituksen avohoidossa. Aloittaessani Daipam vrk-annoksesni oli n. 70mg ja codeinia (Panacod) käytin 7tbl vrk:ssa. Lääkkeet olin hankkinut lähes kaikilta pääkaupunkiseudun erti yksityislääkäriasemilta sekä omalta terveysasemalta. Minulla alkoi keinot aineiden hankkimisesksi olla vähissä ja lisäksi olin menettänyt työpaikkani lääkeanastuksen vuoksi. Minulle suositeltiin vakavasti laitosvieroitusta, mutta en halunnut häpeän vuoksi sulkeutua minnekään pois omasta ympäristöstäni ja päädyin siksi avohoitoon. En kertonut siitä kuin kahdelle läheiselleni.
Nyt kun katson taaksepäin tuota kulunutta vuoden jaksoa, joka bentsoista täydelliseen toipumiseen kului, voin vain todeta, etten enää koskaan halua sitä kokea uudestaan, mutta samalla, kyllä tuo kaikki on ollut tämän vaivan arvoista! Elämä on pitkästä aikaa elämisen arvoista, hetken, joita elän, tuntuvat merkityksellisltä ja ennenkaikkea muistan, mitä olen tehnyt. Viimeiset parikymmentä sumussa vietettyä vuotta elämästäni ovat vielä yhtä suurta puuroa, mutta onnekseni huomaan, että muistini alkaa palautua ja aivot toimivat taas kirkkasti.
Jos joku kamppailee bentsojen kanssa ja haluaisi niistä eroon, voin vilpittömästi kannustaa vieroitukseen. Bentsoista voi päästä eroon!
1115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hieno juttu että olet onnistunut ja mukava kuulla, millaisia vaikutuksia vieroittautumisella on terveyteen! Minäkin syön lääkkeitä jo 15:nnetta vuotta (päiväannos Oxamin 15 mg, Ketipinor 200 mg, Azona 50 mg, takana lukuisia muita kuureja) ja myönteisiä vaikutuksia ei ole, kielteisiä kyllä kuten muistiongelmat, henkinen hidastuminen, sumea & turta olo koko valveillaoloajan. On hyvä tietää että myös A-puolelta voi saada apua tähän.

Tuntuu, että kaipaa niin kovasti entistä itseään, kun oli virkeä ja jaksoi kiinnostua asioista ja "elämä tuntui joltain". Toisaalta pelottaa vieroitusoireet, jaksaisiko esim. käydä töissä jos "liskojen öitä" on pitkä liuta peräkkäin ja olisiko sitä niin sitkeä ettei heikkona hetkenä retkahtaisi. Mutta ehkä lääkäriltä saisi aikataulun missä ajassa mikäkin lääke kannattaa purkaa? Onkohan vieroituksen aloittaminen mahdollista jos vointi on ollut huonoa? Joskus joku hoitaja totesi, että "täytyy olla pitempi hyvä jakso takana ennen kuin voidaan purkaa". Joka tapauksessa viestisi antoi toivon kipinän, kiitos siitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


clearwaterrevival kirjoitti:

Käytin toistakymmentä vuotta säännöllisesti Diapamia, Oxepamia ja loppuaikoina myös opiaatteja (codein) ja satunnaisesti muita kolmiolääkkeitä. Keväällä 2010 mittani tuli täyteen. Hakeuduin A-klinikalle päihdelääkärin vastaanotolle ja hanen ohjauksessa toteutin kuuden kuukauden aikana vieroituksen avohoidossa. Aloittaessani Daipam vrk-annoksesni oli n. 70mg ja codeinia (Panacod) käytin 7tbl vrk:ssa. Lääkkeet olin hankkinut lähes kaikilta pääkaupunkiseudun erti yksityislääkäriasemilta sekä omalta terveysasemalta. Minulla alkoi keinot aineiden hankkimisesksi olla vähissä ja lisäksi olin menettänyt työpaikkani lääkeanastuksen vuoksi. Minulle suositeltiin vakavasti laitosvieroitusta, mutta en halunnut häpeän vuoksi sulkeutua minnekään pois omasta ympäristöstäni ja päädyin siksi avohoitoon. En kertonut siitä kuin kahdelle läheiselleni.
Nyt kun katson taaksepäin tuota kulunutta vuoden jaksoa, joka bentsoista täydelliseen toipumiseen kului, voin vain todeta, etten enää koskaan halua sitä kokea uudestaan, mutta samalla, kyllä tuo kaikki on ollut tämän vaivan arvoista! Elämä on pitkästä aikaa elämisen arvoista, hetken, joita elän, tuntuvat merkityksellisltä ja ennenkaikkea muistan, mitä olen tehnyt. Viimeiset parikymmentä sumussa vietettyä vuotta elämästäni ovat vielä yhtä suurta puuroa, mutta onnekseni huomaan, että muistini alkaa palautua ja aivot toimivat taas kirkkasti.
Jos joku kamppailee bentsojen kanssa ja haluaisi niistä eroon, voin vilpittömästi kannustaa vieroitukseen. Bentsoista voi päästä eroon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu