Oon 26-vuotias, parisuhteessa elävä, omassa talossa asuva, työssäkäyvä, lapseton, masennuksesta toipuva nainen.
Melkein 3 vuotta sitten hain ekan kerran apua kauan jatkuneeseen masennukseen. Reilun vuoden ajan olen käynyt psykoterapiassa 2xvkossa. Töissä olen enimmäkseen jaksanut käydä, paria sairauslomajaksoa lukuunottamatta.
Päällisin puolin kaikki olisi valmista perheen lisääntymiseen. Mutta mieheni ei ole vakuuttunut minun jaksamisesta. Sanoo, että pitäis tehä enemmän kotitöitä ja harjotella olemaan "äiti" ennen lapsen tuloa.
Kyllä jaksamiseni minuakin vähän huolettaa, mutta vauvakuume nousee koko ajan enemmän. Tuntuu että elämäkin menisi jotenkin eteenpäin kun saisimme lapsen. Miten voisin vakuuttaa miehelleni että tämä on hyvä juttu? Tai toisin sanoen miten voisin todistaa itselleni että jaksan? Ja mitä jos en jaksakaan, mistä tietää koska on sopiva hetki lapsen tulolle?
Tottakai miestäni huolettaa että masennun syvemmin ja lapsenhoito jää pelkästään hänelle. Tunnen kuitenkin voivani koko ajan paremmin.
Melkein 3 vuotta sitten hain ekan kerran apua kauan jatkuneeseen masennukseen. Reilun vuoden ajan olen käynyt psykoterapiassa 2xvkossa. Töissä olen enimmäkseen jaksanut käydä, paria sairauslomajaksoa lukuunottamatta.
Päällisin puolin kaikki olisi valmista perheen lisääntymiseen. Mutta mieheni ei ole vakuuttunut minun jaksamisesta. Sanoo, että pitäis tehä enemmän kotitöitä ja harjotella olemaan "äiti" ennen lapsen tuloa.
Kyllä jaksamiseni minuakin vähän huolettaa, mutta vauvakuume nousee koko ajan enemmän. Tuntuu että elämäkin menisi jotenkin eteenpäin kun saisimme lapsen. Miten voisin vakuuttaa miehelleni että tämä on hyvä juttu? Tai toisin sanoen miten voisin todistaa itselleni että jaksan? Ja mitä jos en jaksakaan, mistä tietää koska on sopiva hetki lapsen tulolle?
Tottakai miestäni huolettaa että masennun syvemmin ja lapsenhoito jää pelkästään hänelle. Tunnen kuitenkin voivani koko ajan paremmin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ajattelit sitten, että vauvan tehtävänä on tehdä sinusta onnellinen ja tasapainoinen ihminen.
http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/masennuslaakkeitten_yleistyminen_nakyy_synnytysosastolla
Älä tee kuitenkaan sitä virhettä, minkä minä tein, että lopetin lääkkeet raskauden ajaksi! Jos olisin syönyt lääkkeitäni (mielialalääke) koko ajan, en varmaankaan olisi ollut niin ahdistunut kun vauva syntyi. Kun lähdimme sairaalasta, niin ajatukseni oli vain, että kuinka pärjään ja ahdisti suuresti. Sitten tilani vain paheni ja tuli univaikeudet ym.
Kunhan tunnistat masennuksesi ajoissa ja haet apua, niin kyllä sinä selviät! Äläkä jää kotiin vauvan kanssa nyhjöttämään vaan lähde kerhoihin ym. niin masennus ei kerkeä iskeä, kun et ole kotona yksin ajatuksiesi kanssa..
Maanisdepressiivisetkin tekevät lapsia, niin kyllä sinä masennuksen kanssa pärjäät ;)
Sen voin kuitenkin sanoa, että äitiys on rankkaa! Äitiyslomalla olo ei ole ollenkaan sellaista kuin kuvittelin.. Mutta nyt kun lapsi on jo 8 kk, niin elämä hymyilee =)
Kiitos kun vastasit!
Mä haluisin ajatella että oppisin olemaan ehkä kokonaan ilman lääkettä, nyt kun terapia etenee ja saan sieltäkin tukea jaksamiseen. Ja vasta sitten voisi yrittää lasta. Näin mä nyt ajattelen, mutta voi olla ettei sitä lääkitystäkään niin vaan lopeteta. Voikohan tavallisia masennuslääkkeitä sitten syödä raskauden aikana, onko riskejä?
Joo ja lastenhoidosta oon ihan perillä, tietenkin oman lapsen hoitaminen on ihan eri asia.
Enkä todellakaan ajattele että lapsi tekee musta ikuisesti onnellisen tms! Siksi juuri podiskelen tätä asiaa, jotta osaisin varautua kaikenlaisiin tilanteisiin.