Hei!
Olen 23-v ja minulla on ollut jänniä tuntemuksia viime aikoina. Aikaisemmin olen ajatellut lasten hankinnasta tyyliin "varmasti upeaa ja ihanaa.. sitten joskus". Olen kuitenkin aina halunnut suht nuorena äidiksi (eikä pakko saada "opiskeluja, töitä, taloa, autoa, kultastanoutajaa" ennen lapsen saantia). Kuitenkin viime aikoina (n. 1kk) olen nauttinut lasten kanssa olemisesta aivan valtavasti (ennenkin olen, mutta nyt erityisesti), näen vauvoja ja raskaana olevia naisia joka paikassa, ja minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen olo, että haluaisin kokea sen ihmeen, kun huolehtii omasta vauvasta ja katsoo hänen kasvavan. Tämä ei tunnu sellaiselta pinnalliselta haaveilulta tyyliin "vauvat on söpöjä" vaan olen oikeasti lukenut vauvojen kehityksestä ja hoidosta innoissani. MInua ihmetyttää kuitenkin, kun tunne tuli suht yllättäen.. olisiko tämä vauvakuumetta?
Tavallaan myös toivon olevani raskaana. Minulla olikin kovia kuukautiskipuja 1,5 viikkoa sitten ja olin varma että kuukautiseni alkaa, mutta ne eivät ole vieläkään alkaneet.. Minulla on ollut myös pari viimeistä kuukautta todella kovat kuukautiskivut ja nyt jotenkin ajattelen, että voisiko se johtua siitä, että kroppani "tahtoisi" olla raskaana (ja siksi menkkakivut olisi niin kovat). Voisiko tämä johtua vaan kierron vaiheesta/hormoneista? Onko kellään ollut vastaavanlaisia tuntemuksia?
vauvakuumeilua?
5
166
Vastaukset
- marzi90
Heippa!
Vastailen nyt, vaikka en itse raskaana ( ainakaan tiedä sitä ) niin ole.
Itselläni kävi aikalailla samoin kun sulla, olihan asiaa tultu mietittyä ja pohdittua pitkään, ja olin leikitellyt ajatuksen kanssa, että olisi ihana olla äiti.
Yhtäkkiä huomasin minäkin, että ympärillä oli kauheasti raskaana olevia naisia.
Vauvojakin tuntui olevan paljon enemmän katukuvassa kuin mitä ennen.
Mulle ei koskaan ennen ollut tollasta tunnetta ennen tullut, ihmettelinkin, että onko kyseessä vauvakuume. Nyt reilu kuukausi yritystä takana, ja kuume senkun kasvaa :)
Sama tilanne oli mulla myös, että toivoin kovin olevani raskaana, ja menkat olikin viikon myöhässä. Tunsin välillä heikotusta, pahaa oloa ja kaikki ns. tutut raskauden oireet. Tein testinkin, joka näytti negaa. Ja päivä tämän jälkeen alkoivat kuukautiset. Toki monella kyseessä on myös oikea raskaus, joten älä lannistu sanoistani! :) Mikäs on muuten elämäntilanteesi? :) - kuumeilijako
Hei!
Ja kiitos vastauksesta :) Mullakin hyvin mahdollista, että koska olen saanut päähäni että hmm olisinko raskaana, niin voi hyvin senkin takia menkat olla myöhässä :D ja kun selviää, että en olekaan (ajattelin testin tehdä) niin menkat voi hyvinkin alkaa pian. Se jännitys ehkä saa menkat pysymään poissa hetken (siis jos epäily on aiheeton)? Mulla kuitenkin sellainen tilanne, että ehkäisystä ollaan huolehdittu, joten raskaaksi tulo epävarmaa. Innolla ja jännityksellä kuitenkin odotan testin tekemistä, sillä heräsi ajatus että mitä jos vauvakuumeeni olisikin tullut juuri siksi, että olen raskaana (kun näin yllättäen tuli)?
Minä ja avomieheni opiskellaan molemmat, mutta ollaan jo vuosia asuttu yhdessä. Avomiehellä ei enää kauheasti opiskelua jäljellä, mulla vielä monta vuotta. Mutta en aio lykätä lasten hankkimista sen vuoksi että opiskelu kesken, sillä ainahan joku on kesken: esimerkiksi opiskelun jälkeen työnhaku, uuteen työhön sopeutuminen tai työn vakiinnuttaminen. Enkä haluaisi olla yli 30-v kun saan esikoiseni (mielellään REILUSTI alle). Halutaan avomiehen kanssa kuitenkin miettiä vielä, koska tää ei oo sellainen asia mihin rynnätään vain, varsinkin kun osataan olla molemmat aika impulsiivisia välillä päätösten suhteen. Täytyy vielä varmaan tutkiskella ettei tämä vain ole ohimenevää.. vaikka jos mies myöntyisi niin luultavasti haluaisin heti alkaa yrittämään, kun ei tämä sellaiselta tunnu että ohi menisi.. Mutta parempi ehkä malttaa vielä hetki? Paitsi jos testi (minkä ajattelin tehdä huomenna) näyttää iloisia uutisia :)
Minkälainen elämäntilanne sulla on? Varmaan todella jännittävää yrittää lasta, kun ei ikinä tiedä millon tärppää.. :) Paljon onnea sinne!! - äiti ja pikku kulta
Ettet vaan olisikin jo raskaana ;) Itselläni alkoi juurikin näitä raskaana olevia naisia, pieniä vauvoja olevan ympärilläni joka paikassa, kun aloin odottaa esikoistani (21 vuotiaana, ammattikoulututkinnon suorittaneena, päivääkään töitä tehneenä). Ja niinkuin itsekkin sanoit, elämäntilanteella ei periaatteessa ole niin väliä, mikäli on katto päänpäällä, lämpöä ja rakkautta, niillä pärjää pitkälle! Nyt lapsen ollessa 1,5 vuotias haaveillaan hänelle pikku sisarusta.
- marzi90
Heippa Kuumeilijako!
Itsellä elämäntilanne samantapainen kuin teillä.
Olen 21 vuotias, mieheni 24. Olemme olleet yhdessä n.3 vuotta.
Niistä melkein koko ajan asuttu jo yhdessä.
Mieheni opiskelee ja vielä olisi jäljellä 2v.
Itse opiskelen myös, mutta valmistuisin jo huhtikuussa. Mulla on kuitenkin jo
ammatti pohjalla, joten tyhjänpäälle en jäisi.
Häät on nyt 31.7, joten se tuo lisää turvallisuuden tunnetta lapsi asiaankin.
Vaikka tiedän, ettei sormus ketään luona pidä, mutta jotenkin itselläni on vaan parempi olo asian suhteen kun ollaan naimisissa. ( vanhoillinenko? )
Ilmoitteleppa pian, että mitä testit näytti vai alkoivatko kuukautiset? :) - sama juttu
Hei!
Kirjoituksesi oli kuin minun kirjoitama, täällä on meinaan ollut jo ihan samanlaisia tuntemuksia. Ja, olen "jo" 28-vuotias.
Oma kuumeeni on kestänyt nyt jo reilusti yli puoli vuotta, joten varotan vaan! Alkoi samalla lailla, eli aloin nähdä kadulla vain raskaana olevia naisia, tuijotin heidän mahaansa, olin näkevinäni heidän hehkunsa ja miten onnellisia he olivat. Jos vieressä käveli mies, aloin melkein itkeä koska mietin että voi, siinä on onnellinen uusi perhe. Näin vauvan vaunuja myös kaikkialla, ja kun muut lapsettomat kaverini vihasivat baby showereissa käyntejä, huomasin itse nauttivan tilaisuuksista ja siitä että sai kuunnella vauvajuttuja. Ennen lapset jollain tapaa ärsyttivät minua esimerkiksi kadulla juostessaan, nykyään olen vain alkanut hymyillä heille. Samalla tapaa kuin sinäkin aloin miettiä onko tämä tosiaan vauvakuumetta. Eiköhän se ole, kun nykyään olen siinä tilanteessa että mietin asiaa tavalla tai toisella varmasti kerran tunnissa. Näen myös lapsiin liittyviä unia.
Toinen asia, joka viittasi vauvakuumeeseeni, oli se että jo reilu vuosi sitten halusin yhtäkkiä jättää pillerit pois. Olin 8v pillereillä huoletta, mutta yhtäkkiä ne alkoivat jollain tapaa ällöttää, ja ei ikina tehnyt mieli pistää pilleriä suuhun kun oli aika. En tässä vaiheessa vielä tajunnut sen olevan sitä että kroppa (?) haluaa lasta. Luulin että kroppani vain on saanut tarpeeksi pillereistä ja vaihdoin jopa merkkiä. Ei apua. Lopetin pillerit kokonaan. Sen jälkeen on ollut kortsu käytössä aina.
Olen itsekin jo vuosia kestäneessä avoliitossa. En jostain syystä ole edelleen osannut sanoa miehelleni vauvakuumeestani: en tiedä miksi jännitän tilannetta. Mieheni on opettaja ja todella lapsirakas joten luulen että hänen kaikista negatiivisin vastaus voisi kuulua "ei vielä". Ehkä jännitän asiaa myös siksi koska en itsekään meinaa uskoa että minulla on vauvakuume - olen aina ollut se joka sanoo etta ei kiirettä lapsien kanssa.
Niin se vaan menee. Kiva kuulla että muilla samoja oireita. ja sanoit fiksusti tuosta "oikean hetken odottamisesta", eli että eikai sellaista olekaan. Me olemme jo täysin työelämässä molemmat, mutta asumme vuokralla. Tottakai mietin koko ajan että "ei vielä ole aika koska ensin pitää ostaa asunto, ei vauvaa voi tuoda vuokrattuun (vaikkakin ihanaan) asuntoon, ja meillä pitäisi olla säästöjäkin, ei ilman säästöjä voi hankkia lasta". Minulla istuu siis kaksi hahmoa olkapäillä, toinen on pukeutunut hempeisiin vauvan väreihin ja hokee että "on aika tulla raskaaksi" ja toinen istuu kai jonkinlainen jakkupuku päällä pankkikirja kädessä ja hokee että "elä fiksusti, osta ensin asunto ja säästä rahaa ja odota vielä, odota odota odota!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931