Muistojeni Pori

aika kultaa muistot

Onko sinulla mukavia muistoja menneestä Porista, esim. 1960-1970 luvulta. Jaa muistosi tässä ketjussa. Kenties muistat jonkin jo ammoin lopetetun liikkeen olemassaolon, kukaties parhaiten jäi mieleen vaikkapa kirvatsin kuplahalli ja jokin tapahtuma sieltä? Elvytä muistojasi ja anna palaa, sillä nykyisellään niin kolhoksi kivikyläksi muuttunut kotikaupunkimme oli vielä muutama vuosikymmen siten ihan asumisen, elämisen ja kokemisen arvoinen joten viimeistään nyt kun kivikylämme on lähinnä skitsofreenikon päiväunta muistuttava betonilähiö, lämpimillä ja hyvillä muistoilla olisi vahva sosiaalinen tilaus! :)

18

1512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistan

      saukkosen herkkuliike, pohjoiskauppatorilla, siinä nykyisen jonkun baarin kulmalla,
      ja saukkosen herkkuliikkeen tuoksu, paahdettu kahvi jota jauhettiin siellä asiakkaille pussiin.

    • herkistynyt

      Hei, upeeta, muistan minäkin saukkosen! Kävin siellä tosi harvoin mutta just se tuoksu oli niiiin ihana! :)

    • raumalta-

      Pori ei ole 40 vuoden aikana muuttunut, edelleen on porilaisten nyrkit yltäpäältä veressä.

      • Anonyymi

        Omenat eivät kauas puusta putoa Porissa.


    • Losseilla

      Päiväretket Kirjurinluotoon. Taavi Koskisen kuljettamalla sähkökäyttöisellä lossilla tai vaihtoehtoisesti soutajien kuljettamana veneellä.

      Hevosluotoon kuljettiin kapulalossilla ja usein me lapsetkin saatiin kapulalla lossia vetää.

    • bussimiesxxx

      Forstenin kylmäkuljetus oli antoisaa.

    • Pinnipyörän kuski.

      Olin pinnipoikana Saukkosella. Siihen aikaan kuskattiin vielä ruokakorit herrasväen talouksiin keittiönoven kautta ja oli ne palveluspiiat ylpeitä. Yhteen ison R:n talouteen vietiin oma kahvisekoitus maanantaisin ja perjantaisin. Välillä käytiin paahtimolla Isolinnankadulla auttamassa raakakahvisäkkien kantamisessa ja silloin saatiin kotiinkin aina vähän paremmat kahvipöönät. Palkka oli aivan mahtava, 60 markkaa kuukaudessa miinus verot. Mutta karkkia ja ruokatavaraa sai aina lauantaisin viedä kotiin ihan ilmaiseksi. Voisi kertoa paljonkin herrasväen kummallisista tavoista mutta sitä tikulla silmään jne....

    • Yö työläinen

      Kuka muistaa Pohjoispuiston varrella olleen Pika Nakin Grillin ?

      Elokuvateatteri Adams oli vieressä jossa aikoinaan nähty monta hyvää elokuvaa.

      • leveet lahkeet

        Enpä muista pika nakkia mutta eikös porissa ollut viel ainaki seitkyt luvulla kolme leffateatteria; Kino Palatsi, Adams sekä Jaarli? :)


      • Kuminokan haamu
        leveet lahkeet kirjoitti:

        Enpä muista pika nakkia mutta eikös porissa ollut viel ainaki seitkyt luvulla kolme leffateatteria; Kino Palatsi, Adams sekä Jaarli? :)

        Isolinnankadun "Noutopottu" ilta ja yöaikaan oli aikanaan osa Porilaista kulttuuria, jokuset epäonnisemmat janoiset saattoivat vesipullon lisäksi saada siellä vielä turpaansa sekä menettää lompakkonsakin. Näistä kauppiaista jotka maakunnassakin silloin hyvin tunnettiin on suurin osa on jo manan mailla mutta jokunen elossa oleva trokari muistelee niitä aikoja vielä suurella kaiholla !


      • Sari ja Matti
        leveet lahkeet kirjoitti:

        Enpä muista pika nakkia mutta eikös porissa ollut viel ainaki seitkyt luvulla kolme leffateatteria; Kino Palatsi, Adams sekä Jaarli? :)

        Eikö ollut myös KINO niminen paikka Itäpuistossa ? Kino Palatsi taisi olla Eteläpuistossa mutta en ole enään varma kumpi oli kumpi ja kumpi kampi.

        Kaikki jotka kävivät elokuviassa varmasti muistavat legendaariset paikat ja osa jopa pari elokuvaa mitkä siellä silloin meni ?


      • Anonyymi

        Muistan hyvin tuon paikan.
        Kuka muistaa missä oli silloin Pikku Pika Nakki -Grillikioski?

        Vihjeeksi annan Isolinnankadun (Ison linnankadun).


      • Anonyymi
        leveet lahkeet kirjoitti:

        Enpä muista pika nakkia mutta eikös porissa ollut viel ainaki seitkyt luvulla kolme leffateatteria; Kino Palatsi, Adams sekä Jaarli? :)

        Seitkyt -luvun alussa oli Fenniakin (Tarzan -elokuvien paikka) Jaarlin vieressä ja tietenkin Kino Itäpuistossa. Adams oli ehkä silloin vielä nimeltään Asto, mutta sama paikka, johon tuli Adamsin myötä hienot istuimet.

        Olen tuossa Astossa eli Adamssissa kokenut ensimäisenä elokuvanani Bondin "Timantit ovat ikuisia! (1971) Oli se kai huikea kokemus, koska vieläkin sen muistan.


      • Anonyymi

        kävin -60 luvun lopulla usein tiistaisin ja torstaisin Hotelli Otavasta siellä välipalalla, kun en malttanut tilata kallista hotelliruokaa.


    • tiattereita

      Olihan noita elokuvateattereita
      Eteläpuistossa: Kino-Palatsi, Fennia ja Jaarli. Jaarli tuli Fennian lopettamisen jälkeen.
      Pohjoispuistossa: Asto sittemmin Adams.
      Itäpuistossa: Kino ja Sampo
      Fenniassa oli puupenkit: Kino-Palatsissa myös aitioita ja muissa parvekkeet.

      • itä länsi puisto

        Mitä muistan niin ennen elokuva tarjonta oli myös monipuolisempaa... kuin nykyään.

        Eri teattereissa pyöri monia sellaisia elokuvai joita nykyään näe enään ollenkaan.


    • Bauer moviemachina

      Fennia oli keskellä korttelia mutta ennen Jaarlia kulmassa oli Allotria. Kaverin isä oli koneenkäyttäjänä Allotriassa ja sittemmin myös Jaarlissa. Itse olin Adamsissa koneenkäyttäjän oppilaana ja opettajana oli mukava Helli Vuolas. Mieleleenpainuvin elokuva oli Scott Fizgeraldin Suuri Kultahattu. Sitä kävivät mainostamassa paikan päällä mm Anne Pohtamo ja Jacques de la Fontaine.

    • Dingo Mamba

      Porissa oli ennen elokuva teattereita kuin ala ei olllut vielä niin keskittynyttä !

      Kun tuntee hieman kotimaisen elokuva historiaa niin selviää miksi monet teatterit ovat joutuneet lopettamaan.

      Monasti maksavat asiakkaat päättävät mitä elokuvia tehdään ja mitä mennään katsomaan ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe